olen 21-vuotias tyttö turusta, avoliitossa elelen, mutta kauan oon jo haaveillut tytöistä.. vain pari ihmistä asiasta tietää, eikä ole ketään jolle puhua tästä.. ei kovin paljoa kokemusta naisista ole, jotain pientä vain, ujokin kun olen.. on jo alkanut tuntua etten miehistä välittäisi siinä mielessä ollenkaan.. blääh sekavaa eikö.. kohtalotovereita?
ajatukset sekaisin..
bippuri
91475
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
lukemaan näitä sivuja vähänkään! sieltä löytyy sun kaltaisies tekstejä pilvinpimeim!
kiitos tiedosta.
Asuin avoliitossa miehen kanssa 21-vuotiaaksi asti, kunnes lopultakin tajusin ja usakalsin myötää sen kaikille että tykkäänkin tytöistä. Kai sitä oli yrittänyt mennä massan mukana ja sopeutua heteroelämään. Luuli, että niin olisi onnellinen. Ei ollut helppoa lähteä suhteesta, jonka oli kuvitellut kestävän. Mutta vasta eropäätöksen jälkeen on tuntenut olevansa kokonainen ja voivansa elää onnellista elämää avoimesti. Vanhempani kuvittelivat aluksi, että naisiin siirtyminen on vain joku ohimenevä vaihe. Mutta sillä tiellä olen vieläkin, useamman vuoden jälkeen :)
löytyy kohtalotoveri. Useampi vuosi sitten olin ihan umpirakastunut mieheen, sen jälkeen olenkin ihastunut vain naisiin. Itselläkään ei juuri ole ihmisiä joille puhua tästä ja ajatukset ovat yhtenä sotkuna mielessä. Ystäville en ole uskaltanut juuri asiasta puhua koska en ole aivan perillä kuinka he suhtautuvat bi-seksuaalisuuteen/lesbouteen. Olen kuitenkin kerran mieheen rakastunut, joten en kai voi olla lesboksikaan ykskaks muuttunut. Tunnen itseni aivan kummajaiseksi. Että sekavaa on täälläkin päässä.
Ymmärsin muutama vuosi sitten että kas kummaa, naiset saa jalat hyytelöksi ja miehet eivät niinkään.Minulla on mies, mutta..Se nyt on sellaista.Naiset ovat mukavempia, kun ei tarvitse asioita vääntää rautalangasta;)ja onhan naisia kivempi katella:Joku söpö tumma lyhyttukkainen...Eli onhan meitä.Tosin minä jo vanhus,päälle 30-kymppinen.
Täällä myös päälle 30-v jolla lapsi ja miehen kanssa suhde hajonnut kun on alkanut hyväksyä sen mitä on. Yllättävää että muitakin on vastaavassa tilanteessa. Luulisi että 2000-luvulla ei tarvisi elää näinkin vanhaksi että voi löytää itsensä.
Ei kai 30-kymppinen ole Vanha.Apua!Sillätavalla vanha, että ei turhia kainostele, uskaltaa jo olla (ehkä)sitä mitä on.Ainoastaan siskoni tietää.Meitä on enemmän kuin uskotkaan..
Olisipa tosi kiva jutella samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. Missä te tapaatte sitten naisia jos ette ole kavereillekaan keertonet? Sokkotreffeillä?
Mulla kyllä menee kausittain. Tällä hetkellä mielessä pyörii vain naiset...