miten edetä?

..kannattaa miettiä tarkkaan.
Sisälläsi on elämä.
Mitä haluat sille tehdä?
Tilanne on vaikea. Mikä on oikea ratkaisu?
Älä pilaa tilannetta liialla kiireellä.

Tämä ei tosiaan ole mikään kevyt ratkaisu, mutta elämäntilanteessani pakko.

Oli vuosia jolloin toivoin tulevani raskaaksi, ja petyin monet kerrat, ja luulin että en voi lasta saada. Sitten, yhdestä kerrasta käy näin kaikkien vuosien jälkeen.

Isoin ongelma tässä on se, että elän parisuhteessa, jossa ei tietyistä syitä (miehen väkivalta, fyysinen ja henkinen) ole ollut kohta puoleentoista vuoteen seksiä, eli tämä raskaus ei mitenkään tule kysymykseen, toki tiedän lapsen isän, ei siinä mitään, mutten halua häneltä mitään. Tuo tekoni oli typerä ja harkitsematon, halusin vain hetken hellyyttä, ja nyt sitten saan vastata siitä raskaimman mukaan.

Voitte arvata että olen tätä miettinyt vaikka miltä kannalta mutta muuta ratkaisua en keksi, mies jos saisi tämän tietää, olisin varmaan hengetön :(. Oikeasti en tätä haluaisi, mutta muutakaan en voi.

ap. kirjoitti:

Tämä ei tosiaan ole mikään kevyt ratkaisu, mutta elämäntilanteessani pakko.

Oli vuosia jolloin toivoin tulevani raskaaksi, ja petyin monet kerrat, ja luulin että en voi lasta saada. Sitten, yhdestä kerrasta käy näin kaikkien vuosien jälkeen.

Isoin ongelma tässä on se, että elän parisuhteessa, jossa ei tietyistä syitä (miehen väkivalta, fyysinen ja henkinen) ole ollut kohta puoleentoista vuoteen seksiä, eli tämä raskaus ei mitenkään tule kysymykseen, toki tiedän lapsen isän, ei siinä mitään, mutten halua häneltä mitään. Tuo tekoni oli typerä ja harkitsematon, halusin vain hetken hellyyttä, ja nyt sitten saan vastata siitä raskaimman mukaan.

Voitte arvata että olen tätä miettinyt vaikka miltä kannalta mutta muuta ratkaisua en keksi, mies jos saisi tämän tietää, olisin varmaan hengetön :(. Oikeasti en tätä haluaisi, mutta muutakaan en voi.

Jos pelkäät henkesi puolesta, niin mitä ihmettä teet sellaisen miehen kanssa?
Sinulla on itsesuojeluvaisto jolla voit perustella abortin, mutta sinulla ei ole sen vertaa itsesuojeluvaistoa että jättäisit tuollaisen sairaan miehen?
En todellakaan ymmärrä.

ap. kirjoitti:

Tämä ei tosiaan ole mikään kevyt ratkaisu, mutta elämäntilanteessani pakko.

Oli vuosia jolloin toivoin tulevani raskaaksi, ja petyin monet kerrat, ja luulin että en voi lasta saada. Sitten, yhdestä kerrasta käy näin kaikkien vuosien jälkeen.

Isoin ongelma tässä on se, että elän parisuhteessa, jossa ei tietyistä syitä (miehen väkivalta, fyysinen ja henkinen) ole ollut kohta puoleentoista vuoteen seksiä, eli tämä raskaus ei mitenkään tule kysymykseen, toki tiedän lapsen isän, ei siinä mitään, mutten halua häneltä mitään. Tuo tekoni oli typerä ja harkitsematon, halusin vain hetken hellyyttä, ja nyt sitten saan vastata siitä raskaimman mukaan.

Voitte arvata että olen tätä miettinyt vaikka miltä kannalta mutta muuta ratkaisua en keksi, mies jos saisi tämän tietää, olisin varmaan hengetön :(. Oikeasti en tätä haluaisi, mutta muutakaan en voi.

Eli nyt annat sen hakkaavan paskan (= miehesi) päättää TUOSTAKIN asiasta, että pitäisikö sinun olla raskaana vai ei?!?

EKA VINKKI: Hankkiudu eroon siitä hakkaavasta paskasta!

TOKA VINKKI: Pohdi rauhassa sitä asiaa, haluatko SINÄ ITSE pitää tuon lapsen vai et..?

ap. kirjoitti:

Tämä ei tosiaan ole mikään kevyt ratkaisu, mutta elämäntilanteessani pakko.

Oli vuosia jolloin toivoin tulevani raskaaksi, ja petyin monet kerrat, ja luulin että en voi lasta saada. Sitten, yhdestä kerrasta käy näin kaikkien vuosien jälkeen.

Isoin ongelma tässä on se, että elän parisuhteessa, jossa ei tietyistä syitä (miehen väkivalta, fyysinen ja henkinen) ole ollut kohta puoleentoista vuoteen seksiä, eli tämä raskaus ei mitenkään tule kysymykseen, toki tiedän lapsen isän, ei siinä mitään, mutten halua häneltä mitään. Tuo tekoni oli typerä ja harkitsematon, halusin vain hetken hellyyttä, ja nyt sitten saan vastata siitä raskaimman mukaan.

Voitte arvata että olen tätä miettinyt vaikka miltä kannalta mutta muuta ratkaisua en keksi, mies jos saisi tämän tietää, olisin varmaan hengetön :(. Oikeasti en tätä haluaisi, mutta muutakaan en voi.

Sinun raskaudestasi. Kyse on lapsesi elämästä.

Olet lapsesi ainoa puolustaja. Älä hylkää lastasi.

"yhdestä kerrasta käy näin kaikkien vuosien jälkeen."

ap. kirjoitti:

Tämä ei tosiaan ole mikään kevyt ratkaisu, mutta elämäntilanteessani pakko.

Oli vuosia jolloin toivoin tulevani raskaaksi, ja petyin monet kerrat, ja luulin että en voi lasta saada. Sitten, yhdestä kerrasta käy näin kaikkien vuosien jälkeen.

Isoin ongelma tässä on se, että elän parisuhteessa, jossa ei tietyistä syitä (miehen väkivalta, fyysinen ja henkinen) ole ollut kohta puoleentoista vuoteen seksiä, eli tämä raskaus ei mitenkään tule kysymykseen, toki tiedän lapsen isän, ei siinä mitään, mutten halua häneltä mitään. Tuo tekoni oli typerä ja harkitsematon, halusin vain hetken hellyyttä, ja nyt sitten saan vastata siitä raskaimman mukaan.

Voitte arvata että olen tätä miettinyt vaikka miltä kannalta mutta muuta ratkaisua en keksi, mies jos saisi tämän tietää, olisin varmaan hengetön :(. Oikeasti en tätä haluaisi, mutta muutakaan en voi.

Meidän ulkopuolisten on helppo sanoa, että potkaise mies ulos tai lähde itse ja pidä lapsi, koska yhteiskunnalta saa kaikki mahdolliset tuet jne. Ymmärrän oikein hyvin, että se ei ole noin vaan tehtävissä. Itselläsi on paljon käsittelemättömiä asioita, jotka ovat tod.näk. olosuhteiden pakosta kasaantuneet sisimpään. Yhtäkkinen lähtö pelottaa, kun parisuhteen vuoksi on saattanut joutua käymään läpi itsetunnon laskut, sosiaalisen eristäytymisen, ystävien menetykset, jopa välit omaan perheeseen ovat saattaneet kasvaa. Silloin on vaikeaa lähteä ulos parisuhteesta, kun tuntuu, että ympärillä ei välttämättä ole turvallista verkkoa, joilta voisi pyytää tukea (sosiaaliviranomaiset yms tuntuvat vierailta).
Näihin parisuhdeongelmiin voisin sanoa sinulle, että näet ja koet tilanteesi mahdottomammalta miehen henkisestä väkivallasta johtuenkuin ulkopuoliset ihmiset. Tosiasia on, että jos haluat tämän lapsen pitää ja miehen reaktio pelottaa, niin kerro rohkeasti jollekin ystävälle/tuttavalle mikä tilanteesi on ja kysy hänen valmiuttaan auttaa sinua tässä tilanteessa. Jos miehesi ei hyväksy raskauttasi tai ei suostu hakeutumaan hoitoon väkivallan osalta niin silloin sinun on parasta hankkitua hänestä eroon. Tässä tilanteessa on tärkeää, että sinulla on joku toinen ystävä, tuttava, sukulainen, johon voit luottaa ja tukeutua ja vaikka muuttaa asumaan joksinkin aikaa ennen kuin saat omat taloudelliset asiat järjestykseen.
Tosiasia on, että sinun ja vain sinun mielenterveytesi ja turvallisuudentunteesi ovat tärkeintä ja vasta sitten tulevat lapsen tarpeet, koska jos sinulla ei ole niitä tarjota lapselle niin kenellä sitten on? En tiedä onko tästä apua, mutta toivon niin kovasti, että jos oikeasti haluat pitää lapsen niin et tekisi kuitenkaan aborttia sen vuoksi, että sinä haluat, mutta et uskalla pitää lasta.

oma päätös kirjoitti:

Meidän ulkopuolisten on helppo sanoa, että potkaise mies ulos tai lähde itse ja pidä lapsi, koska yhteiskunnalta saa kaikki mahdolliset tuet jne. Ymmärrän oikein hyvin, että se ei ole noin vaan tehtävissä. Itselläsi on paljon käsittelemättömiä asioita, jotka ovat tod.näk. olosuhteiden pakosta kasaantuneet sisimpään. Yhtäkkinen lähtö pelottaa, kun parisuhteen vuoksi on saattanut joutua käymään läpi itsetunnon laskut, sosiaalisen eristäytymisen, ystävien menetykset, jopa välit omaan perheeseen ovat saattaneet kasvaa. Silloin on vaikeaa lähteä ulos parisuhteesta, kun tuntuu, että ympärillä ei välttämättä ole turvallista verkkoa, joilta voisi pyytää tukea (sosiaaliviranomaiset yms tuntuvat vierailta).
Näihin parisuhdeongelmiin voisin sanoa sinulle, että näet ja koet tilanteesi mahdottomammalta miehen henkisestä väkivallasta johtuenkuin ulkopuoliset ihmiset. Tosiasia on, että jos haluat tämän lapsen pitää ja miehen reaktio pelottaa, niin kerro rohkeasti jollekin ystävälle/tuttavalle mikä tilanteesi on ja kysy hänen valmiuttaan auttaa sinua tässä tilanteessa. Jos miehesi ei hyväksy raskauttasi tai ei suostu hakeutumaan hoitoon väkivallan osalta niin silloin sinun on parasta hankkitua hänestä eroon. Tässä tilanteessa on tärkeää, että sinulla on joku toinen ystävä, tuttava, sukulainen, johon voit luottaa ja tukeutua ja vaikka muuttaa asumaan joksinkin aikaa ennen kuin saat omat taloudelliset asiat järjestykseen.
Tosiasia on, että sinun ja vain sinun mielenterveytesi ja turvallisuudentunteesi ovat tärkeintä ja vasta sitten tulevat lapsen tarpeet, koska jos sinulla ei ole niitä tarjota lapselle niin kenellä sitten on? En tiedä onko tästä apua, mutta toivon niin kovasti, että jos oikeasti haluat pitää lapsen niin et tekisi kuitenkaan aborttia sen vuoksi, että sinä haluat, mutta et uskalla pitää lasta.

Tässä taustalla on niin paljon, enkä usko että minulla olisi voimia kohdata kaikkien ulkopuolisten syyllistäminen, koska monikaan ei tiedä tästä elämäntilanteestani, ulospäin olen toisten silmissä menevä ja iloinen. Asun vielä tiiviissä yhteisössä jossa lähellä ovat niin oma kuin miehen suku ja olen tässä ollut ihan teini-iästä lähtien.

Mies on vaan niin monin tavoin alistanut ja mollannut minut ihmisenä, että olen tällä hetkellä täysin voimaton. Mä pystyn sanomaan itselleni että ryhdistäydy ja tee jotain elämäsi eteen, mutta kun ei ole voimia. Olen elänyt kulissia, jossa kaikki on muka hyvin, mutta kodissani saan pelätä ja olla ahdistunut. Välillä toki kaikki on hyvin, mutta jostain pienestä saattaa taas kaikki räjähtää käsiin. Olen kuullut niin monet uhkaukset henkeni ottamisesti ja elinikäisestä kärsimyksestä jos lähden että minusta tuntuu että olen jo kuollut. Jos joku tietää jotain narsismista ja siitä miten narsisti osaa uhrinsa tuhota, niin voi ehkä arvata osan. Mieheni kasvoista tulee jollain tapaa mieleen Paula Brörkvistin mies, samantyylinen katse on hänellä. Toisina hetkinä hän osaa taas käyttäytyä niin että saa toisen uskomaan että itsessä onkin vikaa ja paljon.

Tietyllä tavalla haaveilen tästä lapsesta, mutta en usko että jaksaisin yksinhuoltajan elämää, varsinkaan näistä lähtökohdista. En kestäisi ihmisten pilkallisia katseita ja puheita siitä miten menin ja "huorasin", vaikka ehkä kuulostaakin typerältä ja itsekkäältä. Tiedän että tämä voi olla viimeinen mahdollisuuteni, en ole enää ihan nuorikaan, yli kolmenkymmenen.

Halusin vain niin paljon tuntea tosien ihmisen läheisyyden että tein sen mistä minua on syytelty toistakymmentä vuotta, harrastin yhdenyön seksiä ihanan ja lempeän miehen kanssa, mutta ehkäisy petti. Ja nyt sitten jouduin tällaisen valinnan eteen. Tuntuu vaan että elämä ei tosiaan ole minulle reilu.

En tästä nyt vieläkään ihan varma ole, ja tässä vuoden aikana olen pikkuhiljaa yrittänyt irtiottoa tästä kaikesta, mutta sitä en tiedä pystyisinkö ja jaksaisinko tehdä sitä lapsen kanssa.

ap. kirjoitti:

Tässä taustalla on niin paljon, enkä usko että minulla olisi voimia kohdata kaikkien ulkopuolisten syyllistäminen, koska monikaan ei tiedä tästä elämäntilanteestani, ulospäin olen toisten silmissä menevä ja iloinen. Asun vielä tiiviissä yhteisössä jossa lähellä ovat niin oma kuin miehen suku ja olen tässä ollut ihan teini-iästä lähtien.

Mies on vaan niin monin tavoin alistanut ja mollannut minut ihmisenä, että olen tällä hetkellä täysin voimaton. Mä pystyn sanomaan itselleni että ryhdistäydy ja tee jotain elämäsi eteen, mutta kun ei ole voimia. Olen elänyt kulissia, jossa kaikki on muka hyvin, mutta kodissani saan pelätä ja olla ahdistunut. Välillä toki kaikki on hyvin, mutta jostain pienestä saattaa taas kaikki räjähtää käsiin. Olen kuullut niin monet uhkaukset henkeni ottamisesti ja elinikäisestä kärsimyksestä jos lähden että minusta tuntuu että olen jo kuollut. Jos joku tietää jotain narsismista ja siitä miten narsisti osaa uhrinsa tuhota, niin voi ehkä arvata osan. Mieheni kasvoista tulee jollain tapaa mieleen Paula Brörkvistin mies, samantyylinen katse on hänellä. Toisina hetkinä hän osaa taas käyttäytyä niin että saa toisen uskomaan että itsessä onkin vikaa ja paljon.

Tietyllä tavalla haaveilen tästä lapsesta, mutta en usko että jaksaisin yksinhuoltajan elämää, varsinkaan näistä lähtökohdista. En kestäisi ihmisten pilkallisia katseita ja puheita siitä miten menin ja "huorasin", vaikka ehkä kuulostaakin typerältä ja itsekkäältä. Tiedän että tämä voi olla viimeinen mahdollisuuteni, en ole enää ihan nuorikaan, yli kolmenkymmenen.

Halusin vain niin paljon tuntea tosien ihmisen läheisyyden että tein sen mistä minua on syytelty toistakymmentä vuotta, harrastin yhdenyön seksiä ihanan ja lempeän miehen kanssa, mutta ehkäisy petti. Ja nyt sitten jouduin tällaisen valinnan eteen. Tuntuu vaan että elämä ei tosiaan ole minulle reilu.

En tästä nyt vieläkään ihan varma ole, ja tässä vuoden aikana olen pikkuhiljaa yrittänyt irtiottoa tästä kaikesta, mutta sitä en tiedä pystyisinkö ja jaksaisinko tehdä sitä lapsen kanssa.

Ymmärrän todella hyvin miltä sinusta tuntuu.. Minulla oli ja on edelleen ihan sama tilanne. Ulospäin olen iloinen ja hyvin menestynyt. Ikä lähestyy kolmeakymmentä, ura nousukiidossa ja varallisuus ok. Vaikeinta oli pelko kohdata miehen / oman suvun reaktio asiassa. Omalta kohdaltani voin vielä kertoa (jos yhtään auttaa), että kyseessä oman sukuni osalta oli fundamentalistinen suhtautuminen abortteihin ,jolloin suhtautuminen omiin päätöksiini olisi ollut vielä jyrkempi kuin "normaaleilla" ihmisilla yleensä. En siis koskaan kertonut valinnoistani heille enkä voisi koskaan kuvitella kertovani.
Tunnistan itseni kuvauksessa,että olet elänyt kulissia... Usko tai älä, et ole ainoa nykyihminen, joka tätä kulissia elää... Vaikein kysymys onkin, että miten siitä kulissista / kärrynpyörästä pääsee pois. Oletkohan samanlainen kiltteydestä kärsivä nainen kuin minäkin? ;) Muista, että vaikka olisitkin ollut saman ihmisen kanssa teini-iästä alkaen, ihminen muuttuu parisuhteen aikana. Ja nyt olet vihdoinkin ymmärtänyt sen, että joko omalla "alistumisellasi" ja/tai miehen "narsistisella" käytöksellä olette ajautuneet umpikujaan. Suhteesi taitaa olla tyypillinen ylämäkeä-alamäkeä-suhde, jossa kaikki on välillä hyvin ja sitten jostain käsittämättömästä syytä menee huonosti ja lujaa.
Jos olet jo yli 30v, niin viim. viestisi luettuani suosittelen kyllä lähtemään suhteesta pois. Olette varmaankin ns. kasvaneet yhteen ja varmasti sinulla on paljon tunteita miestä kohtaan, mutta silti kannattaa miettiä, onko suhde sellainen, jossa haluaisit olla..
Nykyään mediassa arvostellaan sitä, että ihmiset luovuttavat liian helposti. Mutta kuitenkaan kenenkään ei pidä alistua henkiseen/fyysiseen alistamiseen. Mieluummin valitsee sitten vaikka normaalin ja tylsän perusmiehen kuin pilaa oman elämänsä ulkopuolisten mielipiteiden ja omien pelkojen vuoksi.
Omalta kohdaltani katsottuna on hyvin vaikeaa uskoa, että ihmiset todella ajattelisivat sinun "huoranneen". Vai meinaatko todella, että sinun miehesi ei olisi kuluneen 1,5 vuoden aikana vieraissa käynyt?
Toivottavasti muistosi kuluneesta läheisyydestä saa sinut tuntemaan itsesi arvostetuksi naiseksi ja halutuksi, päädyt sitten mihin ratkaisuun tahansa.
Erästä kuvaamataidon opettajaani lainatakseni sanoisin, että jokaiselle pitäisi olla mahdollista kerran elämässään se, että tulisi prinssi, joka veisi valkoisella ratsullaan pois ja saisi nauttia elämästä edes hetken kuin sen on tarkoittettu olevan...
Joten unohda syyllisyydentuntosi ja ajattele vain itseäsi mitä haluaisit tehdä, äläkä ajattele muiden ihmisten reaktioita asiaan. Tein itse sen virheen ja nyt ymmärrän, että olen saanut siitä maksaa kalliisti..

ap. kirjoitti:

Tässä taustalla on niin paljon, enkä usko että minulla olisi voimia kohdata kaikkien ulkopuolisten syyllistäminen, koska monikaan ei tiedä tästä elämäntilanteestani, ulospäin olen toisten silmissä menevä ja iloinen. Asun vielä tiiviissä yhteisössä jossa lähellä ovat niin oma kuin miehen suku ja olen tässä ollut ihan teini-iästä lähtien.

Mies on vaan niin monin tavoin alistanut ja mollannut minut ihmisenä, että olen tällä hetkellä täysin voimaton. Mä pystyn sanomaan itselleni että ryhdistäydy ja tee jotain elämäsi eteen, mutta kun ei ole voimia. Olen elänyt kulissia, jossa kaikki on muka hyvin, mutta kodissani saan pelätä ja olla ahdistunut. Välillä toki kaikki on hyvin, mutta jostain pienestä saattaa taas kaikki räjähtää käsiin. Olen kuullut niin monet uhkaukset henkeni ottamisesti ja elinikäisestä kärsimyksestä jos lähden että minusta tuntuu että olen jo kuollut. Jos joku tietää jotain narsismista ja siitä miten narsisti osaa uhrinsa tuhota, niin voi ehkä arvata osan. Mieheni kasvoista tulee jollain tapaa mieleen Paula Brörkvistin mies, samantyylinen katse on hänellä. Toisina hetkinä hän osaa taas käyttäytyä niin että saa toisen uskomaan että itsessä onkin vikaa ja paljon.

Tietyllä tavalla haaveilen tästä lapsesta, mutta en usko että jaksaisin yksinhuoltajan elämää, varsinkaan näistä lähtökohdista. En kestäisi ihmisten pilkallisia katseita ja puheita siitä miten menin ja "huorasin", vaikka ehkä kuulostaakin typerältä ja itsekkäältä. Tiedän että tämä voi olla viimeinen mahdollisuuteni, en ole enää ihan nuorikaan, yli kolmenkymmenen.

Halusin vain niin paljon tuntea tosien ihmisen läheisyyden että tein sen mistä minua on syytelty toistakymmentä vuotta, harrastin yhdenyön seksiä ihanan ja lempeän miehen kanssa, mutta ehkäisy petti. Ja nyt sitten jouduin tällaisen valinnan eteen. Tuntuu vaan että elämä ei tosiaan ole minulle reilu.

En tästä nyt vieläkään ihan varma ole, ja tässä vuoden aikana olen pikkuhiljaa yrittänyt irtiottoa tästä kaikesta, mutta sitä en tiedä pystyisinkö ja jaksaisinko tehdä sitä lapsen kanssa.

Toivon sinulle suunnattomasti rohkeutta ja viisautta nyt ja tästä eteenpäin. Aika pelottavaa että kerrot miehen muistuttavan Björkvistin miestä, mieti vain mikä oli hänen kohtalonsa?
Miksi ajattelet sitä mitä hänen sukunsa tms. ajattelevat? Etkö voisi muuttaa kokonaan pois ja aloittaa puhtaalta pöydältä jossain muualla?
Miksi ihmeessä uhrata oma elämänstä tuollaiseen ihmiseen, korvaako ne hyvät hetket ne kaikki kamaluudet mitä olet joutunut / tulet vielä kärsimään?
Mietin vain sitä, että meille on vain tämä yksi elämä luotu, eikä sitä ole varaa kenelläkään tuhlata alistumalla ja tyytymällä huonoon kohteluun ja huonoihin oloihin. Olisiko nyt viimeinen hetki irrottautua siitä alistamisesta ja mollaamisesta ja aika alkaa nostaa päätä ja kerätä niitä voimia alusta? Kerro kaikille läheisillesi miten asiat oikeasti on, sellaisille joihin voit luottaa ja tukeutua hädän hetkellä. Varmasti sellaisia löytyy jokaisen läheltä. Ajattele niin, että onneksi suurin osa ihmisistä on kuitenkin (mielestäni ainakin) hyviä, ja sinulla voi olla ihan uusi elämä vielä edessäsi kunhan keräät rohkeutesi ja uskallat kohdata sen!

ap. kirjoitti:

Tämä ei tosiaan ole mikään kevyt ratkaisu, mutta elämäntilanteessani pakko.

Oli vuosia jolloin toivoin tulevani raskaaksi, ja petyin monet kerrat, ja luulin että en voi lasta saada. Sitten, yhdestä kerrasta käy näin kaikkien vuosien jälkeen.

Isoin ongelma tässä on se, että elän parisuhteessa, jossa ei tietyistä syitä (miehen väkivalta, fyysinen ja henkinen) ole ollut kohta puoleentoista vuoteen seksiä, eli tämä raskaus ei mitenkään tule kysymykseen, toki tiedän lapsen isän, ei siinä mitään, mutten halua häneltä mitään. Tuo tekoni oli typerä ja harkitsematon, halusin vain hetken hellyyttä, ja nyt sitten saan vastata siitä raskaimman mukaan.

Voitte arvata että olen tätä miettinyt vaikka miltä kannalta mutta muuta ratkaisua en keksi, mies jos saisi tämän tietää, olisin varmaan hengetön :(. Oikeasti en tätä haluaisi, mutta muutakaan en voi.

Musta toi sun kertomukses "haisee" - väkivaltasesta miehestä. Kuin hitossa olisit uskaltanut pettää sitä jos kerta on hakkaaja ? Oisko peiliin katonnin paikka vaikka ei oliskaan meikki aika ?

pyörinyt kirjoitti:

Musta toi sun kertomukses "haisee" - väkivaltasesta miehestä. Kuin hitossa olisit uskaltanut pettää sitä jos kerta on hakkaaja ? Oisko peiliin katonnin paikka vaikka ei oliskaan meikki aika ?

Miksi tänne viitsisin tulla valehtelemaan.

Henkisesti umpikujassa oleva ihminen ei aina toimi järjellisesti, ja kuule kyllä sitä joskus vaan keinot keksii vaikka tietää ettei siitä mitään hyvää seuraa. Eläpä itse vuosikaudet tunnekylmyydessä ja täysin lukossa pystymättä koskemaan keneenkään, joskus yksi hyvä ihminen pystyy sen tilan murtamaan.

Kenenkään ei tarvitse minua uskoa, riittää kun itse tiedän totuuden ja elän sen kanssa.

..jos miehesi koettelee sinua henkisellä ja fyysisellä väkivallalla, niin mitä ihmettä teet edes sellaisessa suhteessa???!!
Sanoit että aikanasi olisit halunnut lapsen, mutta et tullut raskaaksi..mahdollistahan on, ettei muuten vaan tärpännyt, tai että vika oli miehessä, mutta mitäpä jos vika olikin sinussa ja oletkin nyt yllätys yllätys tullut raskaaksi..ja nyt teet abortin ja sitten et taas voikkaan saada lasta?Mitä sitten ettet halua tältä isältä mitään..??Se on pieni lapsi, eikä lahja keneltäkään mieheltä josta voisit kieltäytyä. Nyt pistät väkivaltaisen ukkosi pihalle tai lähdet itse ja mietit tarkkaan onko abortti oikea ratkaisu. Yksinhuoltajat pärjäävät mainiosti.otat vastaan kaiken avun minkäö saat ja voit olla maailman onnellisin kun lapsesi tulee maailmaan.
Olen itse tehnyt abortin aikoinani ja nyt olen pienen pojan äiti, joten tiedän mistä puhun enkä syyllistä ketään...