Olisi kiva kuulla niiltä henkilöiltä, jotka ammattilaisilta ovat hakeneet apua, että mitä bulimian hoitoon sisältyy. ajattelin nyt vihdoinkin hakea apua, en pysty tähän yksin vaikka kuinka yritän. terkkari varmaan ohjaa psykologille juttelemaan? joutuuko terkkarin kautta myös lääkärille, verikokeisiin sm. testeihin? pelkään kuollakseni piikkejä ja muutenkin vihaan lääkärintarkastuksia. tarkkailevatko he jokaista liikettäni? saako ne hoidot lopettaa jos tuntuu ettei tehoa tai alkaa ahdistamaan? mitä lääkkeitä teille on määrätty?
erityisesti haluaisin niistä lääkärin testeistä tietää, niitä lähinnä hermoilen...
rauhottaisi mieltä jos etukäteen tietäisi mitä mulle sitten tehdään, siksi kyselen :)
erityisesti haluaisin niistä lääkärin testeistä tietää, niitä lähinnä hermoilen...
rauhottaisi mieltä jos etukäteen tietäisi mitä mulle sitten tehdään, siksi kyselen :)
Vastaukset 8
Vanhimmat
itte pelkäsin kanssa hakee apua, menin siis vaan terkkarille. Ja sain sen just suusta asian, en menny lukkoo kuten luulin. Mut jos luulet meneväs lukkoo, kirjota kirje ja anna se sitte sille. Noo, se lähetti lähetteen psykiatrille, ja sain ajan lääkäriin. Käski menemään verikokeisiin, mut muhun lääkäri ei koskenu tarkistaakseen mitään:)
noh, nyt nelisen kuukautta psykalla, ja lääkkeet löytyy. Ahistaa nyt kahta enemmän, kun oksentamisen alta paljastu aidot tunteet, joita sitte kontrolloin oksentamalla. mutta oksentaminen huomattavasti vähentyny, tai siis ainakin luulin aluks nii, nyt oon ,alkutekijöissä taas:/
hoidon voit aina lopettaa, kukaan ei pakota sua mihkää:) mutta älä tee samaa virhettä ku minä. Lopetin koleme vuotta sitte psykan ja alotin sen taas 4 kk sitte..harmittaa.! mut hae apua, se vaatii paljon, ja rohkeutta myös sulta. tsemppiä!
Hae rakas ihmeessä apua. Nimittäin sitä kyllä annetaan ja kaikenlaiset pelot pakkohoidoista yms voit unohtaa!
Mene terveyskeskukseen lääkärille ja kerro ongelmastasi. --> saat lähetten psykiatriselle, jossa voit kertoa syömishäiriöstäsi, mahdollisesta masennuksesta, ahdistuksesta.. ihan kaikki mikä painaa mieltä.
Itse tein näin ja sain lääkityksen. Sairastin bulimiaa yli 6 vuotta ja heti lääkityksen jälkeen olen ollut oksentamatta 3 kk. Ja se on syömishäiriöiselle pitkä aika. Myös muut oireet helpotti: olen taipuvainen masennukseen ja itseni syyllistämiseen, mutta lääkitys (Seronil 40mg) poisti nämäkin lähes kokonaan. Ja tämä on pitkäaikaislääkitys. Resepti on kirjoitettu ainakin puoleksi vuodeksi, vaikka en tällä hetkellä terapiassa käykään.
Tarkoitukseni oli sanoa: hae ihmeessä apua. Sitä saat kun pyydät! Ja et takuulla kadu, sinulla ei ole mitään menetettävää.
Ja jos olet sairastanut tätä tauti pidempääkin puhumattakaan ajoittaisesta masennuksesta yms, ymmärrän, että siitä ei ole myöskään helppo "luopua". Siitä on saattanut tulla jo ystäväsi, jossa on kiva roikkua. Mutta sisimmissäsi tiedät että haluat olla terve, kuten muut? Tiedät varmasti, että olet jo tarpeeksi roikkunut siinä helvetissä joka ei takuulla anna mitään vastauksia tai tuloksia mihinkään.
Käy lääkärissä jo huomenna. Tsemppiä! *hali* :)
maksaa, eikö se ole tosi kallista esim opiskelijalle, ja vanhemmille en kertois koskaan, eli niiltä ei apua...sit jää kela, paljo korvaa? mä oon 18 vuotias opiskelija ja oon vakavissani miettiny että nyt pakko hakea apua...nii ja onko noi lääkkeet pakollisia? en haluais koskaan syödä mitään lääkkeitä, tai no ehkä jos niil ei oo sivuvaikutuksena lihominen...
Oon käyny n. 7 kk psykologilla bulimian ja masennuksen vuoksi, ja ainoo mikä siinä on maksanu on lääkkeet(seronil, n. 3,5 euroa/kk). Käyn lisäks sisätautipolilla ja ravitsemusterapeutilla silloin tällöin, ja siinä on perus polimaksu, n. 22euroo kerta.
Ja seroniilin yks sivuvaikutus on mahdollinen painon lasku, ei nousu!!! Et hakekaa ihmiset apua, se helpottaa oloo kummasti!
taistelin kuin taistelinkin itseni terkkarille, puoli horroksessa kävelin :D heti kun sain oven takanani kiinni, romahdin täysin. sain terkkarinkin itkemään. mutta hän kuunteli ja puhui rauhallisesti, tuli turvallinen olo. sain lähetteen aluksi lääkärille ja sieltä kai pääsen psykiatrille.
syömishäiriökeskuksesta soitettiin myöhemmin lääkärinaika ja , kuten terkkarikin, rohkastiin kertomaan vanhemmille. ajattelin, etten ikinä kertoisi heille ja vaitiolovelvollisuushan on lääkäreilläkin.
kävikin sitten niin, että vaikka luulin olon helpottavan terkkarikäynnin jälkeen, iskikin masennus ja menin aivan sekaisin. tajusin etten pysty pitämään asiaa sisälläni perheeltä. toisaalta melkein tärisin pelosta, kun ajattelin miten he reagoisivat, alkaisivat vahtia herkeämättä ja syyttäisivät itseään ja kaikki normaalikin osa elämästäni tuhoutuisi.
kerroin äidilleni, eikä pitkään aikaan ole tuntunut näin hyvältä! olo on niin vapaa. sanoin äidilleni etten halua paapomista ja hän ymmärsi! aivan mahtavaa, nyt on tukijoukko kotona, mutta kukaan ei painosta eikä vahdi, kaikki menee omien ehtojeni mukaan :)
H a k e k a a A p u a ! se, mikä estää hakemasta apua, on pelko, älkää alistuko sille. tästä se parantumisprosessi vasta alkaa ja takapakkiakin varmasti tulee, mutta tämä on jo puolet voitosta kun ei enää yksin tarvitse ongelmaa kantaa. bulimian kukistamiseen pitää tarttua heti, itselleen vain valehtelee jos kuvittelee kontrolloivansa sairautta.
kiitos vielä kannustavista puheista, ilman niitä en varmaan olisi katkaissut tätä jo arkipäiväksi muotoutunutta kierrettä=) toivottavasti joku muukin sai nyt enempi rohkeutta jättää se bulimian aiheuttama helvetti.
onnea sulle...käsittämätöntä miten rohkeita jotkut voi olla :) toivon todella et paranet täysin...on hyvä et kerroit myös perheelles, avoimuushan on tärkeetä mielenterveydellekki :)
ite en oo pystyny, mä en vaan pysty...joten alotin rankan laihutuskuurin, sehän mun ongelma on, oon läski.
sehän siinä onkin kun en mikään rohkea henkilö ole :D pelotti ihan hirveästi, en saanut edeltävänä yönä ollenkaan unta ja olen todella herkkä, itken heti jos joudun puhumaan itselleni vaikeista asioista. se oli vaan päätös, joka oli tehtävä, kyllähän sen tietää ettei bulimian kanssa kukaan pysty onnellista elämää elämään :) kiukuttelin ittellenikin, koitin monta kertaa kääntyä takaisin kotiin, mutta kun oli päättänyt että teen sen niin tein. ja järkikin siinä sanoi että mitään pahaa ei voi tapahtua, päinvastoin. sitä toistin päässäni että pahemmaksi tämä ei ainakaan mene jos apua haen. eivätkä ammattilaiset pidä sua outona, olet yksi uusi tapaus vaan muiden syömishäiriöisten joukossa :)
älä hyvä ihminen sano ettet pysty, siltä se tuntuu (tuntui minustakin), mutta päätä että huomenna aamulla heräät ja menet suoraan terkkarille sm. annat järjen puhua ja painat tunteet villasella. oisi helpompaa saada kasvotusten sut vakuutettua mutta sanon nyt näin että avun hakemiseen ei tartteta muuta kun päättäväisyyttä=) itse en reippaasti astellut terkkarille ja latonut hänelle itsevarmasti ongelmiani. ehen. kävelin pitkin kaupunkia, kuuntelin korvanapeista musiikkia ja koitin pitkittää terkkarille menoa. olin ihan hajalla jo valmiiksi. mutta päätös piti, itkien astuin terkkarin huoneeseen ja romahdin siellä täysin. M U T T A nyt olo parempi kuin moneen viikkoon. noin et saa jatkaa, sulla on täys oikeus onnelliseen elämään ja kaikki mahdollisuus siihen myös :)
nyt vast eksyin tänne keskusteluun... Ite otin tänää itteeni niskasta kiinni ja päätin saada apua, parantua! kävelin suoraan terveyskeskuksee, kerroin syömishäiriöstäni ja varasin ajan.