Pääseekö Kirka taivaaseen?!

Senverta irstasta elämää on viettänyt että Juicen kanssa kuumaan paikkaan joutuvat. Olkoon Kirkankin kohtalo opetukseksi nuorisolle, ei pidä viettää epätervettä elämää mikäli tahtoo elää pitkään.
141434
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

on aika siirtyä tanssimaan tähtien kanssa tai muuten vaan hengailemaan.
Olikohan kuolinaika "Kakskytkaks ja nelkytviis"?

Äänestä

Ei taida Kirkan lisäksi monella muullakaan olla käyttöä sun taivaspaikoillesi. Jeesus-bileet liian antiseptinen ympäristö rock´n rollille.

Äänestä

Kirka eli terveellisesti, ei polttanut, ei juonut, lenkkeili päivittäin. Mutta eipä auta. Kirkahan oli 56-vuotias ja se on tosi vaarallinen ikä miehelle. Omasta tuttavapiiristä kuoli yllättäen kaksi 56-vuotiasta miestä viime vuoden aikana.

Äänestä

Kirkan sydämeen hänen viimeisinä hetkinään?Et ole Jumala etkä edes Jumalasta seuraava.Onneksi.

Äänestä

Tapahtui kerran vuosia sitten. Kirka oli esiintymässä Korialla eräänä iltna.
Kuusankoskelta Vammaisten Keskuslaitokselta lähti ryhmä vammaisia nuoria bussikuljetuksella kuulemaan
Kirkaa. Mukana oli siskoni Eeva, kehitysvammainen hänkin. Eeva on armoitettu Kirkan ihailija, ollut jo
pari,kolmekymmentä vuotta.Hän oli onnellinen ,päästyään tapaamaan Kirkaa ihan livenä. Hänen tarkoituksenaan sinä iltana oli pyytää Kirkalta kihlasormusta,syystä että tahtoi Kirkan kanssa vakavasti naimisiin. Ilta eteni ja Konsertti oli jo päättynyt ja bussilastillinen Kehitysvammaisia nuoria lähti kotimatkalle Kuusankoskelle. Kävi kuitenkin niin, että Eeva sisko jäi kyydistä ja bussissa ei jostakin käsittämättömästä syystä oltu laskettu,että kaikki nuoret ovat kyydissä.
Kello oli jo paljon ja Eeva istui sinnikkäästi esiintymislavan läheisyydessä odotten että Kirka hänen rakkautensa kohde tulisi ja he voisivat tavata. Joku Bändin jäsenistä kuitenkin huomasi Eevan ja kysyi mitäs tyttö vielä täällä yksin oottelee. Eeva oli kertonut haluavansa tavata Kirkan henkilökohtaisesti, mieluummin nyt heti.
No Kirka oli tullut Eevan luokse ja sai kuulla hänen asiansa, eli pitäisin kovasti nyt saada Kirkalta Kihlat,Eevalla oli antaa Kirkalle sormus.
Miten kävikään Kirka meni ja haki Eevalle sormuksen, mitäpä muuta siinä tilanteessa mies voi tehdä jos nainen sitä noin sinnikkäästi oli tullut pyytämään. Oli vielä varmuudeksi kysynyt, että kuinka Eeva mahtaa päästä kotiin, kun oli jo myöhäinen ilta.Kaiketi Eeva oli pyytänyt, että jos Kirka vaikka ehtisi saattaa hänet,kihlatun kotiin Kuusankoskelle. Kirka suostui oitis asiaan ja niin Eeva toimitettiin Keikkabussilla Kotiovelle Isän ja Äidin turvalliseen huomaan keskellä synkintä syysyötä. Uskon että tuo teko jo yksistään avasi Kirkalle portin taivaaniloon. Rauha hänen muistolleen .Otan osaa kaikkien Kirkafanien syvään suruun ja menetykseen joka Kirkan yllttävän ja äkillisen poismenon johdosta on meitä kaikkia kohdannut.

Äänestä
  • kirjoitus, kehitysvammaisen nuoren äitinä tuo kosketti minua kyllä todella. Kirka teki siinä teon joka oli ikimuistoinen. Rauha Kirkan sielulle.

    Äänestä

  • koeta nyt päättää...oliko niitä ryhmä kehitysvammaisia, vai vammaisia??? kaks aivan eri asiaa joista ei pitäis puhua samassa lauseessa

    Äänestä

  • butt-head1 kirjoitti:

    koeta nyt päättää...oliko niitä ryhmä kehitysvammaisia, vai vammaisia??? kaks aivan eri asiaa joista ei pitäis puhua samassa lauseessa

    Äläpäs saivartele siellä, tökkiikö sinua joku tuossa tarinassa, vai mitä oikein takerrut jonninjoutavaan kömmähdykseen. Toki vammaisella,vammautuneella ja kehitysvammaisella on selkeä ero, mutta haitanneeko tuo nyt kovin paljon, kun tämä tarina ei ollut osoitettu Kelalle. Avartakaa sydämenne ja katselkaa metsää puilta, sanoi jo Paavali ja tais sen sanoa Itse Jeesuskin. Jakselehan

    Äänestä

  • fghdfghdfg kirjoitti:

    kirjoitus, kehitysvammaisen nuoren äitinä tuo kosketti minua kyllä todella. Kirka teki siinä teon joka oli ikimuistoinen. Rauha Kirkan sielulle.

    Kiitos ...Totta tosiaan ikimuistoinen. Eeva kantaa sitä sormusta, joka tosin on avainketjun rengas,,kuparia, vielä tänäkin päivänä ja aikaa tuosta tapahtumasta on kulunut lähes kaksikymmentä vuotta.Sitä se rakkaus teetättää, sen tapahtuman jälkeen Eeva ei tavannut enää Kirkaa ja on joutunut ymmärtämään, että ei pääse naimisiin Hänen kanssaan koskaan. Ikävä ja suru on varmasti suuri tänä päivänä siskoni Eeva Marian sydämmessä

    Äänestä

  • Ei hyvillä teoilla taivaanporttia avata,mutta varmasti kirkan teko oli oikein ja kunnioitettava.

    Äänestä

Kirka oli ortodoksi ja Juice ateisti. Niillä on vissi ero. Ortodoksithan ovat aika harrasta kansaa luulisin..... Ei se taivaaseen pääsy kuitenkaan mistään uskonnoista johdu, vaan ihmisen sisäisestä maailmasta, voit olla uskovainen kuulumatta mihinkään uskontokuntaan ja päinvastoin. Kyllä Kirka ja Juicekin varmaan ovat tehneet hyviä tekoja elämässään ja ainakin ilahduttaneet kuulijoitansa, joten voi hyvinkin olla ettei silti tullut lippua kuumaan paikkaan. Eikai meillä ole oikeutta tuomita toisia sinne noinvain.....

Äänestä

Ilkeyttä ei voi puolustella millään, sen löytää aina edestään vaikka taivaanporteilla. Ja SINÄ OLET ILKEÄ.

Äänestä

Ei taivaaseen pääse tekemällä hyviä tekoja vaan siten että pyytää synnit anteeksi Taivaan Isältä Jeesuksen nimessä.

Kaikki ovat raamatun ilmoituksen mukaan tehneet vääriä asioita ja ovat Jumalan kirkkautta vailla.Synnit sydämellä estävät taivaaseen pääsyn, mutta armo on sitä kun ihminen saa anteeksi synnit kun ne pyytää ja raamatun sana lupaa, että Jeesuksen Jumalan Pojan veri puhdistaa kaikesta synnistä ja sydän puhdistuu. Puhdassydämiset saavat nähdä Jumalan. Jumala antaa voiman tulla Hänen lapsekseen.

Me emme ihmisinä saa ketään tuomita vaan se on Jumalan asia. Emme tiedä kenenkään viime hetkiä. Jokainen joka avuksensa huutaa Herraa Jeesusta Kristusta pelastuu.

Äänestä
  • olen samaa mieltä kanssasi.Pelastus ei ole tekojen kautta vaan uskossa Jeesukseen syntien anteeksi saamiseen ja täyttymisessä pyhällä hengellä uskoon tulon seurauksena. En todellakaan tiedä menikö Kirka
    taivaan iloon, toivottavasti, ei hänen, eikä kenenkään hyvät teot ole keino saavuttaa taivas vaan ainoastaan elävä usko, heikkokin riittää, syntiä täynnä olemme kaikki, ainoastaan Jeesuksen veri puhdistaa meidät kaikkesta synnistä se on suuri ja ihmeellinen armo. Eläköön Usko,Jumala lisää meidän Uskoa, Amen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Epäilen kirjoitti:

Senverta irstasta elämää on viettänyt että Juicen kanssa kuumaan paikkaan joutuvat. Olkoon Kirkankin kohtalo opetukseksi nuorisolle, ei pidä viettää epätervettä elämää mikäli tahtoo elää pitkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu