Viileä mutta lämmin

Olen omasta mielestäni aika hyvä ihmistuntija, mutta kaurisnainen on saanut pääni pyörälle enkä tiedä miten toimia..Hän sanoo luottavansa minuun ja olemme lähetelleet hieman flirttailevia viestejäkin. Tavatessamme hän on kuitenkin hieman viileän tuntuinen mutta tulemme hyvin juttuun.Pitäisikö minun tehdä aloite? Olen itsekin hieman arka ja tiedän että kaurista ei saa patistaa.
102219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kauris odottaa aloitetta sinulta olisi kyllä selvästi näyttänyt jos ei kiinnosta.

Äänestä

...hyvä ihmistuntija, joka törmää kaurismerkkiseen muuriin. Ei kaurista suotta sanota tähtitaivaan vaikeimmaksi ja monimutkaisimmaksi merkiksi. Itsekin olen muutamaan otteeseen menettänyt hermoni tämän raivostuttavan ihanan merkin kanssa.

Olen intuitiivinen rapunainen ja minulle on useaan otteeseen sanottu, että minulla on kyky lukea ihmisiä kuin avointa kirjaa. Mutta vuoden 2006 alussa ihastuin korviani myöten kaurismieheen, jota en kyllä pystynyt lukemaan lainkaan. Kai se oli sitten lopulta yksi syy siihen, miksi alunperinkään lankesin tuohon mieheen niin täydellisesti. Hän oli niin vaikea mutta ah niin hurmaava..

Mutta mitä tuohon Sinun viestiisi tulee...minulla ei ole juurikaan kokemusta kaurisnaisista, mutta jos ovat lainkaan kaksilahkeisten lajitovereidensa kaltaisia, niin siinä tapauksessa tuon patistamisen suhteen olet ainakin oikeassa. Joko edetään kauriin tahtiin tai sitten ei edetä ollenkaan. Ja se kauriin tahti on yleensä melkoisen hidas.

Harmi kun en osaa oikein auttaa..kauris nyt vaan on sellainen merkki mikä pitäisi kieltää lailla =) No ainakin kärsivällisyyttä tulet tarvitsemaan. Ja ole ihmeessä oma itsesi! Jos lähdet esittämään jotain muuta kuin mitä olet, niin kauris tekee Sinusta selvää. Pidä yhteyttä tähän naiseen, mutta älä ole liian aggressiivinen. Jos nainen on sinusta kiinnostunut, niin hän kyllä lähettää sinulle signaaleja.

Ja tuo viileys on sellainen juttu mikä nyt vaan kuuluu kauriiden perusluonteeseen. Se viileys kyllä vähenee jos tuosta teidän jutustanne on tarkoitus tulla jotain. Mutta kauriilla on aina taipumus jonkinasteiseen kylmyyteen. Kauris vaan on sellainen, sitä ei kannata ottaa henkilökohtaisesti.

Äänestä
  • monen monituista kyyneltä vieräyttää.

    Mieti, ennenkuin olet liian syvällä, haluatko todella sellaista elämää.

    Äänestä

  • Raivostuttavan ihana, ei voisi paremmin sanoa. tänään sain taas kokea viileyttä sekä lämpöä, pää on on taas ihan sekaisin mutta en vaan voi olla ajattelematta häntä. :) Ei kai auta muu kuin päivä kerrallaan edetä hitaasti mutta (ehkä)varmasti.

    Äänestä

  • KaurisN.. kirjoitti:

    Raivostuttavan ihana, ei voisi paremmin sanoa. tänään sain taas kokea viileyttä sekä lämpöä, pää on on taas ihan sekaisin mutta en vaan voi olla ajattelematta häntä. :) Ei kai auta muu kuin päivä kerrallaan edetä hitaasti mutta (ehkä)varmasti.

    saattaa ollakkin viileä,mutta sisin täyttä kultaa:)ainakin minulla.Saatan joidenkin ihmistyyppien mukaan olla vaikeasti lähestyttävä,mutta omasta mielestäni tulen ihmisten kanssa toimeen ja yleensä se olen minä joka ensimmäisenä lähestyn uutta tuttavuutta.Minä teen sen aloitteen.Mutta eihän nyt kaikkien ihmisten kanssa voi toimeen tullakkaan.Ja horoskooppimerkeissäkin on eroja,vaikka samaa merkkiä olisikin.
    Mitä rakkauteen tulee,niin minä näytän tunteeni kyllä selvääkin selvemmin kumppanilleni:)joskus jopa tuntuu että liiaksi asti.Muistan joka päivä häntä jollain lailla ja sanon "kulta,rakastan sinua".(no minulla onkin aivan tuore rakkaus ja silloinhan ihminen näyttää tunteensa hyvinkin helposti)
    Mutta edellinen pitkä suhde (14v)kaatui,kun silloinen kumppanini jakeli huomiotaan ja rakkauttaan väärään osoitteeseen.

    Äänestä

Höpö höpö!

Kauris nainen on juuri sellainen että jos osaat nostaa hänet kaksikymmentä senttiä ajatus tasolla ilmaan niin ei ole mitään esteitä. Tosin tämä toimii muillekin naisille.

Eli Suomeksi se on niin yksinkertaista, että olet tosiaan kiinnostunut hänestä, ei siinä sen parempia neuvoja tarvitse.

Yksinkertaisuus on parisuhteen paras neuvo.

Äänestä

Kauris tarkkailee alussa ihmisiä :) ei kannata olla huolissaan luultavasti katselee sinua ja miettii mikä olet miehiään :) Avoimuutta saat sitten vasta kun hän voi luottaa sinuun, mutta kun kauris avaa sydämensä sinulle niin paluuta ei ole. Luultavasti hän haaveilee sinusta, joten rohkeasti vaan aloitetta tekemään ei se purematta syö.

Äänestä
  • Siis oikeassa olette kauriin suhteen, aikaa tarvitaan ja todella paljon. Itse naimisissa kaurisnaisen kanssa ja ihanampaa naista saa todella hakea. Eikä ole riippakivi, jos et hänestä välitä, lähtee heti ja taakseen ei katso. No tutustunut monenlaisiin naisiin, mutta jos minusta on kiinni, niin tätä en koskaan päästä luotani. Kaurisnaiseen vaan kannattaa todella satsata ja paljon, saat monikertaisena kaiken takaisin.

    Äänestä

  • Jousimies kirjoitti:

    Siis oikeassa olette kauriin suhteen, aikaa tarvitaan ja todella paljon. Itse naimisissa kaurisnaisen kanssa ja ihanampaa naista saa todella hakea. Eikä ole riippakivi, jos et hänestä välitä, lähtee heti ja taakseen ei katso. No tutustunut monenlaisiin naisiin, mutta jos minusta on kiinni, niin tätä en koskaan päästä luotani. Kaurisnaiseen vaan kannattaa todella satsata ja paljon, saat monikertaisena kaiken takaisin.

    saat monikertaisena kaiken takaisin. Juuri noin se asian laita on. ;)

    Itse olen kaurisnainen, ja sanoisin että ollessani kiinnostunut jostain, näytän sen kyllä, pitelen yhteyksiä yllä, mutta myös odotan sitä vastapuolelta, ja petyn helposti ja jään sitten itsekseni miettimään juuri että mikäs tuo on miehiään.

    Äänestä

  • kannattaa satsata kirjoitti:

    saat monikertaisena kaiken takaisin. Juuri noin se asian laita on. ;)

    Itse olen kaurisnainen, ja sanoisin että ollessani kiinnostunut jostain, näytän sen kyllä, pitelen yhteyksiä yllä, mutta myös odotan sitä vastapuolelta, ja petyn helposti ja jään sitten itsekseni miettimään juuri että mikäs tuo on miehiään.

    seurustelin kaksosen kanssa ja kun mitta tuli täyteen tuuliviirin kanssa, lähdin tukkahulmuten. kauris ei siedä shittiä...miehiin eivät luota heti

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KaurisN.. kirjoitti:

Olen omasta mielestäni aika hyvä ihmistuntija, mutta kaurisnainen on saanut pääni pyörälle enkä tiedä miten toimia..Hän sanoo luottavansa minuun ja olemme lähetelleet hieman flirttailevia viestejäkin. Tavatessamme hän on kuitenkin hieman viileän tuntuinen mutta tulemme hyvin juttuun.Pitäisikö minun tehdä aloite? Olen itsekin hieman arka ja tiedän että kaurista ei saa patistaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu