Olen alkanut toivoa, että löytäisin sen tunnelin jonka päässä näkyy se kuuluisa valkoinen valo.Nykyisin vain istun ja mietin millä konstilla pääsen sinne tunnelin luo, onko se auto vai naru tai haulikko. Käyn jatkuvasti terapiassa,ja silloin aina vähän hetkeksi helpottaa ja tietysti syön myös paljon lääkkeitä, äsken otin unilääkkeen ja aloin kirjoittamaan tätä juttuani tämä on hyvin vaikeaa olen kohta 60 mies jolla on ns. iltatähtiä 2kpl ja olen myös aviossa. en vain millään voisi jättä poikiani. mutta kun masennukseni on niin voimakas niin miten tästä voi nousta tuntuu niin kuin välillä ei haluaisikaan. yksi hyvistä ystävistäni teki itsemurhan viime vuonna jäi vain yksi jäljelle kun olen muuttanut muualta tänne asuinpaikalleni. tämä tuntuu nyt jo liialliselta valitukselta kun iso mies ei itke vaikka sitäkin tulee tehtyä nykyään joka päivä. olen jo kerran ottanut 15kpl unilääkkeitä mutta se meni pieleen ehkä ensi kerralla se ei mene pieleen.lopetan nyt tähän ja sanon että älkää menettäkö toivoanne, minulta se on mennyt.
Valkoinen valo
iäisyys
4307
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Miksei voi itkeä? Ja mitä häpeämistä on siinä, jos mies itkee. Jos on sisällä on tuskaa ja paha olo, itku on luonnollinen tapa purkaa sitä.
Mietippä niitä iltatähtiä ja sitä tuskaa minkä heille tuottaisit mahdollisesti loppuelämäksi. Yritä pitää heidät kiintopisteinä elämässäsi, ellet mitään muuta tarkoitusta pysty näkemään.
En tunne taustaasi, enkä sairashistoriaasi, mutta masennuksen pahimmilla hetkillä nuo oman elämän merkitykseen liittyvät pohdinnat kuuluvat monen kohdalla kuvioon. Yli siitä pääsee uskomalla huomiseen, niihin elämän kiintopisteisiin ja ihan puhtaasti lääketieteeseen, joka sen helpotuksen kuitenkin tuo. Lisäksi on tietysti terapia, kuten mainitsit.
Vuosiahan sinulla on edessä vaikka kuinka paljon.
Pidä niistä kiinni sekä itsesi, puolisosi, että ennen muuta poikiesi takia. Elämälläsi on tarkoitus ja olet läheisillesi ja muutenkin arvokas ihminen. Muista, ettet edes harkitse tekeväsi mitään pahaa itsellesi!!! Sen pahimman tunteen tullessa marssit oitis ensiapuun.
Aurinkoisia talvipäiviä ja kevään odotusta toivoo kohtalotoverisi, nyt jo toipumassa.
takaisin. Minäkin olin 50 v. mies kun painin masennuksen kanssa kovin. Nyt elän ja nautin elämän kiireettömän ajan vaiheesta. Olen päässyt masennuksesta irti, parantunut.
Olin monta vuotta masennuksessa. Vaikeaa se oli, unilääkkeillä yritin myös päästä pois. Mutta kun niillä ei saa henkeä pois. Joten unohda se juttu.
Käy kirjastossa, lainaa kirjoja, jotka käsittelevät masennusta. Lue niitä ja löydät sieltä itsesi. Kun huomaat asioiden sisällön, itke ja pura itsesi tyhjäksi. Käy samalla terapiassa juttelemassa asioista. On helpompi jutella kun tekstien kautta löydät itsesi. Havannoit niinkuin asiat sinun kohdalla on. On vaikeaa lukea masennuksessa kun ei jaksa eikä muista mitä on lukenut. Mutta lue ne kohdat monta kertaa jotka sattuu sinuun.
Käy terapiassa, juttele, koita löytää ammattiauttajan kanssa syy masennukseen. Avaudu ja juttele kaikki mitä sinulla mielessä liikkuu. Minulle voit myös kirjoitta vaikka suoraan. Autan kaikella tavalla miten vain voin olla avuksi, kokemuksen perusteella...... Voimaa ja jaksamista sinulle.
Sinulla on tärkeät ihmiset ympärillä, minkä vuoksi elää ja parantua........
[email protected]
...äärimmäisen itsekäs teko!
Iselläni kaksi läheistä sairastaa masennusta, ex-puolisoni sairasti aiemmin, joten kokemusta lähellä on.
Kun olet omat lapsesi maailmaan saattanut, on velvollisuutesi olla heidän elämässään läsnä!
He eivät olisi tänne ilman sinua syntyneet, joten kanna vastuusi ja ole vanhempana olemassa.
Vaikka masentuneena, mutta kuitenkin.
Itsemurhan tekijä jättää omassa itsekkyydessään jälkeensä hirvittävän määrän syyllisyyttä ja tuskaa.
Haluatko maailmaan saattamillesi lapsillesi sellaisen kohtalon???
En usko!
Masentuneenakin olet korvaamaton omille lapsillesi.
Puolisokin voi löytää uuden, mutta lapset EIVÄT VOI SAADA UUTTA ISÄÄ!!!
en halua nyt alkaa sanomaan, että kyllä se päivä koittaa. luulen, että sinun pitäisi alkaa miettiä mitkä asiat tekevät sinusta iloisen, edes sekunniksi. se, että näet lapsesi ja mitä olet elämässäsi saanut. jokainen terve lapsi(oletan heidän olevan terveitä) on lahja, jota tulee arvostaa. ehkäpä luonto saisi sinut ajattelemaan jotain rauhallista silloin, kun mieli vaeltelee synkällä puolella. tarkoitan siis päivänvaloa nyt =)
itse olen nuori ihminen ja tekee oikein pahaa, kun joku luovuttaa noin, vaikka ymmärrän pahan olosi kyllä. itsekin olen kärsinyt siitä pitkään, mutta ajattelin silloin usein, että jos moni muukin on jaksanut vanhaksi. kärsinyt vaikeista ajoista ja katsonut eteenpäin elämässä niin miksi minä en nuorena ihmisenä jaksaisi. oma isäni ei ole välittänyt minusta juurikaan enää 12 ikävuoteni jälkeen, jolloin muutin pois kotoa. kuitenkin hän on vielä elossa, jos hän kuolisi se olisi monta kertaa pahempi asia kuin se, että hän ei pidä minusta tarpeeksi huolta. en nyt ala kertoa omaa elämääni, mutta pointti oli se, että pidä lapsistasi huolta niin kauan kuin vielä elät! itsemurha ei ole ratkaisu tähän vaan se tuhoaa monen muukin ihmisen elämän samalla. niiden, joille toit paljon iloa tässä elämässä.
toivotan sinulle voimia ja koita aina miettiä edes yksi positiivinen asia, jonka takia kannattaa jatkaa edes yksi päivä vielä eteenpäin. kun tulee epätoivoinen hetki niin älä silti ajattele, että "miksi minä kärsisin vielä kauemmin, kun ei tämä muutu ja voin yhtä hyvin nyt lähteä" sillä tuo vaan poistaa taas kaikki ne iloiset asiat ympäriltäsi. hankalaa selittää, mutta.. :S älä luovuta vielä.