Tuntuu siltä että kaverittomuus on hyväksyttävää korkeintaan silloin, kun on vasta muuttanut paikkakunnalle jostain kaukaa, ja silloinkin pitäisi olla jäljellä vanhoja tuttavia joiden kanssa soittelee ja muuta. Muuten asia tulkitaan siten, että kaverittomassa täytyy olla jotain pahasti vialla, joten sellaiseen ei haluta missään nimessä edes tutustua koska sillä on kuitenkin joku luuranko kaapissa.
Kuvittelenko vaan vai onko muut havainnut samanlaista? Jos ongelma on todellinen, voiko sitä mitenkään kiertää?
Kuvittelenko vaan vai onko muut havainnut samanlaista? Jos ongelma on todellinen, voiko sitä mitenkään kiertää?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei kavereiden lukumäärä kerro siitä, mitä on ihmisen pään sisällä. Jollakin voi olla kavereita vaikka kymmenkunta ellei enemmän ja pää olla ihan sekaisin (eli olla todellakin viallinen henkilö!).
Itsekin tiedän yhden raivopään, joka ei ymmärrä toista ihmistä hitustakaan, mutta auta armias kuinka paljon hän tunteekaan ihmisiä... Varmaan lähemmäs kolme-, neljäkymmentä. Änkee vain itsensä joka paikkaan!
Kaikki elävät omaa elämäänsä,ja miksi olisit erikoinen,jollei sinulla ole kavereita,Ei ole minullakaan,enkä itseäni omituiseksi tunne,eikä ple kukaan sanomaan tullut.Elä vaan rauhassa omaa elämääsi
Ei vittu ku ei noita kavereita ole, niin tuntee itsensä kokoajan masentuneeksi ja opiskelu vaikeutuu. Onneksi sentään on koulua, koska jos olisi joku tyyliin kesäloma, niin olisi masentunut IHAN KOKOAJAN. Koulussa sentää saattaa joskus tuntua edes vähän seurallisemmaksi. Haluaisin kavereita. OIKEESTI! En ole aina ollu tälläinen. Haluaisin tavata muutaman vuoden takaiset ala-aste kaverit, mutta en usko, että heitä kiinnostaa sillä heillä on uudet piirit. Ylä-aste tyyppejä en oikeen koskaa oppinu tuntee nii hyvi et olisin saanu kavereita ja nyt lukiossa olen ihan yksin. (menin vuotta aikaisemmin kouluun). MITÄ KANNATAISI TEHDÄ? Mielestäni itsari on luovutus ja haluaisin kokosydämmestäni vielä yrittää. Varmaan kaikki ns muutaman vuoden takaiset kaverit vaan ihmettelisivät jos ottaisin yhteyttä. MITEN KAMALAA TÄMÄ VOI OLLA??
ei ne yksinäiset mitään kavereita ansaitsekaan (varsinkaan jos on omasta tahdostaan sulkeutunut, kuten mä :DDD), on vain totuttava elämään ikuisessa yksinäisyydessä ja muiden, sosiaalisten, naurun alaisena. eikä tuota ole mahdollista kiertää, kun ihmiset kuitenkin ajattelee että tuo on yksinäinen peeaa ei tota tueta. ja vaikka se 1näinen saisikin joskus kavereita, niin äkkiäkös ne kaikkoaa kun tajuavat asioiden laidan vihdoin ja viimein.
itelläni kylläkin oli vähäc kavereita ennen 2000-lukua, mutta nyt vasta tajusin etten olisi ansainnut niitä :D
ja tämä EI ole mikään trolli
tietenkin sanotte että olen mielisairas joka ei ansaitse edes elämää mutta eipä taida kiinnostaa
yksinäisyyttä. Olen koko pienen elämäni yrittänyt sopeutua ja ollut mukava jne., en vain ole sopiva joukkoon. Jotkut vain ovat sellaisia. Todella yksinäisiä.