Otaa todella päähän. Mitä te luulette olevanne. Ei ole muuta, kuin suuri nokka ja kiiltävät kengät.
Tapaus oli, kun Oulussa seuroissa "saarnamies" käski poistua pois, että saa istua haluamalleen paikalle.
FM. nykyisin.
Tapaus oli, kun Oulussa seuroissa "saarnamies" käski poistua pois, että saa istua haluamalleen paikalle.
FM. nykyisin.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Samanlaistapaus. Ajettiin pois.
En tiedä lähtisinkö enää?
isonokkaiselle ja kiiltavakenkaiselle saarnamiehelle, etta Jeesuksen esimerkin mukaisesti pesisi teidan hikiset jalkanne.
Jotenkin vaikea uskoa, etta tuollaista olisi tapahtunut, mutta jos on tapahtunut, niin kylla se on ollut torkeaa.
En ole koskaan arvostanut puhujia, koska jo kauan sitten sain tietää saarnamiehistä yhtä sun toista. Vanhat ihmiset joskus aikoinaan puhuivat, että sehän on puhujan tyttö tai poika. Jos tänä päivänä kuulee, että joku on puhujan "kakara", se on ennemminkin hyvin negatiivinen asia.
Myöskään pelkkä koulutus ei tee ihmistä. Olen suuressa työpaikassa, jossa maisterit lajittelee postia.
kuten muutkin!
arvosteta puhujia pelkän puhujuuden perusteella, ennemminkin päinvastoin, sääliäkin on. Itselläni on lähipiirissä useita puhujia, erityisesti joidenkin kohdalla jännitän aina, kun puhuvat. Tiedän myös muutamia, jotka ovat kieltäytyneet tehtävästä pyydettäessä. Varmasti monet tasapainoiset, elämäänsä tyytyväiset aikuiset ihmiset mieluummin kieltäytyvät. Ajatteleva ihminen, jolla on halu uskoa armosta, ei halua omantuntonsa takia alkaa "perinnäissääntöjen välittäjäksi". Henkilöllä, esim. teologilla, jolla on raamatuntuntemusta, on helpompaa, kun voi perustaa puheensa raamattuun, on lihaa luitten ympärille.
Ajatteleva kuulija odottaa puhujalta itseltään aitoutta ja rehellisyyttä, ei mitään nöyristelyjä ihmisten edessä, vaan nöyryyttä Jumalaa kohtaan, mikä näkyy kokonaisvaltaisesti puheessa, puhuja ei asetu Jumalan paikalle, vaan ilosanoman välittäjäksi. Raamatuntuntemuksen lisäksi kuulija odottaa usein puhujalta rohkeaa ja persoonallista tapaa tuoda esiin sanomansa. Monien puhujien kieli on yksipuolista ja teemavalikoima suppea, esim lähimmäisen rakkaudesta, jonka kuvittelisi olevan suosikkilistalla, kuulee harvoin kovin syvälle luotaavia puheita.
Olen kuullut elämäni aikana satoja puheita. Antoisin ei useinkaan ole se tunnin mittainen, vaan 20 minuutin puhe voi antaa enemmän ajateltavaa. Keskittyminen tiettyyn teemaan ja siinä pysyminen koko puheen ajan auttaa kuulijaa hahmottamaaan paremmin puhetta.
Usein olen myös miettinyt, miksi jotkut puhujat yrittävät hoitaa vuodesta toiseen tehtäväänsä, vaikka se on aivan ilmiselvästi heille raskas taakka ja vaikeaa. Kuulija vaistoaa hyvin herkästi puhujan ahdistuneen olotilan ja mielestäni tämä ei ole pidemmän päälle kenellekään hyväksi. Se kuluttaa puhujan voimia ja ahdistus välittyy myös seurakunnalle. Onko puhujan tehtävästä luominen omasta aloitteesta jotenkin erityisen vaikeaa???
Saarnamiehethän ovat vl-liikkeen sisäisessä arvoasteikossa ylintä kastia. Varsinkin johtokunnassa istuvat puhujat ovat vähintäänkin puolijumalia, joita palvotaan ja pokkuroidaan. Kyllähän he arvonsa tuntevat.
Luuk. 11:
"18 Jos nyt saatanakin on riitautunut itsensä kanssa, kuinka hänen valtakuntansa pysyy pystyssä? Tehän sanotte minun Beelsebulin voimalla ajavan ulos riivaajia.
19 Mutta jos minä Beelsebulin voimalla ajan ulos riivaajia, kenenkä voimalla sitten teidän lapsenne ajavat niitä ulos? Sentähden he tulevat olemaan teidän tuomarinne.
20 "Mutta jos minä Jumalan sormella ajan ulos riivaajia (syntisairautta), niin onhan "Jumalan valtakunta" tullut teidän tykönne."
23 Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan, ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.
24 "Kun saastainen henki lähtee ihmisestä, kuljeksii se autioita paikkoja ja etsii lepoa; ja kun ei löydä, sanoo se: 'Minä palaan huoneeseeni, josta lähdin'.
25 Ja kun se tulee, tapaa se sen lakaistuna ja kaunistettuna.
26 Silloin se menee ja ottaa mukaansa seitsemän muuta henkeä, pahempaa kuin se itse, ja ne tulevat sisään ja asuvat siellä. Ja sen ihmisen viimeiset tulevat pahemmiksi kuin ensimmäiset."
27 Niin hänen tätä puhuessaan eräs nainen kansanjoukosta korotti äänensä ja sanoi hänelle: "Autuas on se kohtu, joka on kantanut sinut, ja ne rinnat, joita olet imenyt".
28 Mutta hän sanoi: "Niin, autuaat ovat ne, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sitä noudattavat".
29 Kun kansaa yhä kokoontui, rupesi hän puhumaan: "Tämä sukupolvi on paha sukupolvi: se tavoittelee merkkiä, mutta sille "ei anneta muuta merkkiä kuin Joonaan merkki".
30 Sillä niinkuin Joonas tuli niiniveläisille merkiksi, niin Ihmisen Poikakin on oleva merkkinä tälle sukupolvelle."
"31 Etelän kuningatar on heräjävä tuomiolle yhdessä tämän sukupolven miesten kanssa ja tuleva heille tuomioksi; sillä hän tuli maan ääristä kuulemaan Salomon viisautta, ja katso, tässä on enempi kuin Salomo.
32 Niiniven miehet nousevat tuomiolle yhdessä tämän sukupolven kanssa ja tulevat sille tuomioksi; sillä he tekivät "parannuksen Joonaan saarnan vaikutuksesta", ja katso, tässä on enempi kuin Joonas. 2
Melkein minkä raamatunpaikan tahansa. On se niin taitava!
kirjoitella - ja taistella tällä palstalla!!!
sarvipää voimia antaa niille, jotka puolustavat sen oppeja.
OS?
mutta joillakin oli hinku päästä neitsyiden viereen-ja päästättää neitsyydestä kaksinkeskisissä puhutteluissa-maa on syntinen laulu..