maisteri vai ylempi amk?

kiinnostunut aiheesta

en ole löytänyt sopivaa foorumia kysymyksilleni, joten koetan onneani täällä.
Halauisin kuulla htm tai ylemmän amk opiskelijoilta mitä aineita opiskelette ja miten haitte jonpaan kumpaan,siis mikä oli ratkaisevaa et just vaikka yliopistoon.

Itse ole kiinnostunut lähinnä maisterin opinnoista. Missä ajassa voi suorittaa aineopinnot ja miten siitä sitten edetään maisteriksi asti,jos vaikka avoimessa suorittaa eka aineopinnot.Olen amk sh ja haluaisin aloittaa aineopinnoita.

Olen valmistunut 6 vuotta sitten (ollut koko ajan käytännöntyössä) ja olen tehnyt 10ov päättätyön kvalitatiivisen tutkimuksen (pientä sinäänsä,mutta kuitenkin).Onhan koulussa opetettu hoitoitedettä, mutta on alkanut hirvittämään pitäisikö kuitenkin suorittaa abro ekaks?

Missä ajassa maisteriksi? Mihin olette menossa töihin, opetustehtäviin,osastolle vai?

Mulla lähtee varmasti järki gradun kanssa,mutta nyt jo mielekiinnolla mietiskelen mistä sen tekisin,jos kantti kestää sinne asti. Tutkimusmetogiikka on aika outoa kuitenkin vielä.Olen yrittänyt lueskella mm.hoitotyön etiikkaa, Tutkimus tutksi jne kirjoja.

Kuinka haasteellista ja vaikeaa on opiskella? Mulla on semmonen tunne,kun olen alan opettajien kanssa jutellut,että ylempi amk pitäisi vastata maisteria,mutta se ei käytännössä kuitenkaan pelaan niin.

Miten opiseklu avoimessa on mennyt? Pajon englannin kielisiä kirjoja?????

Haluaisin asiallisia vastauksia,kiitos.

8

7454

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kohta kandi

      Itselläni on vanhamuotoinen sh-koulutus, joten matka amk-ylemmäksi olisi vaatinut ensin 1,5 v amk-tutkinnon päivitykseen, sitten työkokemusta (!) sen jälkeen plus 3 v amk:ssa. Kävin yhden vuoden eli 30 op ennen kuin tämä selvisi. Sen jälkeen kysyin omalta ylihoitajaltani ja sain kuulla, että yliopistokoulutusta (terveystieteiden maisteri) arvostetaan enemmän, ja se on vakiintunut ja uskottavampi. Samantapaista kuulin muualtakin, siis työnantajataholta. Eli olen nyt yliopisto-opiskelija, johtamisen koulutusohjelmassa. Opettajien työllisyystilanne omalla paikkakunnallani on huonompi.

      Pohjana minulla on hoitotieteen cum laude (sh-opinnot sisältävät appron) muutaman vuoden takaa ja terveyshallintotieteen approbatur eli perusopinnot. Cum laude (=aineopinnot) sisälsivät paljon lähiopetusta ja valinnaisia kursseja. Kävin ne omalla paikkakunnallani kesäyliopistossa, lähin hoitotieteen laitos opetti. Aineopinnot suoritin viime talvena kirjatentteinä. Kieliä (ruotsi, englanti) on mahdollisuus suorittaa myös oman paikkakunnan avoimessa tai kesäyliopistossa. Avoimessa opiskelusta kyllä selviää, se paha puoli siinä on että siihen voi jäädä koukkuun :).

      Sinulla on amk-tutkintosi nojalla mahdollisuus saada 100 op 300 op:stä "anteeksi" plus tietenkin mahdollinen cumu (n. 20-30 op kun appro vähennetään). On mahdollista hakea myös ilman edeltäviä opintoja, mutta se vaatii sitten enemmän työtä sekä pääsykokeissa että yliopisto-opintojen alkuunsaamisessa. Eli suosittelen aineopintoja ainakin alkuun. Hyvä että luet kirjoja, itselleni tutkimusmenetelmät avautuivat vasta kolmannella kerralla eli pääsykokeisiin lukiessa. Etiikan kirja oli viime vuonna mukana myös, ensimmäistä kertaa pääsykokeissa.

      Omasta sh-koulutuksestani on 10 v ja ylioppilastutkinnostani 25 v. Silti olen pärjännyt, jopa englannissa. Sitä tulee monessa kurssissa ja kandityössä vastaan. Lukutekniikan oppii helposti, kun muistaa selvittää keskeiset termit. Monessa paikassa saa myös kerrattua kieliopintojaan. Amk:n käyneet opiskelijakollegani sanovat, etteivät amk:n kieliopinnot vastaa yliopiston opetusta.

      Olen suunnitellut valmistuvani kolmessa vuodessa, täysin työn ohessa, joten jotain joustonvaraa jää. En usko, että sinun tarvitsee hoitotieteen approa lukea, ja liekö tuota missään erillisenä luettavanakaan. Luottavaisin mielin vain eteenpäin, kyllä työ tekijäänsä neuvoo. Sen gradun kanssa sanoisin, että sitähän voi pohjustaa jo kandityössä, vaikka itseäkin hirvittää, niin se on sen ajan murhe.

      Teretulemas!

      • kiinnostunut2

        kovasti. Aineopinnot kiinostavat kovasti ja ajattelin ne surotittaa avoimessa. Kun on aineopinnot suorittanut on kandi? ja voi hakea maisteriopintoihin, pitääkö olla joitain muita aineita suoritettuna esim avoimessa? On vähän outo asia tuo yliopisto-opiskelu. Mutta kai ne tutkimusmetodiikat ja muut aukenee kun on kiinnostunut ja jaksaa lukea. Olen ymmärtännyt että on tämä ns. opettja linja, "osastonhoitaja-linja" ja mikä muu? Pitääkö se päättää jo hakiessa maisteriopintoihin?
        Kuinka laaja on kandityö? Miten onnistuu opiskelu työn ohessa, koska mua se kiinnostaisi? Maistriopinotkin?


      • kohta kandi
        kiinnostunut2 kirjoitti:

        kovasti. Aineopinnot kiinostavat kovasti ja ajattelin ne surotittaa avoimessa. Kun on aineopinnot suorittanut on kandi? ja voi hakea maisteriopintoihin, pitääkö olla joitain muita aineita suoritettuna esim avoimessa? On vähän outo asia tuo yliopisto-opiskelu. Mutta kai ne tutkimusmetodiikat ja muut aukenee kun on kiinnostunut ja jaksaa lukea. Olen ymmärtännyt että on tämä ns. opettja linja, "osastonhoitaja-linja" ja mikä muu? Pitääkö se päättää jo hakiessa maisteriopintoihin?
        Kuinka laaja on kandityö? Miten onnistuu opiskelu työn ohessa, koska mua se kiinnostaisi? Maistriopinotkin?

        Kandidaatin "paperit" saa, kun takana on 180 op eli aika pitkään pitää vielä amk-sh:n 100 op:n hyvityksen ja cumun n. 30 op:n jälkeen opiskella. Kaikki hakevat ja pääsevät maisteriopintoihin, kandi on vain välivaihe, joka suoritetaan ensin.

        Voit hakea yliopistoon ilman mitään pohjaopintoja. Jos yliopisto on lähellä ja voit opiskella kokopäivätoimisesti, se on huomattavasti edullisempaakin. Jos käyt työssä samalla, on ehkä viisaampaa suorittaa hoitotieteen aineopinnot ja kieliopintoja valmiiksi. Saat samalla esimakua ylipisto-opinnoista ja omista mahdollisuuksistasi opiskella.

        Kuopion yliopistossa on lisäksi preventiivisen hoitotieteen koulutusohjelma, muissa käsittääkseni vain johtamisen ja opettamisen ohjelmat. Hakiessa pitää tietää mihin hakee, ensisijaisesta saa kaksi lisäpistettä. Kahteen voi hakea. Pääsykokeeseen kannattaa lukea huolella.

        Meillä kandityö on 10 op:n arvoinen. Itse opiskelen täysin työn ohessa, matkaa yliopistoon n. 150 km.


    • tytti3

      Joku mietti, että Maisterin tutkinto on arvostetumpi kuin ylempi AMK.
      Mielestäni ne eivät voi ollakaan aivan samalla viivalla. Mieti vaikka koulutuksen laajuutta. Ylempi AMK on 90 op ja Maisteri 300 op.

      • Pienikorjaus

        tytti3, ota huomioon, että YAMK:lla on pohjalla jo 240 op:n pituinen ammattikorkeakoulutukinto. Eli amk on vaatimuksena yamk-tutkinnolle. Yhteensä opintopisteitä koostuu siis yamk:lle 330 vähintään. Lisäksi, jos hakee esimerkiksi maisteriopintoihin, niin amk:sta saa hyvittystä myös sieltä, joten maisterikoulutus ei inänsä kestä ammattikorkeakoulun suorittaneilla 300 opintopistettä.


      • Anonyymi
        Pienikorjaus kirjoitti:

        tytti3, ota huomioon, että YAMK:lla on pohjalla jo 240 op:n pituinen ammattikorkeakoulutukinto. Eli amk on vaatimuksena yamk-tutkinnolle. Yhteensä opintopisteitä koostuu siis yamk:lle 330 vähintään. Lisäksi, jos hakee esimerkiksi maisteriopintoihin, niin amk:sta saa hyvittystä myös sieltä, joten maisterikoulutus ei inänsä kestä ammattikorkeakoulun suorittaneilla 300 opintopistettä.

        Noh, hoitotieteen opintoihin vaaditaan tuo sh:n pohjatutkinto 210op ja sen lisäksi suoritat vielä sen vähintään 200op (jos sh tutkinnosta kandiin saa hyväksilukua n. 100op), eli kyllä maisterilla on silti pidempi koulutus, kuin YAMK:lla. Voivat kuitenkin esim. johtamispuolella olla hakemassa samoja työpaikkoja. Opepuolelle vaaditaan YAMK:n lisäksi 60op opettajan pedagogiset opinnot.


    • maisteri absolutely

      Valmistuin juuri AMK:sta ja jatko-opinnot kiinnostaa... opet sanoi valmistujaisjuhlissa, että maisterit menee aina edelle työnhaussa (esim. opettajan virka)

    • shg

      Hei!

      Minua kiinnostaa kovasti sama opiskelu. Vähän olen tutkinut asiaa ja huomasin että Helsingissä ko. Alaa ei voi opiskella. Tampere lähin. Mitenhän se onnistuisi työn ohella? Olen vielä yksinhuoltaja niin en hirveästi pysty reissaamaan eikä ole varaakaan. :/

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 349
      5049
    2. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      16
      2276
    3. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      194
      2129
    4. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      107
      1496
    5. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      81
      1427
    6. Minkälainen koti

      kaivatullasi on?
      Ikävä
      74
      1012
    7. Nyt mielipiteitä kehiin?

      Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu
      Kuhmo
      57
      997
    8. IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."

      Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka
      Tv-sarjat
      2
      959
    9. Martina miehensä kanssa Malediiveilla.

      Miksi täällä puhutaan erosta? Lensivät Dubaista Malediiveilĺe.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      119
      864
    10. Ei lumous lopu koskaan

      Kerran kun tietyt sielut yhdistyvät kunnolla, ei irti pääse koskaan. Vaikka kuinka etsit muista ihmisistä sitä jotain tu
      Ikävä
      59
      786
    Aihe