Vaillinainen käsityskykyni ei yllä ymmärtämään työyhteisöni vl.naista.Hänet palkattiin 7 vuotta sitten ja heti hän tuli raskaaksi ja on siitä lähtien ollutkin raskaana putkeen.Muutaman viikon hän on välillä näyttäytynyt töissä mutta ollut aivan pihalla koska tehtävät ovat muuttuneet totaalisesti siitä kun hänet palkattiin.Ensinnäkin hän tulee työnantajalle tosi kalliiksi ja sijaiset vaihtuvat tuhkatiheään.Jos kaikki hedelmällisyysiässä olevat naiset olisivat aina raskaana niin mihinkähän tämä yhteiskunta syöksyisi.Kuulin että hän on nyt hoitovapaalla ja melkeinpä-vitsi-vitsi-odottaa kaksosia.Käsittämätöntä.Jos esim kaikki Kiinan naiset olisivat vliä niin tämä maailma tukehtuisi ihmislapsiin juuri niinkuin eräs kalastaja Linkola on ennustanut.
7 vuotta virassa
ja 7 vuotta raskaana
131338
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Yksilön kannalta kyse saattaa olla suurimmasta määrästä onnea jonka tämä nainen ja hänen lähipiirinsä saa osakseen tässä elämässä. Tai jos hänet on palkotettu raskauksiin ja raiskattu, hän on tietysti onneton. Yleensä vl-nainen on kuitenkin osassaan tavattoman onnellinen, koska juuri äitiys suo naiselle herätysliikkeessämme korkean arvostuksen, ja lapsettomuus on suuri häpeä ja suru.
Ei sinun pidä olla huolissasi. Työpaikka kyllä jonkin yksittäisen tällaisen vl-äidin hyvin kestää. Suomen kansantaloutta ei yksittäiseet suurperheiset liikauta sinne eikä tänne. On kansantaloudellisesti eritätiin hyvä että lapsia syntyy.
Lasten näkökulmtasta tilanne ei ehkä ole ihan yhtä valoisa. Vanhimmat lapsista joutuvat kantamaan osavastuun vanhemmuudesta yleensä aivan liian varhain, mikä on väärin. Jokaisella lapsella tulee olla oikeus lapsuuteen ilman toimeentulohuolia. On todennäköistä, että osa hiljaisemmista ja vähemmän kiipijäluonteisista lapsista jää vaille tarvitsemaansa huomiota ja psyykkistä tukea. Tätä olen nähnyt pakahduttavan paljon meikäläisissä perheissä.
Mutta jos jotain haluat ulkopuolisena asian hyväksi tehdä, voisit ystävälliseti ottaa yhteyttä tähän vl-työkaveriisi ja kysyä miten hän jakselee. Näin voisit kantaa vastuullisena lähimmäisenä osan hänen kuormastaan, kuten meidän Herramme Jeesus Kristus on kehottanut.
Voisit tarjoutua mahdollisuuksiesi mukaan vaikkapa ilmaiseksi lapsenvahdiksi, että perheenäiti pääsee joksus omassa rauhassa vaikkapa miehensä kanssa iltaa viettämään tai ostoksille. Tai voit tarjoutua ottamaan isoimpia lapsia mukaan retkelle, vaikakpa Heurekaan tai vastaavaan sivistävään kohteeseen.
Kannattaa mieluummin etsiä ratkaisuja kuin keskittyä päivittelemään mahdollista ongelmaa, joka ei olekaan tarkemmin tutkien mikään ongelma.
"Ongelma" muuten on katoamassa ihan "itsestään". Vl-perheiden lapsiluku on selvästi kääntymässä vahvaan laskuun. Vuosikymmenen kuluttua yli kymmenlapsiset perheet ovat enää katoavaa kansanperinnettä.
Mutta kyllä se on varmaan tuskaa sille naisellekki jo kun kokoajan saa olla synnyttämässä. Mutta eikös se yks kinkki ollu sanonut että me naiset ollaan vaan synnytyskoneita. Paskat.. Minusta ei tipu yhtään lasta enneku olen saanu töissä tarpeeksi olla.
niin että kukaan suomalainen äiti ei ehkäisisi, olisivat koko aika lapsia synnyttämässä:p
Onneksi tuosta ei ole vaaraa. Suomi ei ole talebanien, ei muiden ääri-islamilaisten eikä myöskään vanhoillislestadiolaisten johtama diktatuuri. Pitäkäämme huoli ettei niiin koskaan tule käymäänkään.
Täällä naisilla, lapsilla ja sitä myöten myös miehillä on tasa-arvon kannalta maailman parhaat elinolot. Naisella on oikeus itse määrätä omasta ruumiistaan, lisääntymisestään ja hän voi kouluttautua haluamallaan tavalla. perheneuvontaa ja syntyvyydensäännöstelytietoa sekä ehkäisyvälineitä on helposti saatavilla, ja aidsista valistetaan tehokkaasti.
Vain äärimmäisen harva nainen synnyttää enemmän kuin kaksi lasta. Jotta väestö uusiutuisi ja lukumäärisisesti pysyisi nykyisen kokoisena, keskimääräisen lapsiluvun pitäisi olla 2,1 jokaista naista kohden. Nyt luku on paljon tämän alle, muistaakseni 1,6. Silti meidän syntyvyyslukumme on Euroopan keksitasoa. Ranskassa syntyy juuri nyt enemmän vauvoja kuin Suomessa.
Valistuneisuuden, korkean koulutuksen ja suvaitsevan moniarvoisen yhteiskunnan ansioista tänne mahtuu hyvin myös erilaisuutta.
Tervetuloa vaan kaikki vl-äidit, islamilaiset äidit ja lesboäidit, tervetuloa mukaan ihan tavallisten keskiverto-äitien rinnalle - kaikille erilaisille perheille me tarjoamme turvallisen yhteiskunnan kasvattaa seuraavaa sukupolvea. Erilaisuus on rikkautta! Meille jokainen lapsi on tärkeä.
Muista tämä eduskuntavaaleissa: kannata demokratiaa ja tasa-arvoa, torju rasistiset ideologiat!
Lisään vielä, että perheiden tämän päivän suurimmat ongelmat eivät ole suinkaan liian suuressa lasten määrässä, vaan vanhempien vastuuttomuudessa. Monet vanhemmat eivät varaa riittävästi aikaansa olemiseen lastensa kanssa, eivät ohjaa ja kasvata heitä, vaan mieluiten sysäisivät kasvattamisen päiväkodille ja koululle. Myös suomalaisten hätkähdyttävät päihdeongelmat tuottavat paljon onnettomuutta lapsille ja nuorille, ja lasten huostaanotot ovat lisääntyneet.
Lapsi tarvitsee isän ja äidin paneutuvaa läsnäoloa, vanhemman tukea ja ohjausta.
Kun on päättänyt avioitua ja perheellistyä, se edellyttää aitoa aikuisen vastuun kantamista. Jokaisen lapsen on oikeus syntyä toivottuna ja sellaisille vanhemmille, jotka sitoutuvat kasvatus- ja hoivavastuuseen periaatteessa ainakin seuraavaksi 18 vuodeksi.
Ja kun on kerran isäksi tai äidiksi tullut, sitä on loppuikänsä lapsensa vanhempi. Siitä tehtävästä, joka on useimmiten myhös iloinen ja tuottaa suurta tyydytystä ja onnea, ei voi saada lomaa. Siksi perheellistymisen tulee tapahtua mieluiten tietoisesti ja harkiten.
Onnittelen jokaista kihlaparia ja avioon menevää: pitäkää huolta toisistanne ja syntyvistä lapsistanne! Vaalikaa keskinäistä kuunnioitusta ja rakkautta kodissanne.
"Minusta ei tipu yhtään lasta enneku olen saanu töissä tarpeeksi olla."
Juuri niin. Työelämä on tärkeä osa arkea ja on hyvä että olet päässyt kiinni ammattiin ja työhön.
On tärkeintä että olet itse valinnut omat elämänarvosi. Että ei kukaan saarnaaja tai median, mainosten, rockin, tv-shown tms. mielen muokkaaja ei ole päässyt aivopesemään eikä painostamaan sinua. Vaan sinulla on ihan ikiomat haaveesi siitä mitä elämästäsi haluat.
On hyvä myös tietää, että elämänkaaren mittaan sitä työtä kyllä ehtii tekemään pitkän putken, vaikka välillä käy synnyttämässä lapsia (tai adoptoi) - eikä työ tuo koskaan mitään samanveroista tyydytystä eikä iloa kuin oma perhe. Mutta kaikki aikanaan!
Eikä työelämän antamaa iloa ja mahdollisuutta kehittyä aj oppia sekä ansaita kunnollisesti pidä mitenkään väheksyä. Hyvä palkka mahdollistaa sekä perheen, niin lapset kuin harrastukset.
Kaikkea hyvää sinulle ja siunausta!
Ihailen suurta rokeuttaja ja saamaasi johdatusta tuoda juuri nuo vaikeat asiat julki, tuet ihmisä, jotka kamppailevat mielessään elämän ja kuoleman kysmyskellä. Lapsi on aina Jumalan lahja, vaikka on välillä suorittanut perhesuunnitteluakin ( ehkäisyä ).
Suurta Rauhaa Sinulle ope.
sentään ole häpeä? Ymmärrän kyllä että surullinen voi olla mutta että häpeä...? muutenkin ehkä liikaa hössötetään just lapsen saanti asioilla.
on luotu naistenkin turvaksi. Ja oikein hyvä näin. Paljon pahempi tilanne olisi, jos naiset joutuisivat entistäkin lyhyempiin pätkätöihin. Äitiys on oleellisen tärkeä asia. Hienoa, että kotimainen yhteiskuntamme sitä vielä humaanisti suojelee. Saisimme olla tästä yhdessä kiitollisia.
Omalla työpaikallani olevan vanhoillislestadiolaisen puuhatädin toivottaisin mielelläni uudelle äitiyslomalle. Hän sekaantuu kaikkien työtehtäviin ja on ainakin minulle tehnyt paljon kiusaa. Tuskin tämä uskonnosta johtuu, mutta soisin hänelle lisää jälkikasvua...
pahoittelen toisen paragraafin asiatonta puuskahdusta.
Se vie ajatuksen pois pääasiasta: lainsäädännön siunauksesta nimenomaan naisille ja lasten suuresta merkityksestä meille kaikille suomalaisille. Lasten viattomuudessa on todellinen siunaus.
Sen sijaan että käyttäisimme energiaa paheksumalla lestadiolaiäitien pitkiä äitiyslomia, voisimme tosiaan toisen nimimerkin neuvon mukaan auttaa lapsiperheitä, olivat he sitten minkä hyvänsä uskontokunnan edustajia.
Arvojen koventuminen yhteiskunnassa näkyi kouluissa voimakkaasti jo 1990-luvun puolivälissä. Jotkut lapset tulivat maanantaina kouluun nälkäisinä, monet joutuvat viettämään joka päivä tyhjässä kodissa koulupäivän verran aikaa odottamassa vanhempiaan töistä.
On hyödytöntä riidellä siitä, millaiset perheet huolehtivat lapsistaan huonoiten/parhaiten. Lasten asian pitäisi meille aikuisille olla yhteinen.
Monikaan vl-perhe ei maksa veroja edes omien vaippakulujensa vertaa, vaan "epäuskoiset" elättävät heidät kotiinsa lisääntymään.
Moni lestadiolainen kehuu tuottavansa uusia veronmaksajia. Valitettavasti lestadiolaisten kohdalla verotuotto on -0 tai jopa miinuksella, koska naiset eivät juuri veroja ehdi maksaa ja jokainen lapsi aiheuttaa yhteiskunnalle kuluja. Miehen maksamilla veroilla ei tätä lystiä ylläpidetä
Toisallta, muista että saadaan uusia työntekijöitä tähän maahan. Kyllä se lapsimäärä lopulta on meillä tarpeen. En pidä pahana vaikak maksammekin vl-perheiden elatuksen. Se menee hyvään tarkoitukseen se raha!