Itseäni satutttaa yksinäisyys nii että mielessä vain käy että voisin tappaa itseni sen takia. Syvälle sydämeenni koskee/satutttaa nii sanomattomasti. itken itseni uneen. aamuisin, kun herään päivä alkaa hyvin, mutta kun tulee arki-ilta, masennus iskee ja vikonloput ovat pahimpia. syön masennuslääkkeitä ne kyllä ovat lievittäneet sitä mutta se miksi masennun on yksinäisyys, haluaisin ystäviä ja parisuhteen, jollaista olen aina halunnut, ohan mulla sellainen ollutkin, mutta tämä vain leikki tunteillani. enkä ole enää seurustellutkaan. nämä kaksi ovat asioita mitä eniten haluaisin mutta mitkä elämästäni ovat aina puuttuneet.
lonely
nuori nainen
3352
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
En todellakaan ole mikään alan asiantuntija, mutta olin vuosi sitten aika lailla samassa tilanteessa, oikeastaan edelleenkin lukuunottamatta masennusta. Illat on minullekin pahimpia, kun ajatukset alkavat juoksemaan, liikaakin ja turhaan. Kaikista tärkeimmäksi koin parantumisen kannalta lähimmäisten tuen, masennushan on sairaus. Lähimmäisen arvoa ei voi turhaan korostaa, vaikeinta tosin on jos niitä ei ole. Myös asiantuntija-apua voisi harkita. Kaikkein tärkeintä mitä huomasin, omalla kohdallani, oli että voidakseni olla jonkun kanssa minun olisi kyettävä olemaan koossa omana itsenäni ennen kuin voisin edetä mihnkään suhteeseen.
Valitettavasti ystävien hankinnassa en osaa juurikaan neuvoa, muuta kuin olemalla aktiivinen, kun en ole niin hyvä siinä itsekään.
Tässä nämä minun vinkit, toivottavasti näistä oli edes jotain apua.
itsekkin kärsin masennuksesta ja yksinäisyydestä,vaikka mulla on parikin ystävää.arki illat ja viikonloput on tosiaan pahoja.sitä vain istuu koneella tylsistyneenä.olisi niin paljon asioita mitä haluaisin ´tehdä,mutta yksin niitä ei ole kiva tehdä.
jos sä asut pääkaupunkiseudulla niin me voidaan tehdä jotain yhdessä.ihan mitä vain.
Haluatko tutustua ihmisiin täältä? Veikkaan että monetkin haluaisi tutustua sinuun. Kerrohan vähän minkäikäinen olet ja onko sulla mitään ikähaarukkaa, voiko sulle kirjoitella niin nais kuin miespuolisetkin, missä asustelet...jne. Loppuun tietty se sähköpostiosoite.