susista

mitä mieltä olette susista. sain juuri tuoreen koiramme lehden ja oli aika raskasta luettavaa. susi on tappanut ja syönyt tällä vuosikymmenellä 400 koiraa. ahdistellut koiria jopa silloin kun on ollut emännän kanssa lenkillä eli ollut kytkettynä. kaksi sutta on ahdistellut hevosta ja ratsastajaa sekä ratsastajan vapaana ollutta koiraa. pitäisikö mielestänne susia karsita, ennen kuin jotain pahaa tapahtuu ja alkaa kauhea susi vaino ja kaikki tapetaan, mitä en kyllä itse pidä ratkaisuna. kaikki mielipiteet tänne ja heti!!
292006
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Tällä hetkellä vallitsee paradoksaalinen tilanne; susia on siellä, missä niistä ei pidetä, mutta susia ei puolestaan ole siellä, missä niiden rakastajat asuvat.

Ainoa järkevä vaihtoehto olisikin siirtää jo olemassa olevat sudet sinne, missä niistä tykätään. Ketään ei tarvitsisi tällöin tappaa ja kaikki voittaisivat.

Äänestä
  • Missä niitä rakastetaan?? Siirretään toki heti sinne!

    Äänestä

Susikeskustelua eri medioissa seuranneena olen huomannut että susivahinkojen ja susipelon takana on yleensä vastuutonta lemmikkieläinten ja kotieläinten pitoa. Suomalainen eläimiä omistava susivihaaja ei valitettavasti ymmärrä omaa rooliaan eläinten turvallisuudesta päävastuussa olevana henkilönä.

Ei se susi tule hakemaan esim koiraa turvallisesta tarhasta ja harvemmin se susi on niin epätoivoinen että että rohkenee viedä koiran omistajansa talutushihnasta, mutta valvonnatta surkeassa "tarhassa", pihakytkyssä tai vapaana pidettävän koiran susi tietenkin joissain tapauksissa vie ja se ei ole susiongelman seuraus vaan vastuuttoman eläimenpidon seuraus seuraukset ovat täysin eläimen omistajan syy.

Metsässä susi vie tietenkin joissain tapauksissa metsästykseen tai muuhun vastaavaan harrastukseen käytettävän vapaana liikkuvan koiran, mutta kyse on sellaisesta riskistä joka on vain hyväksyttävä tai vaihtoehtoisesti on pidättäydyttävä harrastuksesta. Metsässäkin koiranomistajan on tietenkin minimoitava susivahingon riski mm kasvattamalla ja kouluttamalla koira helposti hallittavaksi ja ottamalla koira kiinni myös silloin kun se edellyttää paljon työtä. Metsässä koiria loukkaantuu ja menehtyy paljon, mutta aivan muista syistä kuin susien vahingoittamina.

Valitettavan usein myös esim hevosia ja poneja pidetään turvattomissa olosuhteissa lähes täysin ilman valvontaa ja tietenkin kyseisiä eläimiä yrittävät vahingoittaa niin petoeläimet kuin ihmisetkin ja vastuuttoman eläimenpidon seuraukset ovat täysin eläimen omistajan ja mahdollisesti muun eläintä vahingoittaneen henkilön (eläinvarkaat, eläinvihaajat jne) syy.

Eläimen omistajan juridinen ja moraalinen velvollisuus on huolehtia eläintensä turvallisuudesta vaivannäköä ja rahankäyttöä pihistelemättä. Vasta kun eläimen turvallisuudesta on huolehdittu vastuullisesti voidaan mahdollisista susivahingoista "syyttää" susia ja pohtia myös uudelleen alueen susitilannetta kaikki näkökulmat huomioiden.

Äänestä
  • Valitettavasti suden aiheuttamiksi vahingoiksi luetaan valtavasti sekä tahallaan että tahattomasti myös muiden eläinten ja jopa ihmisen aiheuttamia vahinkoja. Eräs yleisimmistä "valesusista" on koira ja toinen on ihminen. Koirat aiheuttavat sekä omiin nimiinsä että mm susien nimiin valtavasti vahinkoja. Syy koirien aiheuttamiin vahinkoihin on vastuuton koiranpito ja muiden suojattavissa olevien eläinten onneton suojaustaso eli syyllinen vahinkoihin on ihminen.

    Äänestä

  • Yks huomio kirjoitti:

    Valitettavasti suden aiheuttamiksi vahingoiksi luetaan valtavasti sekä tahallaan että tahattomasti myös muiden eläinten ja jopa ihmisen aiheuttamia vahinkoja. Eräs yleisimmistä "valesusista" on koira ja toinen on ihminen. Koirat aiheuttavat sekä omiin nimiinsä että mm susien nimiin valtavasti vahinkoja. Syy koirien aiheuttamiin vahinkoihin on vastuuton koiranpito ja muiden suojattavissa olevien eläinten onneton suojaustaso eli syyllinen vahinkoihin on ihminen.

    Olen osin samaa mieltä kuin tuo edellinen kirjoittaja.
    Ovathan sudet olleett täällä jo kauan ennen meitä ja on niillä oikeus vaellella metsissä enemmän kuin ihmisellä.
    Ihmisten vain pitäisi pitää lemmikeistään parempaa huolta.
    Mutta kyllä minua hirvittää se että pohjoisessa ja muilla "susialueilla" lapsetkin täytyy viedä ovelta kouluun ja takaisin.
    Eihän se mitään että susia asustelee sellaisilla alueilla missä ihmisiä asuu harvassa. Mutta kun niitä alkaa olla jo aivan liikaa.
    Sudet vaeltavat asutusalueille ja tulevat nälän ajamina pihoille. Mitä se kertoo?
    Puolustan kyllä susia, mutta silti olen sitä mieltä että puolet pitäisi tappaa.

    Äänestä

  • susisusisusi kirjoitti:

    jos et tiedä totuutta asiasta. Susi on tappanut 4 koiraa koirahäkin sisältä. Arvaa hirvittääkö pienikoira laittaa aitauksen sisään jouksentelemaan.
    En vihaa luonnoneläimiä, mutta liika on liikaa. Petoeläimet eivät kuulu piha-alueelle

    Äänestä

  • puutaheinää kirjoitti:

    jos et tiedä totuutta asiasta. Susi on tappanut 4 koiraa koirahäkin sisältä. Arvaa hirvittääkö pienikoira laittaa aitauksen sisään jouksentelemaan.
    En vihaa luonnoneläimiä, mutta liika on liikaa. Petoeläimet eivät kuulu piha-alueelle

    Jos susi pääsee koiratarhaan niin syy on koiran omistajan koska hän ei ole panostanut tarhan turvallisuuteen vaan on jostain syystä tyytynyt turvattomaan tarhaan. Turvatonta koiratarhaa ei tule rinnastaa turvalliseen koiratarhaan, tietenkin susi vie koiran turvattomasta tarhasta ja nimenomaan sen riskin vuoksi tarhan turvallisuuteen on panostettava.

    Jos koiran pitäminen tarhassa hirvittää niin todennäköisesti tarha on turvaton ja toimii vain koiran vapaudenrajoittajana. Jos koiraa pitää turvattomassa tarhassa ja susi vie koiran niin koiran omistaja ei voi syyttää koiran kohtalosta kuin itseään. Valitettavasti suuri osa koiran omistajista laiminlyö vastuunsa koiran turvallisuudesta huolehtimisesta ja pitävät koiriaan turvattomissa tarhoissa uskoen tai uskotellen että paremmin ei voi tai tarvitse koiran turvallisuudesta huolehtia.

    Kerro kuinka tehdään piha-alueelle n.30cm korkuiselle koiralle tehdään turvallinen aitaus. Käsittääksesi omassa kotipihassa pitäisi saada olla vapaasti, eikä pelätä. Metsä on petoeläimille tarkoitettua aluetta.

    "tietenkin susi vie koiran turvattomasta tarhasta"

    Ja tietenkin ihminen polkee tyhmän suden konttoon, kun ei tajunnut pelätä luonnolista ja käytännössä ainoaa vihollistaan, ihmistä. Kaikista kuolleista susista ei muuten raportoida iltapäivälehdissä. Väärään aikaan väärään paikkaan tullut susi on monesti entinen susi.

    Äänestä

  • voittaa kirjoitti:

    Sudelle koira on riistaa siinä missä jänis tai hirvi. Hiton helppoa vaan kun saakeli tarjottimella tarjotaan. On narun nokassa tai heikossa tarhassa. Susi on fiksu elukka ja tietenkin syö sen mikä on helpoiten saatavilla! Niin tekisin sutena minäkin. Miksi tuhlata energiaa yrittämällä pyydystää jänistä kun koiran saa paljon pienemmällä vaivalla. Kyllä tässä minäkin ihmisen pistän syylliseksi, enkä sitä sutta. Olen jopa sitä mieltä, että peilin eteen menen siinä vaiheessa jos susi minulta koiran vie. Ja pinnoja sille annan että nokkani edestä sen vei. Joskin oman rotuni kohdalla veikkaan lähes satavarmasti että ainakaan yksinäinen hukka sitä ei vie..

    Koiramme-lehden kirjoituksessa on liian monta epäkohtaa jotta suoralta käsin pennun syönyttä sudeksi syyttäisin! Tiedän erirotuisia koiria, jotka voisivat käyttäytyä juuri mainitulla tavalla! Myös susi on koiralle usein sama kuin karhu, koira pelkää sitä. Mistä syystä flatti menee haistelemaan isoa sutta, joka ei kuitenkaan tee sille mitään? Lähtee jopa lauman perässä juoksemaan? Suoraan sanottuna epäilen, että iso osa näistä koiria vieneistä susista on koiria/koirasusia, joko omassa maassa karkuun päässeitä tai sitten rajan takaa tulleita tai sitten täällä syystä tai toisesta risteytyneitä. Tästä syystä "susi" tulee lähemmäs asutuksia, ja jopa vie koiran ns. käsistä ihmiseltä. Jumankeuta, susia on arviolta tässä maassa 200! Mites siinä lehdessä oli, ilveksiä 1200 vai 1500?? 200! Ja sitten ne eivät millään mahdu tänne ja syövät kaikki koirat ja kaskun vielä lapsetkin kohta!

    Kanada, Romania, Bulgaria jopa Virossa on susia suhteessa paljon enemmän kuin suomessa! Ja siellä mahtuvat kaikki samaan maahan. Jos joku syyttää riistan puutetta,taas voisi katsoa peiliin kuka sen kaiken riistan sitten mahdollisesti niiltä susilta vie!Kyllä on suomi vieraantunut luonnosta! Ennemmin vähentäisin koirien määrää suomessa/maailmalla ja antaisin luonnon eläimille enemmän tilaa...!!

    Äänestä

  • susi on iso ja paha! kirjoitti:

    On hienoa, että ammennat tietosi Koiramme-lehdestä. Et itse asu selvästikkään susiongelma-alueella. On siis helppoa räksyttää, kun ei itse joudu kohtaamaan ongelmaa. Ainahan teitä viisaita riittää - jopa Brysselistä saakka.

    Ilmeisesti mielestäsi varastaminen on oikeutettua? Eli kaikki, mikä on mahdollista varastaa, pitää varastaa ja saa varastaa. Jos ei ole lukkojen takana tai kassakaapissa, niin silloin ei muuta kuin otetaan omaan käyttöön vaan.

    Mielipiteesi on tyypillinen kaupungissa "elävälle" luonnosta vieraantuneelle vainoharhaiselle nykyihmiselle. Maaseudulla sen sijaan ei ole ennenkään tarvinnut suojella omaisuuttaan mitenkään erikoisemmin. Eikä siellä ole aikaisemmin ollut susiongelmaa. Ihminen ja susi elivät vielä ennen EU:ta onnellista yhteiseloa.

    Susi ei ollut uhanalainen ennen. Nyt kun niitä on miljoona kertaa enemmän, niin se on muuttunut yhtäkkiä sellaiseksi. Ei susiongelma kerro mistään muusta kuin ylisuureksi paisuneesta susikannasta.

    Onhan teillä kaupunkilaisilla tietysti omat ongelmanne, kuten ne hodarin välistä nakin varastavat lokit.

    Äänestä

  • susi on iso ja paha! kirjoitti:

    Sudelle koira on riistaa siinä missä jänis tai hirvi. Hiton helppoa vaan kun saakeli tarjottimella tarjotaan. On narun nokassa tai heikossa tarhassa. Susi on fiksu elukka ja tietenkin syö sen mikä on helpoiten saatavilla! Niin tekisin sutena minäkin. Miksi tuhlata energiaa yrittämällä pyydystää jänistä kun koiran saa paljon pienemmällä vaivalla. Kyllä tässä minäkin ihmisen pistän syylliseksi, enkä sitä sutta. Olen jopa sitä mieltä, että peilin eteen menen siinä vaiheessa jos susi minulta koiran vie. Ja pinnoja sille annan että nokkani edestä sen vei. Joskin oman rotuni kohdalla veikkaan lähes satavarmasti että ainakaan yksinäinen hukka sitä ei vie..

    Koiramme-lehden kirjoituksessa on liian monta epäkohtaa jotta suoralta käsin pennun syönyttä sudeksi syyttäisin! Tiedän erirotuisia koiria, jotka voisivat käyttäytyä juuri mainitulla tavalla! Myös susi on koiralle usein sama kuin karhu, koira pelkää sitä. Mistä syystä flatti menee haistelemaan isoa sutta, joka ei kuitenkaan tee sille mitään? Lähtee jopa lauman perässä juoksemaan? Suoraan sanottuna epäilen, että iso osa näistä koiria vieneistä susista on koiria/koirasusia, joko omassa maassa karkuun päässeitä tai sitten rajan takaa tulleita tai sitten täällä syystä tai toisesta risteytyneitä. Tästä syystä "susi" tulee lähemmäs asutuksia, ja jopa vie koiran ns. käsistä ihmiseltä. Jumankeuta, susia on arviolta tässä maassa 200! Mites siinä lehdessä oli, ilveksiä 1200 vai 1500?? 200! Ja sitten ne eivät millään mahdu tänne ja syövät kaikki koirat ja kaskun vielä lapsetkin kohta!

    Kanada, Romania, Bulgaria jopa Virossa on susia suhteessa paljon enemmän kuin suomessa! Ja siellä mahtuvat kaikki samaan maahan. Jos joku syyttää riistan puutetta,taas voisi katsoa peiliin kuka sen kaiken riistan sitten mahdollisesti niiltä susilta vie!Kyllä on suomi vieraantunut luonnosta! Ennemmin vähentäisin koirien määrää suomessa/maailmalla ja antaisin luonnon eläimille enemmän tilaa...!!

    "Joskin oman rotuni kohdalla veikkaan lähes satavarmasti että ainakaan yksinäinen hukka sitä ei vie.."

    Ja niinhän sinä luulet. Eivätpä ne kaikista suurimmatkaan koirarodut sudelta säästy. Yksinäiseltäkään.
    Älä kuvittelekaan että susi ei saisi kiinni lellittyä kotihauvaa, oli se sitten mielestäsi kuinka suuri ja pelottava tahansa.
    Täysiä lällyjä ne kotikoirat ovat. Susi kun eteen ilmestyy, niin jo juostaan häntä koipien välissä.
    Susi on villi ja elää luonnossa. Kokoerosta huolimatta se on paljon vahvempi kuin kotona makoileva tai joskus metsällä käyvä suurikokoinen koira.
    Kaataahan yksinäisen susi joskus hirvenkin, hyvin on tullut todistettua...
    Ja juuri laumasta eronneet nuoret urokset ovat niitä pahimpia. Kun laumaa ei ole niin helppo sen on tulla pihaan ja napsaista päivälliseksi koira tai pari.
    Susi on villi ja armottomassa luonnossa varttunut.

    Äänestä

  • susi on iso ja paha! kirjoitti:

    Sudelle koira on riistaa siinä missä jänis tai hirvi. Hiton helppoa vaan kun saakeli tarjottimella tarjotaan. On narun nokassa tai heikossa tarhassa. Susi on fiksu elukka ja tietenkin syö sen mikä on helpoiten saatavilla! Niin tekisin sutena minäkin. Miksi tuhlata energiaa yrittämällä pyydystää jänistä kun koiran saa paljon pienemmällä vaivalla. Kyllä tässä minäkin ihmisen pistän syylliseksi, enkä sitä sutta. Olen jopa sitä mieltä, että peilin eteen menen siinä vaiheessa jos susi minulta koiran vie. Ja pinnoja sille annan että nokkani edestä sen vei. Joskin oman rotuni kohdalla veikkaan lähes satavarmasti että ainakaan yksinäinen hukka sitä ei vie..

    Koiramme-lehden kirjoituksessa on liian monta epäkohtaa jotta suoralta käsin pennun syönyttä sudeksi syyttäisin! Tiedän erirotuisia koiria, jotka voisivat käyttäytyä juuri mainitulla tavalla! Myös susi on koiralle usein sama kuin karhu, koira pelkää sitä. Mistä syystä flatti menee haistelemaan isoa sutta, joka ei kuitenkaan tee sille mitään? Lähtee jopa lauman perässä juoksemaan? Suoraan sanottuna epäilen, että iso osa näistä koiria vieneistä susista on koiria/koirasusia, joko omassa maassa karkuun päässeitä tai sitten rajan takaa tulleita tai sitten täällä syystä tai toisesta risteytyneitä. Tästä syystä "susi" tulee lähemmäs asutuksia, ja jopa vie koiran ns. käsistä ihmiseltä. Jumankeuta, susia on arviolta tässä maassa 200! Mites siinä lehdessä oli, ilveksiä 1200 vai 1500?? 200! Ja sitten ne eivät millään mahdu tänne ja syövät kaikki koirat ja kaskun vielä lapsetkin kohta!

    Kanada, Romania, Bulgaria jopa Virossa on susia suhteessa paljon enemmän kuin suomessa! Ja siellä mahtuvat kaikki samaan maahan. Jos joku syyttää riistan puutetta,taas voisi katsoa peiliin kuka sen kaiken riistan sitten mahdollisesti niiltä susilta vie!Kyllä on suomi vieraantunut luonnosta! Ennemmin vähentäisin koirien määrää suomessa/maailmalla ja antaisin luonnon eläimille enemmän tilaa...!!

    Ja sinä hölmökö luulet että siellä Kanadassa, Romaniassa, Bulgariassa ja Virossa ei ongelmia ole susien kanssa ollut? Älä unta näe. Ihan samanlaiset ongelmat ihmisiä vaivaavat sielläkin.
    Tulepa itse asumaan tänne susialueelle. Kyllä sitä sitten valitettaisiin ja kovasti.
    Kaupunkilaiset eivät tiedä mistä puhuvat.
    Etpä ole tainnut koskaan nähdäkään sutta? ;)

    Äänestä

  • lisäys aiheeseen kirjoitti:

    Kai sit tapetaan noi karhut,ahmat,plus muut metsän eläimet kun teurastamaan aletaan.Olen asunut susirajalla ja ei niitä susia sentään joka päivä vastaan tullu.Asiaa paisutellaan liian kanssa.Mut toivotaan et susivaino loppuu ennen kuin sudet.

    Äänestä

  • norppa8 kirjoitti:

    Susien valmistusta ei olla lopettamassa.

    "Kai sit tapetaan noi karhut,ahmat,plus muut metsän eläimet kun teurastamaan aletaan"

    Tälläinen kommentti paljastaa paljon kirjoittajastaan. Eli susiongelma ei koske sinua, mutta tarmoa riittää huudella vieraisiin pöytiin.

    Sudet eivät lopu kesken. Niitä ei vainota sen enempää kuin ennenkään. Aikaisemmin susikanta pysyi kurissa aktiivisen (sallitun) metsästyksen ansiosta ja tällöin ei susien kanssa ollut isompia ongelmia. Susia ei ollut ravintoon nähden liikaa ja ne eivät siitä johtuen tulleet norkoilemaan ihmisten pihapiiriin.

    Suomi käy jatkuvasti julkisuudelta piilossa susivaihtoa Venäjän kanssa. Venäjällä on laajoja asumattomia alueita, joissa sudet saavat vapaasti temmeltää vailla ihmisen kontrollia. Vaikka Suomesta hävitettäisiin hetkellisesti kaikki sudet, niin niitä tulee naapurin puolelta tänne uudelleen.

    Tämä ongelma on ongelma vain niille, jotka haluavat tehdä siitä ongelman. Suomessa on opittu elämään susien kanssa. Brysselissä ei.

    Äänestä

  • mihinkään kirjoitti:

    minä itse asun susi alueella eikä se minua hetkauta. Luonnon kiertokulkuun kuuluu että voimakas syö heikomman. susia on ja piste!
    jos minun koirani syötäisiin, olisin sitä mieltä että se oli liian heikko yksilö tänne (tai liian tyhmä) joten mitä sitä suremaan? kun lauman annetaan olla rauhassa epätoivoiset sudet eivät hyökkää ihmisen kimpuun. miksi sutta pitää aina syrjiä, mutta koskaan ei ajatella sitä mitä vaikka ihminen on tehnyt itsekeskeydessään.

    Äänestä

  • ajattelia kirjoitti:

    Tottahan toki koira on heikompi ja tyhmempi kuin susi. Eihän sellaisia koiria olekaan jotka suden noin vain päihittäisi...
    Eipä tavallisesta ajokoirastakaan voisi sanoa että "se oli liian tyhmä tai liian heikko elämään".
    Sudesta voisi noin sanoa jos sellainen olisi lemmikkinä...
    Mikä järki sitten pitää on koiraa jos ne niin tyhmiä ovat.
    Nimimerkillä kaksi koiraa jo susille mennyt.

    Äänestä

  • tottahan toki kirjoitti:

    irlanninsusikoirat.org

    Äänestä

  • Yks huomio kirjoitti:

    Jos susi pääsee koiratarhaan niin syy on koiran omistajan koska hän ei ole panostanut tarhan turvallisuuteen vaan on jostain syystä tyytynyt turvattomaan tarhaan. Turvatonta koiratarhaa ei tule rinnastaa turvalliseen koiratarhaan, tietenkin susi vie koiran turvattomasta tarhasta ja nimenomaan sen riskin vuoksi tarhan turvallisuuteen on panostettava.

    Jos koiran pitäminen tarhassa hirvittää niin todennäköisesti tarha on turvaton ja toimii vain koiran vapaudenrajoittajana. Jos koiraa pitää turvattomassa tarhassa ja susi vie koiran niin koiran omistaja ei voi syyttää koiran kohtalosta kuin itseään. Valitettavasti suuri osa koiran omistajista laiminlyö vastuunsa koiran turvallisuudesta huolehtimisesta ja pitävät koiriaan turvattomissa tarhoissa uskoen tai uskotellen että paremmin ei voi tai tarvitse koiran turvallisuudesta huolehtia.

    Ensiksi: Susi on erittäin sosiaalinen ja kiehtova eläin. Itselläni on koira jossa on myös sutta (l. koirasusi). Erittäin kiintynyt minuun ja minä siihen...

    Toiseksi: Susi on villieläin ja peto pahimmasta päästä. Sudet eivät kulu KENENKÄÄN PIHAMAALLE, VAIKKA SIELLÄ OLISI KOIRATARHA! Susi on silloin menettänyt pelkonsa ja kunnioituksen ihmistä kohtaan. Jos koirat tarhataan kuten suurpedotkin, nyt vaan se peto ei sitten saa päästä häkin sisälle, niin miten seuraavaksi turvaat pihalla liekkivät lapset - SIIS KERRO NYT MILLAINEN HÄKKI LAPSILLE???

    JÄRKI KÄTEEN VAIKKA NE SUDET ONKIN TOSI KIEHTOVIA, AINAKIN NIIN KAUAN KUN ASUSTAVAT JA ELÄVÄT MUUAALLA KUIN PIHAPIIRISSÄ.

    Äänestä

  • elämää haluava kirjoitti:

    Kerro kuinka tehdään piha-alueelle n.30cm korkuiselle koiralle tehdään turvallinen aitaus. Käsittääksesi omassa kotipihassa pitäisi saada olla vapaasti, eikä pelätä. Metsä on petoeläimille tarkoitettua aluetta.

    Pitäisi tietysti myös ottaa huomioon se tosiseikka, että eläimet sen paremmin susi kuin koirakaan, eivät tietenkään kykene ymmärtämään missä kulkee se tontinraja, jota ei saisi missään nimessä ylittää.

    Susi, ihan niin kuin mikä tahansa muukin peto, myös ihminen!, on kautta aikojen ottanut saaliin sieltä, mistä sen helpoimmalla ja vähimmällä vaivalla/riskillä pystyy hankkimaan.

    Vastuu lemmikkieläimistä/kotieläimistä on tietysti niiden omistajalla, jonka pitäisi toimissaan ottaa huomioon se luonnollinen mahdollisuus, että esim. pihan perälle naruun jätetty puudeli on kuin tarjottimella mille tahansa petoeläimelle, tällaista helppoa ateriaa mikään peto ei varmasti jätä käyttämättä!.

    Kyllä tavallisella maalaisjärjellä ja hieman petoeläimiä kunnioittavalla asenteella pärjää vallan hyvin, vaikka sattuisi asumaankin runsaasti susia sisältävällä alueella, ainakin minä pystyn.

    ps. En muuten todellakaan ole mikään viherpiipertäjä tai puidenhalaaja, vaan tavallinen, metsästystäkin harrastava, tavallinen mies kainuusta ( Kuhmosta päin ).

    Äänestä

itse tykkään susista ja ne ovat kauniita eläimiä... Mutta kyllä niitä voisi hieman karsia... kohtahan ne voivat ruvetä kävelemään ovesta sisään ja tehdä tuhojaan..taikka tappaa jopa ihmisen...Liika on Liikaa

Äänestä

Hassua..Olin just itte aikeissa kerjottaa tänne keskusteluun just samasta aiheesta kun sinä.
Mä itse asun maaseudulla, ja mulla on kaksi koiraa, joiden kanssa lenkkeilen tietysti päivittäin, ja ratsastan hevosella maastossa joka viikko.Eli aihe on minulle oikein ajankohtainen. Vain 20 kilometrin päässä kotoani, viime torstaina olivat sudet syöneet suomenpystykorvan. Koira sattui olemaan rakkaan ystäväni koira. Tiedän toki monta muutakin tapausta, jossa sudet ovat tappaneet koiria, ja joitakin aivan huvikseen.(Tai ehkei huvikseen, sillä koirat ovat olleet haukkumassa hirveä,ja ne ovat luultavasti olleet susilauman reviirillä). Mutta minun henkilökohtainen mielipiteeni on, että susille on tehtävä jotain, ennen kuin salametsästyksen määrä kasvaa liiaksi. Nimittäin omassa kotikylässäni on jo monen talven ajan salametsästetty susia todella paljon. Tai ei niin salaakaan, mutta ilman lupaa. Ja kävipä viimetalvena niin, että eräs maatilan isäntä otti ja ampui jämtlanninpystykorvanartun omalle pihalleen, kun luuli sitä sudeksi(tätä tapahtumaa edeltävällä viikolla olivat sudet raadelleet mieheltä 5 lammasta). Ainakin täällä Itä-Suomessa susiviha on jo aivan tarpeeksi korkealla. Koiria on kuollut jo aivan tarpeksi, ja jos tämä ei nyt jotenkin ratkea, kohta alkavat ihmiset räiskiä susien lisäksi tästä asiasta päättäviä ihmisiä!
Itse en uskalla enää ulkoiluttaa rakkaita koiriani irti kuin omalla pihalla, ja siinäkin vartioin koriani tarkkaan. Olisi ihanaa, jos ei tarvitsisi pelätä susia omilla kotinurukilla..!

(Meilit tervetulleita tästä ja muistakin koiriin liittyvistä aiheista!)

Äänestä
  • Ettei täällä tajuta, et ei sudet tiedä mistä se piha alkaa jos se sen reviirillä on.. Sitä pitäs haja-asutus aluella ja korvessa asuville (niinkuin allekirjoittanut) vetää susiaidat pihan/ tontin ympärille että ne sudet sieltä poissa pysyisivät joskaan en itse tunne siihen tarvetta vaikka iso lauma koiria aitauksessa on... Susille pihat on luontoa niinkun metsä, mistä ne tajuaisivat ettei tuonne saa mennä kun se on jonkun piha... Ei niitä luonnon elukoita piä inhimillistää liikaa...

    Se on vaihtoehto muuttaa kaupunkiin tai aidata tontti tai jopa ostaa se omakotitalo kaupunginlaidalta.. Luonnon keskellähän ei oo mikään pakko asua jos sinne se luonto ei pihaan mahdu!

    Äänestä

  • Kommentoin vanhaa viestiä. Siinä luki: "Tiedän toki monta muutakin tapausta, jossa sudet ovat tappaneet koiria, ja joitakin aivan huvikseen.(Tai ehkei huvikseen, sillä koirat ovat olleet haukkumassa hirveä,ja ne ovat luultavasti olleet susilauman reviirillä)." Kirjoittajan korjaus todella on paikallaan. Hieman kyseenalaista miksi ylipäätään kirjoittaa "huvikseen". Mistä sitä tietää mitä mikin eläin huvikseen puuhailee, mutta tällaisissa yhteyksissä sillä viitataan ennemminkin johonkin pahanilkisyyteen. Suden demonisointia sanon.

    Huvittavaa tulkinnan varmuutta on seuraavassa: "kävipä viimetalvena niin, että eräs maatilan isäntä otti ja ampui jämtlanninpystykorvanartun omalle pihalleen, kun luuli sitä sudeksi(tätä tapahtumaa edeltävällä viikolla olivat sudet raadelleet mieheltä 5 lammasta)." Isäntä ilmeisesti oli kuitenkin tunnistanut lampaiden tappajan sudeksi. Oli mahdollisesti jopa nähnyt sen - tai, ainiin, eihän isäntä erottanut myöhemminkään sutta jämtlanninpystykorvasta. Mutta susi se varmasti oli ollut, kun sudet vaan syö lampaita! Ei se ainakaan koira ollut, eikä se kyseinen ammuttu jämtlanninpystykorva!

    Seuraavaa en ymmärrä ollenkaan: "Itse en uskalla enää ulkoiluttaa rakkaita koiriani irti kuin omalla pihalla, ja siinäkin vartioin koriani tarkkaan." Ei niitä koiria tietääkseni saa irti pitää muutenkaan aidatun kotipihan ulkopuolella! Olipa ne kuinka rakkaita tahansa, on kannettava vastuu niistä. Kuka hitto uskaltaa pitää rakkaita lapsiaan pihalla "vapaana" (enkä tarkoita nyt mitään alle kouluikäisiä) kun koiran omistaja(t) perää(vät) oikeuksiaan pitää koiriaan vapaana? Mistä hitosta sitä tietää mikä niistä on vaarallinen ja mikä ei? Kaikki omistajat sanoo, että ei meidän koira mitään tee, mutta aina ei ole niin varmaa miten koira reagoi kun lapsi vaikkapa reagoi yllättävällä tavalla. Koirien vahingonteoista on lukuisia esimerkkejä, myös lammasrintamalta. Oikeuttaako pelko tappamaan kaikki irrallaan olevat koirat?

    Ja ettei tule väärinymmärryksiä: itse pidän kyllä koiristakin ja peräänkuulutan hieman itsetutkiskelua näissä susi- ja koirakysymyksissä - myös sen suhteen minkälaisia asenteita omissa viesteissään välittää, varsinkin turhien demonisointien yms. kautta. Lisäksi kommentoimassani viestissä pelosta huolimatta kirjoittaja kyllä tuntui tuntevan jonkinlaista myötätuntoa susia kohtaan, mikä on hyvä lähtökohta lähteä pohtimaan rakentavammin susikysymykseen liittyviä seikkoja (esim. edellä mainitsemiani).

    Äänestä

keskustelua susista www.foorumi.info/susikeskustelu

Äänestä
  • korjaus edellisen viestin linkkiin www.p2.foorumi.info/susikeskustelu

    Äänestä

  • wolf kirjoitti:

    korjaus edellisen viestin linkkiin www.p2.foorumi.info/susikeskustelu

    moi! Mun sedän koira on jatkuvasti metässä ramppaamassa,ja on jo houkutellu kerran karhun sedän pihaan :/ susi oli syönyt klaaran,ja saas nähdä millon susi syö mustin,ku se ramppaa metässä haukkumassa :/ kyllä mun sedällä on semmonen oisko N. 1m ja 50cm koiraaitaus,mutta ei sitä tiedä jos susi semmosenki yli pääsee...! setäni on ostamassa hevosta,mutta kuinka kauan semmonenkin siellä metän ympäröimänä,sähköaitauksen sisällä pärjää!? ihan hullua! vihdoinkin sais ilmatteeksi ratsastaa,mutta enhän minä uskalla mennä minnekkään maastoon välttämättä,jos susia liikkuu siellä hyrynsalmella! jos kerran epun ratsutallilla liikutaan ihan reippaasti maastossa,niin miksi en minäkin!? tulee vaan mieleen semmonen,että jos meen kesällä sitä kattomaan,ja sillonhan pahimmassa tapauksessa niillä on pennut,ja nekin tarvitsee ruokaa! siihenkin vertaa,että edes suskoira tai tanskan dogi ei pärjää semmoselle,NI EN USKO ETTÄ HEVONENKAAN!! vaikka ois valtava hevonen,niin en usko että pärjäis :/

    Äänestä

  • höhöhhöhöhöhöh kirjoitti:

    susia:

    http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=648140

    Taas niin fiksua porukkaa, etten tiedä itkisinkö vai nauraisinko.

    Sudet eivät ajattele, että "tuo on ihmisten lemmikki, nytpä teen niille hiukan kiusaa ja syön tuon!"

    Se ottaa sen minkä se saa mahdollisimman vähällä kulutuksella. Yksinäiset sudet voivat liikuskelevat kyllä siellä sun täällä, mutta en menisi vannomaan, että se on juuri se paha ja ilkeä susi joka on lampaitasi hiukan maistanut. Se voi olla irtokoirakin, joku karannut tai hylätty, jonka on myöskin hankittava elantonsa.

    "siihenkin vertaa,että edes suskoira tai tanskan dogi ei pärjää semmoselle,NI EN USKO ETTÄ HEVONENKAAN!! vaikka ois valtava hevonen,niin en usko että pärjäis :/!"

    Kyllähän se hevonen sille pärjäis. Jos se kerran yhtä hukanpoikaa täräyttäs takasella, niin siinä ois siltä susiraasulta henki pois.

    Mutta otetaan nyt vielä huomioon, että jos se pikkuhukka pääsis tekemään yllätyshyökkäyksen, niin sitten vois olla äänikellossa toinen.
    Mutta en nyt menis vannomaan, että sellanen kuitenkaan onnistus kovin helposti.

    Lukekaa Jim Brandenburgin kirja "Veljemme susi".
    Puhuu asiaa susista.

    Jotkut voisivat vaikka hieman ymmärtääkin susien käyttäytymistä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

wolf kirjoitti:

mitä mieltä olette susista. sain juuri tuoreen koiramme lehden ja oli aika raskasta luettavaa. susi on tappanut ja syönyt tällä vuosikymmenellä 400 koiraa. ahdistellut koiria jopa silloin kun on ollut emännän kanssa lenkillä eli ollut kytkettynä. kaksi sutta on ahdistellut hevosta ja ratsastajaa sekä ratsastajan vapaana ollutta koiraa. pitäisikö mielestänne susia karsita, ennen kuin jotain pahaa tapahtuu ja alkaa kauhea susi vaino ja kaikki tapetaan, mitä en kyllä itse pidä ratkaisuna. kaikki mielipiteet tänne ja heti!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu