kavereita?ystäviä?

ja paskat. Taas se nähtiin. Kaveri jätti. Ja luulin että tästä olisi voinut tulla jopa ystävä. Saahan sitä luulla kaikenlaista.
Nojoo. Nyt olo ei kuitenkaan tunnu petetyltä ja vihaiselta, ehkä en taaskaan ole vielä oikein tajunnut mitä tapahtui. "Kaveri" jätti, johon luotin, jolle uskouduin. Ja minut petettiin. Kai se oli oma vikani, tai niin hän sanoi. Minulla on kuulemma paska luonne. Niin minulle sanottiin kun olin 7. Ja "äiti" sanoi mielisairaaksi kun olin 4 vuotta. Onko se paskaa luonnetta että antaa muiden käyttää hyväksi? Ehkäpä.
No miten vaan, nyt minulla on yksi kaveri oikeastaan enää ja yksi tuttu josta saattaa tulla kaveri. Jopa. Mutta koska en näe kumpaakaan ikinä, voi sanoa että ystäviä ja kavereita on pyöreä 0. Koulukin on helvettiä kun ei jaksaisi opiskella, nyt kuitenkin yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja käydä edes lukion. Ja yrittää jotenkin säilyttää välit muihin ihmisiin niin ettei ihan joka päivä sentään kiusattaisi.

En edes tiedä miksi kirjoitan tänne tätä. Tämä palsta on jotenkin henkilökohtainen, niin siksi kai kirjoitan tätä. Vaikka kaikki voivat lukea tämän. No aivan sama, saapahan purkaa itseään.

Sain kaksi papukaijaa lievittämään yksinäisyyttä. Ovathan ne veikeitä, on niistä seuraakin jonkin verran.

Mutta oikeasti syy on se, että haluaisin ystävän. Todellakin.
Jos kiinnostaa, lisäilkää meseenne:
[email protected]
Olen siis 16, kuten monet tietävätkin. Myös jotkut lisäillä meseensä seksiseuran toivossa, mutta turha nähdä se vaiva koska on aivan liian kiirettä enkä edes jaksaisi masennuksen takia.
7861
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

lisäsin sut.

Äänestä

Asutte samalla suunnalla, joten mikset sille kirjoita? Se tossa haki kavereita.

Äänestä

jos ihmiset kohtelevat ala-arvoisesti, kuten tiedät.

Ikävää, että kaverisi jätti sinut. Ehkä niin oli parempikin käydä.. ehkä ansaitset paremman kaverin kuin hän oli.


Mukavaa että olet saanut kaksi uutta lemmikkiä. Ovatko ne sinikelta-aroja vai mitä ne ovat?

Äänestä
  • no niin kai sitten.

    Ne ovat rakkauspapukaijoja :)

    Äänestä

minäkin lisäsin sut :) ajattelin vain ilmoittaa ettet ihmettele. Kuten profiilistani näkyy olen siis 15 v. tyttö.

Äänestä

lisäsin sut,älä pelästy :P

Äänestä

Nyt sulla on varmaan jo mese täynnä porukkaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nancycallahan kirjoitti:

ja paskat. Taas se nähtiin. Kaveri jätti. Ja luulin että tästä olisi voinut tulla jopa ystävä. Saahan sitä luulla kaikenlaista.
Nojoo. Nyt olo ei kuitenkaan tunnu petetyltä ja vihaiselta, ehkä en taaskaan ole vielä oikein tajunnut mitä tapahtui. "Kaveri" jätti, johon luotin, jolle uskouduin. Ja minut petettiin. Kai se oli oma vikani, tai niin hän sanoi. Minulla on kuulemma paska luonne. Niin minulle sanottiin kun olin 7. Ja "äiti" sanoi mielisairaaksi kun olin 4 vuotta. Onko se paskaa luonnetta että antaa muiden käyttää hyväksi? Ehkäpä.
No miten vaan, nyt minulla on yksi kaveri oikeastaan enää ja yksi tuttu josta saattaa tulla kaveri. Jopa. Mutta koska en näe kumpaakaan ikinä, voi sanoa että ystäviä ja kavereita on pyöreä 0. Koulukin on helvettiä kun ei jaksaisi opiskella, nyt kuitenkin yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja käydä edes lukion. Ja yrittää jotenkin säilyttää välit muihin ihmisiin niin ettei ihan joka päivä sentään kiusattaisi.

En edes tiedä miksi kirjoitan tänne tätä. Tämä palsta on jotenkin henkilökohtainen, niin siksi kai kirjoitan tätä. Vaikka kaikki voivat lukea tämän. No aivan sama, saapahan purkaa itseään.

Sain kaksi papukaijaa lievittämään yksinäisyyttä. Ovathan ne veikeitä, on niistä seuraakin jonkin verran.

Mutta oikeasti syy on se, että haluaisin ystävän. Todellakin.
Jos kiinnostaa, lisäilkää meseenne:
[email protected]
Olen siis 16, kuten monet tietävätkin. Myös jotkut lisäillä meseensä seksiseuran toivossa, mutta turha nähdä se vaiva koska on aivan liian kiirettä enkä edes jaksaisi masennuksen takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu