Täytyypä kertoa, kun minulla oli hirveä piikkikammo ja menin terveyskeskuksen laboratorioon verinäytteisiin.....
Arvatkaapa mitä.
Siellä oli aivan ihana ihminen ammattilainen bioanalyytikko, joka pelasti päiväni ja koko elämäni, koska ehkä milloinkaan ei enää tarvitse pelätä verinäytettä.
Hän täytti koko huoneeen empatialla pystyi välittämään minusta niin, että pelkoni häipyivät - ainakin nyt tällä hetkellä tuntuu ...ainiaaksi.
Hän oli rautainen ammattilainen, joka hallitsi tilanteen täydellisesti ja pystyi siis nujertamaan ainakin minun pelkoni.
Onko kellään muuilla samanlaisia hienoja kokemuksia näistä bioanalyytikoista - ajattelin kirjoittaa tästä myös paikallislehteemme.
Arvatkaapa mitä.
Siellä oli aivan ihana ihminen ammattilainen bioanalyytikko, joka pelasti päiväni ja koko elämäni, koska ehkä milloinkaan ei enää tarvitse pelätä verinäytettä.
Hän täytti koko huoneeen empatialla pystyi välittämään minusta niin, että pelkoni häipyivät - ainakin nyt tällä hetkellä tuntuu ...ainiaaksi.
Hän oli rautainen ammattilainen, joka hallitsi tilanteen täydellisesti ja pystyi siis nujertamaan ainakin minun pelkoni.
Onko kellään muuilla samanlaisia hienoja kokemuksia näistä bioanalyytikoista - ajattelin kirjoittaa tästä myös paikallislehteemme.
Vastaukset 2
Vanhimmat
jännä kokonaissuus tämä immeinen-miun kyynärvarresta saisivat laskkee vaikka litran verta,kun eivät vain liikuttas miun sormenpäitä!Mie tien töitä käsillän,tunnen immeisten kippeet paikat sormissa,(oun hierontaterapeutti)tunnustelen ja "kuuntelen"sormilla ja tosissaan se on mulle kauhun paikka,jos pittää männä vernäyte antammaan sormenpiästa!!
Sattuipa hyvin, että sait kohdallesi sellaisen bioanalyytikon, jolla tuntuu olleen empatiaa. Sehän siinä tilanteessa on tärkeintä, jos potilas/asiakas pelkää. Täyyy jotenkin "vaistota", mitä toinen tuntee ja lähteä niistä lähtökohdiata liikkeelle ja rauhallisesti.
Jos sinulla on kova piikkikammo, muista aina mennessäsi laboratorioon kertoa se ensimmäiseksi, niin se osataan ottaa huomioon. Joka laboratoriossa on myös ainakin yksi sänky sitä varten, että jos potilas on mieluummin makuulla näytteenotonajan, on siihenkin mahdollisuus. Sano myös se, jos tuntuu, että se helpottaisi.
Minulla on tapana aina, kun kohtaan piikkipelkoisen ihmisen, lähteä tilanteeseen niin, että kerron potilaalle aina ensin, mitä tapahtuu, enkä tee yhtään mitään ennen kuin potilas on selvillä asioista.
Kerron, että nyt pistän, pyydän pitämään kättä paikoillaan, koska jos samalla, kun pistän, toinen nykäisee kättään, piikki menee minne sattuu. Siitä ei tule kuin lisää kipua ja pelkoa potilaalle, kun joudutaan aloittamaan homma alusta. Sanon myös, että jos et halua katsoa, mitä teen, katsele ympärillesi, mutta usein helpottaa se, kun potilas seuraa, mitä tapahtuu. Joka kerran, kun vaihdan putken, sanon sen myös. Sitten höpöttelen niitä näitä potilaan kanssa, että saan hänen ajatuksensa muuhun kuin itse näytteenottoon. Nämä keinot tepsivät yleensä aina.
Piikkikammoon on suhtauduttava vakavasti, vaikka kyseessä olisi aikuinen ihminen. Kysyn myös potilaalta hänen aikaisempia kokemuksiaan näyttenotosta, ja se on myös tekijä, joka helpottaa, kun saa kertoa ikävistä kokemuksista, eikä kukaan vähättele niitä.
Sellaisten potilaitten kanssa tarvitaan aikaa huomattavasti enemmän, mutta olen sitä mieltä, että se on vaivan arvoista. Onnistuneella näyttenotolla voi oikeasti helpottaa seuraavia käyntejä laboratoriossa.
Sama homma toimii lasten kanssa. Aikaa ja rauhallisuutta.
Tällainen toiminta kuuluu meidän ammattitaitoomme, ja sitä on oikeus odottaa jokaisen potilaan. Jos bioanalyytikko toimii toisin, hänellä on huono päivä tai hänen ammattitaitonsa ei ole ajan tasalla.
Toivon sinulle lisää hyviä kokemuksia näyttenottotilanteessa!