Suomessa voitaisiin hyvin ottaa käyttöön maksullinen rantautumiskortti, tai miksei se samalla voisi olla lunnonkäyttökortti. Tarkoittaisi esimerkiksi veneilijän kannalta sitä, että pitäisi maksaa ikään kuin kalastuluvan kaltainen maksu siitä, että käyttää luonnonsatamia. Valtio saisi tulot ja maanomistajat voisivat sitten hakea korvauksia valtiolta maan käytöstä jokamiehen oikeuksiin perustuen. Systeemi toimis siis samalla tavalla kuin kalastuskortti. Maanomistajat saisivat korvauksen perustuen esim. suoritettuihin hoitotoimenpiteisiin tai esitettyyn maan kulumiseen. Monet veneilijöiden suosimat luonnon satamathan eivät missään nimessä ole enää luonnotilaisia, vaan kuluneita paikkoja, joissain jopa nuotipaikkoja yms. Kortti olisi vapaaehtoinen siten, että jos ei käyttäisi luonnon satamia, ei korttia tarvitisi. Valvontavastuu olisi maanomistajilla. Kortti olisi pakollinen myös muille kuin Suomen kansalaisille ja koskisi siis kaikkea luonnon käyttöä.
Jokamiehet
kuriin.
293365
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Mutta odotappa hetki sillä kohta nämä punaiset nettiveneilijät siis nykytaistolaiset hyökkäävät tuon kapitalistisen ehdotuksesi kimppuun.
Oneksi näitä sosialisteja ei tarvitse ottaa vakavasti, kaheleita kun ovat.
Oletkohan ottanut lääkkeesi puheet on kyllä sairaita
Päin vastoin, voin erittäin hyvin enkä tarvitse lääkitystä. Mutta voisitko kertoa, miksi toisen omaisuuden kuluttaminen sallitaan ja ilman, että omistaja saa siitä korvauksen?
Maanomistamiseen, erityisesti metsämaan, liittyy myös velvoitteita. Kuka korvaa aiheuttamasi vahingot kun tallaat taimet tietämättömyyttäsi. Entä luonnonsatamien raiskaukset? Kiviä siirretään rantautumisen helpottamiseksi, kulkureitteihin muodostuu polkuja, sammaleet potkitaa ja tehdään nuotiopaikkoja.
Selitä.
herpes ku sinä ei ymärä tai sit sinä ole vaan sosialisti.
Mitä tulee vesistöjen ja rantojen käyttöön.Vedet ja maat on olleet miljoonia vuosia siinä missä nytkin.Ei muutamalla harvalla ihmisellä ole yksinoikeutta.Veneilen ja rantaudun ihan missä huvittaa!
laittaa tuo maksu kaikille marjan- ja sientenpoimijoille. Tietysti maanomistajille vahva valvontavelvollisuus ellei peräti sakotusoikeus, vähintään rikesakko olisi ilmeisesti kohtuullinen.
Kuinka paljon on saaria esim. Turunmaan saaristossa, Ahvenanmaalla ilm. n. 6500 kpl. Oletteko tarkistaneet, monessako niistä on maihinnousukieltoa osoittava tolppa tai lappu.
Käydään aina merenpuolella missä itsekin olen, mutta aikoinaan suurella järvellä ollessani en koskaan kuullut tai nähnyt mitään huitomista tai vittuilua.Se tosin olikin ITÄSUOMESSA.
käyttöön, voidaan antaa vastaava ala maata korvauksena heille vaikka inarista...
Että tämmönen ehdotus mulla...
Ottavat varmaan sen mielellään vastaan, kun hyvää hyvyttään valtio antaa niitten pitää se mökkinsä siellä saaressa itellään...
MUTTA KAIKKI MAA-ALUEET KAIKILLE SUOMEN JA MIKSEI MAKSAVIEN TURISTIENKIN VAPAASEEN KÄYTTÖÖN....
kun että ne saaret ovat muutaman ihmisen hallinnassa, se ei voi olla oikein ,,,asiaan on tultava muutos...
JO kyltit ja huitomiset riittää...!!!!
pahasti tuossa itäisessä naapurissa, että systeemi hajosi. Siellä Neuvostoliitossa olisit varmaan viihtynyt ja pitänyt sitä paratiisina.
Omistaa maata 600 m2 per nenä kommunistiaikana ja systeemin vaihtuessa (toistaiseksi) maatilkut kuten asunnot jäi omistajilleen.Että ei ns.uusrikkaat kaikkia vieneet.
nämä täällä kirjoittelevat vasemmistososialistit entisen ihanne maansa systeemit tuntevat.
Jos tietää muutakin kuin aku ankan.
VENEILIJÄT TUHOAVAT SAARISTON LUONTOA TUHAT KERTAA VÄHEMMÄN KUIN MÖKKILÄISET
en rajannut pois maanomistajia, en mökkiläisiä tai vakituisia asukkaitakaan. Samoin he joutuisivat suorittamaan kyseisen maksun, mikäli haluaisivat liikkua muualla kuin omistamaalaan maalla. Aivan samoin kuin hoitavat valtion kalastuksenhoitomaksun.
Näyttää vain olevan niin, että tällä palstalla riehuu joukko punikkiveneilijöitä, joille kaikenlaiset käyttömaksut ovat vastenmielisiä. Mielestäni olisi erittäin hyvä kerätä kaikilta luonnonkäyttäjiltä korvamerkittyä rahaa luontomme säilyttämiseen. Yleisesti ajatellaan niin, että kaikki voivat käyttää ja kuluttaa luontoamme jokamiehenoikeuksiin perustuen, mutta vain maanomistajat ovat velvollisia maksamaan luonnon hoitamisesta. Ensin maksat ja hoidat ja sitten katsot kun jokamies tulee veneineen tai telttoineen sokemaan paikat. Pahimpia ovat ns. retkiveneilijät, jotka käyvät paskalla pusikossa ja jättävät paperit sammaleen alle, mistä linnut ne sitten kaivavat esiin kun jokamies on kotona vuokrakaksiossaan Matinkylässä. Mielestäni käyttömaksu on kehitykelpoinen ajatus.
kaikilta kansalaisilta kerättävään "maankäyttöveroon", koska lähes jokainen kansalainen kulkee jossain vaiheessa vuotta jonkun muun mailla veneellä, suksilla, jalkaisin jne. Kaipaatko tosiaan uutta kaikkia koskevaa maksua (veroa)? Kuinka suureksi tuota maksua olet kaavaillut, maksavatko enemmän ulkoilevat suuremman maksun, onko maksu samansuuruinen esim, veneilijöillä ja sientenpoimijoilla? Helpottaako yhtään, jos sitoutuu liikkumaan vain valtion mailla (vesillä)?
Ympäritönsuojelun nimissä meiltä kerätään jo nykyisin riittävästi täysin "korvamerkitöntä" rahaa valtion pohjattomaan kassaan.
Tarkoitin toki vain leiriytymistä, en pelkkää kulkemista. Leiriytymistä on esimerkiksi veneellä luonnonsatamaan meno.
Tuo vertaus kalastushoitomaksuun on erittäin huono.
Vapaa kalastusoikeus toi mukanaan:
* lisääntynyt kuormitus
* pienemmät tulot, sekä vesiomistajille että valtiolle
* valvonta väheni
* enemmän ristiriitaa paikallisväestön/ammattikalastajien ja urheilukalastajien välille
Eli kokonaisuutena homma meni perseelleen sekä taloudellisesti että sosiaalisesti. Ainut voittaja oli pelkästään omaa napaa ajattelevat kaupunkilaiskalastajat.
Jos tänä päivänä katsotaan sitten maaomistajia, niin pahimmasta päästä ovat juuri kaupunkilaiset jotka omistavat mökin. Suvaitsevaisuus on nollassa toisin kuin saaristolaisilla jotka pyrkivät elinkeinoa ylläpitämään parantamalla kaupunkituristilaisille tarjoamia palveluita omistamillaan alueillaan.
Satummoisin kuulun kyllä kalastusosakaskuntaan, mutta silti en tahdo kirjoituksestasi saada selville pointtiasi. On jotenkin ristiriitainen. Täsmennä kiitos.
usein havaittava ja yleinen vaiva, että ei ymmärrä lukemaansa.
Jos ymmärtäisit niin tuskin olisit kalastelijaksi ryhtynyt.
Enpä tarvinnut täsmentää. Näköjään viesti oli mennyt perille ainakin edellisen viestin kirjoittajalle.
Näyttäisi siltä että vesiosakaskunnan jäseneelleä ei ole kovinkaan paljon ollut käytännön tietoa, ei valvonnasta eikä vesialueen tuloista.
Tuo vertaus kalastushoitomaksuun on erittäin huono.
Vapaa kalastusoikeus toi mukanaan:
* lisääntynyt kuormitus
* pienemmät tulot, sekä vesiomistajille että valtiolle
* valvonta väheni
* enemmän ristiriitaa paikallisväestön/ammattikalastajien ja urheilukalastajien välille
Vapaa kalastusoikeus siis toi nuo mukanaan. Eli tarkoittaako kirjoittaja, että hänen mielestäänn kalastusoikeutta pitäisi rajoittaa, jotta nuo haitat vähenisivät? Miten tämä liittyy alkuperäiseen keskustelun aiheeseen?
Siitä miten menisi jos muutetaisiin nyt takaisin ei ole mitään tietoa.
Mutta edellinen muutos toi noi mukanaan. Samantapaisia haittoja olisi kyllä luvassa myöskin alkuperäisen kirjoittajan ehdotelman toteutuksen jälkeen.
Maalaisliittolaiset aikoinaan vaativat päästä käyttämään kartanoiden maita ja vesialueita vapaasti. Ei nää jokamiehenoikeudet ole komukkien keksintöjä.
Torpparit talonpojat ja viimeisenä evakot saivat maat jakaa keskenään .. loput ajettiin kaupunkeihin ja ruåtsalaisten niskoille.
KÄRSIKÄÄ KUSIPÄÄT! mää tulen ja käytän jokamiehenoikeuksia niin kuin niitä tulee käyttää eikä siinä ole kellään nokankoputtamista.
Toivottavasti tulet ja ymmärrät jokamiesoikeuden.
Siis, kunnioitat luontoa ja toisten ihmisten rauhaa.
Mutta pahoin pelkään että olet pahimman pään räyhääjä joka uskoo omistavansa koko maailman. Sinunlaiset johtavat siihen että rajoitukset lisäntyy entisestään. Maalaisjärkeä kun vaikuttaa olevan kortilla. Tosin tuskin edes ymmärrät että näin siinä käy, ja pahimmat vihollisesi tulee olemaan sinunkaltaisesi jotka eivät siinä vaiheessa kun omistavat tontin enää ymmärrä käytöstapojasi.
Millä laiila kaupunkilaisilla uus avuttomilla voi olla maalais järkeä.
Tuo olikin kirjoitettu vähän kieli poskella. Jossakin iltalehden jutussa kerrottiin noista maalaisliiton vanhoista ajoista ja ensimmäisestä puolueen ohjelmajulistuksesta.
Kyllä ymmärrän erittäin hyvin jokamiehen oikeuksien oikeudet ja velvoitteet. Koskaan en ole rantautunut sellaiseen paikkaan että kenenkään mökki olisi ollut näköpiirissä, eikä myöskään koskaan ole ollut kahnauksia maanomistajien kanssa.
Väitän myös että täällä rähjäävät jokamiehen oikeuksien rajoittajat ja kieltäjät eivät ole pääasiassa alkuperäisiä maanomistajia ja saaristolaisia, vaan näitä uusavuttomia äkkirikastuneita kaupunkilaisdorkia, jotka kuvittelevat omistavansa koko maailman, ja eivät tunne jokamiehenoikeuksien syvintä olemusta. Ihmisiä jotka kuvittelevat voivansa piikkilangoin ympäröivänsä omistamansa maat ja estää näillä kulkeminen.
Menisi aika ikäväksi myös näille mökkiläisille jos eivät koskaan voisi poiketa luodoilla ja saarilla retkeilemässä, vaan joutuisivat visusti pysymään omilla tonteillaan.
Jokaisen veneilijän myös tulee muistaa, että rantautuminen jokamiehenoikeudella ei ole voimassa Ahvenanmaan alueella.
Toisten laiturit kuuluvat pihapiiriin kuin myös kotirauhan piiriin.
Ei millään uskoisi että jokamiehenoikeudet herättävät näin paljon pahansuopaa keskustelua täällä - liekö sitten kaamosmasennuksen aikaansaamaa.
Mutta kyllä noita kokemuksia on itselläkin, kun on mennyt rantaa lämmittämään rantasaunaa on siellä vierasta porukkaa veneellään uimassa 10 metrin etäisyydellä saunan portailta! On tehnyt mieli muistuttaa noista jokamiehenoikeuksien rajoituksista, mutta ovat yleensä poistuneet kun koiravainaa näitä on muistuttanut - ja viimeistään siinä vaiheessa kun olen tarttunut kirveeseen saunapuita pilkkoakseni - ehkä 130 kg miehenjärkäle kirves kädessä kiukkuisen koiran kanssa ei vaikuta turhan vieraanvaraiselta.
taidat olla aito Merikarhu ?
nämä ruotsalais homot haluaa yksityisyyttä että saavat harjoittaa perversioitaan rauhassa!
Oletko huomannut että Suomessa on tuommoinen systeemi kun PIDÄ SAARISTO SIISTINÄ. Ostat vain heiltä ROSKA-ROOPE merkin,saat koko Suomen vesistöjen luvallisten nuotiosijojen käyttöoikeuden myös laitureita löytyy. Nakkaa vaikka "Googleen"hakusana Pidä saaristo siistinä niin sieltä vaiva helpottuu.