Tämä ei ole poliittinen eikä itsellesikään tarkoitettu ylistys laulu, mutta kuiteskii. Olen yksi heistä jotka ovat puoleesi kääntynyt kun vastaan on tullut epäkohtia joista ei tahdo yli päästä ja jos ei muut ikävä kyllä niin demarit ovat olleet kallio kaskessa. Olet tarttunut epäkohtiin ja on sitä saatu yhteistä hyvää aikaankin. Vielä kun toi kysa julkaisisi meidän kirjoitukset niinkun sinunkin olisi lihvaa. En ole kateellinen menestyksellesi elämässäsi mutta sinunlaisia tarttis saada yhteisiä asioita eteenpäin viemään johon ei aikasi koko päiväisesti riitä, mutta hyvä näinkin. Toivon jatkossakin sinun tuovan näitä epäkohtia julkisuuteen.
Rauli Ylimäki
asioita seurannut
52145
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olihan vuodatus ihan itkettää nyyyh nyyyyh kun Rauli on hyvä.
saat nyyhkiä aivan rauhassa. Hyväksyt näköjään sen että demarit keulassa ei välitetä että velat pitää joskus maksaa ja viittaan teatterin korvauksiin kaupungin johtaja etu nenässä sanoi
(sdp) pojat putosi kyydistä ja maksettavaa tuli tämä on vaan yksi esimerkki vaikka ylimäki ehdotti valvojaa jolla olisi oma vakuutus. Et näköjään ymmärtänyt sanomaani etten häntä sen enempää jalustalle nostanut mutta hän tuo epäkodat esiin (kysa ys tänään)esim joten
näköjään hyväksyt demarien vuosia jatkunut töppäily ja pinen onohtaminen tai sitten et tiedä asioista mitään kunhan höpiset
joita kaupungin puoluevirkamiehet ovat valmistelleet! Ainoasta joissakin rakennusorojekteissa vedetään sitten kotiinpäin, kuten bisnesmiehet tekevät kaikkialla!
moi
kuka tää ylimäki ylimielinen on?
mitä hän on saanut aikaiseksi kotkass lukuunottamatta oman firman myyntiä,ei todellakaan mitään,vai oletteko muuta mieltä.mielestäni tärkeilee tekemisillään,no joo.saattaisi olla kaupunki paremmassa jamassa jos oikein oikeasti demarit sitä vetäisi
Pelle mikä pelle jos miehellä olisi munaa olisi saanut jotain hyvääkin kaupungin eteen