jatkuuko

Söin vuoden verran Cipralexia ja lopetin joulun aikaan.Minulle on kuitenkin jäänyt pelkotiloja.Esim lenkille en lähde yksin jos paniikki iskee. Pari kertaa autolla ajaessa on yrittänyt paniikki iskeä samassa risteyksessä odotellassani valojen vaihtoa.Jos rasitun enemmän rupeaa ahdistamaan. Onko muilla lääkkeeiden lopettaneilla pelkotiloja että paniikki iskisi uudelleen?
3366
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

On nimittäin niinkin että valtaosa ihmisistä potee tietylaisia paniikkihäiriöitä. Mutta myös suurinosa ihmisistä hallitsee häiriönsä, eikä niistä koidu sen kummempaa ongelmaa kenellekkään.

Jos oireesi eivät ole kovin vaikeat, itsesi kannalta olisi tehokkaampaa, että opettelisit hallitsemaan oireita ihan tavanomaisin keinoin. Esimerkisi psykoterapia tuntee monenkinlaisia 'tekniikoita' ja ammattitaitoinen psykoterapeutti osaa ohjata sinua tässä asiassa. Usenin näitä tekniikoita opetellaan erilaisissa ryhmissä.

Äänestä
  • viime syksynä kävin psykiatrilla useita kertoja. paniikki oli pahimmillaan noin vuoden

    Äänestä

  • jatkuukko kirjoitti:

    viime syksynä kävin psykiatrilla useita kertoja. paniikki oli pahimmillaan noin vuoden

    terapeutin vastaanotolle ja keskustella mahdollisesta terapiasta ja ehkä lääkityksestä. Onko elämässäsi tapahtunut juuri nyt jotakin josta saattaisit ahdistua huomaamattasikin?

    Paniikin ei tarvitse jatkua koko elämää, eikä edes pitkään, tärkeintä kuitenkin olisi että otat asian riittävän vakavasti ja haet todellista ammattilaisen apua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


oireet kirjoitti:

Söin vuoden verran Cipralexia ja lopetin joulun aikaan.Minulle on kuitenkin jäänyt pelkotiloja.Esim lenkille en lähde yksin jos paniikki iskee. Pari kertaa autolla ajaessa on yrittänyt paniikki iskeä samassa risteyksessä odotellassani valojen vaihtoa.Jos rasitun enemmän rupeaa ahdistamaan. Onko muilla lääkkeeiden lopettaneilla pelkotiloja että paniikki iskisi uudelleen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu