Suomessa kuolee ja loukkaantuu muslimeita työtapaturmissa ällistyttävän vähän. Onko asia niin, että ympärileikkaus ja Mekkaan päin kumartaminen suojaa työtapaturmilta?
Islaminusko suojaa tehokkaasti työtapaturmilta
Työterveysintoilija
2172
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Meidän Jumalamme on suurin, Hänelle olkoon kunnia ja ylistys iankaikkisesti, älhämdylillää!
Uskonnolla ja työtapaturmilla ei ole mitään syy-yhteyttä toisiinsa. Tämän voi sanoa työsuojelun luottamushenkilönä. Työtapaturmat johtuvat kyllä aivan järkevistä tekijöistä.
Minkään uskonnon Jumala ei ole suuri. Niin huonosti ovat ihmisten ja kansojen asiat maapallolla, että suuri Jumala olisi saanut asiat jo korjatuksi ja ihmisen voimaan hyvin joka kolkassa ajat sitten.
Perinteiset Jumalat näyttävät pikemminkin olevan varsin pieniä ja riidanhaluisia, kun ovat saaneet ihmiset tappamaan ja kylvämään vihaa ympärilleen. Pyhät kirjatkin näyttävät olevan parhaiten selitettävissä ihmisten omiksi aikaansaannoksiksi, joten ei viitsitä olla epärehellisiä Jumalan suuruuden ylistämisen kanssa.