Mitä kertoo monet

Mitä ihmisille kertoo monet vl-liikkeen hajaannukset? Lestadiolaisuus on hajaantunut ainakin yli 10 joukkoon. Mutta kirkko hajaantunut vain kerran Itään ja Länteen ja uskonpuhdistuksen ajalla kun Luther eriytti luterilaisuuden katolisesta opista. Kirkko on pysynyt yllättäen varsin hyvin koossa.
12604
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Yksi selitteisesti, he heittävät romukoppaan isien tekemät perinnesäännöt ja ottavat vastaan Herran ja uudestisyntyvät hänessä. Sehän on pakko jos meinaa asustella sitten joskus taivaassa.

Siunausta

Äänestä

moneenko osaan esim. ns.luterilaiset on hajaantunut kirkon sisällä ja sen ulkopuolella. Jopa enempään osaan:)

Äänestä
  • Meinaatko herätysliikeläisiä? Eiks muuten vl:t ole tavallaan ns.luterilaisia?

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Meinaatko herätysliikeläisiä? Eiks muuten vl:t ole tavallaan ns.luterilaisia?

    ns luterilaisia herätysliikkeitä ja kirkon ulkopuolisia ns. luterilaisia kirkkoja.

    Kuulumme toki luterialiseen kirkkoon. Olemme luterilaisuuden kermaa.

    Äänestä

  • weha kirjoitti:

    ns luterilaisia herätysliikkeitä ja kirkon ulkopuolisia ns. luterilaisia kirkkoja.

    Kuulumme toki luterialiseen kirkkoon. Olemme luterilaisuuden kermaa.

    Eli niinku eliittiä melkein vai? Voisitko perustella millä tavalla vl:t ovat luterilaisuuden kermaa, vaikka uskovat ihan toisin sakramenteista kuin mitä luterilaisuuden isä Luther opetti?

    Äänestä

  • kermaa? kirjoitti:

    Eli niinku eliittiä melkein vai? Voisitko perustella millä tavalla vl:t ovat luterilaisuuden kermaa, vaikka uskovat ihan toisin sakramenteista kuin mitä luterilaisuuden isä Luther opetti?

    Millä veha voi itsensä korottaa, kun hän ei ole edes uudestisyntynyt.

    Joh 3;3 Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa."

    Vai onko sekin puhuttu kuultuna "väärin"

    On sillä WeHalla otsaa, mutta on se kova mies, kun ei ollenkaan provosoidu, vaikka joutuu "vääräuskoisa" paimentamaan.

    Äänestä

  • weha kirjoitti:

    ns luterilaisia herätysliikkeitä ja kirkon ulkopuolisia ns. luterilaisia kirkkoja.

    Kuulumme toki luterialiseen kirkkoon. Olemme luterilaisuuden kermaa.

    Vl-uskovaisena en voi muuta kuin kauhistella ylpeää puhettasi: "olemme luterilaisen kirkon kermaa". Niin omavanhurskasta ja itseä korottavaa tekstiä, että pahaa tekee.

    Ei Jeesus ohjannut opetuslapsiaan moisiin puheisiin. MItenkäs sen erään adventtivirren sanat taas menivätkään: "Nöyryyttä hiljaisuutta Jumala rakastaa, ei kärsi kopeutta, ylpeitä vastustaa."

    Äänestä

  • tarkkailija* kirjoitti:

    Tarkkailia on hyvä esimerkki siitä, että on olemassa Sointulan kanssa myös elävässä uskossa olevia "hiljaisa", LLL seurakunnassa.

    Emme missään tapauskessa saa suoltaa kaikkea lokaan, sillä kuitenkin Jeesus on uskovaisten LLL; liikeen perusta. Vaikka usen siihen syyllistynkin, anteeksi.

    Siunusta sinulle hijainen Tarkkailia.

    Äänestä

Sehän on niinkuin appelsiinia puristaisi; kun riittävän tiukasti puristat, jostakin tirskahtaa. ;-)

Äänestä
  • Sen jälkeen kun mehut ovat tirskahtaneet ulos, appelsiini on mauton, eikä sitä enää tekisi mieli syödä.;-)

    Äänestä

taistelua vit**ta ja viinasta-
uskovaisilla rahasta ja vallasta-
molemmat johtavat riitoihin
ja erkaantumisiin!
kaikki puetaan uskovaisilla muka opillisiin eroavaisuuksiin!
elämä on raakaa, jumala lempeä! vl:n ulkopuolellakin, kunpa moni huomais sen. onneksi vl-lapsiksi syntyneet osaavat ja uskaltavat kyseenalaistaa saatanalle julistamisen uhallakin!
oma mieli, oma kieli, oma usko-turhaan sitä maailmalle huutamaan; se omakohtainen usko ei ole todellakaan srk:n sanelema!

Äänestä

Lestadiolaisia ryhmittymiä on laskuperusteista riippuen 18 tai 19 (ks. esim. Wikipedia).

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hajaannukset? kirjoitti:

Mitä ihmisille kertoo monet vl-liikkeen hajaannukset? Lestadiolaisuus on hajaantunut ainakin yli 10 joukkoon. Mutta kirkko hajaantunut vain kerran Itään ja Länteen ja uskonpuhdistuksen ajalla kun Luther eriytti luterilaisuuden katolisesta opista. Kirkko on pysynyt yllättäen varsin hyvin koossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu