KOKEMUKSIA

Kertokaa kokemuksia 75 V6 ALFA-ROMEOSTA. Olea aikeissa hankkia kakkosautoksi(1.autoksi on tilattu uuden sukupolven AVENSIS) ko. mallisen auton , mikä on ko. autojen hintataso. Mihin kannattaa kiinnittää huomiota. Joka tapauksessa aion hankkia ALFA-ROMEO 75 3,0 V6:n.
7841
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jos nyt olet tosissasi, niin hyvä valinta! :)

Itselläni on toinen kappale menossa, ja siirtyminen muunlaiseen liikennevälineeseen näyttää päivä päivältä mahdottomammalta.

Vaikutat aika hätäiseltä, aivan kuin minä silloin kolme vuotta sitten kun ostin ensimmäisen alfani (totta, olen näinkin noviisi...). Kiireen voit unohtaa varsinkin jos haluat ostaa auton Suomesta, sillä en itse ainakaan ole vähään aikaan nähnyt V6-malleja myynnissä. Hyviä lienee täällä enää kourallinen, ja myynnissä olevat yksilöt ovat harvemmin niitä hyviä, ikävä kyllä.

Kun lopulta löydät lupaavan ehdokkaan, tarkistuslista näin vanhassa autossa ulottuu tietenkin melkein kaikkeen. Ruostetta voi ensin etsiä takavalojen alareunasta, muovilevikkeiden alta, pohjassa tunkin nostokohdista ja erityisesti kannattaa tarkistaa tukivarsien ja ripustusten läheiset alueet etupuolella, olen joskus nähnyt pahanlaista mädäntymistä kriittisissä paikoissa etupyöräntuennan seudulla.

Moottorista tarkista ensimmäisenä että jäähdytysnesteessä ei ole öljyä (=kannentiivistevaurio). Ajellessa voit sitten tunnustella että väriseekö kardaani (=kuminivelet rikki). Moottorin pitäisi kuulostaa hyvältä ja olla erittäin kierrosherkkä. 1- ja 2-vaihteiden synkronointi ei kovassa käytössä juuri 100tkm pidemmälle kestä, jos uskallat kokeile paria hieman nopeampaa vaihtoa. Btw, kytkinpaketti maksaa tarvikkeenakin 500 euroa.

Kokeile kolmosvaihteella pari kertaa antaa ja päästää kaasua, jos perästä kuuluu kolketta vaihteiston tukikumit ja/tai iso takatuennan kumihela ovat rikki (vaikeita vaihtaa). Oikeastaan näin vanhassa ja melko tehokkaassa autossa ihmettelisin jos mikään kumituki/pusla voimansiirrossa ja alustassa olisi säilynyt uudesta asti ehjänä, eli tenttaa omistajaa siitä mitä kaikkea on rempattu. Jos jotain kumia ei ole ikinä vaihdettu, uskaltaisin väittää että se ei enää kauaa kestä.

Ja muista että päätyessäsi 75 3.0-malliin teet tietoisen valinnan maksaa moottorin ja voimansiirron osista keskimäärin tuplahintaa (joskus tripla) verrattuna 75 TS 2.0:aan. Koeaja ihmeessä myös kaksilitraista ja päätä sitten onko V6 lisävaivan/rahan arvoinen. Minun mielestäni on :).

Lisäohjeita moottorin tutkimiseen ostotilanteessa:
http://www.gtv6.org

Niin, ja hintahaitaria voisin arvioida niin että itse maksaisin 5000 eur erittäin hyvästä yksilöstä, 3000 keskiverrosta ja en mitään huonosta.

Äänestä
  • Kiitti kovasti kirjoituksestasi, ittekin mietin ,jos kuitenkin ostaisin sen 2,0 TS:n, kun tosiaankin ne V6 mallit on kiven alla(hyvät).Onko sulla kokemuksia noista tuonti ALFOISTA? kannattaako itse hakea V6 tai 2,0 TS

    Äänestä

  • VINKEISTÄ kirjoitti:

    Kiitti kovasti kirjoituksestasi, ittekin mietin ,jos kuitenkin ostaisin sen 2,0 TS:n, kun tosiaankin ne V6 mallit on kiven alla(hyvät).Onko sulla kokemuksia noista tuonti ALFOISTA? kannattaako itse hakea V6 tai 2,0 TS

    Jos olisin itse nyt ostamassa niin melko varmasti hakisin V6:den Saksasta. Suomessa kun tosiaan niitä tulee myyntiin noin yksi kappale puolessa vuodessa. Hinnat www.mobile.de:ssä pyörivät noin 2000-5000 eurossa. Monet halvatkin näyttävät (ainakin postimerkin kokoisissa) kuvissa näteiltä, mutta kovasti arveluttaa noiden autobaanalla rääkättyjen vanhusten tekniikan kunto. Mutta enpä ole käynyt kokeilemassa, lähtekää joku nyt ihmeessä hakemaan Alfaa ja kertokaa sitten kokemuksistanne!

    Äänestä

  • milano kirjoitti:

    Jos olisin itse nyt ostamassa niin melko varmasti hakisin V6:den Saksasta. Suomessa kun tosiaan niitä tulee myyntiin noin yksi kappale puolessa vuodessa. Hinnat www.mobile.de:ssä pyörivät noin 2000-5000 eurossa. Monet halvatkin näyttävät (ainakin postimerkin kokoisissa) kuvissa näteiltä, mutta kovasti arveluttaa noiden autobaanalla rääkättyjen vanhusten tekniikan kunto. Mutta enpä ole käynyt kokeilemassa, lähtekää joku nyt ihmeessä hakemaan Alfaa ja kertokaa sitten kokemuksistanne!

    Niin tai muualta keskieuroopasta kuten esim. ranskasta. Tosin ei niitä täälläkään näyta hirveesti olevan, yksittäiskappaleita. Huomioni olisi kuitenkin että kilometrit usein alhaisempia kuin saksassa esim. Aika kovia pyyntihintoja niissä 75 V6issa kuitenkin on:

    ALFA ROMEO 75 3.0 V6 POTANZIATA - 1991
    121 129 km
    4 omistajaa täyd. hulotohistoria
    5 490 € / virheetön

    ALFA ROMEO 75 3.0 V6 - 1988
    155 403 km
    1 omistaja
    6 000 €

    Äänestä

kiinnittää huomiota siihen että peruu sen Avensiksaksen kaupan ja tilaa uuden Alfan, 156 mallia! Mukavampi se on kuin mitäänsanomaton Avensiksaksis! :)

Äänestä
  • .......se sitten tänkin palstan tasosta...luulin edes täällä olevan järki ihmisiä...

    Äänestä

...en sano mitään kun kokemukset rajoittuvat pariin koeajoon mutta tuo 75 V6:n on kertakaikkisen mahtava auto ja kesäautoksi mitä parhain, voin siis suositella lämpymästi jos alfan haluat hankkia...=))

hinnat liikkuvat 2000-5000€ haitarissa ja hyvästä kannattaa maksaa... huonoon taas saa rahaa menemään pilvin pimein...

tutki ruostevauriot, eli tunkin korvakot lokasuojan kaaret ja helmat levikkeidn alta, myös takavalojen alta saattaa löytyä ruostetta

jos moottori savuuttaa tai kolisee saattaa olla kallista remppaa tiedossa

myös kardaanin rättinivelet kannattaa katsastaa samoin kuin vaihdelaatikon kiinnityspisteet ja tuennat...
varmistu myös siitä että jakopään remmi ja MYÖS kiristin on vaihdettu(vaihtoväli 60 tkm)..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ALFA 75 V6 kirjoitti:

Kertokaa kokemuksia 75 V6 ALFA-ROMEOSTA. Olea aikeissa hankkia kakkosautoksi(1.autoksi on tilattu uuden sukupolven AVENSIS) ko. mallisen auton , mikä on ko. autojen hintataso. Mihin kannattaa kiinnittää huomiota. Joka tapauksessa aion hankkia ALFA-ROMEO 75 3,0 V6:n.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu