en ole tästä mitenkään ylpeä, mutta ala-asteella minä ja pari kaveriani kiusasimme tod. pahastikkin erästä tyttöä. Asia vietiin koulukuraattorille asti ja tyttö kävi psykiatrilla.
Me vain nauroimme, miten säälittävä tyttö oli kun meni itkemään jollekkin kurattorille..JA jatkoimme kiusaamista.
Ylä-asteelle siirryttäessä tyttö vaihtoi luokkaa ja sai uusia ystäviä.
Me vain nauroimme ja levittelimme ties minkälaisia juoruja yms.
No en ole tästä mitenkään ylpeä. Mutta haluaisin kertoa teille koisatut, että minäkin olen vain ihminen. Ei sitä silloin tajunnut, miten lähtemättömät arvet jätimme tyttöön. Ei sitä koskaan ajatellut. Oli vain niin hauskaa tuntea olevansa niin voimakas, alistaa se toinen täysin itsensä armoille. Varastaa tavarat, haukkua maan rakoon. Olla itse se "kingi". Se oli vain hauskan pitoa, sen toisen kustannuksella.
Ja yksinkertaisesti tuntui että se toinen oli niin rasittava, pakkohan siihen oli puuttua...
No nyt vanhempana ja "viisaampana"? olen tajunnut miten typeriä olimme. Kerran olen pyytänyt tältä tytöltä anteeksi. En saanut. Ymmärrän hyvin.
En ole koskaan itse kokenut minkäänlaista kiusaamista, joten en tietenkään voi täysin ymmärtää miltä tästä tytöstä mahtoi tuntua.
Olin yläasteella hyvin itserakas ja itsekeskeinen persoona. Jos joku ei miellyttänyt minua, annoin sen kyllä näkyä ja kuulua.
"Hei olet sä koskaan kuullu sellasesta ku suihku?" Tai hei Ootko koskaan kuullu sellasesta ku peili? Vitun läski, laihduta!
Toisten arvostelu on niin helppoa, kun itse tuntee olevansa niin "hyvä" ja upea. Olin todellinen kusipää, myönnän. Nykyäänkin sorrun siihen toisinaan. Näen itseni helposti muita parempana. Ehkä minullekkin tekisi joskus hyvää olla se syrjitty ja kiusattu.
No toivottavasti valaisin vähän kiusaajan ajatusmaailmaa...
Me vain nauroimme, miten säälittävä tyttö oli kun meni itkemään jollekkin kurattorille..JA jatkoimme kiusaamista.
Ylä-asteelle siirryttäessä tyttö vaihtoi luokkaa ja sai uusia ystäviä.
Me vain nauroimme ja levittelimme ties minkälaisia juoruja yms.
No en ole tästä mitenkään ylpeä. Mutta haluaisin kertoa teille koisatut, että minäkin olen vain ihminen. Ei sitä silloin tajunnut, miten lähtemättömät arvet jätimme tyttöön. Ei sitä koskaan ajatellut. Oli vain niin hauskaa tuntea olevansa niin voimakas, alistaa se toinen täysin itsensä armoille. Varastaa tavarat, haukkua maan rakoon. Olla itse se "kingi". Se oli vain hauskan pitoa, sen toisen kustannuksella.
Ja yksinkertaisesti tuntui että se toinen oli niin rasittava, pakkohan siihen oli puuttua...
No nyt vanhempana ja "viisaampana"? olen tajunnut miten typeriä olimme. Kerran olen pyytänyt tältä tytöltä anteeksi. En saanut. Ymmärrän hyvin.
En ole koskaan itse kokenut minkäänlaista kiusaamista, joten en tietenkään voi täysin ymmärtää miltä tästä tytöstä mahtoi tuntua.
Olin yläasteella hyvin itserakas ja itsekeskeinen persoona. Jos joku ei miellyttänyt minua, annoin sen kyllä näkyä ja kuulua.
"Hei olet sä koskaan kuullu sellasesta ku suihku?" Tai hei Ootko koskaan kuullu sellasesta ku peili? Vitun läski, laihduta!
Toisten arvostelu on niin helppoa, kun itse tuntee olevansa niin "hyvä" ja upea. Olin todellinen kusipää, myönnän. Nykyäänkin sorrun siihen toisinaan. Näen itseni helposti muita parempana. Ehkä minullekkin tekisi joskus hyvää olla se syrjitty ja kiusattu.
No toivottavasti valaisin vähän kiusaajan ajatusmaailmaa...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mäkin kiusasin ala-asteella, ja en todellakaan ole siitä ylpeä. Mutta silloin se tuntu ihan oikeelta. Mun suosio kasvoi kiusaaja-ihastukseni silmissä kohisten. Ja se oli sitten NIIN ihanaa, varsinkin kun kaikki tytöt halus samaa poikaa, ja se valitsi mut. Sen takia mä varmaan kiusasin. Pojathan saavat tytöt tekemään mitä tahansa. Ehkä n. vuoden kiusaamisen jälkeen kiusattu kerto opelle, ja nyt me ollaan jo ihan hyvissä väleissä, ei ehkä koskaan ystäviä, mutta kavereita.... vielä joskus.
onneksi entiset kiusaajat.
Kun luen kirjoituksianne, niin sympatiani on tietysti kiusattujen puolella, mutta silti jäin miettimään, mikä olisi ollut se keino, jolla empaattisuus toista ihmistä kohtaan olisi teillä löytynyt silloin, kun aloitte kiusata?
Kuka olisi voinut tehdä jotakin toisin, vai pystyittekö salaamaan kiusaamisen niin hyvin?
Ei kai sekään ole mahdollista, että kaikki vuorollaan olisivat kiusattuja ja oppisivat sitä kautta, miltä se tuntuu?
Voititteko silloin jotain todellista itsellenne, kun alistitte toisia?
Ihan mukavaa, että kirjoitit noin suorasti/rehellisesti, mutta lukiessani en voinut ajatella muuta kuin "tämä voisi olla se ihminen, joka minua kiusasi". Ja arvaa miltä minusta tuntui? Että painu helvettiin. Arvet jää ikuisiksi ajoiksi. Mikään anteeksipyyntö tai hyvittely ei sitä korjaa, kuten itsekin olet tajunnut (jotkut sitä eivät edes tajua vuosienkaan jälkeen).
Olen poikkeuksellisen katkera ihminen, mutta en koskaan aio antaa anteeksi yhdellekään p*skiaiselle, jotka minua kiusasivat. Minun puolestani he saavat vaikka tulla tapetuksi, aivan sama. Ja minä nauran.
tiedän että suomessa hyysätään rikollisia ja koulukiusaajia. sä olet varmaan yksi niistä rikollisista hemmotelluista isin pikku enkeleistä. mee muitten rikollisten ja koulukiusaajien kanssa puhumaan paskaa, mutta älä loukkaa ketään koulukiusattuja sun paska puheillas.
ei niinku mölli pienel pokal! mäkin tulen tänne nettiin ja kerron että: "hei mä tulin just paskalta, ja pyyhin perseeni kahteen kertaan. En oo täst mitenkään ylpee, sillä paperii kulu aika paljon, En todellakaan oo tästä ylpee koska paskalaitoksen työntekijöille tuli ainakin kilon verran enemmän töitä." musta tuntuu että itelläs on ollu joku nössökausi ja on pitänyt kerätä huomiota. Jos mulle tuli joku olevinaan niin kova, niin kova tyyppi molottaa jotain nii annoin AIVAN SAMALLA MITALLA TAKASI! TEpSi!!!mua ei alistettu koulus eikä tulla alistamaankaan piste.
Hah jos olisin ollut tytön sisko tai muu läheinen hänelle niin SINÄ olisit ollut se joka juoksee psykitrilla! huh olit just tyypillinen nössö kiusaaja jonka tarvii jonkun armeijan (kaverisi) kun et itse pärjää yksinään! Toivottavasti kärsit loppuelämäs.