Miksi kummassa usein ihastuneena käyttäytyy ihastuksen kohdetta kohtaan tyyliin: "Ei vois vähempää kiinnostaa." Ja antaa ymmärtää, että joo en ole susta kiinnostunut. Vaikka tilanne on täysin päinvastoin.
Itselläni on jo ollut ns. juttua tän ihastuksen kohteeni kanssa ja luulen, että ihastumisen tunne on molemminpuoleinen, mutta epäilen että molemmat on epävarmoja toisen tunteesta eikä kumpikaan tee yhtään mitään asian eteen. Ja aina silloin kun nähdään etc. ollaan hyvin asiapitoisella linjalla ja vältellään kaikkea sellaista, mistä voisi nähdä että on ihastunut..

Vastaukset 6
Vanhimmat
enpä ole huomannut vastaavaa! ;D
Enkä mä ainakaan ole - en!
tavataan yleisesti. Sitä on liikkeellä...
onko ihastus juuri se oikea ja tämän takia vetäytyvät vähäksi aikaa miettimään kohteen todellisuutta :)
Höpö höpoö. Ei siinä mitään noin monimutkasta ole takana. Sitäpaitsi sen tuntee jos toinen on se oikea, ei sitä paljon tarvitse miettiä. jos sitä tarvitsee miettiä, niin sitten se ei ole.
sitä niin tarkkaan.....Jospa se toinen höpö höpö ei anna tarkkoja singnaaleja tai on etäinen?
Mutta silloin ei mitään taida tapahdukaan ellei toinen mee puhumaan jotain :.( Tällöinhän se pintajännite purkaantuis ja kumpikin vois avautua, viel jos ois silleen et ei oo ketään ympärillä.
Hitto kaikki menee päin helvettiä just tän takia. Mä en tätä kestä enää. Hajoon... sain sentää tänne purkaantua. Jos vaan rohkeutta jostain sais.