Olen kaverini kautta tutustunut muutamiin lääketieteen opiskelijoihin, näistä osa on oikeasti lääkäriksi miellettäviä ihmisiä (sympaattisia, fiksuja jne), mutta osaa taas en pysty mitenkään näkemään lääkäreinä. Näiden blondien (sekä kirjaimellisesti, että kuvainnollisesti) maailma tuntuu pyörivän vain oman statuksen esilletuomisen ja rakennekynsien ympärillä. Mitä tällaiset tyypit oikeasti tekevät lääkärin ammatissa, jonka suuri vastuu edellyttää myös suurta kutsumusta? En haluaisi olla näiden "älykkö-blondien" vastaanotolla, kun olen sairas.
Eikä tämä perustu vain minun kaverini opiskelututtaviin, vaan vastaavia tapauksia on tullut ennenkin eteen.
Eikä tämä perustu vain minun kaverini opiskelututtaviin, vaan vastaavia tapauksia on tullut ennenkin eteen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
vastaavia löytyy tietysti myös miestenkin parista, näitä ylitsepursuavan narsistisia trendipellejä tapaa usein baarissa, jossa he käyttävät lääkärintaitojaan mm. naisten iskemisessä.
Eräs nettipäiväkirjaa kirjoittava kurssikaverini on luonteeltaan hieman blondi. Hän on kuitenkin äärimmäisen älykäs ja mukava ihminen. Ei blondius tai "trendipelleys" vaikuta kykyyn toimia lääkärinä. Ihmisiä on monenlaisia.
Pääsykokeessa pitää ainoastaan osata luonnontieteitä, ei kokeessa pyydetä rastia ruutuun "oletko pissis" kyllä/ei...
Myöskään hakijoilta ei kukaan kysele MIKSI haluaa lääkikseen, vai se pääsykoe ratkaisee.
Aina lääkisläisiä moititaan unohtaen, että lähes kuka tahansa voi aivan vapaasti hakea kyseiseen opinahjoon. Jos tiedätte niin paljon paremmin niin tulkaa näyttämään meille kuinka homma tehdään :-)
perusteelliset haastattelut/ psykologiset testit? Lääkärin ammattiin jos mihin pitäisi olla tällaiset karsinnat, että edes psykopaattiset (mitä on tutkimusten mukaan lääkäreinä paljon) jäisivät kelkasta.
Jokainen lääkikseen tosissaan pyrkivä luultavasti tietää, mitä tuollaisissa testeissä halutaan kuulla. Sama juttu on hoitoalalla. Testit suodattavat hyvin pois ne, jotka eivät tiedä, mitä ko. kysymyksillä haetaan.
Valmennuskurssien järjestävät alkaisivat pian testien tulon jälkeen alkaa valmentaa ihmisiä kys. testeihin, joten en uskoisi niistä olevan pidemmän päälle paljoakaan apua.
Lähisukulaiseni opiskelee lääkäriksi ja on 4vsk:n opiskelija. Olen tutustunut myös hänen opiskelukavereihinsa. Tässä joitakin havaintoja nyt useamman vuoden jälkeen: Hieman ihmetyttää tuossa porukassa se, että lääkisläiset eivät juuri tunne muiden alojen opiskelijoita, ovat lähinnä keskenään (en usko pelkästään selitystä opintojen tiiviydestä tässä yhteydessä). Myös koulutus on hyvin "lääkärikeskeistä" eli lähinnä "lääkäriegon" kasvattamista, ei opita tuntemaan oikeasti muiden ammattialojen (jotka siis työssä terv. huollossa) osaamista ja työtä oikeasti -- eikä olla kauheasti kiinnostuneitakaan. Monet eivät pidä muiden tieteenalojen asiantuntijoita lainkaan asiantuntijoina --- vain lääketiede on asiantuntijuutta. Jatkuvaa "retostelua" siitä, mitä ruumiinaukkoja ja eritteitä on päässyt tutkimaan ja mitä "temppuja" on opittu päivystyksissä.Itse opiskelen tohtoriksi aivan muulta alalta kuin lääketiede, mutta usein tunnen näiden lääkisläisten kanssa olevani "toisen luokan kansalainen" kun en kuulu "valkotakkeihin". Ikävää, että lääkisläisten maailmankuva ja käsitys muiden tieteenalojen merkitsevyydestä näyttää --- ainakin lähisukulaiseni kandiporukassa - jääneen hyvin suppeaksi. En kyllä tiedä mitään muuta yliopistoss opiskelevaa ammattiryhmää, joka niin piehtaroi omassa itseriittoisuudessaan kuin lääkisläiset. Tosiasiassa maailmassa on myös muitakin fiksuja ja älykkäitä ihmisiä on kuin lääkisläiset.
Lukiostani meni muutamia henkilöitä lääkikseen, ja ainoastaan yksi heistä oli oikeasti kiinnostunut alasta. Hän olikin sitten melko täydellinen tapaus: älykäs ja ahkera, mutta myös empaattinen ja rento kaveri.
Vastakohtiakin löytyy: esim. eräs MissSixty-farkkuinen tyttö, joka pääsi niin valmennuskursseille kuin yksityisopetukseenkin (varakkaan perheen ainoa lapsi). Hän oli lähes joka porukassa ei-toivottua seuraa jo lukioaikoina, koska hänestä sai juuri sen kuvan, että hänen mielestään humanistista, yhteiskuntatieteellistä tai taidealaa opiskelevat eivät ole oikein minkäänlaisia opiskelijoita ensinkään vaan pelkkiä itseään toteuttavia harrastelijoita. Siis tähän tapaan: "Kyl mäkin voisin periaattees mennä opiskeleen jotain hissaa tai enkkua välivuodeks, jos en ekalla kerralla pääse lääkikseen, voishan se olla ihan mielenkiintosta tai silleen". Lisäksi hän on aivan uskomattoman tarkka ulkonäöstään ja syömisistään. Hän on reilusti alipainoinen ja jos sortuu syömään esim. ihan normaalin aterian, hän saattaa päätyä oksentamaan (olen pari kertaa nähnyt). Ymmärrän, että hänelläkin on ehkä ongelmia (syömishäiriöinen perfektionisti?), mutta toisaalta hän osaa olla todella ilkeä ja suhtautuu niin törkeästi mm. ylipainoisiin ihmisiin ( alkoholisteihin, työttömiin, mielenterveysongelmaisiin jne., jotka ovat hänen mukaansa itse aiheuttaneet ongelmansa), etten jaksa sääliä. Mitenkähän hän tulee potilaiden kanssa toimeen, kun kaikilla muilla ei välttämättä ole painoindeksi < 18...
Eräs ystäväni valmistui lääkäriksi. Tietenkin hänen ystäväpiirinsä laajeni opintoahjon myötä. Suostuin kerran lähtemään bileisiin, joka koostui näistä lääkiskavereista. Siellä jos missä sai tuntea olevansa ulkopuolinen. Ihmiset puhuivat ylimielisesti omia lääkistarinoitaan ja katsoivat happamasti kun kerroin oman ammattini. Sen jälkeen minua pidettiin jonain ali-ihmisenä ja annettiin ymmärtää, että olen aivan väärässä seurassa. Niin olinkin - myös omasta mielestäni! Ihmettelen edelleen, miten nuo narsistiset ja epäempaattiset ihmiset toimivat lääkäriammatissaan. Mutta en silti yleistä. Ystäväni on varmasti mitä empaattisin ja ammattitaitoisin lekuri mitä voi olla. Samoin varmasti monet muut. On vain ikävä huomata, että kunnon lääkäriaines taitaa olla katoava vähemmistö. Ehkä jonkinlainen psykologinen testaus olisi omiaan myös lääkäriopiskelijoille!