Naiset

Haluaisin kuulla miten naiset pärjää tämän hiustenlähdön kanssa, kun itselläni on tosi vaikea hyväksyä se, että menetän hiukseni (en ehkä ihan kokonaan, kun naiset eivät kokonaan kaljuunnu, mutta mitä iloa on hiuksista siellä täällä...). Olen 26-vuotias, hiustenlähtöni alkoi 22-vuoden iässä ja nyt olen siinä pisteessä, että päänahka edestä näkyy jo "liian kirkkaassa" valaistuksessa ja ihan edessä on selvä kalju kohta. Tämä asia ahdistaa minua niin, että todennäköisesti joudun kohta jonkinlaiselle lääkitykselle, kun heti herätessäkin mielessä on vain karu tulevaisuus hiuksettomana. Miten olette selvinneet? Tunnen että jään elämässä kaikesta paitsi, tämä rajoittaa niin paljon. Miehen ja lapset voi heti samantien unohtaa, mutta millaista elämää se sitten tulee olemaan... Voisiko joku mies hyväksyä tämän asian, kun en minä itsekään voi.
62557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ainakin jonkin verran helpottuu psyykkisellä puolella. Ainakin minulla on niin tehnyt, vaikka yksi syy siihen voikin olla se, että hiustenlähtö ei ole vielä edennyt "syöpäläis-vaiheeseen".

Näe positiiviset asiat tilanteessasi: olet noin nuori vielä, eikä hiustenlähtö ole jatkunut vielä pitkään. Se tarkoittaa sitä, että hiusnystysi ovat vielä elinvoimaiset, eivätkä surkastuneet.

Yritä aktivoida päänahkaasi, jotta ne nystyt pysyvätkin elinvoimaisina. Silloin sinulla on mahdollisuus saada vielä vaikka kaikki hiuksesi takaisin. Siis mahdollisuus, eihän tuosta takuita ole.

Oletko kokeillut Revivogenia ja Nisimiä? Minulla on hiuksia lähtenyt jo 20 vuotta, ja nyt olen kolmen viikon ajan pessyt hiukseni Revivogenilla ja aamuisin hieronut päänahkaan Nisim-geeliä. Sanoisin, että hiustenlähtö on todellakin vähentynyt, mutta täytyy vielä vartoa ja katsoa, että onko tämä vain väliaikaista. Välillähän saattaa olla kausia, ettei hiuksia lähde paljoakaan ja sitten taas alkaa irrota enemmän.

Jokatapauksessa sanoisin, että kannattaa kokeilla. Oikein tuntee päänahassa pesun jälkeen, miten veri kiertää paremmin ja hiukset ovat muutenkin paremman tuntuiset. Lisäksi Nisim-geeli antaa jonkin verran "pitoa" hiuksiin, jolloin muotoiluaineiden käyttö vähenee, minkä uskon parantavan hiustenkasvua.

Nyt lisään vielä Revivogen-hoitonesteen tuohon mukaan, niin saas nähdä. Tiedä vaikka hiustenlähtö loppuisi kokonaan. Minä en voi enää saada kaikkia menetettyjä hiuksia takaisin, koska hiustenlähtö alkoi niin kauan aikaa sitten, mutta olisin melko tyytyväinen jo siihenkin, että saisin pitää nämä hiukseni, mitkä ovat kylläkin vain neljäsosa siitä, mitä minulla aikoinaan oli.

Ei sun kannata miehiä ja lapsia unohtaa. On niitä harvahiuksisia naisia olemassa, jotka ovat löytäneet miehen itselleen. Tunnen itsekin yhden sellaisen. :) Jos suhde on hiuksista kiinni, niin eipä ole kovin hääppönen suhde kyseessä silloin.

Syö hyvin, liiku, ulkoile, ota kalkkia, magneesiumia, sinkkiä ja kalaöljykapseleita ravintolisäksi. Pidä sosiaalinen elämäsi vireänä ja tee kaikkea, mistä nautit elämässä. Auttaa kummasti.

Voimia!

Äänestä
  • olen itse välillä tasan yhtä masentunut kuin sinä, mutta sitten on otettava itseään niskasta kiinni: ei elämä voi olla pelkistä hiuksista kiinni!

    Sinulla on AINAKIN kaksi vaihtoehota:
    1)Pidä yllä toivoa, sillä toivo kantaa eteenpäin. Ota selvää asioista, hae syytä omalle hiustenlähdölle, kokeile, suhtaudu positiivisesti. Jos tulee takapakkeja, mieti, että tämäkin vaihtoehto on nyt kokeiltu ja siirry seuraavaan. Pukeudu kauniisti, pidä huolta itsestäsi; jos päästät itsesi muutenkin huonoon kuntoon, et ole pelkästään huonohiuksinen vaan väritön, iloton, huomaamaton. Ei elämä silloin ole mitään. Älä perkele anna sille voimattomuuden tunteelle tilaa (kuin tilapäisesti)!
    2) Unohda hiukset ja hanki peruukki: ei tarvitse miettiä joka aamu tuota hiusasiaa, heität tukan päähän ja menoksi. Hae esikuvia: esim. Lilli Suomalainen - Earl tapasi miehensä siinä vaiheessa, kun tukka oli irtoamassa päästä. Ei kaikki ole ulkonäöstä kiinní.

    Tiedän, millaista on, kun elämä pyörii tämän yhden asian ympärillä. Nyt kannattaa todella tehdä päätös, että et anna sen hallita elämääsi. Salli itsellesi silloin tällöin "surupäivä", mutta pistä se sitten taka-alalle.

    Äänestä

Hei!

Samassa veneessä ollaan. Välillä tämä kirous masentaa maanrakoon, välillä unohdan ja elän toivossa. Mutta helppoa ei ole. Tässä vinkkejä omasta elämästäni:

1) Hanki tietoa! Kokeile rogainet, spirot ym. lääkkeet, jotta tiedät, että olet vähintään yrittänyt. Ja kuka tietää.. kokeilemalla voi löytyä keino kaljuuntumisen pysäyttämiseen. Taistele! Älä luovuta ennenkuin olet varma, että kaikki on tehty. Ainakin näin minä saan mielenrauhan asiasta.

2) Asennoidu! Kun kaikki poppakonstit on kokeiltu hanki peruukki ym. Tämän jälkeenhän sinulla on ulkopuolisille näkyvät täydelliset hiukset! Olen ymmärtänyt, ettei nykypäivän peruukit ole tunnistettavissa aidoista hiuksista. Ja mieti kaikki tämä on vain estetiikkaa. Sinulla ei ole tappavaa sairautta tai ruttoa kasvoillasi ( jota ei voi peittää ). Itse myös aknen läpi käyneenä tiedän, että kaljuuntuvan pään voi aina peittää keinotekoisesti, näppyläistä ja arpista naamaa ei.

3) Hyväksy! Asiaa ei ole helppo hyväksyä, mutta maailmassa on vakavampiakin asioita. Mieti niitä ja huomaa kuinka onnekas olet. Sinulla on koko elämä edessäsi. Opettele suhtautumaan asioihin positiivisesti. Urheile, opiskele, pidä itsestäsi huolta. Nauti minuudestasi. Tiedän, että maailma ei tähän kaadu. Ei kaatunut äidillänikään, jolta tämän kaiken perin.

Itse olen vasta kohdassa yksi ja taistelen hiustenlähtöäni vastaan. Tarkoitukseni on kokeilla kaikkia keinoja, ettei asia jäisi harmittamaan siinä vaiheessa kun hiukset ovat lopullisesti poissa.

Ja älä heti kuuntele lääkäreitä! Opiskele aiheesta itse. Kokeile vaihtoehtoja!

Jaksamista! Ja tiedä, ettet ole ainoa:)

Äänestä

Kiitoksia vastauksista. Kyllä tämä ihmisarvoa tuntuu koettelevan. Välillä tuntuu että mieli on aivan myrkyttynyt pelkästään katkeruudella, että miksi juuri minä. Vaikka hetkeksi unohtaisi oman ongelmansa, aina kävelee vastaan se nainen jolla on suurin piirtein maailman paksuimmat hiukset. Ajattelin ensikesään mennessä siirtyä siiliin ja huiveihin, peruukkiin ei ole varaa kyllä hetikään. Sitä en tiedä voinko hyväksyä tätä asiaa täysin koskaan, mutta kunhan oppisin elämään edes tämän kanssa.

Äänestä

revivogenia tai muuta vastaavasti toimivaa tuotetta. Itse olen käyttänyt revivogenia lyhyen aikaa ja tuntuu kuin hiustenlähtö olisi laantunut sen myötä ja pientä uutta hiustakin näyttäisi kasvavan siellä täällä. Kannattaa ainakin kokeilla esim. edellä mainittua ennenkuin liiaksi hiuksettomuuteensa masentuu.

Äänestä
  • Minkälaisia tuotteita nämä nisim ja revivogen ovat? En ole koskaan aikaisemmin kuullut, ennen kuin aloin lukemaan tätä palstaa?

    Itse olen pian 25-vuotias tyttönen joka on kärsinyt hiustenlähdöstä jo useamman vuoden. Viime vuonna sain vasta aikaiseksi mennä ihotautilääkärille. Tällä hetkellä käytän rogainea, josta ei ainakaan vielä ole ollut apua. Päänahka kutisee ja ärsyttää toisinaan se rutiini laittaa ainetta joka ilta ja aamu päähän siinä toivossa, että jotain tapahtuisi.
    Nyt olen käyttänyt rogainea puoli vuotta. Aloitin myös diane nova e-pillerit ja odottelen, että jotain tapahtuisi(muuta kun painonnousua ja vatsakipuja).

    Varsinaista suurta hiustenlähtöä en ole koskaan huomannut, vaikka hiukseni ovat ohenneet vuosien aikana päälaelta. Huiveilla ja kampauksilla olen koittanut peitellä ongelmaani, mutta eivät ihmiset ole sokeita. Asian olen melkein pystynyt hyväksymään(:)), vaikka niitä huonoja, ahdistavia hetkiäkin tulee toisinaan.

    Hyvät naiset kertokaa lisää hyvistä ja huonoista kokemuksistanne. Olen myös miettinyt hiustensiirto mahdollisuuksia. Maksaa varmaan miljoonia, onko kellään kokemuksia?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


gone with the wind kirjoitti:

Haluaisin kuulla miten naiset pärjää tämän hiustenlähdön kanssa, kun itselläni on tosi vaikea hyväksyä se, että menetän hiukseni (en ehkä ihan kokonaan, kun naiset eivät kokonaan kaljuunnu, mutta mitä iloa on hiuksista siellä täällä...). Olen 26-vuotias, hiustenlähtöni alkoi 22-vuoden iässä ja nyt olen siinä pisteessä, että päänahka edestä näkyy jo "liian kirkkaassa" valaistuksessa ja ihan edessä on selvä kalju kohta. Tämä asia ahdistaa minua niin, että todennäköisesti joudun kohta jonkinlaiselle lääkitykselle, kun heti herätessäkin mielessä on vain karu tulevaisuus hiuksettomana. Miten olette selvinneet? Tunnen että jään elämässä kaikesta paitsi, tämä rajoittaa niin paljon. Miehen ja lapset voi heti samantien unohtaa, mutta millaista elämää se sitten tulee olemaan... Voisiko joku mies hyväksyä tämän asian, kun en minä itsekään voi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu