on kyllä olluyt aikaisemminkin mutta en ole mennyt. Nyt on jo mentävä kun flixotkin käytössä. kysymys kuuluu että voinko ottaa flixoA normaalisti kokeeseen meno päivänä? Tiedän että ventoa ei saa ottaa, mutt entä flixo?
sprirometriaan
aika nyt
5582
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Muistat sitten vain mainita siitä mittauksessa, jos ei sitä erikseen kysytä.
vaikuttaakohan se sitten jotenkin tulokseen, kun flixoa on ottanut?
En kyllä pärjää sitä ilmankaan joten on tietysti otettava. sain yli vuosi sitten eka lähetteen, jolloin en tarvinnut vielä silloin mitään astmalääkitystä muutakuin flunssan aikana ventolinea. Sitten tulikin tosi pahat oireet ja nyt en siis enää pärjää ilman...
on tulehdusta hoitava lääke, vähän kuin antibiootti. Sitä otetaan kuureittain (tai jatkuvasti), eikä kuuria ole hyvä keskeyttää.
Ventoline taas on keukoputkea avaava lääke, jota käytetään kohtauksissa tai jos muuten tuntuu, ettei henki kulje. Avaava lääke voi siis vaikuttaa puhallustulokseen, toisin kuin flixo.
Täällä on turha maallikoiden antaa mitään ohjeita mitä voi ja mitä ei voi tehdä. Minä tekisin niin, että soittaisin etukäteen siihen paikkaan jossa spirometria tullaan tekemään ja kysyisin sieltä mikä on oikea tapa toimia.
toki olen maallikko, mutta eiköhän me astmaatikot, jotka säännöllisesti spiroissa käymme, tiedä sen käytännön aika hyvin.