Kirkossa

Tulin juuri kirkosta - hämmentynein mielin. Paikallisseurakunnassani pidetään parhaillaan Herättäjä-yhdistyksen seuroja. Saarnaajaksi oli kirkkoon saatu nimekäs körttiläinen. Liturgiksi oli yllättäen joutunut vanhoillislestadiolainen pappi.

Liturgin tehtävä on julistaa messussa yleinen synninpäästö. Siihen on monia vaihtoehtoja; vanhoillislestadiolaisten piirissä käytännöksi on kuitenkin vakiintunut "Jeesuksen nimessä ja veressä". Tätä olen kuullut kyseisenkin papin kirkossa aikaisemmin käyttävän. Nyt ei! Hän sanoi: "Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että..."

Varmastikin on niin, että Pyhän Hengen papin saarnaamana erilaiset synninpäästön kaavat ovat päteviä. Silti tämä puheenparsi jotenkin satutti minua. Mietin:
1. Onko tämä pappi vain hienotunteinen? Hän ei ehkä halua korostaa omaa hapatustaan körttien juhlapyhänä.
2. Eikö tämä pappi halua heittää helmiä sioille? Kirkossa olijoista monet varmaankin olivat körttejä - eri sorttista sakkia kuin yleensä.

Osaako kukaan vastata? Olisin kysynyt papilta itseltään, mutta en saanut vielä tilaisuutta.

Joka tapauksessa lähdin kirkosta surullisin mielin. Ajattelin, että on loukkaavaakin seurakunnan rukoilla yhdessä vanhoillislestadiolaisen papin kanssa, jos tämä todella pitää koko joukkiota tulenruokana. Samalla pohdin, mitä hän miettii niistä vainajista, joiden kaavan mukaan toivotaan nousevan Kristuksen kasvojen edessä iankakkiseen elämään. Tuskin kaikista jäi todistusta vanhoillsilestadiolaiselle liikkeelle.
251119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Sen lauluja laulat, niin tekee lestadiolaiset papit, et ole ainoa, jota homma ihmetyttää.

Asetelma on absurdi. Vai olisiko paremminkin jakomielinen?

Äänestä

Olen luullut vl-pappienkin juuttuneen niin kliseisiinsä, ettei koskaan voi valita kirkkokäsikirjan lausumista kuin yhden tietyn
vaihtoehdon. Plussaa tälle papille, toivottavasti
osaa harrastaa vaihtelua myös vl-porukoissa.

Äänestä
  • Tämä on arka asia. Lähi- ympäristössämme on useita LLL ihmisiä jotka ovat juuri tästä pahoillaan.
    Onko LLL pappi sitten se leipä- pappi, josta puhutaan SILLÄ HÄN OTTAA PALKAN KIRKOLAT (SIIS MEILTÄ VERONAMKSAJILTA) Mukaan kuuluu myös epäileviä LLL- ihmisiä??

    Käyn nykyisin hyvin harvoin kirkossa ja suurin syy siihen on juuri nämä ”asioita vääristelevät ja valehtelevat) LLL papit. Jotka ehtoolista antaessakin sanovat meille muille Kristityille, > Tässä on Jeesuksen veri???? Mutta ”omilleen” TÄSSÄ ON JJESUKSEN KRISTUKSEN SOVINOVERI, JOKA PUOLESTANNE ANNETAAN????? Koeta sitten olla siinä Jeesuksen jalkojen juuressa nöyränä ja tyynenä, että olet saanut syntisi anteeksi ja olemme yhteisellä muisto- aterialla.

    LLL- papit sitten saarnaavat Radioseuroissa, > TULKAA TÄNNE JUMALAN LAPSET, MUUALLA SAARNAA VAI SIELUNVIHOLLINEN?????

    He itse asiassa pitävät meitä ihan pelleinä. Nauttivat vain valtion avustusta ja varastavat Jeesuksen, jollei tämä olisi uskonvapauden piirissä, heidän paikka olisi vankila, ihan oikenin, niin suuria syöpäläisiä he ovat koko maallemme.

    Juuri tämän vuoksi olen eroamissa kirkosta, tämän kaksinaamaisuuden ja maallistumisen.

    Äänestä

  • Kempelainen kirjoitti:

    Tämä on arka asia. Lähi- ympäristössämme on useita LLL ihmisiä jotka ovat juuri tästä pahoillaan.
    Onko LLL pappi sitten se leipä- pappi, josta puhutaan SILLÄ HÄN OTTAA PALKAN KIRKOLAT (SIIS MEILTÄ VERONAMKSAJILTA) Mukaan kuuluu myös epäileviä LLL- ihmisiä??

    Käyn nykyisin hyvin harvoin kirkossa ja suurin syy siihen on juuri nämä ”asioita vääristelevät ja valehtelevat) LLL papit. Jotka ehtoolista antaessakin sanovat meille muille Kristityille, > Tässä on Jeesuksen veri???? Mutta ”omilleen” TÄSSÄ ON JJESUKSEN KRISTUKSEN SOVINOVERI, JOKA PUOLESTANNE ANNETAAN????? Koeta sitten olla siinä Jeesuksen jalkojen juuressa nöyränä ja tyynenä, että olet saanut syntisi anteeksi ja olemme yhteisellä muisto- aterialla.

    LLL- papit sitten saarnaavat Radioseuroissa, > TULKAA TÄNNE JUMALAN LAPSET, MUUALLA SAARNAA VAI SIELUNVIHOLLINEN?????

    He itse asiassa pitävät meitä ihan pelleinä. Nauttivat vain valtion avustusta ja varastavat Jeesuksen, jollei tämä olisi uskonvapauden piirissä, heidän paikka olisi vankila, ihan oikenin, niin suuria syöpäläisiä he ovat koko maallemme.

    Juuri tämän vuoksi olen eroamissa kirkosta, tämän kaksinaamaisuuden ja maallistumisen.

    ja mesoa sitten

    Äänestä

  • ensin kirjoitti:

    ja mesoa sitten

    Niin?

    Äänestä

Vl- papit ovat aivan selvästi kahden herran palvelijoita. Heillä on erittäin joustava omatunto.

Sunnuntaiaamuna kirkossa saarnataan helvettiin matkaajille muodollinen saarna ja jaetaan muodollinen ehtoollinen.

Iltaseuroissa saarnataan taivaaseen matkaajille oikea vl-saarna, jossa kuulijoille vakuutetaan aamukirkon sanankuulijoiden olevan matkalla helvettiin ja että he aamulla nauttivat hänen tarjoilemansa ehtoollisen omaksi turmiokseen.

Tällainen toiminta on häpeilemätöntä törkeää jumalanpilkkaa.

Äänestä
  • Voidaan vielä kysyä: Onko se pilkka Armonhenkeä vastaan? jota ei anteeksi anneta täällä, eikä tuonpuoleisessa.

    Äänestä

hanki englanninkielinen raamattu; niin joudut ajattelemaan ja opettelemaan lukemaasi etkä ottamaan kaikkea ylhäältä annettuna-parantaa jopa kielitaitoa!

Äänestä
  • ja pidän seurakuntayhteyttä joka tapauksessa hyvin tärkeänä. Kirkossa olen tähän saakka istunutkin rauhassa, kunnes olen alkanut selvitellä näitä opillisia kysymyksiä.

    Minua harmittaa, että kaiken sorttiset saivartelijat vievät ihmiseltä uskomisen ilon ja vapauden. Mieheni (ja kirkkoseuralaiseni) sanoi tänä aamuna sattuvasti, että jos kyseinen vanhoillislestadiolainen pappi todellakin oli niin typerä, että halveksi kirkkokansaa, niin se on ennen muuta hänen ongelmansa. Itse en osaa olla yhtä joviaali, vaan jään miettimään eri tulkintoja.

    Äänestä

  • värkkäilen työkseni kirjoitti:

    ja pidän seurakuntayhteyttä joka tapauksessa hyvin tärkeänä. Kirkossa olen tähän saakka istunutkin rauhassa, kunnes olen alkanut selvitellä näitä opillisia kysymyksiä.

    Mikä oli mitivina kirkkoon menolle?

    Mikä oli motivina kirkkoon menolle?

    Äänestä

  • korjaus edelliseen kirjoitti:

    Mikä oli motivina kirkkoon menolle?

    on motiivini käydä kirkossa, kokea seurakuntayhteyttä, kuulla uskontunnustus ja synninpäästö, laulaa virsiä. Mukavaa on myös kokea yhteyttä jo edesmenneiden sukupolvien uskovaisiin, tuntea jatkumo. Nautin kirkosta.

    Äänestä

väärää se Vl-pappi teki toimitaessaan uskonsa mukaista liturkiaa?

Varmastikkaan se pappi ei ketään pitänyt tulen ruokana, vaan toimitti kuuliaisesti tehtäväänsä.

Ompas sinulla vääriäluuloja paljonkin.

Äänestä
  • Onko siis niin, että tämä versio: "Niin on Jumala maailmaa rakastanut..." kelpaisi Sinullekin lohdutukseksi, kun pyydät saattomieheltä lohtua nimellisiin synteihisi tai muihin matkan vaivoihin?

    Äänestä

  • että olen väärässä kirjoitti:

    Onko siis niin, että tämä versio: "Niin on Jumala maailmaa rakastanut..." kelpaisi Sinullekin lohdutukseksi, kun pyydät saattomieheltä lohtua nimellisiin synteihisi tai muihin matkan vaivoihin?

    kelpaa uskon vakuudeksi ja vahvistukseksi, onhan se ihan Raamttun omaa sanaa...miksei kelpaisi?

    Äänestä

Eihän tuo "Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että..." edes ole synninpäästö! Joku tällainen sen pitäisi olla:

"Herramme Jeesus Kristus on sanonut: 'Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut.' Sen tähden saat uskoa, että synninpäästö, jonka sinulle julistan, on Jumalan anteeksiantamus. - Jeesuksen Kristuksen palvelijana sanon sinulle, että Jumala armosta, Kristuksen tähden antaa sinulle kaikki syntisi anteeksi. Tämän anteeksiantamuksen minä julistan sinulle Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä. Aamen"

Eikö kansankirkossa enää vaadita pappeja lausumaan synninpäästöä? Annetaanko vl-papeille erivapauksia?

T: Tiinaliina

Äänestä
  • yleiselle synninpäästölle luterilaisessa kirkossa? Ilmeisesti kai on joku kiinteä sanamuoto?

    Äänestä

  • kaavat kirjoitti:

    yleiselle synninpäästölle luterilaisessa kirkossa? Ilmeisesti kai on joku kiinteä sanamuoto?

    Lainausta Suomen Teologisen Instituutin sivuilta:

    "Kirkkomme käsikirja sisältää käytännöllisen ripittäytymiskaavan, vaikka tapahtumassa voidaan toimia omin sanoinkin: 1) Ripittäytyjä voi lausua oman synnintunnustuksensa omin sanoin tai käyttää soveltaen esim. psalmia 51: "Jumala, ole minulle armollinen hyvyytesi tähden.." 2) Ripin vastaanottaja lausuu: "Herramme Jeesus Kristus on sanonut: Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksiannettu. Sen tähden saat uskoa, että synninpäästö, jonka sinulle julistan, on Jumalan anteeksiantamus. Jeesuksen Kristuksen palvelijana sanon sinulle, että Jumala armosta, Jeesuksen Kristuksen tähden, antaa sinulle kaikki syntisi anteeksi ja tämän syntienanteeksiantamuksen minä julistan sinulle Isän, Pojan ja Pyhän hengen nimessä - Amen."

    http://www.teolinst.fi/luennot/mh000210.html

    Minun ymmärtääkseni se kaava on juuri tuo, vaikka ilmeisestikään sitä ei sitten vaadita. Joka tapauksessa se "Sillä niin paljon on Jumala maailmaa rakastanut ...." on ihan muuta, kuin synninpäästö.

    T: Tiinaliina

    Äänestä

  • Tiinaliina kirjoitti:

    Itse olen kuullut esim. seuraavia lauseita (about):
    - Jos me uskomme että Jeesus on meidät lunastanut, niin Jumala antaa meille syntimme anteeksi.
    - Niin paljon on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainoan poikansa...
    - Jumalan palvelijana julistan synnit anteeksi...
    - Jeesuksen nimessä ja veressä

    Kiinnostaisi tietää, onko sana tässä suhteessa vapaa.

    Ihan vanha aatami joskus nousee, kun menee kirkkoon syntisenä ja kaipaisi "perusteellisen armollista revitystä", niin saakin kuulla jossittelua. Kiinteä synninpäästön muoto auttaisi asiaa ehkä monen muunkin syntisäkin kohdalla.

    Äänestä

  • tutkimustyöstä kirjoitti:

    Ei siinä pitäisi minustakaan mitään jositteluja olla, vaan ihan selkeä synninpäästö. En osaa ainakaan noita kahta ensimäistä esimerkkiäsi pitää sellaisina. Itse en käy kansankirkon jumalanpalveluksissa, niin ihmetetyttää täällä kuulla, että siellä käytetään noita esimerkkejä synninpäästön sijasta. Ja ilmeisesti pidetään ihan oikeanakin, niinkuin aloittajan kertoman vl-papinkin tapauksessa. Mutta nykyisin ei kai pitäisi ihmetellä enää yhtään mitään. Kauas on menty :(.

    T: Tiinaliina

    Äänestä

..touhua kun vl-pappi toimittaa kirkonmejoja. Olisi aivan sama kun vl-pappi kävisi karjumassa minuutin verran kirkon alttarilla kirkkokansalle että joudutte helvettiin jos ette tee parannusta. Käsittääkseni muuta asiaa vl-papeilla ei ole kirkossa.

Äänestä
  • kuulla vanhoillislestadiolaisten pappien omia tuntoja tässä asiassa. Onko se työ kansankirkossa samaa kuin "olla sahalla töissä" - jonkun palstalaisen sanoja lainaten?

    Äänestä

toiset poissulkeva seurakuntaoppi?

Äänestä

VL-papit ovat todella puun ja kuoren välissä. Hyvin harvat heistä ajattelevat, että muu kirkkoväki joutuu helvettiin. Hyvin harvat pitävät ehtoollista vain muistoateriana. Mutta koko elämä, koko sosiaalinen piiri, koko lapsuus, koko suku, muodostuu ry-piireistä. Nyt he joutuvat näennäisesti hyväksymään vl-opin, mitä eivät (ainakaan kaikessa jyrkkyydessään) sydämessään kannata. Toinen vaihtoehto on joutua ulos... kaikista em. piireistä, hyvä veli-järjestelmistä, rakentamaan uudelleen koko elämänsä ja identiteettinsä. Ei moni jaksa. Muutama on sortunut alkoholiin. Vaihtoehdoksi jää ainainen tunne siitä, että tekee väärin, teki niin tai näin. Sääliksi käy. Ja omat lyövät koviten.

Äänestä
  • Sitä usein itsekkäästi miettii asioita vain omalta näkökannaltaan. Pappia pitää instituution rattaana, eikä aina ymmärrä, että ihminenhän se siellä liperienkin takana kokee ja tuntee kaikenlaista. Kiitoksia, tämä laittoi minut nöyrän paikalle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sunnuntaiaamuna kirjoitti:

Tulin juuri kirkosta - hämmentynein mielin. Paikallisseurakunnassani pidetään parhaillaan Herättäjä-yhdistyksen seuroja. Saarnaajaksi oli kirkkoon saatu nimekäs körttiläinen. Liturgiksi oli yllättäen joutunut vanhoillislestadiolainen pappi.

Liturgin tehtävä on julistaa messussa yleinen synninpäästö. Siihen on monia vaihtoehtoja; vanhoillislestadiolaisten piirissä käytännöksi on kuitenkin vakiintunut "Jeesuksen nimessä ja veressä". Tätä olen kuullut kyseisenkin papin kirkossa aikaisemmin käyttävän. Nyt ei! Hän sanoi: "Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että..."

Varmastikin on niin, että Pyhän Hengen papin saarnaamana erilaiset synninpäästön kaavat ovat päteviä. Silti tämä puheenparsi jotenkin satutti minua. Mietin:
1. Onko tämä pappi vain hienotunteinen? Hän ei ehkä halua korostaa omaa hapatustaan körttien juhlapyhänä.
2. Eikö tämä pappi halua heittää helmiä sioille? Kirkossa olijoista monet varmaankin olivat körttejä - eri sorttista sakkia kuin yleensä.

Osaako kukaan vastata? Olisin kysynyt papilta itseltään, mutta en saanut vielä tilaisuutta.

Joka tapauksessa lähdin kirkosta surullisin mielin. Ajattelin, että on loukkaavaakin seurakunnan rukoilla yhdessä vanhoillislestadiolaisen papin kanssa, jos tämä todella pitää koko joukkiota tulenruokana. Samalla pohdin, mitä hän miettii niistä vainajista, joiden kaavan mukaan toivotaan nousevan Kristuksen kasvojen edessä iankakkiseen elämään. Tuskin kaikista jäi todistusta vanhoillsilestadiolaiselle liikkeelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu