kertokaapa

tekin.Ite oon tässä pidempään jo tuskaillu viinan kanssa ja nyt on onneks pysyny korkki kiinni minulle jo pitkän aikaa(1,5kk). Vähän kun on alkanu mieli selviämään ja masennus helpottaan ja hommaan on saanu ees vähän etäisyyttä niin usein, yleensä toisten reissuja seuratessa, tulee mieleen omia, aivan käsittämättömiä tapauksia, ja hävetys ja ihmetys on suoraan sanottuna kamalia.

Esimerkkinä muistui viimeksi mieleen kun kerran lähdin maanantaina kaupungille syömään töistä, siis lounaalle, mitä tulee tehtyä aika usein työporukassa. Tällä kertaa olin yksin. Ei ollut päivän aikana käynyt mielessäkään viina mutta jostain kumman syystä tilasin ruuan kanssa kaljaa, ja kahvin kanssa konjakin. Sitten keksin jotain minulle uskomatonta(ilmeisesti juopon mielikuvituksella ja selittelytaidolla),soitin töihin että tuli kiireisiä asioista ja että olsisin loppupäivän pois. Pidin suunnitelmaa älykkäänä eikä työkaverini isompia syitä udellut. Vedin kaameat kännit. Seuraavana päivänä töissä moni hienotunteisesti uteli että oliko kaikki ok. Luulivat että jotain vakavaa oli tapahtunu esim perheelleni tai itselleni. Selitin asiat tietysti kuntoon, en tosin muista millä valheella.

Toinen kerta, oli juhlat tulossa lauantaina ja käväsin perjantaina töistä tullessani a-kaupassa. tarkoitus oli urheilla perjantai-ilta ja katsella elokuvia kotosalla. Ei siis ajatustakaan ottaa jo silloin. Kuitenkin huomasin 1km ennen kotia avaavani jo autossa ensimmäistä kaljatölkkiä ja miettiväni että vähän voin ottaa jo ajaessa, että muutama huikka ja 1km matkaa niin mitään haittaa ei ole. Ajelin loppumatkan kaljatölkki välillä huulilla ja välillä jalkojen välissä. Loput tölkistä join heti auton parkkeerattuani. Loppuilta menikin sitten viinakassia tyhjentäessä ja kaikki urheilut jäi. Seuraavana päivänä oli edessä kauhea olo ja uusi reissu a-kauppaan, jotta oli edes jotain mahdollisuuksia selviytyä näihin juhliin.

Vielä en tänä päivänäkään osaa selittää mistä nämä tuli, ja nämä ei todellakaan ole ainuita vaan nyt vaan parhaassa muistissa.

Nyt olen toisaalta kiitollinen jokaisesta selvästä minuutista vaikka samalla pelkään kuollakseni että miten äijän käy. Täytyy sanoa että on entisestä aktiiviurheilijasta kehkeytynyt saamaton ja hampaaton olento.Tsemppiä kaikille
3352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kyllähän nuo sun tunnustukset osui aika yksiin omien kans...alkoholi riippuvaisuus kai molempia "häiritsee", nimenomaan häiritsee!..kyllä johonkin aineeseen riippuvainen keksii kaikki maailman parhaat syyt että sais tahtonsa läpi..ja ne on oikeesti niin uskottavia ettei kukaan "muka" ees aattelis etteikö vois olla totta..sitten saa selvinpäin aatella ite että prkl ku sitä on tyhmä..ja sitte ei tuu sanktioita ni se on seuraava kerta taas lähempänä..itte oon oppinu ettei se humala hakuisuus oo enää tärkeetä..mutta juomisen täydellinen lopettaminen ei multa onnistu...pakko sanoa...

Äänestä

Jos lukaisisit nuo minun viimeisimmat viestini, niin saat jonkinlaisen kasityksen siita mita oli tama minun viimeinen retkahtaminen. Nelja murtumaa, leikkaus, tyopaikan menentys ja silleen...Ja viela jotkut tsoukkailee tilanteelleni. OK, itse aiheutettu, itse myos apua hakenut. Miksi ei nyt voisi antaa asioiden olla ja antaa minun yrittaa sita nousua taas kerran. Onko joku synti asua muualla kuin suomessa?

Äänestä

Ajelin junalla Helsinkiin kursseille (Yöjuna)
siinä tietenkin piti käydä, kun konnari oli lipun leimannut, yhdellä kaljalla - nooo oikeastaan ryyppääsin pilkkuun asti ravintelivaunussa ja sieltä tuli tupakkavaunussa sen verran tuttuja että pullo rupes kiertämään ringissä.

Ilosesti parin tunnin unet ja suoraan junasta Elieliin nelosta kittaamaan pariksi tunniksi, sitten hotelliin ja hätäinen soitto kurssipaikkaan jotta en nyt päässytkään kun työmaalla on "tilanne" päällä.
Pyysin lähettämään materiaalit postitse. Siinä oli sitten äijällä kaks täyttä päivää mahollisuus ryypätä hotellihuoneessa pussikaljaa & teräviä ja vielä yksi yö junassa paluumatkalla. Kyllä nupissa suhisi.

Jo vain vitutti jälkeenpäin - rahaa palanut viitisen sataa pelkkään rälläämiseen, lompakon pohjalta sen verran löyty että pysty ostamaan tuliaiset lapsille...hikiset karkkipussit.

Ei enää... Kiitos.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


järjettömistä retkahduksist... kirjoitti:

tekin.Ite oon tässä pidempään jo tuskaillu viinan kanssa ja nyt on onneks pysyny korkki kiinni minulle jo pitkän aikaa(1,5kk). Vähän kun on alkanu mieli selviämään ja masennus helpottaan ja hommaan on saanu ees vähän etäisyyttä niin usein, yleensä toisten reissuja seuratessa, tulee mieleen omia, aivan käsittämättömiä tapauksia, ja hävetys ja ihmetys on suoraan sanottuna kamalia.

Esimerkkinä muistui viimeksi mieleen kun kerran lähdin maanantaina kaupungille syömään töistä, siis lounaalle, mitä tulee tehtyä aika usein työporukassa. Tällä kertaa olin yksin. Ei ollut päivän aikana käynyt mielessäkään viina mutta jostain kumman syystä tilasin ruuan kanssa kaljaa, ja kahvin kanssa konjakin. Sitten keksin jotain minulle uskomatonta(ilmeisesti juopon mielikuvituksella ja selittelytaidolla),soitin töihin että tuli kiireisiä asioista ja että olsisin loppupäivän pois. Pidin suunnitelmaa älykkäänä eikä työkaverini isompia syitä udellut. Vedin kaameat kännit. Seuraavana päivänä töissä moni hienotunteisesti uteli että oliko kaikki ok. Luulivat että jotain vakavaa oli tapahtunu esim perheelleni tai itselleni. Selitin asiat tietysti kuntoon, en tosin muista millä valheella.

Toinen kerta, oli juhlat tulossa lauantaina ja käväsin perjantaina töistä tullessani a-kaupassa. tarkoitus oli urheilla perjantai-ilta ja katsella elokuvia kotosalla. Ei siis ajatustakaan ottaa jo silloin. Kuitenkin huomasin 1km ennen kotia avaavani jo autossa ensimmäistä kaljatölkkiä ja miettiväni että vähän voin ottaa jo ajaessa, että muutama huikka ja 1km matkaa niin mitään haittaa ei ole. Ajelin loppumatkan kaljatölkki välillä huulilla ja välillä jalkojen välissä. Loput tölkistä join heti auton parkkeerattuani. Loppuilta menikin sitten viinakassia tyhjentäessä ja kaikki urheilut jäi. Seuraavana päivänä oli edessä kauhea olo ja uusi reissu a-kauppaan, jotta oli edes jotain mahdollisuuksia selviytyä näihin juhliin.

Vielä en tänä päivänäkään osaa selittää mistä nämä tuli, ja nämä ei todellakaan ole ainuita vaan nyt vaan parhaassa muistissa.

Nyt olen toisaalta kiitollinen jokaisesta selvästä minuutista vaikka samalla pelkään kuollakseni että miten äijän käy. Täytyy sanoa että on entisestä aktiiviurheilijasta kehkeytynyt saamaton ja hampaaton olento.Tsemppiä kaikille

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu