Onko kohtalon tovereita?toinen kolmannes raskautta meneillään ja itkettää ihan mielettömästi..masennustako?
alkuraskauden olin hyvin väsynyt ja nyt väsymyksen kaikottua ja energioitteni palattua, mieleni on ajoittain todella synkkä...puolisoni on ihana,hellä, huolehtiva ja ymmärtäväinen, mutta kuinka kauan..
Pelkään että hän kyllästyy minun temppuiluuni ja jättää minut, jonkun toisen naisen vuoksi.Olen kertonut hänelle peloistani ja hän vakuuttaa huolen olevan turhaa.
Välillä menee ihan hyvin, etten edes ajattele mitään tuollaista, mutta sitten vain jostain mielen valtaa synkkyys..En tahdo mitään lääkitystä,enemmänkin keskustelua asiasta,onko muilla samanlaisia ongelmia ja miten ootte selvinneet, mitään lääkeitä en voi ajatellakaan käyttäväni..homeopatiaa ehkä?Liikunta auttaa ajoittain..
ystäväni asuvat toisella paikkakunnalla ja koen jotenkin hankalaksi kertoa asiasta puhelimessa..minähän vain alkaisin itkeä..Olisi kiva jos joku saman kokenut kertoisi kokemuksistaan..aiemmin en ole ollut masentunut, tää tunne on aivan uusi ja pelottava sellainen..
Vauvaa olen toivonut kauan ja en pelkää äidiksi tuloa..vain tätä tunnetta..tahtoisin niin iloita, ilosesta asiasta..Joten mistä valoa tunnelin päähän?
alkuraskauden olin hyvin väsynyt ja nyt väsymyksen kaikottua ja energioitteni palattua, mieleni on ajoittain todella synkkä...puolisoni on ihana,hellä, huolehtiva ja ymmärtäväinen, mutta kuinka kauan..
Pelkään että hän kyllästyy minun temppuiluuni ja jättää minut, jonkun toisen naisen vuoksi.Olen kertonut hänelle peloistani ja hän vakuuttaa huolen olevan turhaa.
Välillä menee ihan hyvin, etten edes ajattele mitään tuollaista, mutta sitten vain jostain mielen valtaa synkkyys..En tahdo mitään lääkitystä,enemmänkin keskustelua asiasta,onko muilla samanlaisia ongelmia ja miten ootte selvinneet, mitään lääkeitä en voi ajatellakaan käyttäväni..homeopatiaa ehkä?Liikunta auttaa ajoittain..
ystäväni asuvat toisella paikkakunnalla ja koen jotenkin hankalaksi kertoa asiasta puhelimessa..minähän vain alkaisin itkeä..Olisi kiva jos joku saman kokenut kertoisi kokemuksistaan..aiemmin en ole ollut masentunut, tää tunne on aivan uusi ja pelottava sellainen..
Vauvaa olen toivonut kauan ja en pelkää äidiksi tuloa..vain tätä tunnetta..tahtoisin niin iloita, ilosesta asiasta..Joten mistä valoa tunnelin päähän?
Vastaukset 5
Vanhimmat
onneksi ohi. Toisilla raskaudenaikaiset hormonit saavat ajatukset heittämään häränpyllyä ja elämä tuntuu olevan aivan hukassa, ainakin minulla.
Ehkä vielä vkon synnytyksen jälkeen olo oli kuin jyrän alle jääneellä, mutta siitä sitten alkoikin jo helpottamaan.
Ei välttämättä ole "masennusta" vaan voikin olla esim. tiedostamatonta pelkoa siitä pystyykö huolehtimaan vauvasta, selviääkö synnytyksestä jne.
Paljon kirjallisuutta on asiasta tarjolla, esim vanhat kaksplussat ja vauvalehdet on ainakin mua auttaneet silloin. Tiesi ettei "vika" ole vain minun päässäni vaan paljon muitakin kokee juuri samoin.
Eikös neuvola ole antanut niitä lehtisiä tolkuttoman pinon jossa näistäkin ajatuksista on paljon juttua?
Jos ei helpota olo noiden muidenkin tarinoiden lukemisella, neuvolasta saa apua jos voisit suoraan siellä sanoa tuntemuksistasi.
Uskon vakaasti että menee pian ohi kun alkaa loppusuora häämöttää, mutta ei se synti eikä häpeä ole jos ei helpota, silloin mene ammattiauttajan puoleen.
Myös netistä löytyy paljonjuttuja kun vaan googlaat esim raskauden aikainen masennus.
JAKSAMISTA; kyllä aurinko paistaa risukasaankin!
Kun olin raskaana, oli sellaisia aikoja, kun olin tosi masentunut. Luin silloin Teksti-Tv:stä jutun, että raskauden aikainen masennus ois jopa yleisempää kuin synnytyksen jälkeinen. Mäkin itkeskelin ihan yhtenään (tosi tyhmistä asioista vielä, kun näin jälkeenpäin ajattelee). Mä selvisin siitä ihan vaan ajan kanssa. Kun synnytys läheni, masennukset hävisi kokonaan. Nyt on niin helppo sanoo, että kyllä se siitä. Vaikka tuntuis tosi paskalta, mä luulen, että sulla on hyvä mies ja tukee ihan varmasti sua.
Onnea odotteluun ja synnytykseen.
No paneskele sen äijäsi kanssa, niin eiköhän helpota ja piristä!
Olen raskaana,vieläois jotain7 viikkoo jälellä.Usein oon just mietttiny et oonko aivan kummallinnn ku oon niin masentunu,ollaan monta vuotta toivottu lasta.Olin kuvitellut et raskaus aika ois ihanaa odottamista,mutta eipä tää olekkaan.Vauva on kunnossa ja kasvaa nosrmaalisti,eikä mullakaan ole mitään eriaatteessa mitään vikaa.On vaan tämä et ku mieli niin maasssa,ei oo paljoo niitä hyviä päiviä.Mulla asuu kanss ystävät muualla,eli ei nähdä niin usein.Ei kait se aua ku toivoo et tämä menis ohi,tästä on oikeesti hullun vaikee puhua muille,ku just tulee itku iin hullun helposti.Eli ainaskaan et oo ainoo,miehelle oon yrittäny näistä ajatuksista puhuu,mut ollaan aika lailla etäännytty toisista tän raskauden aikana.Eli sekään nyt ei todellakaan piristä mieltä.Jos saat helposta tilanteeseen niin kerro ihmeessä!Minäkin haluaisin tietää miten???
toinen kolmannes täälläkin menossa. tosin jo kolmatta kertaa ja tämä on ensimmäinen kerta kun olen kokenut näin armotonta väsymystä. mulla se ei ole helpottanu ollenkaan ja pahoinvointiakin on yhä. kahdesta ensimmäisestä lapsesta ei ollut edes minkäänlaisia mielialan vaihteluita. mutta nyt jouduin itse turvautumaan lääkkeisiin kun lääkäri totesi keskivaikean masennuksen.tosin elämäntilannekin oli silloin hieman toinen. itsekin olisin ilman lääkkeitä yrittänyt selvitä jollei olisi noita kahta jo hoidettavana. niiden vuoksi on pakko yrittää jaksaa vaikka silmät punaisina itkuista. ja pakko tehdä kaikkensa että osaisi rakastaa ja jaksaisi hoitaa myös tulevaa lasta. voimia sinulle. apua en osaa antaa, sillä itsekään en vielä tiedä kuinka tästä suosta noustaan mutta yritystä ainakin on..