Miettikääpä

Minusta alkoholismi on pikemminkin kansansairaus, kuin henk.koht.ongelma. Kuinka moni oikeasti juo alkoholia sen maun vuoksi? Miksi alkoholi antaa sosiaalisessa ympäristössä luvan toimia moraalittomasti, eli teon tai toisen tai vaikka useammankin voi kevyesti olkiaan kohauttamalla kattaa sanoen, että tuli oltua aikas sekaisin, en oikein muista mitä eilen tapahtui. Näitä selityksiä kuulee tämäntästä ja ne toimivat sosiaalisissayhteisöissä oikein hyvinä puolustuksina tekemiään hölmöyksiä kohtaan. Kukapa ei haluaisi välillä sälyttää vastuuta ikävistä asioista, ja alkoholi on mitä mainioin syy tekemilleen "virheille" (monesti ihan tietoisesti haluttuja tekoja). Ajatelkaapa, mikä etuoikeus se on niinsanotuille kohtuukäyttäjille. Meneppä nyt sitten raittiina tekemään samoja asioita, joita humalassa monet tekevät, ja saavat humalansa johdosta hyväksynnän mitä ihmeellisemmille teoille.Ei varmaan tarvi kauaa heilua, kunnes löytää itsensä solkipaita päällä tasasella lääkityksellä. Eli aikas sirkusta koko kansalle, kun humalaiset pellet naurattavat humalaista yleisöä, niin mikäs sen hauskempaa??? Mistä raitis löytää yhtähyvän puolustusasianajajan,kuin alkoholi, ja saa yhteiskunnan hyväksynnän tekemilleen virheellisille teoilleen??? Kyllä sen on huomannut tällä lupaavalla alkoholistin uralla, että kyllä kaikki ymmärtää tai on ymmärtävinään, että kaikkea sattuu ja tapahtuu pikkukännissä. Tarinan opetus: Kännissä voi sanoa ja tehdä miltei mitä vaan ja seuravana pv:nä vyöryttää koko setti alkoholin piikkiin. Mutta selvänä toimintamarginaalisi on hyvinkin rajoitettu sen kirjoittamattomaan sääntöön, joka ei paljoa poikkeuksellista käytöstä salli, ilman tyhmäksi tai hulluksi leimaantumista. Miltei jokaisella ihmisellä on niinsanottuja mielihaluja ja tekoja, joihin alkoholi toimii avaimena. Mutta missä ja mikä on raittiille se avain??? Olen nykyään löytänyt ja tunnistanut itsestäni toisen persoonan, jonka nimi on riippuvuus. Tämä katkeruuden siivittämä tilitys on meidän molempien luomus. Pääasiassa haluan raitistua, mutta sen verran hullu olen, että välillä haluais vain sekoilla(vapauttava fiilis). Humalaisille voin esiintyä humalaisena pellenä, mutta en halua tehdä sitä selvänä etenkään selvälle yleisölle, joka ei heti unohda esitystä sen loputtua. Välillä tulee tämmönen fiilis, että jos haluaa olla raitis, siihen sisältyy tietynlaista sosiaalista invaliditeettiä...
4509
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minun ei tarvinnut kauaakaan lukea ja kirjoitustasi, kun mieleeni palautui oma menneisyyteni. Tarkoitan, alkoholistin menneisyys.

Kuinka samankaltaisia meidän elämän törmäilyt on, riippumatta ketä tai minkä ikäisiä olemme. Tämä väärä elämänasenne johtaa monet pysyvästi eri laitoksiin ja toiset hiekkahoitoon.

Sinulle toivoisin nyt, kun olet huomannut alkoholismin todellisen luonteen, sulje korkit pysyvästi ja hakeudu sellaiseen itseapuyhteisöön, jossa tunnet todellisen hyväksynnän ja tuen.

En tarkoita mitään sellaista, jossa pintapuolisesti kysellään ja jaetaan puhelinnumeroja ilman henkilötietoja.

Kiitos sinulle asiallisesta kertomuksesta, joita tällä palstalla on viime aikoina ollut kovin vähän.

Äänestä
  • Samalla tavalla ristiretkellä kohti nykyistä raittiuttasi? Osuinko oikeaan? Miten pääsit irti tuosta mainitsemastani epätasavertaisuudesta ja katkeruuden siemenistä, joita tuo niin maanmainio sairaus ympärilleen kylvää? Kauaa en ole vielä raittiin saappaissa marssinut, mutta olen kyllä oivaltanut monia asioita, jotka edesauttavat taapertamista tällä viitoitetulla tiellä. Kyllähän tämä aikamoista jaakobin painia on aika-ajoin, mutta kun on oppinut erottamaan tuon "riippuvuuden äänen" ajatuksissaan, niin on ollut paljon helpompaa käsitellä asiaa realistisemmin. Iselläni on nyt tukena erittäin hyvä ihminen, joka on myös matkalla samaan suuntaan (päämääränä raittius, reittivalinta vapaa). Tällä hetkellä olen tullut siihen tulokseen, että kokonaisvaltaisesti raittius on parempi, kuin sattumanvaraisten ja harvinaisten onnen ja huuman hetkien kalastelu kosteilla kujilla ja humalanhuuruisessa suossa, josta pääni vielä juuri ja juuri pilkotti, ennen kuin tajusin, että nyt on tehtävä jotain. Sen verran on nyt jo pää noussut tuosta suosta, että on jo helppo hengittää... Uskaltauduin jopa käymään lääkärillä tsekkaamassa maksa-arvot: alat=39 gt=41. Eli kai se sit vielä toimii...;) Kyllä se tästä suttaantuu, tilitti humalainen maalari rakennusmestarille.

    Äänestä

  • ajattelit kirjoitti:

    Samalla tavalla ristiretkellä kohti nykyistä raittiuttasi? Osuinko oikeaan? Miten pääsit irti tuosta mainitsemastani epätasavertaisuudesta ja katkeruuden siemenistä, joita tuo niin maanmainio sairaus ympärilleen kylvää? Kauaa en ole vielä raittiin saappaissa marssinut, mutta olen kyllä oivaltanut monia asioita, jotka edesauttavat taapertamista tällä viitoitetulla tiellä. Kyllähän tämä aikamoista jaakobin painia on aika-ajoin, mutta kun on oppinut erottamaan tuon "riippuvuuden äänen" ajatuksissaan, niin on ollut paljon helpompaa käsitellä asiaa realistisemmin. Iselläni on nyt tukena erittäin hyvä ihminen, joka on myös matkalla samaan suuntaan (päämääränä raittius, reittivalinta vapaa). Tällä hetkellä olen tullut siihen tulokseen, että kokonaisvaltaisesti raittius on parempi, kuin sattumanvaraisten ja harvinaisten onnen ja huuman hetkien kalastelu kosteilla kujilla ja humalanhuuruisessa suossa, josta pääni vielä juuri ja juuri pilkotti, ennen kuin tajusin, että nyt on tehtävä jotain. Sen verran on nyt jo pää noussut tuosta suosta, että on jo helppo hengittää... Uskaltauduin jopa käymään lääkärillä tsekkaamassa maksa-arvot: alat=39 gt=41. Eli kai se sit vielä toimii...;) Kyllä se tästä suttaantuu, tilitti humalainen maalari rakennusmestarille.

    Olin todella pohjalla, mitattiin sitä kuinka tahansa. Eräässä laitoksessa minulla oli aikaa tutustua itseeni ja menneisyyteen, Se oli vaikeaa, kun en voinut osoittaa ketään syylliseksi, vain itseni tai ehkä sittenkin alkoholismin, josta en ymmärtänyt muuta kuin pakonomaisen juomisen.

    Sain tietää, että minunkaltaiset ei yleensä selviä (raitistu) kuin ihmeen avulla. Mutta jotkut ovat onnistuneet tekemään täydellisen elämäntavan muutoksen, alkaen ajattelusta ja asennoitumisesta, hyväksyen itsensä ihmisenä jolla on oma persoonallisuus.

    Kaikki "menneisyyden ovet" piti sulkea ja avata niitä ovia, joita aiemmin kartoin. Oli pakko opetella uusi elämä, joka sisälsi vastuun omasta elämästä.

    En halua tyrkyttää kenellekään mitään neuvoja tai suunnitelmia, niitä löytyy, joka puolelta, kun pitää silmät auki. Kaikkein tärkeintä on suhtautua uusiin asioihin rohkeasti ja ennakkoluulottomasti. Tälläkin palstalla voi tulla itselle sopiva neuvo, itse ei ole pakko kokeilla toisten tekemiä virheitä.

    Kaikki epämääräiset vihjailut, jota alkoholismin ympärillä pyörii, on syytä hylätä. Samoin sanonta, "alkoholismi ei ole mikään sairaus, ei tarvitse kuin ryhdistäytyä ja ottaa itseään niskasta kiinni." Nämä ihmiset eivät tiedä todellisesta alkoholismista yhtään mitään, apua on saatavilla ja mikä sopii toiselle ei sovi toiselle. Valinta on vapaa ja tulokset sen mukaisia.

    Äänestä

  • olen asianosainen.. kirjoitti:

    Mitä se todellinen alkoholimi sitten on?
    Paljastuuko se koska?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tätä... kirjoitti:

Minusta alkoholismi on pikemminkin kansansairaus, kuin henk.koht.ongelma. Kuinka moni oikeasti juo alkoholia sen maun vuoksi? Miksi alkoholi antaa sosiaalisessa ympäristössä luvan toimia moraalittomasti, eli teon tai toisen tai vaikka useammankin voi kevyesti olkiaan kohauttamalla kattaa sanoen, että tuli oltua aikas sekaisin, en oikein muista mitä eilen tapahtui. Näitä selityksiä kuulee tämäntästä ja ne toimivat sosiaalisissayhteisöissä oikein hyvinä puolustuksina tekemiään hölmöyksiä kohtaan. Kukapa ei haluaisi välillä sälyttää vastuuta ikävistä asioista, ja alkoholi on mitä mainioin syy tekemilleen "virheille" (monesti ihan tietoisesti haluttuja tekoja). Ajatelkaapa, mikä etuoikeus se on niinsanotuille kohtuukäyttäjille. Meneppä nyt sitten raittiina tekemään samoja asioita, joita humalassa monet tekevät, ja saavat humalansa johdosta hyväksynnän mitä ihmeellisemmille teoille.Ei varmaan tarvi kauaa heilua, kunnes löytää itsensä solkipaita päällä tasasella lääkityksellä. Eli aikas sirkusta koko kansalle, kun humalaiset pellet naurattavat humalaista yleisöä, niin mikäs sen hauskempaa??? Mistä raitis löytää yhtähyvän puolustusasianajajan,kuin alkoholi, ja saa yhteiskunnan hyväksynnän tekemilleen virheellisille teoilleen??? Kyllä sen on huomannut tällä lupaavalla alkoholistin uralla, että kyllä kaikki ymmärtää tai on ymmärtävinään, että kaikkea sattuu ja tapahtuu pikkukännissä. Tarinan opetus: Kännissä voi sanoa ja tehdä miltei mitä vaan ja seuravana pv:nä vyöryttää koko setti alkoholin piikkiin. Mutta selvänä toimintamarginaalisi on hyvinkin rajoitettu sen kirjoittamattomaan sääntöön, joka ei paljoa poikkeuksellista käytöstä salli, ilman tyhmäksi tai hulluksi leimaantumista. Miltei jokaisella ihmisellä on niinsanottuja mielihaluja ja tekoja, joihin alkoholi toimii avaimena. Mutta missä ja mikä on raittiille se avain??? Olen nykyään löytänyt ja tunnistanut itsestäni toisen persoonan, jonka nimi on riippuvuus. Tämä katkeruuden siivittämä tilitys on meidän molempien luomus. Pääasiassa haluan raitistua, mutta sen verran hullu olen, että välillä haluais vain sekoilla(vapauttava fiilis). Humalaisille voin esiintyä humalaisena pellenä, mutta en halua tehdä sitä selvänä etenkään selvälle yleisölle, joka ei heti unohda esitystä sen loputtua. Välillä tulee tämmönen fiilis, että jos haluaa olla raitis, siihen sisältyy tietynlaista sosiaalista invaliditeettiä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu