Ei ole pää-äänenkannattajalehtenne alueella paljon tekemisistänne kirjoitellut. Onko käsky lopettamisesta vain paikallisen "johtajan", vai onko oikein pyydetty Turusta neuvoa?
Näin jäsenyyttä harkitsevana mielelläni kuulisin teistä jotakin. Keskusteluni loimaalaisvaikuttajien kanssa ovat "kirvesvartta ja päivää hyvää paistaa" tasolla. Se kummastuttaa, vaikka on vaalitaisto Paulin puolesta ja kokoomukselaiset kaupunginjohtajat taistelevat kilpaa keskenään ja valtuuston jäsenten kanssa. Onko jotakin salattavaa?
Näin jäsenyyttä harkitsevana mielelläni kuulisin teistä jotakin. Keskusteluni loimaalaisvaikuttajien kanssa ovat "kirvesvartta ja päivää hyvää paistaa" tasolla. Se kummastuttaa, vaikka on vaalitaisto Paulin puolesta ja kokoomukselaiset kaupunginjohtajat taistelevat kilpaa keskenään ja valtuuston jäsenten kanssa. Onko jotakin salattavaa?
Vastaukset 49
Vanhimmat
Olemme kansanvaltainen ja demokraattinen, sekä perinteikäs puolue. Sisäisiä asioitamme emme julkisuudessa levitä. Pauli Salmista tuemme. Kaupunginjohtajamme nauttii luottamustamme. Entinen kaupunginjohtajamme on luotettava. Jäsenemme eivät riitele, vaan kehittävät kokoomusta nuorekkaaksi ja dynaamiseksi. Tervetuloa jäseneksemme, kunhan omaat perusisänmaalliset arvot, kuten koti, uskomukset ja yhteiset rahat.
Kaikkea muuta kuin demokraattinen ja kansanvaltainen.ÄÄLIÖ!!!
Olemme kansanvaltainen ja demokraattinen, sekä perinteikäs puolue. Sisäisiä asioitamme emme julkisuudessa levitä. Pauli Salmista tuemme(;. Kaupunginjohtajamme nauttii luottamustamme(;. Entinen kaupunginjohtajamme on luotettava. Jäsenemme eivät riitele, vaan kehittävät kokoomusta nuorekkaaksi ja dynaamiseksi. Tervetuloa jäseneksemme, kunhan omaat perusisänmaalliset arvot, kuten yhteiset rahat.
Me, kansainvälisen kommunismin läpitunkemat kommunistit, otamme sinut heti rivijäseneksemme. Loittone kokoomuksesta ja sen harjoittamasta taantumuksen politiikasta! Pois imperialismi, konoliaalinen toiminta ja Indokiinan ryöstö!
Liity punaisten lippujemme pitkään riviin ja tunne toveri povellasi. Anna marxsismi-leninismin hyväillä ajatuksiasi, tekojasi, käsiäsi ja vartalosi. Ota vastaan pyhä velvollisuus ja tämä jäsenkirja, joka on puolestasi jo täytetty mainemerkinnöin. Tartu työhön ja opi kaikki aakkoset. Se ei riitä, mutta opi ne! Sillä sinun täytyy astua johtoon!
Olisinpa puoluejohtaja, niin kilvan haluaisin tämän kirjoittajan näpelöimään omat puheeni. Ohjeeksi antaisin niitä puolueen maakunnan miehille ja naisillekin käyttöön. Enää harvoin saa lukea tätä yksinkertaista, polkevaa, tunnepitoista ja salakavalaa viestiä, jolla ihmismieli kiihoitetaan.
Sinä viet ihmisten mielenkiinnon yksittäiseen henkilöön, vaikka laaja kokoomukselainen kenttä suu auki odottaa vastauksia. Voimmeko me jäsenmaksun maksaneet nukkua yömme rauhassa? Onko koti, uskonto ja isänmaa enää turvassa? Mitä tekeen Loimaan piirin kokoomusjohto? Entäpä se, se,.. mikä sen nimi.. no nyt.... on se ... siilinjärveläinen, se Sauli Katajaitoinen, mitä hän tekee? Miten käy Paulin vaalitaiston?
Ei sitä nyt kukaan vastaa..... ei siellä ole ketään innokasta..... leikkiikö ne vaikeasti tavoitettavaa loimaanlikkaa?
Kyllä torilla köäydään käsiksi ja kahvia väkisin kaadetaan kuppiin, mutta nyt on niin salaista kokoomustouhu, että .... että...
Tapasin torilla vaalikiihoituksessa kokoomuksen koko johtotroikan. Sanoivat, etteivät vastaa nettiin. Sinne kirjoittavat eivät kuitenkaan äänestä heitä. Salattavaa on, mutta se siitä.
Kumpi tämä juttu on? Vvakava tieto, vai juonikas vitsi? Jos ei ole vitsi, niin koko sukumme alkaa pohtia kepuun siirtymistä.
Voi olla turhaa kokoomusedustajien yritys eduskuntaan. Loimaan kokoomusäänet menee Turkulaiselle "naistenniehelle" pikkutyttöjen kännykkään seksiviestien ja trehvien pyytelijälle, todelliselle "don fucking K:lle"
Kenen joukoissa seisot, kenen lippua kannat. Kyllähän se on jokaisen JÄRKIihmisen tiedossa, että valtuustoon pitää saada täydellinen proletariaatin diktatuuri, sekä ensimmäinen kolhoosi "moskovan" liepeille. Heimolinnasta tehdään kaupunkin ensimmäisen duuman istuntosali.
Joku stalinisti on herännyr ruususen unestaan! Halloo, se juna on jo mennyt Neuvostoliiton hajottua!! Menes vaikka Kuubaan kattomaan; siellä kommunismi on vielä hetken henkitoreissaan, kunnes Castro kuukahtaa!
Oletko tietoinen, että junat tulevat aina takaisin? Tiedätkö, että Leninille tulivat syvemmät rypyt ajatuksistaan? Maailama! Avaa jälleen silmäsi katsomaan Lenin-tunnukset! Luo punalippujen! Älä luota porvariin, pappiin tai poliisiin! Älä anna varkaalle kättä, sillä sinunon, hei sosdemi, tämä maailma uudistettava! Matkansa päähän toverimme tullut jo on. Siinä aina juttu on muuttumaton!
Rauhoitu hyvä ihminen! Ota iltalääkkeesi ja unohda illuusiosi siitä että olet suuri ajattelija! Juna ei tule takaisin ja joulupukkia ei ole olemassa. Leninin balsamointi rapistuu ja ihmisten muistot kommunismin harhaluuloista samaan tahtiin sen kanssa! Älä luota poliisiin, pappiin, porvariin - äläkä kommunismiin!
Sinä keksit sitten uutta ja ainutlaatuista kirjoitettavaa. ..... Ota iltalääkkeesi...... Tämä kuule on niin uutta ja innostavaa, että mistä oikein osasit ja kykenit sen loihtimaan? HÄ? Tylsimys! Sitä on hokeneet amispojut jo 1996 vuodesta alkaen.
ISÄS OLI AMISPOJU! MINULLA ON AKATEEMINEN KOULUTUS JA OLEN TARKKA SUOMENKIELEN SUHTEEN! LUKIHÄIRIÖINEN!! KATSO AIKAISEMPAA KIRJOTUSTASI JA MIETI KUKA ON AMISPOJU! PÄIVÄKOTILAPSEN KIRJOITUSTA!
Niin katsos, kun äitisi otti aina työkalunsa aamulla mukaan. Se oli reisien välissä. Muistatkos poju sitä aikaa?
Alkaa mäntillä kirjoitusvirheet jo olla vähissä!!
Hyvä poika, alat olla jo ala-asteainesta!! :)
Höyläsin äitiäsi ennen pedofiilistä isääsi. Heippa vaan piltti!
SINÄ ET OLE NAISTA SAANUT KUIN KUVITELMISSASI! EI KUN KÄSI KÄYMÄÄN... :)
Haluatko, että kirjoitan, kuinka mahdottomia ruokottomuuksia äitisi huutaa orgun hetkellä?
Omaat aikamoisia tietoja!! Äiti on ollut haudassa jo vuosia!! Sulla on meedion kykyjä!!
Hyvä poika! Lääkitystä poika, lääkitystä lisää!!
Kyllä se perjantaina oli Alkon pullopalautukseen työntämässä tyhjiä Jorma-pulloja. Mukana olivat Sössö-Seppo ja Pärä-Pentti ja tuntematon huumesälli. Onko sulla poika-rukka hallussanaatioita kotiasioistasi?
Nyt minä kyllä lopetan vastaamisen noin tuhman pojan viesteihin! Olet ihan liian fiksu vastus minulle!!
Kiva kuitenkin huomata, että avohoidossakin ihminen pärjää noin hyvin; on tietokoneet ja kaikkea...
:)
Minä jatkan tuon kanssa jankuttamista, kun olen tyhmä ja se on keljuillut jo noin paljon. Menen sinä helvettiin mun nimeltä. Se on koululapsi, jota opet auttaa.... byyäääähh!
Kepulainen naapurinikin on ruvennut lukemaan näitä, kun sitä naurattaa kovin.
Punikit, joita saisi sorakuopilla kirkonmenojen jälkeen ammuskella. Sellainen puute tekee tosikokoomukselaisen sairaaksi ja äreäksi.
sinäkö olet muka akateeminen, höh.
KESKUSTELUSEURA TEKEE KALTAISEKSEEN!!
EX NIHILO, NIHIL EST!! :)
Ette olekkaan kuolleita? Pieni elonpihinä sielläkin?
Ei ole Pauli Salmisen housuissa mukavaa pyrkiä Loimaalta eduskuntaan. Oma puolue on Janus-kasvoisena muka-mukana. Selän takana puhutaan paskaa ja ääniä ohjataan Ilelle. Joopa oj jooo...
Minuakin alkaa askarruttaa Pauli Salmisen kohtalo. Ehdokas aloitti jo kesällä ja koneiston piti olla kunnossa. Nyt tiedän (vieressä kuultua), että loimaalaiset kokoomuspiirit ajaa todellakin Ilkka Kanervalle äänia Ysitien reunalta Turkuun asti. Miksi näin tehdään?
Kyllä Pauli Salmisella tuntuu olevan tehokas ja näkyvä kampanja. Tukilistakin on laaja ja monialainen.
En ymmärrä, että mihin perustuu väite, ettei Paulilla ole paikalliskokkareiden tukea.
Itsekin PS äänestän. Paulilla on yleensä ottaen hyvät ja laaja-alaiset tulevaisuuskannanotot.
Muistaakseni ainut kompastuskivi oli Paulille tulla, kun loppuvuodesta, mahtipontisesti Metsämaan seurakuntakodin puolesta kampanjoi. Kulmakuntapolitiikka ei sovellu valtakunnanpolitiikkaan.
Kaikilta, joiden nimi on listalla ei ole edes kysytty suostumusta nimen julkaisemiseen listalla tai että ne edes olisi ko. henkilön takana.
Paljastui heti lehden ilmestymisen jälkeen, että tietyt "vanhurskaat" odottivat riitaa ja känää Paulin vaaliohjelman joukkoon.
Tarkoittanet ilmeisesti hurskastelijat. Vanhurskaat ei sovi tuohon yhteyteen.
Mukanaan raamattu, jonka välissä kokoomuksen jäsenmaksukuitti ja hurskas ilme naamallaan.
Kuulin ystävältä, että täällä keskustellaan LOimaan kokoomuksesta.
Hyvä on että Lehti on pitänyt jotakin linjaa joulukuun lopun aikana julkistetun törkeän lehtijutun jälkeen.
Olen ihmetellyt, että miten kokoomuksessa on enemmistö on ihan ok. Ongelmia tuo muutaman valtuutetun myyräntyö, joka ei ole vähäistä. ikävää että niitä on jouduttu selvittämään oikeudessakin. Mutta kai se on pakko, että totuus muutaman ihmisen pahuudesta tulee julki.
Ikävintä on, että muutama kokoomusvaikuttaja on joutunut kohtuuttoman loanheiton uhriksi. Kaupunkilaisena äänestäjä luotan täysin kokoomukseen edellee. Voimia toivoen.
Kyllä kai LL:n linja pitää, kun kokkareiden johtohenkilöt marssivat päätoimittajan puheille ja vaativat olemaan kirjoittamatta kokkareista mitään, paitsi postitiivisia asioita. Kannattaisi "elää" niin, ettei ole kirjoitettavia negatiivisia asioita.
Niin mihin? Helppo on syytellä. Luulen, että päätoimittaja on viisas ja on ymmärtänyt kenen antaa kirjoittaa ja mitä.
Enkä ymmärrä miksi Loimaan Lehti alistuisi kokkareiden pomotukseen? Anteeksi tyhmyyteni, mutta en ymmärrä yhteyttä. On LL kokoomuslainen? Ei kai..
Kukapa on toimitusjohtaja? Mitenkäpä Turusta Ketos-veljekset vain vihjaa jotakin, niin loimaalaiset läähättäen ja häntää heiluttaen tekee enemmänkin. Katso lehden juttuja! Loistaako tasapuolisuus ja paikallislehden puolluettomuus? Tä?
Katso näitä kirjoituksia ja katso Paulin saamaa tukea ja kannatusta siis sitä todellista, ei kaksinaamaista lässyä.
Onko Lehden toimitusjohtaja ja Ketoset Loimaan kokoomuksen tukipilarit?
Kuulostaa salaperäiseltä kuin Da Vinci koodissa. HEi me puhutaan edelleen Loimaasta, tuskin kyse sen suuremmasta salaliittoteariasta.
Antaisit yhden kongreettisen esimerkin! Kuka on tehnyt ja kuka hyötyy????
Hyvä teksti. Olisin kysellyt samanlaisia kysymyksiä. Mikä ihmeen kokoomusantipatia täällä riehuu. Mahtaako kokoomusihmiset Loimaalla ymmärtää miten paljon niillä on vaikusvaltaa ja että ihan Ketoset niitä tukee, ja varmaan rahoittaakin. Uskomatonta minkälaista paatosta. Ei kai joku katkeroitunut olisi takana?
Se että sanoo olevansa kokoomukselainen ja tyhmä on vielä ymmärrettävää, mutta sen jatkuva jankuttaminen jotakin muuta?
Tule pois pullosta ja veä ilmaa ja anna valon tulla silmääsi.
Ei katkera on edessä. Roikkuu sulla huosussa.
Oi tietämättämyys
-sä suurin mahti maailman!
Kun meillä on rahaa,me sponsoroimme ja rahoitamme monia hankkeita niin kuulkaas tavalliset tallaajat,te tanssitte meidän laulujen tahtiin,että älkääs kirjoitelko meidän vastaisia juttuja! t.yks rahaherra
Kunnallisvaaleissa hieman innostuin ja olin kokoomuksen sakissa vaalityössä. En usko vieläkään millä tiedoilla ja asenteilla siinä oltiin liikkeellä! Sanon vai, että pienillä miehillä (rakenteeltaan ja mieleltään) oli suuret luulot itsestään ja läpi meni, että paukkui. Nyt istuvat tyytyväisinä ja kansa on saanut piirtää.
Pysy kaukana jaloistamme!