Olen siis 22-vuotias ja raskaana viikolla 14. Raskaus oli yllätys, mutta aina olen lapsia halunnut ja heti oli selvää että aion sen pitää, koskaan kun ei voi tietää mitä tulevaisuudessa vastaan tulee ja voiko niitä lapsia saada enempää.
Tosin suunnitelmiin on kuulunut se, että olisi myös se mies, mutta aina ei kaikki mene niin kuin on ajatellut.
No, asiaan eli otsikkoon. Olen saanut raskaudestani positiivisen palautteen lisäksi erittäin negatiivista palautetta. Esimerkiksi siskoni on sanonut, että "toivottavasti teet oikean ratkaisun ja otat siitä opikses" (tarkoitti aborttia). Hän on myös sanonut, että lapsi tulee minua vihaamaan, kun sillä ei ole isää ja haukkunut minut täysin vastuuntunnottomaksi.
Mummoni taas oli sitä mieltä, että "on se kumma kun ei 2000-luvulla olla tietosia ehkäisystä ja seurauksista", tietämättä edes olenko ehkäisyä käyttänyt.
Muutenkin saamastani palautteesta on tullut sellainen olo, että jos on yksinhuoltaja (alusta asti) niin on oitis huono äiti, joka ei lainkaan lapsensa parasta ajattele.
Olen kuitenkin aivan varma, että lapsen on parempi kasvaa yhden rakastavan vanhemman kanssa, kuin esimerkiksi väkivaltaisen parisuhteen keskellä, alkoholistiperheessä, jne. Enpä ole silti kovinkaan monen kuullut sitä kritisoitavan jos tälläiseen suhteeseen lapsi "hankitaan."
Eikä kukaan voi toisaalta mennä vannomaan, että lapsella tulee olemaan kaksi vanhempaa, koska erotkaan eivät kovin harvinaisia tänä päivänä ole, tai se, että raskausaikana mies jättää, tms.
En haluaisi uskoa, että todella olen äiti, jota lapsi tulee vihaamaan, vaan iloisen raskaudestani ja haaveilen ajasta, jolloin pieni käärö on sylissäni.
Em kuitenkaan voi sille mitään, että ihmisten ja erityisesti läheisten sukulaisten puheet loukkaavat kovasti ja ahdistavat, koska tarvisin enemmänkin tukea ja ihmisiä, joiden kanssa vaihtaa ajatuksia asiasta ilman pelkoa siitä, että minua syyllistetään päätösteni vuoksi.
Kuinka saisin heidät tajuamaan, että eihän se, että minä olen raskaana, ole konkreettisesti heidän "painolastinsa", en minä lasta heille ole hoitoon kiikuttamassa.
Ja onko liikaa pyydetty, että he olisivat onnellisia asiasta siksi, että minä olen siitä onnellinen, ei sekään ole heiltä pois. Kyllä minäkin olen muiden puolesta onnellinen, kun heille hyviä asioita tapahtuu ja kannustan ja tuen täysillä, vaikka en asiasta niin mielissäni olisikaan, koska osaan ajatella asiaa heidän kannaltaan ja haluan lähimmäisilleni parasta.
Sekava selitys, mutta jotenkin tuntui, että oli pakko purkaa ajatuksiaan ja tuntojaan jossain.
Tosin suunnitelmiin on kuulunut se, että olisi myös se mies, mutta aina ei kaikki mene niin kuin on ajatellut.
No, asiaan eli otsikkoon. Olen saanut raskaudestani positiivisen palautteen lisäksi erittäin negatiivista palautetta. Esimerkiksi siskoni on sanonut, että "toivottavasti teet oikean ratkaisun ja otat siitä opikses" (tarkoitti aborttia). Hän on myös sanonut, että lapsi tulee minua vihaamaan, kun sillä ei ole isää ja haukkunut minut täysin vastuuntunnottomaksi.
Mummoni taas oli sitä mieltä, että "on se kumma kun ei 2000-luvulla olla tietosia ehkäisystä ja seurauksista", tietämättä edes olenko ehkäisyä käyttänyt.
Muutenkin saamastani palautteesta on tullut sellainen olo, että jos on yksinhuoltaja (alusta asti) niin on oitis huono äiti, joka ei lainkaan lapsensa parasta ajattele.
Olen kuitenkin aivan varma, että lapsen on parempi kasvaa yhden rakastavan vanhemman kanssa, kuin esimerkiksi väkivaltaisen parisuhteen keskellä, alkoholistiperheessä, jne. Enpä ole silti kovinkaan monen kuullut sitä kritisoitavan jos tälläiseen suhteeseen lapsi "hankitaan."
Eikä kukaan voi toisaalta mennä vannomaan, että lapsella tulee olemaan kaksi vanhempaa, koska erotkaan eivät kovin harvinaisia tänä päivänä ole, tai se, että raskausaikana mies jättää, tms.
En haluaisi uskoa, että todella olen äiti, jota lapsi tulee vihaamaan, vaan iloisen raskaudestani ja haaveilen ajasta, jolloin pieni käärö on sylissäni.
Em kuitenkaan voi sille mitään, että ihmisten ja erityisesti läheisten sukulaisten puheet loukkaavat kovasti ja ahdistavat, koska tarvisin enemmänkin tukea ja ihmisiä, joiden kanssa vaihtaa ajatuksia asiasta ilman pelkoa siitä, että minua syyllistetään päätösteni vuoksi.
Kuinka saisin heidät tajuamaan, että eihän se, että minä olen raskaana, ole konkreettisesti heidän "painolastinsa", en minä lasta heille ole hoitoon kiikuttamassa.
Ja onko liikaa pyydetty, että he olisivat onnellisia asiasta siksi, että minä olen siitä onnellinen, ei sekään ole heiltä pois. Kyllä minäkin olen muiden puolesta onnellinen, kun heille hyviä asioita tapahtuu ja kannustan ja tuen täysillä, vaikka en asiasta niin mielissäni olisikaan, koska osaan ajatella asiaa heidän kannaltaan ja haluan lähimmäisilleni parasta.
Sekava selitys, mutta jotenkin tuntui, että oli pakko purkaa ajatuksiaan ja tuntojaan jossain.
Vastaukset 15
Vanhimmat
jos yhtään lohduttaa niin ne mielipiteet muuttuvat kun saavat lapsen elämäänsä, siskosi ja mummosi varmasti nauttivat lapsestasi!! Ja mikäli eivät nauti, niin nauti sinä kuitenkin!!
Minulla elämä mennyt toisinpäin, oli onnellinen odotus jne jne, ja yksinhuoltajaksi jäin kuitenki, että kuten itsekin totesit, ei se elämä aina mene kirjoitusten mukaan!!
Onnea odotuksellesi, keskity nyt omaan ja lapsesi terveyteesi mieti muiden mielipiteitä sitten myöhemmin!!
Ja sekin unohtui vielä sanoa, voi hyvinkin olla, että sinun pieni perheesi saa joskus sen isänkin elämääsi, minullakin nykyään uusioperhe jossa elämme onnellisina elämämme loppuun asti, ainakin toivottavasti :)
Mulle raskaus tuli myös yllätyksenä. Miehen kanssa olin seurustellut vain pari kuukautta ja hän halusi abortin. Minä päätin kuitenkin pitää lapsen, enkä sitä ole katunut. Yritä olla välittämättä muiden mielipiteistä, tärkeintä on oma mielipiteesi, jos tekisit abortin, koska muut niin haluavat, katuisit sitä varmasti. Mitä mieltä lapsen isä on asiasta, tukeeko hän sinua?
ei halua olla meidän kanssa missään tekemisissä, ei nyt eikä tulevaisuudessa. Eli yksin tulen lapsen kanssa olemaan. Kiitoksia onnitteluista.
No vaikka ei isä kuvioissa olekaan tulet varmasti pärjäämään. Äitini oli luonani pari ensimmäistä yötä, kun vauva sairaalasta pääsi kotiin, mutta sen jälkeen sitten ollaan oltu kahdestaan. Toivottavasti sullakin on jonkinlainen tukiverkko, jos apua tarvitset, mutta kyllä neuvolastakin voi aina apua pyytää, mulle siellä suorastaan tyrkytetään apua ja ollaan huolissaan jaksamisesta, vaikka ei mulla ole sen suhteen ongelmia ollut.
raolleen siltä varalta jos isä joskus muuttaa mielensä. Kun(jos) mies aikuistuu ja elämä opettaa, niin saattaa mieli muuttua. Voi käydä jopa niin, että lapsi jää hänen ainoaksi... Toivottavasti isä haluaa nähdä lasta - ainakin sitten joskus - ja onhan sinun kerrottava lapselle totuus alkuperästä. Sekin sitten kun lapsi alkaa ymmärtämään elämää. Onnea tarvitset runsaasti ja toivottavasti se on myötäsi ratkaisusi kanssa!
En vastaa kysymykseesi. Mainostan silti: http://tammi.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9515561086
"Miten pyörii arki, kun isä ei hae sairaalasta eikä kylvetä vauvaa eikä auta kodinhoidossa eikä todellakaan nouse välillä yöllä lasta hoitamaan?"
.."huvittivat" minua suuresti, koska moni nainen on parisuhteessakin yksin, kuten kirjan kirjoittaja.
ei se mies tee tuota vaikka siinä jaloissa pyörisikin...ei minun ainakaan... mietin joskus, että jos minä vaikka kuolen, ja lapset laitettaisiin isälle, kuinka hän siitä selviytyisi (luultavasti/toivottavasti oppisi selvitymään) kun ei ole KOSKAAN tehnyt lasten kanssa mitään, ei ole vaihtanut vaippoja, kylvettänyt, syöttänyt, vienyt lääkäriin, jäänyt hoitamaan yksin... ja tämä ei johdu siitä että olisin "ominut" lapset, vaan tällaista roolia ei miehellä ole omasta halustaan..
Olipas sekava, mutta tuli niin mieleen...
nim. parisuhteen yksinhuoltaja :D
Hei!Ja onnea odotukseesi.En usko että läheisesi tarkoittavat pahaa, vaan haluavat suojella sinua vaikkain näyttävät sen aika ikäväl taval.Uskon kun lapsi tulee maailmaan he ihastuvat siihen.Ei yksin oleva äiti/isä ole huono vanhempi automaattisesti.Mielestäni teit ihan oikein ja toisten painostukseen ei kannata alistua, koska katumus voipi tulla sitte myöhemmällä iällä.Voimia sinulle ja voit etsiä vertaistukea ja jos voimat loppuu nii kerro neuvolassa ihmeessä tuntoja niin he ohjaavat eteenpäin.Ei ole häpeä hädässä huutaa apua.
Ei yh ole yhtään sen huonompi. Oma äitini oli yh ja hienosti hoiti hommansa!
Mul on nyt vähän sama tilanne. 22-v ja sain kyllä vasta tietää enkä ole kertonut perheelleni. Pelkään varsinkin vanhempieni reaktiota, koska olen varma että mm. koulusta tulee sanomista.. mutta turha kai niitä murehtia etukäteen. Läheiselle ystävälleni olen ja hän on antanut positiivista palautetta ja yrittänyt rohkaista. Lapsen isän kanssa meillä ei ole yhteistä tulevaisuutta eikä hän myöskään lasta edes haluaisi:/ jää ajan nähtäväksi päättääkö hän kantaa kortensa kekoon.
Se on kyllä ainakin minulle paha paikka että olen yksin vaikka tosiaan ei se mies takaa sitä ettet jäisi silti yksin. Mutta parhaani aioin tehdä jos lapsi aikoo nyt maailmaan tulla!
Eiköhän me tästä kaikki selvitä kunnialla :) Voimia
onnea myös sinulle, sekä jaksamisia. Kyllä se siitä. Monennellako viikolla muuten olet?
Kyllähän minua itseänikin hieman pelottaa, että kuinka yksin selviää, mutta onhan siitä muutkin selvinnyt=)
Väkivaltainen ja lasta haluamaton isä ei kuulu enää elämääni. Läheiseni ja työpaikkani väki ovat suhtautuneet ratkaisuuni kannustavasti.
Vauvan kanssa olen tietenkin yksin - silti odotan ilolla hetkeä, kun pieni käärö on kotonani.
Onnellista odotusta ja voimaa sinulle. :)
mä olen kasvanut vanhempien kanssa jotka ovat olleet "lasten takia yhdessä".
Kun olin 12v pyysin äitiäni muuttamaan pois ja ottamaan meidät lapset mukaan.
Kenen 12v kuuluu murehtia tuollaisia?
No nyt olen itse yh, ollut alusta asti. Ja en ole päivääkään ratkaisuani katunut, me pärjäämme paremmin kahdestaan.
Ex poikaystäväni kritisoi ratkaisuani, mutta hän on kasvanut perheessä jossa vanhemmat ovat olleet yhdessä lasten takia, ja hyvissä väleissä. Näin ei ole kaikilla.
Ensinnäkin raskaaksi ei tule vahingossa.Ei autoa ajamalla,ei tv katsomalla,ei elokuvissa käymällä.
Tarvitaan mies,jonka kanssa olet yhdynnässä ilman suojausta.Kyllä se (paneminen) on kivaa ja tuo hyvän tunteen,mutta mitäs nyt?Haa.Lapsi on kohdussa ja kohta maailmalla ilman isää ja ehkä myös äitiä.Ei v....u
eräs näkökulma ja raskauteen tarvitaan tosiaan mies. Molemmat ovat sitten potentiaalisia vanhempia ja molemmilla on myös vastuunsa. Jos tulee ns "vahinkoraskaus" niin se kovan pohdinnan paikka - molemmille.
Lapsi on syytön osaansa jos hänen sallitaan syntyä ja sitten jääkin ilman toista vanhempaa.
Lapselle on usein kipeä paikka aikuisuuten kasvaessa todeta, ettei ole isää tai isä ei halua tavata, ei pitää yhteyttä, tai ei halua tunnustaa lasta. Kuitenkin lapsella (ihmisellä) on perusoikeus tietää syntyperänsä ja juurensa ja äidin tulee ne lapselle kertoa.
Lähipiirissä on kokemuksia monenlaisista ratkaisuista ja kohtaloista eikä ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua. Tulevaisuutta on vaikea ennustaa ja ihminen on yksilöllinen persoona - se syntymätön lapsikin on. Ei tiedä millainen hänestä kehittyy, mitä hän ajattelee..toivoo sitten kun siihen kykenee...
Se pitää muistaa, että lapsi ei voi puolustaa osaansa eikä asemaansa, ei niin kauan ennen kun on saavuttanut riittävän kypsyyden. Hänellä saattaa olla aivan erilainen näkökanta kun mitä vanhempi ( vanhemmat) ovat "päätelleet" tai "uskoneet". Toki voi yrittää manipuloida lasta "omaan oppiin", mutta se ei aina tuota toivottua tulosta...