Nyt kantani on muttunut ja kokoomus on vienyt sdämeni.
Kokoomus
Voittoon
8545
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Aika siistii toi kokoomuksen vaalikampanja muihin verrattuna, tosin ei vielä kunnolla alkanutkaan mytta yleensä heti alussa tulee selväksi.
Ei sellainen puolue, joka irvailee toisia, pysty hoitamaan valtakunnan asioita! Olin jo kallistumassa Kataisen kyytiin, mutta kun luin tuon kokoomuksen irvailun keskustalle, mieleni muuttui.
Keskustan vaalilausehan on jotain "Ihan kuin itseäsi äänestäisit". Kokoomus väänsi sen jossain julkaisussaan tosi röyhkeästi "Ihan kuin itseäsi pettäisit". Täysin lapsellista touhua henkilöiltä, joiden pitäisi päättää Suomen lainsäädännöstä.
Ääneni menee nyt keskustalle.
Periaatteen vuoksi en äänestä jos pitävät rattijuopumuksesta tuomitun ehdokkaanaan.
Vaikkakin kaikist taitaa löytyy jonkinsortin sakkoja.
Todellakin jos sillä perusteella niin iänestämättä jiä jka puolueesta löytyy nimihenkilöitä. Valintani kuitenkin oon tehny ja se on Kokoomus.
KOTONA JA TYÖSSÄ ILMAN VÄKIVALLAN UHKAA
Jokainen voi elää turvallista elämää kotona ja työssä, koulussa ja vapaa-ajallaan. On lisättävä taloudellisia resursseja väkivallan vähentämiseen tähtääviin toimenpiteisiin, kuten väkivallan tekijöiden hoitoon ja kuntoutukseen. Väkivallan tuomitsevaa asennekasvatusta ja opetusta on annettava jo päiväkodista alkaen.
Väkivallan estämiseksi ja selvittämiseksi on tehostettava paikallisviranomaisyhteistyötä mm. neuvolan/ koulun/ sosiaaliviranomaisten/ terveydenhuollon/ poliisin välillä. Lisäksi on luotava lainsäädäntö suojelemaan väkivaltaoikeudenkäyntien todistajia.
Kokoomusnaiset näkevät tärkeäksi perustaa lisää turvakoteja pari- ja lähisuhdeväkivallan urheille. Lisäksi tarvitaan salaisia turvakoteja nais- ja lapsikaupan uhreille ja prostituutiosta irtipääsemisen edistämiseksi.
Rikoslakia tarkennetaan ja tiukennetaan käsittämään myös sellaiset tapaukset, jossa väkivalta on jatkunut pitkän ajan, vaikka yksittäiset väkivaltateot eivät olisikaan olleet vakavia. Lähestymiskiellon saamisen perusteita on helpotettava ja lähestymiskieltoaikaa pidennettävä riittävän pitkäaikaisen suojan saamiseksi.
Kokoomusnaisten mielestä seksuaalinen häirintä on aina rikos. Seksuaaliseksi häirinnäksi on määritelty vain työpaikalla tapahtuva sukupuolisuuteen viittaava ja loukkaava käyttäytyminen sekä seksuaalisesti virittyneet puheet. Kotona, koulussa, asuinympäristössä ja harrastuksissa tapahtuvan seksuaalisen häirinnän kriteerit täyttävää toimintaa ei vielä ole lainsäädännössä tunnustettu seksuaaliseksi häirinnäksi. Myös työn ulkopuolella tapahtuva seksuaalinen häirintä on tunnustettava omaksi rikoksekseen, jolle rikoslaissa on määriteltävä rangaistus.
Kokoomusnaiset muistuttavat vielä, että väkivaltalainsäädännön kehittäminen ja perheväkivallasta ja seksuaalisesta häirinnästä annettavien rangaistusten koventaminen antaisivat viestin siitä, että pari- ja lähisuhdeväkivalta- ja seksuaalirikokset ovat mitä suurimmassa määrin rikoksia ihmisyyttä vastaan ja siten aina rangaistavia tekoja.
Lahtareilla on aina taipumusta jotenkin saattaa suuriosa väestöstä hädänalaiseen tilaan.
Onko tuo sitä törkyturpa äänestämistä.