Halusin vain kysyä kun luin näitä kirjoituksia, ja joka paikassa kirjoitetaan ettei ole hyvä äiti jos ei koulutusta, tarpeeksi paljon rahaa ja oma talokin olisi hyvä?
Minun oma äitini on mielestäni maailman paras äiti, enkä voisi toivoakkaan parempaa, mutta pitäisikö minun muuttaa sittenkin mieleni, koska emmä ole ikinä olleet varakkaita, tai en ole saanut joka ikistä uutta vaatetta jonka olen halunnut ja välillä on ollut tosi tiukkaa että selviää eteenpäin, ja äidilläni ei ole koulutustakaan. Eikä meillä todellakaan ole omaa taloa. Ja minun äitini ei kyllä ole teini-äiti, hän on saanut minut noin.30v. Mutta tekeekö nämä asiat tosiaan hyvän äidin?
Ei minun mielestäni,mielestäni äitini on paras mahdollinen, vaikka meillä ei olekaan kaikki luksusta, tai äiti ei ole saanut koulutusta.
Ja tunnen monta perhettä, sukulaisia ja ystäviä, ketkä ovat alkaneet vasta 40 iässä opiskelemaan ja heillä on jo lapsia, pitäisikö heillekin kertoa ettei he ole hyviä vanhempia?
Eikä heistä ole kukaan teinivanhempia.
Ja oma mummuni on viiden lapsen äiti, mutta hänellä ei ole koulutusta, eikä hänellä ole ikinä mennyt rahallisesti hyvin, kerronko hänellekin ettei hän ole hyvä vanhemmaksi?
Minusta ihmiset ajattelee tyhmästi, että koulutus ja raha tekee vanhemman, olen itse tietysti nuori ja enkä tiedä maailmasta paljoa, mutta vaikka äitini on aina ollut "köyhä" eikä koulutusta, niin aina olemme selvinneet ja enkä vaihtaisi äitiäni pois mistään hinnasta, eikä se muuttaisi äitiäni mihinkään suuntaan vaikka hänellä olisi koulutus ja rahaa, ei se tee hänestä parempaa.
Itse olen teini, jo kai, enkä itse suunnittele teinivanhemmuutta, enkä puolusta ketään vanhempia teinejä tai vanhempia, enkä itse suunnittele teini vanhemmuutta. Mutta kiukuttaa kun väitätte täällä että koulutus ja raha on vanhemmuudessa tärkeintä.
Siis pitäisikö minun tosiaan kertoa omalle äidilleni, ja muille tutuille hyville vanhemmille etteivät he voi olla hyviä vanhempia koska ei ole koulutusta ja rahaa kuin roskaa?
Ja puolustan heitä sillä etteivät he ole teinivanhempia.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Ja äitini rupesi opiskelemaan nyt vasta, yli 40v. Tekeekö se hänestä huonon? Miksei lapsien kanssa voi opiskella?
Mitä ihmettä äitisi on tehnyt sen 15 vuotta ennen kuin sinä synnyit, jos ei ole ollut rahaa eikä koulutusta myöhemmin?
Ymmärrän kyllä jos esimerkiksi mielenterveysongelmien tms takia on ollut mahdotonta kouluttautua, mutta en tosiaan käsitä mikä muu olisi ollut mahdollista.
Aikuisopiskelu on ihan jees, minun äitini, joka on jo valmiiksi pitkälle koulutettu, akateeminen ihminen, päätti pari vuotta sitten lukea avoimessa ensin tiedotusoppia ja nyt suomen kieltä.
Se että on rahaa ei tarkoita sitä että on varakas. Miten kasvattaa lasta jos ei oo penniäkään lompakossa? Onhan se hyvä ettei lapsi tarvitse syödä jotain kaurapuuroa joka pvä vaan koska vanhemmilla ei ole rahaa. Se ei tarkoita sitä että pitää hemmotella lasta pilalle!
Lapsi on kasvatettava vaikka ei olisi penniäkään lompakossa! Eihän sitä voi hylätäkään, johonkin katuojaan vaan..
Tässä maassa ei yksikään perhe oo pennitön! Köyhiä löytyy, mutta tuilla pärjää kyllä jos tahtoo.
Ja eihän se ÄIDIN tulot ja koulutus kaikkea merkitse. Yleensähän se on isä, joka rahan kotiin tuo.
Minun äiti oli kotiäitinä (sai ekan lapsen 21v, on nyt 46v, nuorin lapsi kohta 7v, äiti ollu enimmäkseen työttömänä siitä asti ku nuorin täytti 3), ei koulutusta (lukioa ja talouskoulua ei lasketa). Isälläkään ei muuta kuin peruskoulu. Ja isä toi rahan kotiin, on kenkätehtaalla, pienellä palkalla. Lisäksi tuet (juu kyllä, joskus piti hakea myös toimeentulotukea) mutta pärjättiin! AINA oli vara kaikkeen tarpeelliseen, ja joskus ylimääräisiinkin (esim kesällä reissata ympäri Suomea). Omakotitalon ostivat -90, ja maksoivat sitä ehkä kymmenisen vuotta.
Ehkäpä tuo vanhempieni pärjääminen munki kohalla vaikuttaa siihe, että uskallan perustaa perheen nuorena (oon pian 20, ei vielä lapsia mutta yrityksen alla) ja ottaa 150 000 lainaa omaa taloa varten. Niin, ja minulla ei ole kummempaa koulutusta kuin äidillänikään. Mieheni on matalapalkkaisessa työssä (kirvesmiehenä), tosin saattaa rueta tekeen myös muurarin töitä.
Kun osaa pihistää ja säästää ja alennuksista ostaa ja ostaa vain (oikeesti) tarpeellisen, niin kyllä tässä maassa pärjää! Ihan ne teinitki.
En tiedä sitten miten tärkeää teineille on uudet meikit, trendimerkkivaatteet, alkoholi, tupakka yms turhat.
"Yleensähän se on isä, joka rahan kotiin tuo"
Voitko kertoa kuinka monta teiniäitiä seurustelee tai on tekemisissä lapsen isän kanssa?
Minä ainakin olen onnellisesti mieheni kanssa vielä yhdessä, vaikka sain esikoiseni nuorena ja hän on lapseni isä.
Meillä on aika tiivis porukka, nuoria äitejä jokainen. Vanhin on tällä hetkellä 31, saanut lapsen 22-vuotiaana. Meitä on yhteensä seitsemän. Ainoastaan on kaksi äitiä, jotka ei ole väleissä lasten isän kanssa, koska isät eivät olleet valmiita ottamaan vastuuta.
Joten äläpäs yleistä. ;)
No en tosiaan voi kertoa kun en tiedä montako teiniäitiä tässä maassa on.
Mutta onhan noita esimerkkejä täälläkin nähty, että isä on samassa taloudessa. Ja ne ainoat teiniäidit, jotka minä tunnen, he ovat yhdessä lapsen isän kans.
Ja kyse ei ollut vain teiniperheistä, vaan perheistä yleensäkin.
Miten ihmeessä uskallat ottaa lainaa 150 000€ tuollaisilla lähtökohdilla? Summa on valtava maksettavaksi pienipalkkaiselle miehelle ja kouluttautumattomalle naiselle. Tajuatko, että olet hyvin todennäköisesti yli 50-vuotias ennen kuin laina on maksettu. Ja vielä lasten hankkiminen samaan syssyyn, huh.
Lasten kanssa kuluu rahaa, vaikka kuinka pienesti yrittää elää. Säästäväisellä elämäntavallakaan elinkustannukset eivät laske lähellekään nollaa ja kyllä tässäkin maassa on vaikea rahattomana pärjätä. Täällä kultaisessa suomessakin on oikeasti nälkäisiä asukkaita, ihmisiä, joilla ei ole varaa ostaa vaatteita kirpputoreiltakaan.
Lapset kärsivät köyhyydestä väistämättä, köyhyys on tosin hyvin suhteellista. Mitä lapset oikeasti tarvitsevat? Millainen kasvaa lapsesta, jonka elämä rajoittuu kysymykseen kaiken tarpeellisuudesta?
Jos ne on nakittaneet takaajan.
Tuo takaushomma on kyllä ihan hullua, muistan kun mulle sanottiin jo ennen kuin raha-asioista juuri mitään tiesinkään, että älä koskaan takaa kellekään, hyvistäkin ihmisistä paljastuu uusia puolia kun rahasta on kysymys.
Kyllä sen pystyy jos säästäväisesti elää. Pitää ottaa huomioon, että kyllä minullaki on tuloja, vaikkei mulla ammattia olekaan. Ja kun tekee paljon ite, ja ruokaa tulee omasta maasta, leipoo itse leivät, niin kyllä siinä säästöä tulee verrattuna siihe jos ostais kaiken kaupasta.
Entä sitte vaikka olis yli 50-v ennen ku laina maksettu? Eipähän sen jälkeen tartte enää murehtia lainoista tai vuokrista.
Lapset kuluttaa kyllä, mutta samalla tulee myös tukia. Ei paljon, mutta sen verran että sillä elää.
Minun miehelläni ei silti NIIN pieni palkka olis, etteikö voi maksaa. Ollaan laskettu, että voidaan.
Älä kärjistä. Tottakai on asioita joita tarvii. Rakkautta, huolenpitoa, ruokaa, vaatteita. Mutta ei ne hienoja vempaimia tai merkkivaatteita tarvi!
Viimeiseen kysymykseen ei voi vastata. Tarpeellisista asioista tietää ne, jotka on köyhyydessä eläny. (Vaikkakaan tämän päivän ihmiset ei tiedä köyhyydestä yhtään mitään.)
Jos töitä riittää, ni kyllä pärjää. :)
joilla on valtaa ja mammonaa, rahaa, hieno auto, luksus talo jne.. se on vaan pinnallisuutta.
oikeasti suurimmassa osassa perhettä ollaan eronpartaalla ja lapsen kärsivät riidoista ja vanhempien mykkäkoulusta. ja tämä on kyllä juuri näillä täydellisillä vanhoilla äideillä.
kyllä se vastuu lapseen ja rakkauteen lähtee muusta kuin rahasta ja ahneudesta.
terveisin: erityislastentarhanopettaja
En oikeastaan tiedä itä äitini teki ennen minua, koulua hän kävi vuoden mutta jätti kesken ja kai hän töissäkin kävi.
Ja tuohon että se on fakta asia, niin minä juuri yritin kertoa ettei se ole. en puhunut ettei olisi rahaa penniäkään, tuskin teiniäiditkään kasvattaa lapsen ilman penniäkään. Mutta totuudessa ei se tee vanhemmasta yhtään huonompaa vaikka rahaa olisi vain sen verran että juuri pärjätään eikä ole koulutusta, (ja taloa) se ei vaikuta millään tavalla vanhemmuuteen kunhan pärjää.