Mistä haluttomuus johtuu?

mielenkiinnosta.

Mielenkiinnosta kysyn, että mistä haluttomuus voi nuorellakin ihmisellä johtua?

On erilaista haluttomuutta. Tilanne jossa on tarjolla, mutta ei haluta ja sitten sellaista, että koetaan tilanne niin vaikeaksi, ettei viitsitä edes yrittää.

Minua mietityttää enemmänkin tilanne, että oikeasti haluttaa, mutta ei jostain syystä viitsi edes yrittää. Onko kyse sitten itseluottamuksen puutteesta vaiko jostain muista ongelmista.

5

2260

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ulkonäkö

      Se, että kumppani on muuttunut epäesteettisen näköiseksi tai sitten suhteen alkuvuosien jälkeen alkaa näyttää oikeasti siltä mitä on, ilman vaaleanpunaisen rakastumispilvipeiton näköharhaa.

      Esimerkiksi ruma ylipainoinen ihminen tuskin ketään kiinnostaa seksuaalisesti. Surullista meille rumille ja läskeille, mutta valitettavasti totta.

    • Grace

      36-v elämäni aikana olen saanut nauttia villin intohimoisista kausista hyvien kumppaneiden kanssa sekä pisimmillään (aikuisiällä) 7 vuoden yhtäjaksoisesta selibaatista. Molemmissa on hyvät puolensa, kunhan valinta on oma. Omat valinnat taas edellyttävät hyvää itsetuntoa, turha verrata muihin. Itsellä selibaatin ajat ovat olleet jopa parhaita.

      Haluja vie stressi, murroskaudet: opiskelun aloittaminen, muutto, muutokset. Samalla elämä voi kuitenkin olla aktiivista, täyttä ja ihmiskontaktien täyttämää. Flirttiä voi aina olla, rakastumisiakin. Hyvä fyysien kunto nostaa haluja.

      Haluttomuus ei minulla riipu juuri toisesta henkilöstä, ulkoisista asioista. Se on omien korvien välissä. Joskus taas huomaa, kuinka itsekin säteilee seksuaalista energiaa ja kuka tahansa miespuolinen 17-87 v. osoittaa huomaavansa sen.

      Otapa selibaatti ja huomaat, se on elämän parasta aikaa, löydät itsesi ja halusi. Ehkä et vain ole tavannut sellaista, joka kolahtaa.
      Pöljiä paineita nykyisin, ei kai voi haluta, jos ei ole ketään, jota haluta. Löydä ensin itsesi. Jos olet sinkku, se oikea tulee ajallaan. Jos olet parisuhteessa, voi haluttomuus merkitä, että et tiedä, mitä haluat, ja silloin sinkkuus on parempi juttu.

      Myös uinuva homous/biseksuaalisuus/lesbous on suurempi haluttomuuden aiheuttaja, kuin halutaan myöntää. Silloinkin: hyväksy itsesi.

    • Ei kiinnosta ei

      Haluttomuuteen voi liittyä muukin asia kuin
      vaan ulkonäkö...

      Itse olen 30v nainen ja kärsinyt haluttomuudesta jo vuosia.
      Isoja olemme molemmat mutta ensimmäiset 4vuotta haluja silti oli. :)

      Nyt on takana 10v ja 3-lasta joista 2 on erityislapsia ja nuorin on 2kk ikäinen.
      Aijemmin olin ulkopuolisella töissä mutta nykyään olen lapsieni omaishoitajana kotona.
      Arjen pyöritys jää suurimmaksiosaksi minulle
      (lapset,koti, eläimet, lääkärissäkäynnit ja terapiat...)

      Yksin omaan olen niin väsynyt että illalla ei todellakaan tee mieli ruveta hommiin.
      Osa syy haluttomuuteen minusta myös on mieheni liian vähäinen auttaminen, ja nykyään seksimme on niin sanotusti 5min jyske.
      Olenkin sanonut että jos ei ole joskus hellyyteen aikaan saapi mies olla ilman...
      Hän ei kuulemma jaksa alkuaikojen esileikkejä eli se siitä!

      No nyt joku heittääkin ett vauvan kuitenkin ootte saaneet aikaiseksi. :)
      Juu, mut meillä ne kerrat on tosi harvassa eli oikea lottovoitto oli että tulin yllätykseski
      raskaaksi (iloinen tosin oli tuosta ylläristä!)

    • onneksi tajusin

      Parin vuoden suhde takana. Sen aikana olin ollut haluttomampi kuin koskaan ennen (aika alusta alkaen). Milloin syyttelin e-pillereitä, milloin väsymystä, milloin stressiä, milloin yrityksen puutetta... no lukuisista yrityksistä huolimatta haluttomuuteni ei muuttunut miksikään, ei muuttunut myös odottelullakaan, eikä e-pillereiden lopetuksella...ei millään.

      Mutta kun toinen tyyppi tuli kuvioihin alkoi seksikin kiinnostaa...silloin tajusin että aina ne kemiat eivät vain mene yhteen ja on parempi luovuttaa:o) Yrittäminen alkaa jossain vaiheessa tympiä..ja vie halut. Onneksi olen taas löytänyt haluni!

    • hiipuu

      Terve!
      Meillä on juuri näin. Unelmoin ja katselen raamikkaita miehiä, ja joskus ne tulevat myös uniin. On oltu vasta 7 vuotta naimisissa, ja minulle on tullut olo, että en viitsi vaivautua. Tämä ei ole itsekkyyttä vaan haluni on hiipunut pikkuhiljaa. Mieheni ei ole mikään suuri rakastaja, mutta se ei ole kynnyskysymys. Olen nauttinut hänen kanssaan. Rakastan häntä. Ja olen ollut seksuaalisesti aktiivinen ja aloitteellinen aina, paitsi nyt. Lasten teko ei ole syy, vaan syy on jossain muualla, syvällä korvien välissä. Onnellinen avioliitton on kuitenkin saamassa onnettoman melodian. Illat on painostavia, kun pitäisi mutta ei saa aikaseksi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1232
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      695
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      101
      625
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe