Syntilistan synty

Syntilistassa on kolmentasoisia asioita, ensiksikin on aivan oikeita syntejä, siis sellaisia joita Jumalansanan valossa tarkastellen tunnistamme synneiksi. Toiseksi: listassa on sellaisia asioita, että vaikka ne eivät ole selviä syntejä, niin uskovan on oman uskonsa takia, eli säilyäkseen uskossa, näitä asioita syytä karttaa, karttaa vaikka ne eivät suoranaisesti olekaan syntiä. Kolmanneksi, suurin osa listasta on ilmanaikuisia sääntöjä joilla ei ole mitään tekemistä uskon kanssa, eivätkä estä kenenkään taivaaseen pääsemistä.

Miten sitten tämmöiset listat ovat syntyneet? Ensinnäkin täytyy ymmärtää se, että ei uskominen ole ihan helppoa, sillä kaikki me ihmiset olemme menneet pilalle syntiinlankeemuksessa. Eli me kaikki tunnemme omassa ruumissamme halun tehdä myös Jumalan tahdon vastaisia tekoja, toisin sanoen syntiä.

Uskominen on ”kilvoittelua”! Paavali vertaa uskomista kilpajuoksuun: 1 Kor. 9: 24 ”Tiedättehän, että vaikka juoksukilpailussa kaikki juoksevat, vain yksi saa palkinnon. Juoskaa siis niin, että voitatte sen! 25 Jokainen kilpailija noudattaa lujaa itsekuria, juoksijat saavuttaakseen katoavan seppeleen, me saadaksemme katoamattoman. 26 Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan.
27 Kohdistan iskut omaan ruumiiseeni ja pakotan sen tottelemaan, jottei itseäni lopulta hylättäisi, minua, joka olen kutsunut muita kilpailuun.

Kaikki jotka ovat olleet uskomassa pitkänaikaa, tietävät tämän: Room. 7: 21 ”Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta. 22 Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain, 23 mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki. 24 Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?”

Tästä Paavalin kirjoituksesta meille selviää kirkkaasti se, miksi me joudumme, ihan niin kuin kilpaurheilijat harjoittamaan itsekuria, itsekuria niin ettemme mene kaikenlaiseen toimintaan mukaan, eim. Minä en voi nauttia alkoholipitoisia viinejä, en sen takia, että raamattu ne kieltäisi, ei taida kieltoa löytyä. Mutta kartan sen takia, että pienikin alkoholin käyttö voi johtaa alkoholismiin, enkä halua olla tässä esimerkkinä ja samalla vaarantaa omaa kilvoitustani.

Minä luulen, en tiedä, että nämä säännöt ovat syntyneet kahta kautta. Ensinnäkin kaikki tiukimmat ”listan synnit” ovat tulleet puhujien välityksellä. On aina tiedetty, että jos puhuja lankeaa syntiin ja jos puhuja ei tee lankeemuksistaan parannusta, niin saarnat tiukkenevat. Tiukkenevat niin että uskomisesta katoaa ilo, uskonkilvoitus muuttuu sääntöjen noudattamiseksi ja sääntöjen noudattamista pidetään uskon osoituksena.

Mutta on niitä ”listan syntejä” syntynyt toisellakin tavalla. Kerron 60 – luvulla tapahtuneen tapauksen. Puhuttelin tuohon aikaan alkoholisoitunutta ja sanoisinko monenlaista syntiä tehnyttä miestä ja tarjosin hänelle Jumalan armoa. Hän mietti ja sanoi: ”Voitko sinä Heino taata, että saan ihan kaikki tällä seisomalla anteeksi, niin ettei jää yhtään syntiä?” Kun lupasin tulla takuumieheksi, niin hän lupasi uskoa, sanoi: ”Kun Heino lupaa taata, niin on varmasti totta”.

Tästä miehestä tuli sitten minulle, minulle tavalliselle uskovalle melkoinen riesa. Hän esim. halusi jatkuvasti puhua uskosta, mutta minä olen ihan tavallinen uskova joka en aina jaksa uskosta puhua, vaan mietin näitä maallisiakin asioita. Kun tapasimme, hän oikein ilostui, sanoi: ”kuulin seuroissa selitettävän siitä ja siitä raamatun kohdasta, en kaikkea ymmärtänyt. Kutsu minut luoksesi ja selität minulle tätä ja tätä raamatun kohtaa”.

Huomasin itsessäni kummallisen piirteen, minä aloin ulkokullailla hänen vierailuaikana. Hän oli muuttunut niin, että hän ei sietänyt ollenkaan sellaisia asioita joita hän ennen oli tehnyt, ei siihen läheisesti liittyvääkään asiaa. Esim. käytin ruokajuomana kotikaljaa, sitä sai siihen aikaan ostaa kolmenlitran pulloissa, usein illalla luin jotain romaania ja samalla laitoin radion soittamaan hiljaa, näin saatoin sulkea muun maailman mielestäni ja menemään kirjan luomaan maailmaan.

Kun hän huomasi, että tein näin ”maallisia” asioita, hän ihmetteli: ”Miten voit juoda kaljaa, lukea maallista romaania ja annat radion soida?” Täytyy sanoa, että tunsin syyllisyyttä, tunsin, vaikka en pitänytkään näitä tekojani syntinä. Ulkokullailuun sorruin siinä, kun tiesin hänen tulevan, piilotin kaikki ne mitkä tiesin hänen paheksuvan.

Luulen, että monikaan uskova ei kaikkia noita asioita pidä syntinä joita ”listalla” on. Mutta kun puhujat saarnoissaan niistä varoittavat, niin kukaan ei uskalla ääneen epäillä synnillisyyttä. Hoitokokouksien aikana niillä mitattiin uskon oikeellisuutta. Täällä 70 – luvulla eräs naisihminen käveli kirkonmenojen alkaessa edestakaisin ja näin seurasi meneekö Ry:n uskovia kirkkoon ja vei tästä tiedon johtokunnalle. En tätä uskonut, joten kävin itse seuraamassa ja totta oli. Ainakin yhden suurperheen äidin tiedän joutuneen seurannan johdosta kiinni, ”kirkossakäyntisynnistä”. Tämä äiti sanoi: ”En mie sinne papin saarnan takia mene, menen kirkkoon rauhoittumaan, että jaksan taasen kotona hoitaa perhettä”.

Olin kirjoitustani laittamassa hyshyssin aloitukseen, mutta kun lähetin vastattiin: ”viesti on poistettu”. Laitan tämän aloituksena, en tiedä herättääkö tämä keskustelua, en sitäkään, onko minulla aikaa osallistua keskusteluun. Mutta katsotaan, ensin saako tämä olla palstalla. En kyllä ymmärrä miksi ”syntilista” ei saa olla keskustelun aiheena, kaikki me tiedämme, että se on olemassa tänäkin päivän.