Loppu

Mikään ei ole niin saastaista kuin kunnon nisti. Jokapäiväisellä itsensä kusettamisella nisti vähintään kyseenalaistaa koko ihmislajin olemassaolon tarkoituksen. Nistiä on kuitenkin vaikea rajata. Omissa silmissä viihdekäyttäjä on usein toiselle saastainen nisti. Tai päinvastoin.

Miltä tuntuisi maailma ilman narkkeja? Hyvältä tietty. Siksi heitänkin haasteen. Pystytkö sinä todellä elämään käyttämättä aineita? Jos pystyt, niin minäkin pystyn - ei käyttöä on yhtä kuin ei ongelmakäyttöä. Aineiksi rajaan kaikki keskushermostoon vaikuttavat päihteet - myös laillisen alkoholin. Aika alkaa nyt.
3329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

takana,narkannut en tosin ole koskaan

Äänestä

Kannatetaan ja ollaan mukana! Alkoholipalstalla kerrotaan rehellisesti aineen haitoista ja kannustetaan toinen toisiaan olemaan raittiina.

Tällä palstalla kannabistit päinvastoin pyrkivät siihen, että mahdollisimman moni ALKAISI käyttämään. On ihmislaaduissa ja -luonteissa eroja!

Äänestä
  • 99% ei kiinnosta pätkäkään polttaako kukaan toinen kannabista vai ei. Ei todellakaan.

    Meitä kiinnostaa se, että me saadaan samat oikeudet kuin kaikki muutkin ihmiset. Haluamme käyttää päihdettämme vapaasti jos emme sillä aiheuta kenellekään muulle haittaa, vaaraa tai häiriötä.

    Kaikki tutkimukset, todistelut jne. mitkä olemme tänne teidän suruksenne laittaneet on vain sitä funktiota varten. Te vollotatte että me ajamme ihmisiä käyttämään kannabista kun kerromme että se on vähemmän haitallista kuin alkoholi. Mutta minkä me sille voimme???? Se on. Siitä kun tuppaa tulemaan huomattavasti vähemmän ongelmia kuin alkoholista.

    Se ettei todellisuus tottele teidän kaksinaismoralistisia fantasioitanne ei ole meidän tai kannabiksen vika.

    Minä en kenellekään suosittele kannabiksen käyttöä mutta vielä vähemmän suosittelen alkoholin käyttöä, compre? Vai onko liian vaikeaa?

    Antakaa meidän olla rauhassa ja poltella ittemme vaikka hautaan asti, mitä se on teiltä pois? Sitä paitsi huomattavasti vähemmän me kuluja aiheutamme kuin vastaavan määrän alkoholia nauttivat. Vaikka millä mittarilla asiaa mittaisit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokija kirjoitti:

Mikään ei ole niin saastaista kuin kunnon nisti. Jokapäiväisellä itsensä kusettamisella nisti vähintään kyseenalaistaa koko ihmislajin olemassaolon tarkoituksen. Nistiä on kuitenkin vaikea rajata. Omissa silmissä viihdekäyttäjä on usein toiselle saastainen nisti. Tai päinvastoin.

Miltä tuntuisi maailma ilman narkkeja? Hyvältä tietty. Siksi heitänkin haasteen. Pystytkö sinä todellä elämään käyttämättä aineita? Jos pystyt, niin minäkin pystyn - ei käyttöä on yhtä kuin ei ongelmakäyttöä. Aineiksi rajaan kaikki keskushermostoon vaikuttavat päihteet - myös laillisen alkoholin. Aika alkaa nyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu