vuosia sitten tutustuin ja ihastuin kovasti tummaan euroopassa asuvaan mieheen. hänellä oli myös vahvat tunteet minua kohtaan.Mutta petin hänen luottamuksensa ja satutin kovasti. hän löysi myöhemmin uuden. nyt ero tullut siitäkin. hän on tulossa vierailulle pian luokseni. miten vierailu sujuu, tuleeko siitä katastrofi, niin kuin edellisellä kerralla vuosia sitten vai onnistuuko vierailu? palaako vanhat tunteet? syntyykö suhde uudestaan ja jos, niin kestääkö se tällä kertaa...?
Calmato
palaako vanha onni?
1119
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
On ollut vain unelma onnesta. Aika on kullannut muistot ja saanut häipymään mielestä ristiriidat, joita suhteessa on ollut alusta asti.
Kaksi aikuista pystyy halutessaan saamaan suhteen kyllä toimimaan, mutta haluavatko he sitä tosissaan? Haluatko lopulta edes itse - vai saako ihmisen ikävä toisen luo, syli-ikävä, toivomaan hänestä ratkaisijaa asioille, joita kukaan ei voi ratkaista toisen ihmisen puolesta.
Ei ole väärin vaikka peruuttaa sinun luonasi majoittumisen ja ehdottaa hänelle asumista hotellissa, jotta voitte tavat neutraalimmalla maaperällä kuin kodissasi. Koti on omaa reviiriäsi ja paikka, jossa sinun tulee saada levätä ja tuntea olosi sellaiseksi, että et joudu suorittamaan mitään etkä kenellekään.
Tapaamalla muualla, kenties jonkun ystävsi luona, voitte tunnustella mahdollista yhdessä viihtymistänne kaikessa rauhassa. Miehellä on voimakas eroottinen unelma, sinä toivot suhteelta myös paljon paljon muutakin. Onko tästä miehestä siihen selviää vain neutraalilla maaperällä niin, että näet hänet ikään kuin viisaan naisystäväsi silmin.
Otat luottamuksen pettämisestä täyden syyn itsellesi. Miehellä ei ole sen puhtaammat paperit näissä pettämisasioissa kuin sinullakaan - hän vain pitää naisen uskollisuutta itsestään selvänä ja noudattaa omaan sukupuoleensa toista moraalikoodia.