Lacanilainen psykoanalyysi...

Lacan tosiaan menee vähän yli yhdeltä sun toiseltakin, mutta jos pitää kysellä netissä neuvoja niin oletkohan oikealla alalla?

Lacan on vaikeatajuista - eräs syy tähän on se, että Lacan pyrki ajattelussaan käyttämällään kielellä kuvastamaan ihmispsyyken moninaisuutta.

Lacanin painottaa sitä miten ihmisen tajunta - eritoten tiedostamaton - on muodostunut kielen tavoin.

Keskeisiä käsitteitä ovat mm. reaalinen, imaginaarinen ja symbolinen. Nämä ovat eräänlaisia "vaiheita" ihmisen kehityksessä. Symbolinen on näistä ehkä helpoin selittää: se liittyy kielen ja edelleen kulttuurin sisäistämiseen - omaksuessaan kielen ja sen myötä kulttuurin (~ideologian) ihminen "astuu symbolisen piiriin". Reaalinen on eräänlainen proto- tai esivaihe, jolloin yksilö (vauva) kokee olevansa ikään kuin yhtä äidin (kenties jopa maailmankaikkeuden) kanssa. Imaginaarisessa tai peilivaiheessa lapsi alkaa ymmärtämään omaa yksilöllisyyttään - syntyy juopa lapsen ja "toisen" välille.

Sanottakoon vielä, että lacanilaisen ajattelun perusteella lopullista merkitystä (~käsitystä itsestä) ei voi saavuuttaa koskaan - ei vaikka kävisi analyysissä koko ikänsä.

Miten tätä sitten käyttäisi apuna taidehistoriassa? Vaikea sanoa. Tarvitsisi hieman täsmennystä tuohon aloitusviestissä asetettuun avunpyyntöön.

...kirjallisuusluennat tulevat ensimmäisenä mieleen: ks. esim. Lacanin seminaarit tai suomeksi Janne Kurki, Lacan ja kirjallisuus. Kaikkiaan toki aivan liian laaja aihealue käsiteltäväksi millään keskustelupalstalla. Sitäpaitsi kysymyksenasettelu kuulostaa ainakin intuitiivisesti hieman hämäräperäiseltä: pitäisikö hahmotella, millaista olisi mahdollinen "lacanilainen taidehistoria", vai pohtia, mikä on/voisi olla lacanilaisen psykoanalyysin suhde taidehistoriaan TIETEENALANA, vai kenties esittää, miten Lacan tulkitsi taideteoksia?