Hei!
Olisin todella kiitollinen jos voisitte pistää jotain komenttia tulemaan tästä tarinasta :)
"Aurinko häikäisi silmiäni ja laitoin käden kasvojeni eteen. Nousin hitaasti ylös ja lisäsin hellaan
puita. Kuorin appelsiinin ja likasin kynteni alukset. Keittiössä tuoksui vahvasti kirpeän hedelmän
kuoret. Laitoin veden kiehumaan levylle. Ulkona satoi vettä, rauhallisesti. Appelsiinin maku toi
mieleen kesäpäivät ennen äidin kuolemaa, Klauksen vaaleat kiharat ja aurinkohatun joka karkasi
minulta, veljieni likaiset varpaat ja sormenpäät. Järvessä ui sorsia ja pystyin melkein kuulemaan ne
vaikken nähnytkään enempää kuin kaislan liikkeen. Kesä oli ollut kuuma. Nykyisin kaikki oli
harmaata. Elämässäni oli puutetta väreistä vaikka maalasin edelleen päivittäin ja palettini oli täynnä
sekoituksia. Niin, elämässäni oli puutetta väreistä. Radio piti minut ajan tasalla siitä mitä rintamalla
tapahtui. Vaikka väitin itselleni muuta, pelkäsin jatkuvasti kuulevani että Klaus oli kuollut.
En kestänyt rasvan tai savun hajua keittiössäni joten ripustin appelsiininkuoripussin hellan
yläpuolelle ja istuuduin alas. Savun tuoksu toi mieleen isän. Hän oli polttanut silloin tällöin
sikareita. Monikaan asia ei enää muistuttanut minua hänestä. Sen sijaan kaikki tuntui muistuttavan
minua äidistä ja hänen ärsyttävän oikuttelevasta luonteestaan. Äidillä oli tapoja joita inhosin.
Ristiessään kätensä hän jätti oikean peukalon päällimmäiseksi. Hän luki kirjojen loppuratkaisut ja
päätti vasta sitten jaksoiko lukea kirjaa lainkaan. Hän haukkui veljiäni heidän ja minun kuullen
jatkuvasti. Äidillä oli jotain kaikkia miehiä vastaan. Ehkä hän pelkäsi rakastua tai antaa kenenkään
rakastaa itseään. Äiti ei isän lähdettyä hyväksynyt sääliä keneltäkään. Mikä olikaan säälittävämpää
kuin olla niin ylpeä ettei ottanut vastaan ihmisten apua ja tukea. Olin nykyään samanlainen. En
inhonnut sitä piirrettä itsessäni, vaikka olinkin pitänyt äidin käyttäytymistä vastenmielisenä ja
lapsellisena. Olin ollut ajattelematon, kai.
Isästäni muistin vain sikarit, niiden tuoksun hänen takissaan monta päivää, povitaskussa
olleen hopeakellon sekä hänen omituisen tapansa nielaista suu auki. Isä oli ollut hammaslääkäri ja
tavannut äitini Berliinissä. Hän oli poistanut tämän kutiavan alahampaan ja pyytänyt ravintolaan
heti kun äitini hammas oli kunnossa. Kuinkahan kovasti isäni oli silloin nieleskellyt? Hän ei
kuulema ollut ollut kovinkaan pahainen naisten mies."
Kiitos
Olisin todella kiitollinen jos voisitte pistää jotain komenttia tulemaan tästä tarinasta :)
"Aurinko häikäisi silmiäni ja laitoin käden kasvojeni eteen. Nousin hitaasti ylös ja lisäsin hellaan
puita. Kuorin appelsiinin ja likasin kynteni alukset. Keittiössä tuoksui vahvasti kirpeän hedelmän
kuoret. Laitoin veden kiehumaan levylle. Ulkona satoi vettä, rauhallisesti. Appelsiinin maku toi
mieleen kesäpäivät ennen äidin kuolemaa, Klauksen vaaleat kiharat ja aurinkohatun joka karkasi
minulta, veljieni likaiset varpaat ja sormenpäät. Järvessä ui sorsia ja pystyin melkein kuulemaan ne
vaikken nähnytkään enempää kuin kaislan liikkeen. Kesä oli ollut kuuma. Nykyisin kaikki oli
harmaata. Elämässäni oli puutetta väreistä vaikka maalasin edelleen päivittäin ja palettini oli täynnä
sekoituksia. Niin, elämässäni oli puutetta väreistä. Radio piti minut ajan tasalla siitä mitä rintamalla
tapahtui. Vaikka väitin itselleni muuta, pelkäsin jatkuvasti kuulevani että Klaus oli kuollut.
En kestänyt rasvan tai savun hajua keittiössäni joten ripustin appelsiininkuoripussin hellan
yläpuolelle ja istuuduin alas. Savun tuoksu toi mieleen isän. Hän oli polttanut silloin tällöin
sikareita. Monikaan asia ei enää muistuttanut minua hänestä. Sen sijaan kaikki tuntui muistuttavan
minua äidistä ja hänen ärsyttävän oikuttelevasta luonteestaan. Äidillä oli tapoja joita inhosin.
Ristiessään kätensä hän jätti oikean peukalon päällimmäiseksi. Hän luki kirjojen loppuratkaisut ja
päätti vasta sitten jaksoiko lukea kirjaa lainkaan. Hän haukkui veljiäni heidän ja minun kuullen
jatkuvasti. Äidillä oli jotain kaikkia miehiä vastaan. Ehkä hän pelkäsi rakastua tai antaa kenenkään
rakastaa itseään. Äiti ei isän lähdettyä hyväksynyt sääliä keneltäkään. Mikä olikaan säälittävämpää
kuin olla niin ylpeä ettei ottanut vastaan ihmisten apua ja tukea. Olin nykyään samanlainen. En
inhonnut sitä piirrettä itsessäni, vaikka olinkin pitänyt äidin käyttäytymistä vastenmielisenä ja
lapsellisena. Olin ollut ajattelematon, kai.
Isästäni muistin vain sikarit, niiden tuoksun hänen takissaan monta päivää, povitaskussa
olleen hopeakellon sekä hänen omituisen tapansa nielaista suu auki. Isä oli ollut hammaslääkäri ja
tavannut äitini Berliinissä. Hän oli poistanut tämän kutiavan alahampaan ja pyytänyt ravintolaan
heti kun äitini hammas oli kunnossa. Kuinkahan kovasti isäni oli silloin nieleskellyt? Hän ei
kuulema ollut ollut kovinkaan pahainen naisten mies."
Kiitos
Vastaukset 4
Vanhimmat
Pidin, mutta onko se novellin alku vai romaanin alku? Tuossa ei oikein tullut ilmi se, mitä pätkällä yritetään sanoa. Paljon hienoja lauseita, mutta kai sinulla on hieno tarinakin siihen lisätä?
Kuten sanoin, pidin pätkästä; se on sujuvasti luettavissa, ei kompastu liialliseen selittelyyn (paitsi ehkä ihan loppua kohden). Jää halu lukea lisää, toivottavasti osaat välttää pahimmat kliseet (vanhempien huono suhde, sota, kuolema ja masennus kun ovat jo pieniä kliseitä - joita hyvä kirjoitustaitosi kuitenkin pelastaa).
lauseet lyhyitä ja samankaltaisia. minulle ainakin pitää olla lukijana jotain haastetta. muutenkin kuvailet tapahtumia liian intohimottomasti: aurinko häikäisi.. nousin. lisäsin puita. kuorin appelsiinin..... lukijalta menee mielenkiinto :P
Kirjoitusvirheitä en tekstissä huomannut, eli sillä lailla virheetöntä tekstiä.
Itse pidin kuvasta, jota tässä maalasit. Tarina on jollain tapaa mukavan vanhanaikainen ja suorasukainen. Kielikuvat sopivat eikä niitä ole tungettu tähän liikaa.
Tämä on sopivan herkkä tarina, itse pidin. Jos rakentavaa pitäisi antaa, niin jäin kaipaamaan syvällisempää ympäristön ja henkilöiden kuvailua. Tästä lukisi ilomielin lisääkin ;)
Tykkäsin vanhanaikaisesta tyylistäsi. Minäkin haluaisin kuulla mitä lopussa tapahtuu:) Jatkahan kirjoittelemista, kokemus luo hyvää pohjaa tuleville töille. Älä käytä liikaa kliseitä tai tee tarinasta/novellista selläistä lässyä.