29.10.06 oli mun laskettu aika eikä mitään merkkejä, että lapsi haluis syntyä. Oli ollu jo pidemmän aikaa tosi turhautunut olo ison mahan kans, kun joutu juoksee vessassa yötä myöten. Muutenkin se odotus oli jo ollu ihan liian pitkä! Kävelin sit portaita ylös useamman kerran, kun asuttiin sillon viidennessä kerroksessa.
Seuraavana aamuna klo7.30 mun miehen herätyskello soi ja se paino torkkua. Mulla tuli just silloin supistus, mikä tuntui menkkakivuilta (olin lukenu jostain,että siltä se tuntuu, kun ne synnytyssupistukset alkaa). Sit se paino sitä torkkua puolen tunnin ajan 6n minuutin välein ja suurin piirtein samoihin aikoihin mulla tuli niitä supistuksia.Mies sit lähti duuniin ja supistukset jatkuivat. Soitin puolen päivän aikoihin Naistenklinikalle ja kerroin tilanteen. Siellä sanottiin, että "tuu sit tänne, kun sattuu niin paljon, että et voi olla enää kotona".
Puol kahden aikaan kaveri heitti mut sairaalaan. Siellä ne teki sen alkutarkastuksen ja totesi, että supistukset on säännölliset ja synnytys on käynnistynyt. Sain sit oman huoneen ja sinne mehua ja vettä viereen. Vedin siinä ilokaasua ja olo alkoi mennä pikkuhiljaa pahemmaksi...
Mun mies pääsi viiden aikaan töistä ja tuli sit mun tueksi. Olin just saanu Petidiiniä perseeseen piikillä, mikä oli kyllä helpottanu vähän, mutta yrjö siinä lensi pari kertaa.
Mun mukana oli Evanescencen uusin levy ja se sit kuului kipeimpiin hetkiin. Musiikkia pystyi kuuntelemaan aina supistusten välillä.
Tuntui, että kohdunsuu aukes älyttömän hitaasti.Aina kun kätilö tarkisti kohdunsuun,se ei ollu auennu yhtään tai sentin vaikka mun mielestä se tarkisti sen aika usein. Sit kun mä itkin kivusta,(vaikka muka kestän kipua hyvin enkä helposti sen takia itke)sain epiduraalin ja se oli huippu hyvä lääke. Pystyin katsomaan salkkarit ym telkusta eikä tuntunu missään, vaikka mun suoneen meni nesteytyksen lisäksi jotain supistuksia lisäävää ainetta.
Sain sit kolme kertaa annoksen sitä epiduraalia, kun se vaikutus kestää pari tuntia. Jouduin kyllä aina itkee, että sain lisää, kun kätilö sanoi, että"odotetaan nyt vähän aikaa", vaikka musta tuntui ihan hirveeltä!
Halloween -aamuna 31.10.2006 klo 5n jälkeen, kun mulla oli jo pidemmän aikaa tuntunu hirvee paine jalkojen välissä,sain luvan alkaa ponnistaa. Se oli aivan kauheeta,kun tuntuu, että vauva ei liiku yhtään ulospäin. Jossain vaiheessa lääkäri, joka oli tullu paikalle, oli jo veitsen kans heilumassa, että leikkais välilihan, kun tais vaikuttaa aika toivottomalta saada vauvaa ilman sitä leikkausta ulos.Kätilö sitä esteli ja pyys odottaman vähän. Varmaan siitä veitsestä kauhistuneena mä jaksoin ponnistaa niin että vauvan pää tuli ulos ja lääkäri tyhjensi lapsivedet sen nielusta. Sit parin ponnistuksen päästä maailman kaunein pikku neiti tuli maailmaan klo 06.18. Kaikki kivut todellakin unohtui hetkessä, vaikka olin jossain vaiheessa raivonnu, että "leikatkaa se ulos, mä en jaksa enää" ym. vastaavaa.
Jäi ihan hyvä fiilis koko tapahtumasta: toivuin parissa viikossa niin,että pystyin istumaan ja käymään vessassa ihan normaalisti ilman, että sattui.
Välillä on ollu vaikeaa kaikki yöheräilyt yms., mutta kyllä se palkitsee, kun meidän neiti hymyilee ja on jo nauranutkin useamman kerran.
Äitiys on aika siisti juttu!!!
Seuraavana aamuna klo7.30 mun miehen herätyskello soi ja se paino torkkua. Mulla tuli just silloin supistus, mikä tuntui menkkakivuilta (olin lukenu jostain,että siltä se tuntuu, kun ne synnytyssupistukset alkaa). Sit se paino sitä torkkua puolen tunnin ajan 6n minuutin välein ja suurin piirtein samoihin aikoihin mulla tuli niitä supistuksia.Mies sit lähti duuniin ja supistukset jatkuivat. Soitin puolen päivän aikoihin Naistenklinikalle ja kerroin tilanteen. Siellä sanottiin, että "tuu sit tänne, kun sattuu niin paljon, että et voi olla enää kotona".
Puol kahden aikaan kaveri heitti mut sairaalaan. Siellä ne teki sen alkutarkastuksen ja totesi, että supistukset on säännölliset ja synnytys on käynnistynyt. Sain sit oman huoneen ja sinne mehua ja vettä viereen. Vedin siinä ilokaasua ja olo alkoi mennä pikkuhiljaa pahemmaksi...
Mun mies pääsi viiden aikaan töistä ja tuli sit mun tueksi. Olin just saanu Petidiiniä perseeseen piikillä, mikä oli kyllä helpottanu vähän, mutta yrjö siinä lensi pari kertaa.
Mun mukana oli Evanescencen uusin levy ja se sit kuului kipeimpiin hetkiin. Musiikkia pystyi kuuntelemaan aina supistusten välillä.
Tuntui, että kohdunsuu aukes älyttömän hitaasti.Aina kun kätilö tarkisti kohdunsuun,se ei ollu auennu yhtään tai sentin vaikka mun mielestä se tarkisti sen aika usein. Sit kun mä itkin kivusta,(vaikka muka kestän kipua hyvin enkä helposti sen takia itke)sain epiduraalin ja se oli huippu hyvä lääke. Pystyin katsomaan salkkarit ym telkusta eikä tuntunu missään, vaikka mun suoneen meni nesteytyksen lisäksi jotain supistuksia lisäävää ainetta.
Sain sit kolme kertaa annoksen sitä epiduraalia, kun se vaikutus kestää pari tuntia. Jouduin kyllä aina itkee, että sain lisää, kun kätilö sanoi, että"odotetaan nyt vähän aikaa", vaikka musta tuntui ihan hirveeltä!
Halloween -aamuna 31.10.2006 klo 5n jälkeen, kun mulla oli jo pidemmän aikaa tuntunu hirvee paine jalkojen välissä,sain luvan alkaa ponnistaa. Se oli aivan kauheeta,kun tuntuu, että vauva ei liiku yhtään ulospäin. Jossain vaiheessa lääkäri, joka oli tullu paikalle, oli jo veitsen kans heilumassa, että leikkais välilihan, kun tais vaikuttaa aika toivottomalta saada vauvaa ilman sitä leikkausta ulos.Kätilö sitä esteli ja pyys odottaman vähän. Varmaan siitä veitsestä kauhistuneena mä jaksoin ponnistaa niin että vauvan pää tuli ulos ja lääkäri tyhjensi lapsivedet sen nielusta. Sit parin ponnistuksen päästä maailman kaunein pikku neiti tuli maailmaan klo 06.18. Kaikki kivut todellakin unohtui hetkessä, vaikka olin jossain vaiheessa raivonnu, että "leikatkaa se ulos, mä en jaksa enää" ym. vastaavaa.
Jäi ihan hyvä fiilis koko tapahtumasta: toivuin parissa viikossa niin,että pystyin istumaan ja käymään vessassa ihan normaalisti ilman, että sattui.
Välillä on ollu vaikeaa kaikki yöheräilyt yms., mutta kyllä se palkitsee, kun meidän neiti hymyilee ja on jo nauranutkin useamman kerran.
Äitiys on aika siisti juttu!!!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Onnea! Näin se on, äitiys on aivan mahtava ja paras juttu mitä olla voi.
Alkoi ihan omaa vatsaa koskea kun luin tarinaasi. Huh huh, onneksi ne synnytykset on jo takanapäin itsellä, vaikka ihan hyvät ja positiiviset kokemukset on, ei mitään traumoja onneksi.