Haluan nyt ihan rehellisiä mielipiteitä seuraavaan asiaan.
Moni äiti palaa töihin lapsen ollessa hyvin pieni ja sanotaan, että ei tulla toimeen muuten ellei käy työssä.
Olenko minä jotenkin erikoisasemassa, koska kerron olevani kotiäiti ja tulemme mielestäni ihan riittävän hyvin toimeen tällä rahalla.
Eli meillä on kolme lasta, joista vanhin koululainen, eskari-ikäinen ja nuorin alta 2v. Saan kotihoidontukea ja nyt väliaikaisesti (lyhyt ilo) kuntalisää. Mieheni käy säännöllisessä päivätyössä, kuuluu kait luokiteltaessa keskituloisiin (ei akateeminen).
Asumme omakotitalossa ja pystymme maksamaan lainan lyhennykset. Yksi auto on pakko olla miehen työmatkaa varten. (Auto on vanha josta ei ole lainaa mutta pakolliset verot ja vakuutukset.) Rahamme riittävät laskuihin ja ruokaa, myös silloin tällöin uusiin vaatteisiin. Emme ostele jatkuvasti jotain, vaan elämme aika säästeliäästi, kuitenkin niin ettei lasten tarvitse ihan kamalissa rehjuvaatteissa olla (kirppariltakin saa hyvää kun jaksaa useimmin käydä). Leipä ei ole kaapista loppunut, eikä leikkelekään. Jostain joutuu tinkimään, eli yleensä ostot on tarkaan harkittuja, eikä rahaa kuluteta humpuukiin. Silti joskus (kerta kuussa) viemme lapset hampurilaiselle tms., myös joskus leffaan lasten elokuvaa katsomaan. Emme kieri rahassa, muttemme köyhyydessäkään.
Olen vain katsonut että itsellä on vielä niitä työvuosia ihan tarpeeksi edessä. Vanhimman on kiva tulla kotiin kun ei ole tyhjä koti odottamassa koulun jälkeen ja nuorin saa viettää "vapaata elämää". (Ei siis sitä hoitorumbaa jota on myös tullut jo aiemmin koettua kun oli kaksi lasta.) Koen itse myös, että kaikki se minkä rahassa menettää, tulee kyllä paljon arvokkaampana jossain muussa muodossa takaisin.
Nyt siis kyseessä ydinperhe, yh-perheet on asia erikseen!
Eli kuinka moni pärjäisi oikeasti myös kotiäitinä, onko se vain toisille "veruke" päästä kotoa pois ja työelämään? Rehellisiä vastauksia, ja hei, en tarkoita syyllistää ketään, ainoastaan asiallisia kommentteja tähän rahan riittävyyteen suhteessa kotiäitiys / "pakko mennä töihin". Eri näkökulmia ja -kantoja.
Moni äiti palaa töihin lapsen ollessa hyvin pieni ja sanotaan, että ei tulla toimeen muuten ellei käy työssä.
Olenko minä jotenkin erikoisasemassa, koska kerron olevani kotiäiti ja tulemme mielestäni ihan riittävän hyvin toimeen tällä rahalla.
Eli meillä on kolme lasta, joista vanhin koululainen, eskari-ikäinen ja nuorin alta 2v. Saan kotihoidontukea ja nyt väliaikaisesti (lyhyt ilo) kuntalisää. Mieheni käy säännöllisessä päivätyössä, kuuluu kait luokiteltaessa keskituloisiin (ei akateeminen).
Asumme omakotitalossa ja pystymme maksamaan lainan lyhennykset. Yksi auto on pakko olla miehen työmatkaa varten. (Auto on vanha josta ei ole lainaa mutta pakolliset verot ja vakuutukset.) Rahamme riittävät laskuihin ja ruokaa, myös silloin tällöin uusiin vaatteisiin. Emme ostele jatkuvasti jotain, vaan elämme aika säästeliäästi, kuitenkin niin ettei lasten tarvitse ihan kamalissa rehjuvaatteissa olla (kirppariltakin saa hyvää kun jaksaa useimmin käydä). Leipä ei ole kaapista loppunut, eikä leikkelekään. Jostain joutuu tinkimään, eli yleensä ostot on tarkaan harkittuja, eikä rahaa kuluteta humpuukiin. Silti joskus (kerta kuussa) viemme lapset hampurilaiselle tms., myös joskus leffaan lasten elokuvaa katsomaan. Emme kieri rahassa, muttemme köyhyydessäkään.
Olen vain katsonut että itsellä on vielä niitä työvuosia ihan tarpeeksi edessä. Vanhimman on kiva tulla kotiin kun ei ole tyhjä koti odottamassa koulun jälkeen ja nuorin saa viettää "vapaata elämää". (Ei siis sitä hoitorumbaa jota on myös tullut jo aiemmin koettua kun oli kaksi lasta.) Koen itse myös, että kaikki se minkä rahassa menettää, tulee kyllä paljon arvokkaampana jossain muussa muodossa takaisin.
Nyt siis kyseessä ydinperhe, yh-perheet on asia erikseen!
Eli kuinka moni pärjäisi oikeasti myös kotiäitinä, onko se vain toisille "veruke" päästä kotoa pois ja työelämään? Rehellisiä vastauksia, ja hei, en tarkoita syyllistää ketään, ainoastaan asiallisia kommentteja tähän rahan riittävyyteen suhteessa kotiäitiys / "pakko mennä töihin". Eri näkökulmia ja -kantoja.
Vastaukset 69
Vanhimmat
Kuullostaapa tarinasi tutulta. Tosin omat lapseni ovat jo melkein neljä ja toinen lähtee syksyllä esikouluun. Mieheni on keskituloinen, itse olen ollut kotona ensimmäisen lapsen syntymästä asti, töitä olen tehnyt ihan vain pieniä pätkiä kerrallaan, mutta omat tuloni ovat olleet lähinnä "namirahaan verrattavissa :D". En tällä hetkellä saa mitään etuuksia (no tietysti lapsilisät), koska olen myös samalla opiskellut tässä ja nyt vielä teen muutamia kursseja, joihin ei ole mahdollisuutta saada tukia yms. En ole kyllä saanut koko opiskeluaikana muuta tukea kun äitiyspäivärahan/kotihoidontuen.
Kuitenkin mielestäni me olemme pärjänneet ihan hyvin. Meillä on myös omakotitalo, pystymme maksamaan laskumme ja huvituksiinkin jää sopivasti rahaa. Rahaa jää myös säästöön pieni summa joka kuukausi. Lapsemme eivät kulje sen huonommissa vaatteissa kuin muutkaan lapset, tosin harrastan myös silloin tällöin kirppareita :).
Kotona olen ajatellut olla siihen asti, kunnes pienempi lapsista aloittaa koulunkäynnin. En voi sanoa, että kotona oleminen olisi ollut jokapäiväistä juhlaa, mutta toisaalta en voi sanoa, että katuisin päätöstäni jäädä kotiinkaan.
Mutta jokainen taplaa tyylillään ja toisaalta, onneksi meille kaikille on annettu valinnan mahdollisuus elää elämänsä/tehdä ratkaisunsa niinkuin hyväksi elämässään kokee :).
Minä olen työssäkäyvä pienen lapsen äiti. Olin hetken hoitovapaalla, koska ihan pientä lasta en halunnut viedä päivähoitoon, mutta sitten palasin töihin.
Tottakai raha on yksi asia, jota näissä ratkaisuissa miettii, mutta ei minun ollut taloudellisesti pakko mennä töihin. Tietysti kahden tuloilla rahaa on enemmän kuin yhden, mutta jos olisimme halunneet, olisi ollut taloudellisesti mahdollisuus olla kotonakin. Minulla syy töihin menoon oli aika pitkälle se, että kaipasin työelämää. Minulla on mukava, sopivan haastava työ, joka ei kuitenkaan edellytä, että viettäisi kaikki illat työpaikalla. Lisäksi miehen erilaisten työaikojen ansiosta lapsemme on hoidossa vain pari päivää viikossa. Tämä sopii meille todella hyvin.
Kotiäidit aina pillastuvat kun sanon näin, mutta minulle ei riitä pelkkä puuhastelu kotona. Ihmiset ovat erilaisia, eikä tästä tarvitse suuttua. Olen kyllä koti-ihminen, pidän leipomisesta ja ruoanlaitosta jne. Ja tottakai on mukava puuhastella lapsen kanssa. Mutta silti kaipasin työelämää, sitä, että voi kulkea muissakin vaatteissa kuin verkkareissa, syödä lounasta aikuisten kesken, olla palaverissa, ratkoa asioita, neuvotella...
Niin kuin jo edellä kirjoitinkin:
>>Mutta jokainen taplaa tyylillään ja toisaalta, onneksi meille kaikille on annettu valinnan mahdollisuus elää elämänsä/tehdä ratkaisunsa niinkuin hyväksi elämässään kokee :)
ja vielä korostaa että oli mulle myös tärkeetä olla kotona yli 2 vuotta lapsen kanssa, koska mun mielestä äitiysloma ei ole riittävän pitkä , siis vuoden ikäinen liian nuori tarhaan.
oon myös yh ja koti elämä on tosi yksinäistä yh:lle kun ei voi kenenkään kanssa mitään jakaa, iloja tai suruja. nautin töistä mutta oon suunnitellut että kunhan koeaika loppuu alkaisin osittaiselle hoitovapaalle eli tekisin 4 työpäivää (ei siitä syystä etten rakastaisi työtäni vaan siitä syystä että saisin olla lapseni kanssa enemmän viikossa) olen mielestäni tosi hyvä ja lapsilähtöinen äiti. imetin myös pitkään.
kyllä meille sopii työn ja äityden yhdistäminen, etenkin kun tarha on samassa talossa ja aivan loistava! ihanat hoitajat jotka ovat perheemme jatke!
mutta musta on ihana kuulla että on äitejä joille lapset merkkaa paljon ja haluavat olla kotona, te puolustatte äitiyden tärkeyttä lapselle! aina vaan saa lukea näistä äideistä jotka ei esim. halua imettää, koska korvike on heidän lapsilleen riittävän hyvää ja niin edespäin.
kannatan kotiäitiyttä. äiti on lapselle korvaamaton! ei äiti ole muille korvaamaton kuin lapsilleen! kiitos kaikille kotiäideille kaikkien lasten puolesta!
nyt kulut tuhatkertaiset, tästäkin voi jotain päätellä. mielestäni oli mukava olla lapsen kanssa kotona. ongelmat alkoivatkin kun rupesin hakemaan töitä. mies raivostui ja sossu hyökkäsi.myöhemmin tajusin miksi.kateus vie kalatkin vedestä!
nyt kukaan ilman kunnon syytä huostaanota..?
elää miehen rahoilla... Nyt olen äitiysvapaalla ja vanhempairahakauden päätyttyä menen kyllä takaisin töihin, vaikka toisaalta viihdyn kyllä kotonakin. Mieheni tienaa vajaat 50 000 vuodessa, riippuen paljonko tekee ulkomaanreissuja, joten varmaan tulisimme kyllä toimeen pitempäänkin hänen palkallaan. Mutta kyllä minä tarvitsen omaa rahaa, vai pitäisikö miehen rahoilla ostella vaatteita, meikkejä ym. juttuja joita kuitenkin tarvitsen...
Niin meillä ainakin tehdään ;)
Monissa perheissä molemmilla vanhemmilla on omat rahat, joka minusta on hieman epäreiluakin kun toinen hoitaa molempien tahdosta lasta kotona...
Minusta taas on hyvin outoa, että toisilla pareilla on "minun rahat" ja "sinun rahat". Jopa lainataan toiselle... outoa. Kun on yhteiset lapset niin kaikki muukin, eritoten raha, on yhteistä. Kyllä meillä ainakin ruokaa ostellaan ja laskuja maksellaan sen lompakosta kummalla sattuu rahaa olemaan. Joten mies maksaa siinä minun ripsivärin joskus missä minä hänen partavaahdon toisella kertaa.
En koe eläväni mieheni palkalla, vaan yhteisillä rahoilla. Yhteisestä sopimuksesta olemme päättäneet, että minä olen kotona ja mies töissä. Mieheni käy töissä kodin ulkopuolella ja minä "sisäpuolella".
Yhteinen tili on meidän mielestämme maailman luonnollisin asia.
Taloa, joka on yhteisissä nimissä, maksetaan näistä yhteisistä rahoista. Samaten kaikki henkilökohtaiset asiat(ne meikit ja vaatteet yms.) eikä kertaakaan ole tullut rahasta riitaa.
Olisihan sekin vähän hassua jos alkaisin hinnoittelemaan asioita. Lastenhoito x 12h/pvä jaettuna kahdella(minun ja sinun osuus), pyykkienpesu, siivouspalvelu, lämmin päivällinen 7krt/vko... Vaikka siis ruuan raaka-aineet ostettaisiinkin yhdessä, niin jää siitä työnkin osuutta.
aikalailla siitä, missä päin Suomea asuu. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla tai muissa suurimmissa kaupungeissa (jos ei lasketa lähiöiden ja kuntien vuokrakolosseja) asumismenot on usein niin huimat, että perhe todella tarvitsee kaksi ansiotyössä olevaa. Keskituloiset kun eivät saa kotihoidontuen tulosidonnaistaosaa eivätkä asumistukia tms. Lainat ja muut maksut on kuitenkin sovitettu tilanteeseen, jossa molemmat vanhemmat ovat työssä.
Esimerkiksi meillä on fakta, etten voi olla kovin pitkään kotona. TÄllä hetkellä eletään säästöillä, koska kotihoiidontuen lisäosaa emme saa, kuntalisiä kaupunkimme ei maksa, asumistukea emme saa, emmekä vuokrallakaan asuessa saisi miehen tulojen takia. Lainan saantiehtona oli korkea kk-erä, koska muuten laina-aika olisi muodostunut liian pitkäksi.
Omat tuloni ovat 10 kertaa normaalia pienemmät nyt, mutta menot tasan samat kuin työssä ollessa. Asumis-, ruoka- ym. menot sekä eläkevakuutukset on maksettava ihan joka kuukausi. On siis oikeasti pakko mennä takaisin töihin.
Jos on 1n kerran(100%) pienemmät, niin tulot on siis nollilla.
Jos tulot ennen olivat 3000 ja nyt 300 eutoa, ne ovat nyt 10 kertaa pienemmät kuin ennen. Vai miten menee ihan tavallinen jakolasku 3000:300?
prosentteihin!
Näin se on, kansa vaan käyttää noita väärin... Hassua, kun juuri tilastotieteen luennolla tuosta puhuttiin!
Tulot on tuolloin kymmenesosan entisestä, ei kymmenen kertaa pienemmät. Ainakaan oikeasti, mutta näitä käytetään miten sattuu..
Niinpä, en edes viitsinyt noille edellisille vastata.
Sinulle voinkin tunnustaa, että matikka olikin aikoinaan 10 koulussa.
Oletko myös huomannut, että usein puhutaan kun jokin on esim. puolta kalliimpi ja tarkoitetaan 100%? Joka siis kuitenkin on 50%...
Huomattu on!
Minulla on sellainen tilanne, että minulla on loppumassa vanhempainvapaa tässä piakkoin ja töihin on lähdettävä takaisin. Kuopus tulee olemaan 1v2kk tarhan alkaessa. Ja totta kai minusta tuntuu pahalta laittaa niin pieni ihminen tarhaan, mutten voi muutakaan. Tällä hetkelläkin maksan pienestä äitiyspvärahasta puolet kaikista menoista ja tiukkaa on. Olen nimittäin sellainen pienipalkkainen sosiaalialan työntekijä.
En voi jäädä kodinhoitotuelle, sillä minulla jäisi jo vuokraosuudestani uupumaan 250 euroa, puhumattakaan muista laskuista. Mieheni ei löysää köyttä näin äitislomallakaan, vaan minun on tuotava korteni kekoon nytkin. On kuulemma minun syyni, kun en ole hyväpalkkainen ekonomi tai lääkäri. "Oisit opiskellut parempipalkkaista alaa" on hänen vastauksensa. Kun sanoin hänelle, että se oli lapsen edun mukaista, jos kotihoitoa jatkettais vaikka vuodella tai puolella, niin hän seuraavaksi kysyi, että no mites ajattelit hankkia rahat puuttuvaan osuuteesi. Että näin!
Eli työelämä kutsuu takaisin. Enkä todellakaan odota sitä aamurumbaa lasten kanssa, kun viimeistään seitsemältä täytyy lähteä matkaan, että tämä pienipalkkainen äiti kerkiää töihin 8.00. Ja mitä tekee meidän perheen isukki - jää tietysti nukkumaan aamulla, kun yrittäjällä ei ole työaikaa. Ja loma-aikakin on eri aikaan, kun minulla ja lapsilla. Näin ollen sitä pääsee poikaporukalla ulkomaille, kun muu perhe lomailee koti-Suomessa, kun ei mun rahat muuhunkaan riitä.. Meidän perheen tasa-arvoista arkea.
Ja kaikille niille äideille, jotka syyllistävät työssäkäyviä äitejä, että on turha syyllistää ja tuoda lisää pahaa mieltä, kun ette tiedä taustoja tai syitä työssäkäymiselle. Jokainen äiti varmaankin saa syyllistää itseään ihan tarpeeksi iltaisin suihkuitkuillaan...
kuulostaa mu exältä, korostan exältä!
Voi hitto sentään, voiko tuollaisia miehiä olla olemassa!
Siivoatko sinä ja laitat ruuan kotona, ostat ruokaa jääkaappiin? Ehkä voit listata jokaisen pestyn sukkaparin ja kalsarit ja hinnoitella mitä veloitat mieheltäsi palveluksistasi!
Jeps, tälläisia ukkoja on vielä olemassa. Minä teen meidän perheessä KAIKKI kotityöt, olen aina tehnyt. Jotenkin ennen lapsia se meni vielä, mutta nyt tuntuu välillä että työmäärä on välillä niin valtava, ettei voimat ja aika riitä. Mieheni mielestä lapset ovat mun projekti siihen asti, kun ne täyttävät kolme vee. Selitys on, ettei hän osaa olla pienten kanssa ja eihän ne muista tästä ajasta mitään - so no harm done! Jeps, niinhän se menee, hehehe.
Iltaisin hänen jo katsoessa telkkaria, minä tiskaan vielä, kerään lelut ja laitan pyykkiä kuivumaan. Sitä ennen olen tehnyt iltapalat, -pisut ja -pesut. Ja treenaamaan pääsen, kun lapset ovat nukkumassa. Mutta mun mies onkin aina sanonut, ettei mun taloudellinen ahdinko ole hänen vikansa ja en saa "alentaa" hänen elintasoaan. Meillä on sellainen kahden tason talous.
Tosiaan, taitais miehen rahat käydä vähiin, jos hinnoittelisin työni täällä kotona. Olen yrittänyt pari kertaa lähteä vuorokaudeksi pois kotoa, jotta mieheni ymmärtäisi millaista tämä kotiäidin homma on. Tarkoituksena tietenkin se, että osaisi arvostaa mua enemmän. Mutta mitä tekekään mieheni - hän kutsuu äitinsä silloin hoitamaan mun homman ja näin vastuu ei taaskaan lankea hänelle. Ja kelaa, hän maksaa äitinsä laskut, vuokran ja automaksut..että näin.Kyllä mun mies on yks helmi!
Ei jumalauta. Voimia vaan sulle... Vinkki: ehkä paremmankin löytäisit.
ääliö on sulle sattunut mieheksi! Ja ikävintä tässä on se että näitä juttujahan ei voi millään aavistaa ennen kuin on se lapsi tai pari ja tilanne päällä, niin sanoakseni.
On niitä puutteita omassa ukossanikin, jos kohta kyllä minussa itsessänikin, mutta tuo sinun tarinasi laittaa nämä asiat ihan uuteen mittakaavaan.
Jaksamista sinulle! Kohta joudut siis rämpimään ansiotöiden ja kotitöiden hyllyvässä suossa... ou jee. Kirjoittelehan tänne silloin tällöin niin vaihdetaan ajatuksia.
Kotona olosi kostautuu eläkkeessäsi. Jos miehesi olisi reilu, ottaisitte itsellesi lisäeläkkeen, joka maksetaan miehesi rahoilla.
Toinen asia on se, että koulutuksesi vanhenee koko ajan. Työmarkkinoille voi olla vaikea päästä takaisin.
Kolmas seikka on se, että tule koko ajan riippuvaisemmaksi miehestäsi. Mitäs jos hänelle sattuisi jotain? Sairaus? Ero? Äkillinen kuolema? Pystyisitkö elättämään perheesi? Itse en missään tapauksessa asettaisi itseäni sellaiseen tilanteeseen, jota en kykenisi itse hoitamaan.
Äitini on ollut koko ikänsä kotiäitinä, enkä kyllä ymmärrä miksi! Hän elää kokonaan isäni rahoilla ja pyörittää nyt kahden ihmisen taloutta. Eläkettä ei ole kertynyt penniäkään, koulutusta ei ole ja rahaa pitää mankua isältä.
Minusta äitini on käyttäytynyt aika vastuuttomasti!
kuitenkin ole onnellinen että äitisi oli aina kotona kanssasi? eikä ollut työasioita joiden keskeltä ei olisi ehtinyt esim. leikkiä kanssasi?
ettei aloittaja mahdollisesti maksa vapaa-ehtoista eläkettä?
Olen ollut kotona kauan(yli 18v) ja tietysti maksamme YHTEISISTÄ rahoista minulle eläkettä. Kyllä ne työssäkäyvän rahat ovat yhteisiä silloin jos yhdessä on päätetty, että toinen on kotona.
Mitä koulutuksen vanhenemiseen tulee niin itse olen menossa koulun penkille kun saan nuorimmaisen kouluun.
Jos miehelleni sattuisi jotain(henkivakuutukset on molemmilla) tai meille tulisi ero niin uskoisin pärjääväni. Jollei muulla niin omaisuuden realisoinnilla.
Onhan minulla työpaikka johon palaan kun hoitovapaa loppuu. En suinkaan aikonut olla loppuelämääni kotona! Töihin menen kun nuorin on sen 3v, mutta olen ajatellut siitä eteenpäin osittaista hoitovapaata tai nelipäiväistä työviikkoa, jotta on myös sitä kotiaikaa enempi kuin 40h työviikon tekijällä.
Ehtii niitä töitä tehdä vielä jatkossakin vuosikaudet ennen eläkeikää ja empä usko näiden kotona viettettyjen vuosien niin radikaalista pienentävän eläkettä.
No sitähän ei voi etukäteen kukaan tietää vaikka itse jäisin huomenna auton alle ja olisi henki pois. Asuntoainassa on vakuutus miehen kuoleman tai sairauden varalta, joten se on huomioitu.
Ei sen luterilainen moraali antanyt myöden leikkimiselle! Koko ajan piti puuhata jotain enemmän tai vähemmän tarpeellista (puunata ja luututa tai vähintään silittää). Nykyäänkin sillä menee koko päivä kotitöihin, vaikka koti kiiltää puhtauttaan...
Veikkaanpa, että se johtuu joko siitä, että 1) heillä on mielenkiintoinen ja haasteellinen työ, jossa he viihtyvät tai 2) he menettävät käytännössä työpaikkansa tai asemansa töissä mikäli ovat kotona pitkään. Useat niistä, jotka puhuvat, että "kyllä töissä ehtii olla pitkään vaikka kotona olisikin 7 vuotta välillä", eivät ymmärrä, että esim. useissa akateemisissa työtehtävissä ei kukaan enää halua palkata sinua 7 vuoden kotona olon jälkeen. Hyvin harvan on kuitenkin "taloudellisesti aivan pakko" olla töissä kun lapset ovat pieniä. Mutta mitä vikaa siinä on jos nainen haluaa luoda uraa tai olla töissä? Miksi ei myös isä voi hoitaa välillä lasta kotona (näin ainakin meillä tulee olemaan)?
olen siinä mielessä varmaan vähän outo, mutta ajattelin kyllä heti lähteä töihin kun vaan suinkin mahdollista, eli kun lapseni on 8 kk. syynä ei ole lainat, koska minulla ei ole, miehelläni on kyllä kolmekin lainaa. ja aika isoja onkin. olen vaan aina ollut niin itsenäinen, etten halua elää mieheni rahoilla, vaan tietää että itse pystyy OMILLA rahoilla maksamaan kaiken mitä tarvitsee, ja sitten että sitä jää vähän säästöönkin. työ elämä on myös ihanaa vaihtelua koti elämään, saa nimittäin jutella aikuisten ihmisten kanssa aikuisten juttuja, eikä 24/7 lasten asioita. mutta jokainen on omanlaisensa, mutta minun perustelu on itsenäisyys ja tieto että pärjäisi vaikka mies lähtisi kävelemään :)
pieni tarhaan!!!
etkös voisi sinnitellä edes muutamia kuukausia, lapsesi takia? ei 8 kuista VOI laittaa tarhaan, kaikki tarhat ei edes ota sen ikäisiä!
toki, mutta kaipuu töihin liian suuri.. sitä kun ei ole koskaan työttömänä ollut niin tuntee itsensä ns. turhaksi. kyllä meilläpäin otetaan 8 kuinen päiväkotiin ja jopa nuorempiakin :) ja minulla siinä mielessä hyvä, että ystäväni, jolla myös itsellä pieni, niin ottaa lapseni hoitoon.. hoidossa tarvitsee olla n.9 päivää kuussa, mieheni työ aikojen takia... eli ei montaa päivää :)
Ei voi olla huomaamatta ihmisten erilaisia elämäntilanteita tällä palstalla. Silmään on pistänyt erityisesti se että töihin menevät vanhemmat ovat yleensä yksi lapsisia. Poikkeuksiakin on en sitä sano. Syynä on aika vahvasti myöskin rahallinen tilanne toisin päin. esimerkkinä: (korjatkaa jos olen ihan hakoteillä!)
1. Perheessä on kolme lasta 2kk, 2v, 7 vuotta
2. tai perhe jossa yksi lapsi 1v.
Tulot:
1. perhe saa äitiyspäivärahan n. 600, lapsilisät kertaa 3= 350, kotihoidontuen n. 200 toisesta lapsesta korjatkaa jos menee väärin ja kertokaa summa? Eli jo pelkästään lapsista perhe saa aikamoisen summan?
2. perhe äpraha n. 600. lapsilisä 100.
Saakos muuta?
Kun sitten tipahtaa khrahalle tulot 1. perheellä on lapsien lukumäärästä johtuen jo hieman isompi kuin 2. perheellä? euroa?
Pystyykö lapsien lukumäärällä rahastamaan? Onko helpompi olla kotona kuin töissä? Pystyykö khrahaa saamaan kahdesta lapsesta samaan aikaan?
Selventäkää?
jos on enemmän lapsia. Yksi merkittävä erottava tekijä on kuntien kuntalisät. Toisilla kunnilla näitä maksetaan, toisilla ei. Tällöin eduista johtuen se kuilu työtulojen ja etujen välillä on hyvinkin riippuvainen sekä lasten määrästä että asuin kunnasta.
Kyllä sitä kuka tahansa voi pärjätä, mutta usein se on valintoja. Onhan noita tuttujakin, joilla "ei ole varaa" olla vuotta pitempään kotona - sen sijaan on varaa asua isoissa, uudehkoissa omakotitaloissa ja ajella uusilla autoilla. Mikäs siinä, autot ja talo voisi löytyä meiltäkin (vielä ei olla ostettu) mutta se onkin eri juttu, minkä verran mitäkin lainaa ottaa ja lyhentelee..
Itse koen sen aika usein verukkeena, kun sanotaan ettei ole varaa olla kotona pitkään. Kyllä se omista valinnoista on hyvin usein kiinni..
Oletko siis sitä mieltä, että niiden vanhempien, jotka ovat talonsa ja autonsa (lainoilla) ostaneet jo ennen lapsen tuloa, pitäisi myydä ne ja muuttaa vuokralle ja käyttää ainoastaan bussia? Vai kuinka heidän tulisi mielestäsi menetellä?
Eri asia sitten, jos kaikki on ollut hommaamatta jo ennen lapsen tuloa, sillä tuskin sitä kummoisia talolainoja kotihoidontuella saataisiinkaan.
sävy niitä kohtaan joilla ei niin paljoa ole, paljastikin sun tärkeyjärjestyksen....
Olen aivan samaa mieltä. Olen itse kotihoidontuella (keskipalkkainen mies) ja ei tässä juhlita mutta toimeen tullaan.
Uuden auton tarve olisi, mutta on todettu että vanhalla pääsee vielä vallan mainiosti ja uutta voi ajatella sitten kun olen itsekin töissä.
Asuntolainan lyhennys on tällä hetkellä sovittu hyvin pieneksi (ja nyt näyttää että tällä menolla lainaa maksettaisi melkein "loppuikä") mutta tämähän on vain väliaikainen ratkaisu. Tottakai itse töihin palattuani lainanlyhennystä nostetaan. Lehtiä ei meillä tule kuin ilmaisjakeluna. Kaikki turha on karsittu pois ja panostamme vain pakollisiin asioihin. Aika vähällä toimeen tuleen jos on halua / kykyä järjestää asiat sen mukaan. (Niin vielä lainasta... lyhennys on sen verran pieni, ettemme missään pystyisi siihen samaan summaan asumaan vuokralla, tai ehkä kunnan pienessä kaksiossa ja olemme viisihenkinen perhe.)
Joo, samaa mieltä, jos on jo atlot ja lainat ja maalla asutaan, niin tuo on todellisuus.
Mun täytyy sanoa, kun menin töihin toisen lapseni ollessa vajaan vuoden huomasin että hoitomaksut söivät senkin vähän mitä käteen jäi... :( nyt odotan kolmatta, ensimmäinen aloittaa syksyllä koulun, ja ilmoitin (huom, ilmoitin :D) miehelleni että olen sitten kotona, kunnes maha-asukki on sen 3.
Niin, lainaa on, sekä autoon, että asuntoon...mutta se nyt vaan on sitten laskettava, mitä kuluttaa ja mitä ei, mitä ostaa ja mitä ei, mielummin nyt jään kotiin...taloudellisesti EI järkevää (ei hoitolisiä/kuntalisiä)
opiskelija, KELA kuntouttaa, joten saan kohtuulisesti rahaa. Keväällä valmistun ja sitten pitäisi valita kotiin jääminen tai työ (jos sellainen vaihtoehto sitten edes on olemassa). Nuorin on vuoden ikäinen.
Jos mun tulot ovat pelkästään kotihoidon tuki, niin meille jää miehen tuloista vuokran ja autokulujen (jotka ovat pakollisia, koska työmatkaa hänellä yli 20 kilometriä ja kolmivuorotyö, joten bussilla ei pääse) 350 euroa kuukaudessa. Kai se riittäis ruokaan, jos ei ois nettiä, vakuutuksia, puhelimia jne. Toinen vaihtoehto ois sitten, että saatais auto myytyä hintaa, jolla saatais maksettua siitä jäljellä oleva osamaksu pois. Ei kovin todennäköistä - ja yritetty on. Jos ostettais tämä talo, niin lainanlyhennyksiä ois mahdollista sopia pienempi summa kuin vuokraa nyt, joten vähän paremmin jäis käyttörahaa, mutta eipä meille näillä tuloilla lainaa myönnetä.
Monin päin käännettynä ja väännettynä en näe kotiin jäämisen mahdollisuutta olevan. Eikä me todellisuudessa pystyttäis kituuttamaan niin pienellä summalla kuin laskennallisesti olisi mahdollista.
Nyt olen kotiäitinä (töissä vain muutamia vuoroja silloin tällöin) ja kovaa vauhtia hakeutumassa takaisin töihin kokopäiväisesti. Yhden paikan olisin jo saanut, aivan unelmatyön, mutta liian pitkiä päiviä joutuisi tekemään lapsia ajatellen. Molemmat vanhemmat töissä kellon ympäri ja kotona vain nukkumassa? Jos pakko ei ole, ei kiitos.
Minun tilanteeni on kuulmena mukaan harvinainen, taloudellista pakkoa töihinmenoon ei ole. Mutta niinkuin joku jo edellä kirjoittikin, en tahdo saattaa itseäni tilanteeseen jossa minulla ei ole hallintaa oman elämäni suhteen vaan olen täysin riippuvainen miehestäni. Vaikka kaikki on kunnossa, liitto hyvä, elämä hymyilee, luotan ja rakastan... tulevaisuudesta koskaan ei teidä varmasti. Mitä tahansa voi tapahtua. Jos mieheni vaikkapa päättäisi juuri nyt lähteä kävelemään, en pystyisi elättämään perhettä yksin. Haluan tuntea eläväni vapaaethoisuuteen perustuvassa tilanteessa, valitsemassani elämässä, en riippuvaisena ja käskettävissä :D en vain sen varassa kuinka kiltti ja järkevä mies on. Ihmiset muuttuvat, tilanteet muuttuvat.
Toisekseen, minusta ei vain ole kotiäidiksi näitä kolmea vuotta kauempaa. Olen liian sosiaalinen ja kaipaan töihin, kaipaan itsenäisyyttä ja aikuisten seuraa. Loistavassa asemassa olen siksi ettei minun ole pakko ottaa vastaan mitä tahansa työtä jonka saisin, vaan voin valita ja odottaa sopivan paikan saamista. Jälleen, miehelleni siitä iso kiitos, hän kirjaimellisesti mahdollistaa sen että saan tehdä elämästäni sellaisen kuin haluan. Kuinka moni voi sanoa samaa?
Sikäli en kysymyskeesi voi vastata että mitään pakkoa ei ole, oli vain pakko hehkuttaa hyvää asiaa. Kiitos ja anteeksi.
***
tehdä: kun äitiyslomani/vanhempainraha kausi päättyy minä jään hoitovapaalle. Hoitovaapaan aikana saa kuitenkin tehdä töitä kunhan ei vie lastaan kunnalliseen hoitoon eli mies on päivät töissä ja minä teen sitten 1-4 iltaa viikossa töitä. Näin on pakko toimia kun lainaa on ja sitä täytyy lyhentää...emme aio taloamme myydä lapsen takia. Tätä linjaa jatkamme 3v asti sitten on kai jo pakko viedä lapsi tarhaan.
Niin ja omat rahat meillä on edelleen ja on jatkossakin, lapsen menot maksetaan yhdessä. Miehen taskussa kun tuo raha polttaa ja siitä on päästävä mahd. nopeasti eroon.
siis ole hyvä ja saat anteeksi :-)
Itse ajattelin että äitiysloman päätyttyä jään kotiin joksikin aikaa, ehkä kolmeksi vuodeksi. Sattui sopivasti niin että työsuhde päätettiin mammaloman aikana ja pääsin kortistoon nauttimaan ansiosidonnaista, muuten se kotiin jääminen olisi ollut todella hankalaa. Taloudellisesti siis.
Mutta sitten kävikin niin että neljän seinän sisällä alkoi ahdistaa ja aloin tosissani kaivata takaisin työelämään. Podin siitä huonoa omaatuntoa että näinkö huono äiti minä olen, miksi en jaksa kotona. Onneksi työskentelen alalla jossa osaajista on huutava pula ja sain valita paikan jonka otan. Lähdin töihin kun lapsi oli 1v 1kk. Meilläkin töihinlähdön syyt siis muita kuin taloudellisia. Kotityön rankkuuden syykin muuten selvisi jälkeenpäin, poikamme on adhd-lapsi ja teettää hoitajalla moninkertaisesti töitä ns normilapseen nähden.
Meitä on moneen junaan. Nostan hattua kaikille kotiäideille, sillä kotityö on arvokasta ja tavattoman huonosti palkattua. Nostan hattua myös niille työssäkäyville äideille, jotka sukkuloivat ansiotyön ja kotitöiden välillä ja hoitavat molemmat hommansa mallikkaasti.
Olen kotiäiti, mutta koska nuorin nyt jo kolme vuotias, täytyi lähteä töitä etsimään, jotta pärjättäis. Haluaisin olla kotona siihen asti, kun nuorin lähtee kouluun - ehkä sittenkin lyhennettyä päivää, jotta olisin läsnä lapsilleni kunnolla. Kyl me pärjättäis ku sais ees saman verran ku hoitovapaalla... Mutta kun tämä valtio kannustaa viemään pienet lapset vieraalle hoitoon maksaen välejä hoitomaksuista... Antas sen rahan suoraan lapsiperheille niin ne vois päättää miten lapsensa hoitavat, mutta ku ei!
Olen alkanut enemmän kallistumaan tälle kotiäitiydelle nyt kolmannen lapsen myötä. Oliskohan niin, että täällä kotona alkaa jo tuntea itsensä todella tarpeelliseksi - tarpeellisemmaksi kuin työelämässä?!
Raha-asiat meillä on mieheni kanssa suunnilleen niin, että ne on yhteiset eli se maksaa, jolla on rahaa. Tietenkin välillä pinna on noiden raha-asioiden takia kireellä, MUTTA en ole koskaan ajatellut, että tarvitsen omat rahat, et jos ukko jättää. Olenko naiivi?! Jos mä en ton vertaa luottais mun mieheen niin me lähettäis perheterapiaan niin, että vilahtas vaan. Ja vinkiks asuntolainasta: voi jonkin aikaa maksaa vain korot - ainakin meijän pankissa.
Kaikenkaikkiaan olen luottavainen tulevaisuuden suhteen, koska uskon NYT VIHDOIN, että elämä kantaa! Piti tulla melkein keski-ikäseks et ton tajus ;) Siperia opettaa!
töihin menoa... mutta ku laskin kaiken tarkoin, niin saan enemmän rahaa kotona kuin töissä. mitä järkee enään mennä töihin.
mun koulutuksella ei pääse kovin hyväpalkkaiseen duuniin... lapsistakin pitäis maksaa 380 euroa hoitopaikka maksuja.... taian jäähä kottiin tai sit lähen kehittään tuota päänuppia.. vaikka ilta kouluun.
meinaan että jos et vielä ole niin varmaankin rupee mietityttään sit lapsia tuleen , se 9 kuisen pieni koko ja nuoruus myös siinä tarhaan menossa, rahan ohella, ja toivottavasti painaa enemmän kuin raha...
Täällä on ollut mielenkiintoisia kommentteja siitä, että lainat on kuitenkin maksettava. Ilmeisen moni ei juurikaan jätä pelivaraa lainoihin. Meillä huomioitiin jo lainaa ottaessa (silloin ei vielä ollut lapsia) se, että toinen tulee mahdollisesti jäämään jossain vaiheessa kotiin joksikin aikaa ja tulot tippuvat. Jos ei mitään pelivaraa jätä, niin ei ihme, että on tiukilla.
korkoa, niin et kyllä jätä pelivaraa lyhennyksiin. Se jos joku on huonoa talouden pitoa! Ymmärrätkö yhtään kuinka kallista rahaa lainaraha on?
Meillä asia on ratkaistu niin, että teemme paljon ylimääräisiä lyhennyksiä ja sitten esim. hoitovapaan aikana voi ylimääräiset lyhennykset jättää pois. Tottakai lainaraha maksaa ja se hintahan on silloin arvioitava, kun lainaa ottaa. On punnittava lainan hinta ja toisaalta omat resurssit. EI ole järkevää vetää itseään liian tiukille lainan takia.
Kuten tuolla jo aiemmin mainitsin, niin ainakin meillä on tällä hetkellä (ollessani hoitovapaalla) lainanlyhennys sitä luokkaa, että emme missään vuokra-asunnossa samalla summalla pystyisi asumaan, siis 5-henkinen perhe, eikä ihan innosta ahtaaseen kaksioon muuttaa kerrostaloon.
Kun taas palaan töihin niin lainanlyhennystä nostetaan ilman muuta isommaksi.
..ei ole mielestäni kallista. Saahan siitä hyötyä verotukseenkin. Monessakohan maassa sellainen on käytössä?
Itse kävin pankissa kun ajattelimme nostaa lainanlyhennystä. Pankissa sanottiin, että kannattaa mieluummin avata säästötili ja laittaa sinne kuukausittain se summa, jolla ajattelimme laina-erää nostaa. Näin sitten teimmekin.
Kyllä meillä ainakin on pelivaraa roimasti lainanlyhennyksissä. Mielestämme se on oikea ratkaisu, sinä saat toki pitää oman mielipiteesi enkä siihen puutu.
Meidän mielestämme on kuitenkin tärkeää, että rahaa riittää muuhunkin kuin asunnon lyhennyksiin kituuttelematta.
tuollaista ehdottaa! Pankithan elää maksamillanne koroilla! Ei ne halua, että lainoja maksetaan nopsaan pois. Ettekö te ihan oikeasti tajua taloudesta mitään? Säästötilien korot ovat niin minimaalisia, ettei sellainen kannata alkuunkaan. Verratkaa herran tähden pankin anto- ja ottolainauksen korkoja ja miettikää, miten paljon teitäkin on taas huijattu.
tottakai pankki kehoittaa säästämään. Raha makaa tilillä ja silel ei juuri makseta korkoa. Sen sijaan maksatte lainan korkoa useita prosentteja kuussa. Vaikka säästötilin korko olisi puolet lainan marginaalista niin pankille jää siitä kate ja teille maksettavaa.
Korkovähennys on edelleen se vajaa kolmannes korkojen määrästä joten ei juuri lämmitä jos jossain muualla halvemmista asunnoista maksetaan korot kokonaan itse..
Jokainen tekee lainan ja kotiinjäännin suhteen ratkaisuja omilla arvostuksillaan. Meille oma tarpeeksi iso talo toimivine ratkaisuineen ja miehen harrastetiloineen on ollut oikea ratkaisu ja se on maksanu ttietyn määrän. Koska emme tahdo kituuttaa niin laina amaksetaan niin, että se tulee maksettua juuri ennen eläkkeelle jääntiä. Tosiasiassa asunto myydään jossain vaiheessa ja laina kuittaantuu siinä samalla.
Jossain vaiheessa vaan lainassa tulee vastaan se kohta jossa maksetaan kymmenen vuott akorkoja jopa enemmän ja laina alka alyhetä vasta kun laina-aika on puolessa välissä tai pidemmällä. Kallista pelivaraa..
Meillä on mahdollisuus lyhennysvapaisiin ja niitä on sitten käytetty joskus kun tahdotaan tuhlata lainaraha johonkin muuhun. Korot toki on maksettava, mutta..
Nykyisillä asunnon hinnoilla muuten ei juri pelivaroja voi edes jättää. Nykyiset lapsiperheet astuu ihan toiseen aikakauteen kuin me esim aikanaan.
Meillä on asuntolainaa enää vähän reilu satatuhatta.
Tällä hetkellä pihassa on kaksi uudehkoa autoa, jotka vaihdetaan n. 5n vuoden välein. Kyllä meidän on paljon järkevämpää säästää rahaa autoihin kuin lyhentää asuntovelkaa nopeammin.
Asuntoa lyhennämme reilun tonnin/kk ja säästötilille menee 400€/kk. Viidessä vuodessa sinne tilille on kertynyt toisen auton hinta vaihdokin kanssa.
Joten en usko, että olemme hölmöjä. Kun katselimme lukuja paperilla, niin se näytti erittäinkin fiksulta. Onhan järkevämpää pitää asuntolainaa kuin kulutusluottoa(=autolainaa).
Olet oikeassa korkojutussa lyhyellä aikavälillä.
Olemme kuitenkin ottaneet välillä autolainaa ja siinä on kovempi korko kuin as.lainassa. Silloin kun autolaina loppui, ajattelimme nostaa as.lainan kk-erää.
Kun pähkäilimme asiaa pankissa, niin totesimme, että meille tulee edullisemmaksi säästää rahaa kuin ottaa muutaman vuoden päästä kallista kulutusluottoa.
Tottakai asunto ostetaan tarpeen mukaan, meilläkin on sellainen talo, josta unelmoimme. Toki kummankin aikaisemmat asunnot olivat isoon tarpeeseen kun tämän ostimme. Kyllä Suomessa on älyttömän kalliita asuntoja!
Kymmenen vuotta korkoja?! Minusta kyllä tuntuisi hurjalta tuo ajatus. Johan meidän lainakin melkein loppuu tuossa ajassa.
Laskitko kuinka kallista lainasta lopulta tulee? Olisitte edes rahastoon tai osakkeisiin ne rahanne säästäneet, mutta siis säästötilille! Herranen aika, eihän ne tuota yhtään mitään.
niinpä..
on aika eri asia kun kaksi jo asunnon hankkinutta menee yhteen kuin että perhettä on perustamassa kaksi nuorta opintovelkaista. Mahkut jäädä kotiin on jo heti ihan erilaiset. Tuo lainan määräkin on aika erilainen jos sen pystyy maksamaan alle kymmenen vuoden pois.. Meillä mennään onneksi siinä että lyhennys ja korko on suunnilleen sama, jopa niin että lyhenee suuremmalla summalla kuin mitä korkoja. Isojen lainojen kanssahan tilanne ei ole tämä ja silloin ei joustoja juuri ole saatavilla. Ollaan molemmat siis aika onnellisessa tilanteessa verrattuna nuoriin joill aon vaihtoehtona maksaa vuokraa joku 700 ekee tai lainaa saman verran vähintään ja silloin todellakaan ei koko laina lyhene juurikaan yli kymmeneen vuoteen..
Autolainat on kanssa hassuja. Meillä on autolainassa prosentin korko. Siinä tulee kanssa hajontaa kamalasti ja asia on aika merkityksellinen koska korkoa ei saa edes hieman verotuksessa edukseen..
Tuo säästäminen on varmasti aiheuttanut vihreyttä monessa. harvalla oikeasti on mahdollista säästää juurikaan saati huomattavaa summaa. Jossakin lehdessä oli taannoin, että suurimmallaosalla ihmisiä ei ole tilillään edes kuukauden menoja vastaavaa summaa. taisi olla joku kolmannes jolla oli sen verran tai enemmänkin. Toisaalta ei siinä juurikaan joustoa ole vaan kaikki menee kädestä suuhun ja aika suoraan.
On myös tullut hyväksyttäväksi luotolla maksaa elämistä. Joskus oli jopa kaks plussassa juttu ihan hyvin koulutetusta parista muutaman lapsen kanssa joka eli jo syksyllä velaksi visalla ja lomarahoillaan paikkasi sitten tilanteen heinäkuussa, syyskuussa jo oltiin velkaa otettu ja siis ihan elämiseen!
Tietty taloudellinen vakaus ja riskien hallinta yllättävien tilanteiden varalta on kyllä ainakin mulle aika tärkeä asia.
Olen myös pannut merkille, kuinka hövelisti velkaa otetaan. Ymmärrän kyllä jos se tulee tarpeeseen, mutta esim. lomamatkoihin tai eletroniikkaan yms. en lainanottoa ymmärrä. Lomailu on hyvästä, mutta jos rahat on tiukalla, niin silloin valitaan ulkomaanreissun tilalle laivaristeily.
Kyllähän sitä nuorempana joutui tarkkaan katsomaan, että mihin rahansa laittoi. Meilläkin oli jo lapsia ennen ensimmäisen talon ostoa, joten tiedän kyllä mitä se on. Kuitenkin se laina on järkevämpää kuin vuokranmaksu. Nouseehan asunnon arvo, vaikka niitä korkoja joutuukin makselemaan. Loppuuhan se laina joskus(toivottavasti ;o)!), mutta vuokrat senkun nousevat.
Totta, että vanhemmiten alkaa tämä tasainen elämä viehättää. Emme ole vielä edes 4kymppisiä, mutta..
Onko teidän autolaina pankista vai autoliikkeestä? Kun meillä oli pankista autolaina niin se oli kulutusluoton nimellä ja korko sen mukainen.
pankistahan sitä kulutusluottoa saa todellakin mukavilla koroilla.. Tai joissakin pienissä paikallispankeissa on vielä ihan autolainojakin kuulemma jaossa.
Meillä on liikkeestä, eihän pankki voi tuohon summaan antaa kun peruskorkokin on jo paljon suurempi. Olisi ollut jopa mahdollisuus korottomaan luottoonkin, mutta tietyin rajauksin tiettyyn malliin. Kyllä tuo prosentti on vähän kun ei mitään maksaisi niin pieni summa se on. Entinen autolaina oli meillä pankista ja joustoluottona nostettu, korko oli jo loppuaikoina kutakuinkin kahdeksan ja kuulemma halpa?
Monihan ostaa auton samaan asuntolainan kanssa, mutta se on tavallaan väärin kyllä.
Noita autokauppojen mainoksia kannattaa kyllä lukea sillä aina on joitakin erikoispäiviä ja viikonloppuja joissa saattaa olla tarpeellinen kylkiäinenkin mukana ja ihan hinnakaskin. Meillä esim oli ehditty ihan tavallisena arki-iltana laskea jo vaihtoauton ja uuden arvot yms asiat, mutta jäimme harkitsemaan ja kun sopiva tarjous tuli niin periaatteessa kaikki oli selvää jo ja kaupat tehtiin nopeasti. Alkuperäiseen erona tuli viitisen prossaa pienempi rahoitus ilman avauskuluja, lämmityspistoke yms pikkusälää kaupantekijäisinä ja yli tonnin tuote suoraan käyttöön! Tämä siis verrattuna jos olisimme ostaneet muutamaa viikkoa aiemmin saman auton samasta paikasta..
Monessa viestissä on mainittu, että palaan töihin nuorimmaisen mennessä kouluun. Omalla kohdallani kohtasin toisenlaisen totuuden kuin kuvittelin. Lapset menivät aikanaan päiväkotiin reilun vuoden ikäisinä ja molemmat vanhemmat kävivät töissä. Vaan sitten alkoi koulu ja samaan aikaa myös työelämän meininki kiristyä. Niinpä lopputulos oli, että lapset menivät aamuisin itsekseen kouluun, palasivat sieltä aikaisin iltapäivällä tyhjään kotiin ja meistä vanhemmista lopulta jompi kumpi tuli töistä yleensä siinä viiden jälkeen ja usein paljon myöhemmin. Lapset halusivat myös harrastaa paljon, mutta oli monta kertaa hankalaa järjestää kyytiä aikaisin alkaviin treeneihin.
Kotiin palattuani oli usein vielä vastattava puhelimeen ja luettava sähköposteja. Lopulta oli pakko todeta, että ainoa oikea vaihtoehto on minun olla kotiäitinä; olla kotona lasten tullessa koulusta, sairastellessa, auttaa läksyissä, kuskata harrastuksiin, tehdä juttuja yhdessä ja jutella mieltä askarruttavista asioista.
Kouluolojen säästökurimukset tuovat koululaisen elämään vielä omat lisänsä, joten päiväkotiaika tuntuu minusta nyt parhaalta ja helpoimmalta ajalta. Lapset ovat päiväkodissa hyvässä monen aikuisen seurassa ja saavat puuhailla ikätovereidensa kanssa.
Koulun alkaminen ei tee lapsesta pikkuaikuista, joka pärjää ihan itse koko arkipäivän.
ajattelin tehdä lyhyempää päivää sitten kun taas töihin palaan.
Lapset ovat meillä sijalla 1, oravanpyörä sijalla 2.
kyllä meillä oli aivan poissuljettu vaihtoehto jäädä kotiin lasten kanssa. Talo ja auto velotti toisen tilin likipitäen kokonaan ja toisen tilillä elettiin. Meillä tosin saatiin vanhimpien lasten osalta homma toimimaan niin, että miehen työ oli joustavaa eli sopi hommansa niin että oli kotona hoitamassa lapsia. Anoppi autteli joskus tunnin tai kaksi kun lähellä asui. Kotona siis oli lapset, ei vanhemmat..
Nyt nuorimmaisen kanssa ei oikeasti olisi ollut varaa edes kuvitella moista asiaa. Lienee yksi syy tuo lasten ikäero. Teillä on vielä noin pienet joilel todella saa vaatetta kirpparilta ja alesta ihan kivasti, urheiluvälineetkin löytää käytettynä jne. Niin menkin teimme kun todellakaan se miehen tulo ei ihan täysipäiväistä vastannut. Kun lapset kasvaa kulutuskin kasvaa tai sitten todella aletaan tinkiä. Meillä esim tällä hetkellä vanhimpien lasten kouluun menee isompi summa kuussa kuin kotihoidontuki olisi joten ei tarvitsisi miettiä.. Valinta se on sekin mutta valinta se on kotiin jääminenkin ja vaakakupeissa lasten koulu on tärkeämpi kuin kotihoito väkisin.
Todellisuudessa siis vain hännänhuippu on ollut päiväkodissa ja sekin vasta sen kotihoidontuki-iän jälkeen. Tuolla järjestelyllä mistään ei ole tingitty ja kuitenkin koti on ollut pitkään odottamassa niin että siellä aikuinen on vastassa.
Tottapuhuen kotiin en olisi jäänyt millään rahalla täysin vaan olisin tehnyt keikkaa tms. Kunnon tuella kotiin jääminen olisi ollut siis vaihtoehto ja opiskelukin siinä sivussa esim iltaisin olisi riittänyt pitämään täysipäisenä lasten keskellä...
Toimeentuloasiat on aika kimurantteja juttuja eikä samoilla tuloilla kaksi eri perhettä tule ollenkaan samalla tavalla toimeen. Monet asiat vaikuttaa. ja jos kotihoitoa ei koe itseisarvoksi niin sen taia tinkiminen voi olla todella vaikeaa ja masentavaakin. Toisaalta jos nyt tulette ihan hyvin toimeen tuolla tuella niin tinkimällä vähän lisää voit ollakotona vaikka loppuelämäsi. Se tuki on niin olematon, ettei se oikeasti vaikuta monenkaan jäämiseen kuin pienenä henkisenä tukena.
Jos asiat olisi niin helppoja että vain voisi valita meniskö töihin vai ei. Meillä käytännön ongelmat mietityttää. Mies tekee tulosvastuullista työtä, saa myös hyvän palkan. Itse olen ollut lyhyitä pätkiä töissä hoitovapaiden ja äitiyslomien välissä. Ne ajat ovat aina olleet rankkoja ja joka päivä on pitänyt sumplia seuraavaa. Näin johtuen siitä että minulla on kaksivuoro työ ja miehellä epäsäännöllien työaika, tarkoittaen että mies tekee jatkuvasti pitkää päivää. Minun arkivapaat olleet ainut helpotus lastenhoidon kannalta. Toisaalta minulla ollut viikonloppuisin työtä tarkoittaen että minun jaksaminen ollut erittäin kovilla, kun koululaiset kuitenkin arkisin on pitänyt laittaa kouluun usein jo kahdeksaksi. Ikinä ei saanut nukkua univelkaa pois. Kun mulla on arkena iltavuoro ja miehellä pitkä työpäivä niin siinä on ollut pulma, miehen työ on kärsinyt kun mies on ollut pakko keskeyttää työnsa ja palata kotiin. Koululaisiakaan ei voi jättää kotiin yksikseen ilta kahdeksaan asti. Sukulaisia ei asu lähellä. Nyt on taas aivot solmussa kun mietin asiaa. Ajattelen jo että pitäisi minun vaihtaa työpaikkaa, mutta ei sekään ole niin helppoa, ja melkein joka palvelualalla on vuorotyö. Helppoa on niin kauan kun lapset ovat tarhaiässä, ongellmat alkaa kun lapset menevät kouluun!
meillä tuo anoppi oli kultaakin kalliimpi, vaikka teki itse kolmivuoroa joten oli vain satunnaisesti käytössä niin silti se auttoi, samoin omat vanhempani joskus.
Iltahoito on todella huono tilanne. Meillä sitäkin joskus mietitty kun mies oli vaihtamassa työtä tilin perässä, mutta ei sittenkään..
Upeaahan olisi jos voisi jonkun au pairin palkata, mutta eipä ole tavallisen lapsiperheen juttu? Iltahoitoon apua on joillakin hankittu tutun avulla jostain opiskelijasta tai jopa ihan viemällä koululle ilmoitus työstä. Lähihoitajaopiskelijasta saa usein ihan kelvon hoitajan illlaksi vaikka nekin on nykyisin aika kakaroita ikänsä puolesta niin aina joukoss aon joku kypsempikin tai muutoin kokemusta hankkinut.
Toisaalta onhan se myös tosiasia että kumpikin joutuu joustamaan jos kumpikin käy töissä ja miehen vastuuu on yhtäläinen lapsista vaikka tili luultavasti se selvästi suurempi ja siksi työpanos arvokkaampi..
Ei ole työelämän ja kodin arjen sovittaminen yhtään niin helppoa kuin voisi viisaiden puheista kuvitella se pohtiminen kun päättyy ykeensä lapseen kun se täyttää kolme eikä siihen asti kun se menee kouluun jne. Onnellisia me joilla on isovanhempia ja sukua apuna tarvittaessa.
Itse kyllä nukun sujuvasti kun on kouluaamu, mutta kello soi kyllä niin että varmistan koululaisen kouluun lähdön, joskus on nukuttu pommiin kyllä ihan kimpassakin.. Meillä nyt on muutoinkin se tilanne että kouluun on aamuisin osattava its elähteä jos olen töissä aamussa. Nyt jo vähän treenataan ekaluokkaa varten eskarilaista omatoimisuuteen ja aika näppärähän tuo on itsestäänkin aina ollut. Onneksi isommista on meillä myös aina ollut apu ja tuki sikäli että viikossa on ollut ehkä yksi aamu jolloin pienin on yksin ollut lähdössä, muulloin on isompi samaan aikaan tai myöhemmin kaverina. On siitä isommasta sakistakin aina välillä oikein hyötyäkin..
Oletko muuten ajatellut osa-aikaista tai lyhennettyä työtä? Osa-aika lisällä teet vain puolet, mutta taitaa vaatia työssäoloa katiivisesti sitä ennen, rahaa tulee silti reilummin kuin puolikkaana.
Minä palasin ensimmäisen lapsen ollessa 1v. jatkamaan opinnot loppuun. Ei olisi ollut taloudesta kiinni, mutta tutkinnon loppuun suorittaminen oli minulle tärkeä juttu. Olen ihan varma, että sukulaisetkin ajattelivat, että jaahas se tuli raskaaksi kesken opintojen, joten turha odottaa, että niitä papereita koulusta koskaan tulee. No tuli ne paperit sieltä. Se oli vähän kuin näytön paikka itselle ja muille.
Valmistumisen jälkeen ei töitä kuitenkaan tahtonut heti löytää. Mies tienaa sen verran hyvin kuitenkin, että mulle ei myönnetty mitään työttömyyskorvauksia. Mä menin sitten kurssille ja sain sitten lyhyen työpätkän kesken kurssin. Sitten aloin odottaa toista lasta, joka on nyt 11kk. Sain suoritetuksi kurssin ennen äitiyslomaa. Nyt olen hoitovapaalla.
Suunnittelin työnhakuun palaamista toisen täyttäessä vuoden. Mies kuitenkin on kannustanut minua jäämään kotiin, koska se ei ole rahasta kiinni. Hänen mielestään on mukava, jos olen kotona lasten kanssa ja hoidan kodin, lapset ja kaupassa käynnin. Olemme nähneet sen rumban mikä on työn ja kodin yhteensovittamisessa ja hänelle sopii erittäin hyvin, että olen kotona.
Elämäntilanne on kuitenkin muuttunut sen verran, että työnhaku saa nyt sitten jäädä. Meille on tulossa kesällä kolmas lapsi. Töitä tässä välissä ehtisi tehdä vain 4kk, jos heti pääsisi töihin. Olen luopunut nyt sitten työnhakuaikeista, koska mies on sitä mieltä, että voin rauhassa olla kotona.
En tiedä mikä tilanne taloudellisesti on vuoden kuluttua. Mutta näillä näkymin olen kotona ainakin pari vuotta. Vanhempi lapsi on tällä hetkellä 10 päivää kuukaudesta hoidossa ja aloittaa syksyllä eskarin. Toisen ajattelin laittaa hoitoon syksyllä 10 päiväksi kuussa, että minulla on sekä vähän aikaa yksin vauvalle ja itselleni.
Se, että vanhempi on muutaman päivän hoidossa ja haluan toisen lapsen myös hoitoon, ei tarkoita sitä, ettenkö välittäisi ja rakastaisi lapsiani. Mutta oman mielenterveyden kannalta on parempi, että on edes pieni hetki omaa aikaa. Ja etenkin, jos mies on pitkällä työreissulla niin oma aika on entistä tärkeämpi.
Saan kiittää anoppia, joka tulee hoitamaan lapsia niinä viikkoina, kun mies on reissussa, että minä pääsen omaan harrastukseeni tunniksi kaksi kertaa viikossa.
Meillä on myös asuntolaina maksettavana. Asumme kerrostalokolmiossa. Meillä on yhteiset rahat. Miehestä on ihan hyvä niin, ettei tarvitse olla siirtelemässä rahaa koko ajan tililtä toiselle. Kirppareita tulee kierrettyä ihan huvin vuoksi ja suurin osa leluista ainakin on kirpputorilta. Voisi pian itsekin perustaa kirpparin, niitä alkaa olla niin hirveästi. Me ei saada mitään kuntalisiä (en kuulunut niihin hyväosaisiin, joille se myönnettiin eli niihin äiteihin, joilla oli vakituinen työpaikka ja alle 1,5v. lapsi kotona hoidettavana).
Katsotaan muuttuuko mieli kolmannen lapsen myötä, mutta näillä näkymin varmasti alan hakea töitä kolmannen lapsen täytettyä 1v. Siitäkin huolimatta, että mies sanoisi mulla riittävän ihan hyvin työvuosia, vaikka nyt uhraisin aikaa kotona kunnes nuorin täyttää 3v eli kesään 2010 asti. Voi olla, ettei mulla kestä hermot kotona niin kauaa. Tahtoo jo nyt töihin ja ihmisten ilmoille!!! Tahtoo lisää sosiaalisia kontakteja ja muitakin haasteita kuin pottaopettelu ja itse syöminen jne.
olen iloinen että jaksat noilla järjestelyillä olla kotona lastesi kanssa. Paras hoitopaikka alle 3-vuotiaalle lapselle on koti ja hoitajana oma äiti.
Sillä on iso merkitys lapsen tulevan kehityksen kannalta, eikä vähiten tunne-elämän kannalta. Loppujen lopuksi lapsuusaika menee nopeasti ohi, mutta äitien täytyy huolehtia jaksamisestaan.
Jos lapsi on yli 1-vuotias, niin miksei myös isä voi jäädä kotiin hoitamaan lasta? Mikä vika isässä on? Ihmiset tuntuvat aina unohtavan tämän