Mielestäni Kiiralla olisi aivan hyvät mahdollisuudet päästä miss suomi kisaan sillä tasohan näissä kisoissa on ollut muutenki todella surkea ja sinne päässeet kilpailijat melkeinpä rumimmasta päästä ja Kiiran pituudellakaan ei pitäisi olla mitään merkitystä koska monet ulkomaiset missit saavat osallistua kisaan, vaikka ovat alle 170cm.
Tosin Miss Universum kisoissa Kiiralla olisikin vaikeuksia menestyä koska ei erotu millään erityisellä vaan Kiiran veroisia ja jopa näköisiä riittää myös näissä ulkomaisten missien joukossa enemmän kuin liiaksi asti ja pelkkä vaaleushan ei riitä MU kisoissa enää viemään voitolle kuten on nähty.
Eli misseiltämme pitäisi löytyä "sitä jotain" jota ikävä kyllä meidän misseiltämme ei löydy. Toivottavasti tämän vuoden Miss Suomi kisoissa olisi tasokkaampia missejä.
Kiira Miss Suomi Kisoihin
6
1372
Vastaukset
- miu miu
vitsin murjaisit.eiköhän tää kiira fiksuna tyttönä pysy urheilussa,siinäkun tienaakin paremmin kuin missinä.
- Theodor
Samaa minäkin olen ajatellut jo kauan.
Kiira on niin fiksu, lahjakas ja hyvä luistelija, ettei hänen aikaansa tai mainettaankaan kannata sotkea mihinkään missihömpötyksiin, ei tänä vuonna eikä myöhemminkään. Vaikuttaa siltä, että Kiira tietää tämän hyvin itsekin.
Taitoluistelijana näemme Kiiran jatkossakin monena vuonna televisiossa ja lehtien sivuilla.
- Outoa.
Miksi Kiira menisi missikisoihin, missit eivät ole mitään muuta kuin turhakkeita!
Kiira menestyy taitoluistelijana ja sen on paljon enemmän kuin jokin misseys. Jos naisella ei ole muuta kuin kauneus, muuten lahjaton, niin silloin missikisa tulee kysymykseen.
Hah puhut kuin miss Suomi olisi jotain enemmän kuin pärjääminen kansainvälisellä tasolla taitoluistelussa. Kiira on tuhansia kilometrejä missien yläpuolella. Missit ovat paperitähtiä, kulutustavaraa joita syydetään liukuhihnalta.- Männistön vaari
Kiira menisi missikisoihin. Minäkin jossain aikaisemmassa viestissä olin sitä mieltä, että hänen pitäisi mennä missikilpailuihin mukaan.
Kun tarkemmin ajattelee, niin tuollaisen ehdotuksen pitäisi loukata Korpea, sillä niin paljon korkeammalla lahjakkuustasolla hän on kuin joku tavallinen missi.
Suomessa misseiksi valitaan vähälihaksisia pullamössötyttöja, jotka hädintuskin pysyvät hevosen selässä. - Kiiraa missien tasolle
Eiköhän Kiiran fanit itse ole Kiiraa missikisoihin tunkemassa kun sitä tungetaan tänne missit palstalle joten menkääpä vähän itseenne ennekuin laitatte Kiira viestejä tänne MISSIT palstalle jossa puuhutaan lähinnä vaan misseistä.
- ..................
Arvostan!
Itse taitoluistelua harrastan ja arvostan huomattavasti enemmän kauniita nuoria naisia jotka osaavat luistella kuin näitä missejä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude27415316Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy13610560Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1089430Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole607487Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump297475Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1866605Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1866312Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri345939Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282102IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti1551756