Lukaisin eilen Riku-Matti Akkasen Queen: yhtyeen julkisuuskuvan muodostuminen angloamerikkalaisessa rocklehdistössä vuosina 1973-1992-kirjan. Kirja oli hyvä, mutta aikaisemmissa keskusteluissa monet ovat valitelleet kirjassa olevan liikaa asiavirheitä (kirjoitusvirheiden lisäksi). Oma Queen-innostukseni on tähän mennessä rajoittunut lähinnä Queenin musiikin kuunteluun ja senpä vuoksi ainakin minulta kirjan asiavirheet menivät ohi. Nyt olisikin mielenkiintoista kuulla teiltä kirjan lukeneilta, oikeilta Queen-guruilta, millaisia virheitä bongasitte kirjaa lukiessa?
Virheet Akkasen
kirjassa...
4583
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Omituista kun Queenista ei tule kunnon kirjaa suomennettuna. Muista suurista bändeistähän niitä riittää. Enitenhän Queen on myynyt cd-levyjä Suomessa.. Omituista!!
Todella harmi, Queen as it begun julkaistiin 1992, mutta vieläkään sitä ei saa suomenkielellä, harmi ja sitten Freddie Mercuryn elämänkerta olis ihquu saada suomennettuna.
On niin pitkä aika kun on lukenut, ettei tarkalleen muista, mutta ainakin muutama singlehitti oli tekstissä laitettu väärän säveltäjän nimiin. Lisäksi "A kind of Magic" kappaleen kerrottiin olleen "maailmanlaajuisesti suuri hitti, mutta yhtyeen kotimaassa Britanniassa, se ei noussut edes top-40 listalle".
Tuolla on listattu Queenin single sijoituksia http://www.classicqueen.com/charts/singles.html