Jäänkö yksin?

Mietin vaa..

Kyllä jään.

Ihmisillä on tapana lohduttaa ''kyl sä vielä jonkun löydät, oot vasta noin nuorikin''. Mutta oikeastaan kenelläkään ei olisi mahdollisuutta saada ystäviä, kavereita saati sitten kumppania jos olisi minun kaltaiseni ihminen. Ihmisen tulisi tehdä jotain itsensä puolesta, ei kenellekkään tuoda kavereita tarjottimella, ne vaan pitää jostain hakea ja ottaa. Joskus ne ihmiset tulevat itse ''tarjottimella viereen'', josta sitten joko otetaan tai ei, miten päättää. Mutta minä, minä en osaa ''oottaa'' niitä kavereita vaikka he kuinka tulisivatkin lähelle.

Esimerkki (tositarina):

Minä kävelen koulun pihassa, vastaan tulee henkilö, jonka olen huomannut katsovan ja vilkuilevan kiinnostuneen oloisena viikkoja. Hän sanoo minulle tärisevällä äänellä jotakin(kuulin kyllä mitä hän sanoi, en tähän vaan nyt laita mitä), mutta kävelen vain ohi kuin en huomaisikaan mitään.

------

Hän yritti kaikkensa, hän sai puristettua itsestään lauseen jonka sanoi minulle, mutta kiitoksena siitä kävelen vain ohitse kun en huomasikaan (kyllä loppui sen kaverin kiinnostus tuohon). Siis ei hemmetti, tiedättekö miltä tuntui tämän jälkeen nähdä kyseistä henkilöä koulussa. Häpesin itseäni suunnattomasti ja halusin vain vajota maan alle. Yksi elämäni vituttavin virhe niistä kymmenistä samankaltaisista.

Kun ajattelen elämääni ja sen sisältöä, se ammottaa tyhjyyttään. Kaikki alkaa menemään päin helvettiä sen takia että elämälläni ei ole juuri mitään sisältöä. Ei sitä pelkällä musiikilla, elokuvilla ja netillä elä. Alkaa tulla niin hemmetin masentuneeksi, mikään ei enää jaksa kiinnostaa, koulu menee päin seiniä, päivät pitkät lojun omissa oloissani kotona/kaupungilla yksin.

Minulla ei pitäisi olla mitään varaa edes valittaa. Saisin asiat kääntymään paremmiksi heti jos vain rohkenisin. Huomioo saan ihan tarpeeksi ihmisiltä, mutta en vain osaa vastata niihin :(

Lisäänpä vielä, että netistä olen jo etsinyt seuraa, treffeillä kerran käynyt ja ikävästi kävi siinäkin..Tyyppi oli valehdellut aika pirusti asioista hän ei ollut muutenkaan tyyppiäni. Enää en uskalla luottaa keneenkään täällä netissä.

Iästäni sen verran, että sitä varmaankin löytyy vähemmän kuin sinulta.

11

742

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ..........

      Elähän niin pienistä luovuta! Minäkin kokeilin kerran netistä etsiä seuraa, ja heti tärppäs! Henkilö oli kaikinpuolin sitä mitä lupasikin ja kuvia vaihdettiin ennen tapaamista:)
      Tosin hän on jo menneen talven lumia mutta ystäviä ollaan edelleen:)
      Kyllä se siitä! Minun on kans hankala tavata livenä ketään, oon sen verran ujo ettei onnistu:(

    • ....

      tyttö vai poika

      • Mietin vaa..

        Juu


    • osokskd

      Ku tollane jumlato harmaa massa läjähtää ruutuun, ei jaksa lukee :/

      Mutta sen sanon, että jos näyttää pirteeltä ja suht iloiselta. Se heijastuu muihinkin ihmisiin. Ja pirteille ihmisille mennään mielummin puhumaan kuin maanpintaa laahaaville norkoilijoille. Kannattaa olla vain pirteämpi ja iloisempi, niin kyllä sä jonkun löydät vaikka tuntuis miten paskalta olo tällä hetkellä... täällä Suomessa ei säälitä yksinäisiä, joten ei kannata jäädä murjottamaan tai jäät jalkoihin ja ajaudut ties mihin tyhmiin paskatekoihin.

      • meetwurstinakki.

        Mutta kerro toki ihmeessä, miten voi "vaan olla" pirtee ja ilonen, jos mieli on oikeesti ihan maassa? Esittäminen on typerää eikä auta mitään, semmonen "hymyile, ettei ne tiedä, että suhun sattuu," vai miten se menikään.. Ei todellakaan kannata. Ja mulla ainakin väkisin hymyileminen aiheuttaa päänsärkyä.

        Tosin jos tämä "*naps* asenne uusiksi" -taktiikka jollain toimii niin mikäs siinä, mutta eipä varmaan enemmistölle ole niin yksinkertaista.

        Ja ketjun alottajalle; mä tiedän täysin miltä susta tuntuu. Niin ei kai sais sanoa, mutta kyllä mä tiedän. Mua nolottaa aivan vietävästi kun nään sitä tyyppiä joskus koulussa. Onneksi hän ei ole kamalan ujo, mutta hirveä tilanne kumminkin. Kummallekin osapuolelle. Se juttu nakertaa mun mielessä lähes päivttäin, jo kuukausien ajan. Ärsyttää kun edes yksi vaivanen sana olis voinu antaa mulle mielenrauhan. Ja olisin voinut saada siitä ihmisestä vaikkapa kaverin itselleni.


      • jaajaajaajaajaajaajaajaajaa...
        meetwurstinakki. kirjoitti:

        Mutta kerro toki ihmeessä, miten voi "vaan olla" pirtee ja ilonen, jos mieli on oikeesti ihan maassa? Esittäminen on typerää eikä auta mitään, semmonen "hymyile, ettei ne tiedä, että suhun sattuu," vai miten se menikään.. Ei todellakaan kannata. Ja mulla ainakin väkisin hymyileminen aiheuttaa päänsärkyä.

        Tosin jos tämä "*naps* asenne uusiksi" -taktiikka jollain toimii niin mikäs siinä, mutta eipä varmaan enemmistölle ole niin yksinkertaista.

        Ja ketjun alottajalle; mä tiedän täysin miltä susta tuntuu. Niin ei kai sais sanoa, mutta kyllä mä tiedän. Mua nolottaa aivan vietävästi kun nään sitä tyyppiä joskus koulussa. Onneksi hän ei ole kamalan ujo, mutta hirveä tilanne kumminkin. Kummallekin osapuolelle. Se juttu nakertaa mun mielessä lähes päivttäin, jo kuukausien ajan. Ärsyttää kun edes yksi vaivanen sana olis voinu antaa mulle mielenrauhan. Ja olisin voinut saada siitä ihmisestä vaikkapa kaverin itselleni.

        Yritä repiä kaikki ilo irti pienimmistäkin ilon aiheista. Ei ole olemassakaan ihmisiä, joilla olisi pelkkää surua elämässä... siis jotka elävät. Jopa joillain Ambomaan punatautisilla on ilonaiheita ja ne joutuu repimään kaiken ilon niistä pienistä riemuista irti, jotta jaksavat elää =(

        Yritä siis sinäkin, ei tietenkään tekopyhästi vaan luontevasti. Kyllä sä vielä piristyt jos vaan jaksat uskoa. Älä luovuta. Olin itteki maanraossa pitkään, mutta nousin sieltä kuitenkin jollain ihmeen kaupalla. Tsemppiä!


    • Pilvipuhuri

      ...tosiaan että rakkauden löytäminen käy helposti? Joillekkin se käy helposti joillekkin vähän vähemmän helposti mut se joka yrittää eniten niin sille se on myös vaikeinta.

    • vanhapoika85

      Kuulostaa tutulta.

      Olet varmaan viellä niin nuori, että ei sinun pitäisi viellä tällaisia asioita edes miettiä. Sitäpaitsi sinulla tuntuu olevan muutenkin kysyntää, joten väittäisin, että et onnistu jäämään yksin, jos vähääkään tulet vastaan muille ihmisille.

    • Anonyymi

      Huoran perseestä olen syntynyt tänne vain henkisesti kärsimään...

    • Anonyymi

      Perseestä Huoran olen syntynyt tänne vain henkisesti kärsimään

    • Anonyymi

      Henkisesti kärsimään olen syntynyt tänne vain perseestä Huoran

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5078
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3327
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1472
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1307
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      908
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe