Roaccutan pelottaa..

Kun tässä on jo kaikki keinot kokeiltu (pesuaineet, voiteet, antibiootit, e-pillerit, vähähiilihydraattinen ruokavalio, ravintolisät), ei mistään ollut pysyvää apua, ainoastaan todellisen avun sain antibiooteista ja e-pillereistä mut ainoastaan kuurien aikana, niin olisi varmaan korkea aika kokeilla Roaccutania, mitä aika varmasti saisinkin.. Mut tältä palstalta lukee koko ajan mitä hirveitä sivuvaikutuksia ihmiset saa..

Mulla kun on jo valmiiksi tosi kuiva iho (mikä kuitenkin helposti rasvoittuu ja kuivuu helposti vähän vahvemmista aineista), kuivat silmät jotka on vuotanut vettä jo syksystä lähtien, joten inhoan ulkoilua, kun naama aina kyynelissä kun vähänkin tuulee (kokeilin joskus silmätippoja eikä niistä ollut kauheesti apua, joten en jaksa edes kokeilla enää), alapään limakalvot meni paskaks e-pillereiden takia, yhdyntä vieläkin sattuu jonkin verran vaikka pillereitä lopetin jo viime kesän alussa..

Niin minkälaiseen kuntoon nuo edellä mainitut menisi jos aloittaisin vielä kaiken päälle Roaccutan kuurin?!:( Lisäksi ihon paheneminen pelottaa, kun on muutenkin välillä ihan kamalan näköinen naama.. Oon myös lukenut että joillekin on jäänyt kuurin aikana kuoppia naamaan, vaikka ennen ei jäänyt ikinä kuoppia finneistä, eli iho on muuttunut noinkin radikaalisesti.. Mulle kun ei jää ikinä kuoppia (koputtaa puuta), ainoastaan tulipunaiset jäljet, jotka haalenee kyl ajan myötä.. Entäs jotkut pysyvästi jääneet atooppiset ihottumat jne..

Onko tuo kaikki sen arvoista.. Ja jos akne vielä palaa takaisin kaiken tuon kärsimyksen jälkeen? Itselläni e-pillerit auttoi tosi hyvin ja jo kuukauden jälkeen iho oli aika hyvä, niin akne selvästi hormonaalinen, eli auttoiskohan tuo roa sit ollenkaan.. Ja sit vielä tuo ehkäisyasia, mut kai se jotenkin hoituisi..äääh.. Mut palaa hermot ton naaman kanssa..

Mut kertokaa kokemuksianne!!
61020
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

heips! sain roan lievään akneen ja pelkäsin kans sivuvaikutuksia. mutta turhaan. sivuvaikutukset oli todella lieviä ja elin aivan normaalia elämää. naama kuivui vähän, erityisesti pakkasella ihoa sai rasvata 5 kerrosta ennen meikkivoiteen levitystä. mutta lämpimämmällä kelillä ei huomannut mitään. lisäksi käsiin tuli pientä ihottumaa. kutiamista ei ollut, ainoastaan sellaista pientä punaistaa näppylää vieri vieressä. ei näyttänyt kovin imartelevalta mutta rasvaamalla lähti kyllä pois. lisäksi tuntui että ihan kuurin alussa naama vähän punoitti, omasta mielestäni näytin vähän itkeneeltä. mutta tämäkin ongelma poistui ekojen päivien jälkeen. kyllä tällä palstalla kaikennäköistä kauhutarinaa liikkuu, mutta ei kannata pelästyä. se voi olla aivan turhaa. käyppä siis rohkeasti hakemassa se roa niin on kesällä nassu kunnossa!

Äänestä

Se valitettava totuus on, että sitä on täysin mahdotonta ennustaa, miten Roa kohdallasi käyttäytyy kun me olemme jokainen yksilöitä. Toisille siitä ei tule mitään kummempia sivuvaikutuksia paitsi mitä nyt iho vähän kuivuu, ja toisille tulee kaikki sivuvaikutukset itsemurha-ajatuksista koko vartalon nivelkipuihin. Joillekin on jäänyt Roacuttanin jälkeen atooppinen ihottuma ihoon, jonka kanssa he joutuvat elämään koko loppuelämänsä.

Näin vahvat lääkkeet, kuin Roa on aina arvaamattomia , toisille ne sopii, ja toisille ei. Se ON kuitenkin aina riski, ja sen riskin jokainen ottaa tietoisesti. Kyse on siis vain omasta rohkeudestasi ottaa se riski - tai jättää ottamatta.

Itse en uskalla enkä halua Roacuttania syödä vaikka siihen varmasti olisi riittävät perusteet. En vain kestä sitä mahdollista ajatusta, että kärsisin atooppisesta ihottumasta koko elämäni.

Äänestä
  • myöskään uskalla aloitta roa-kuuria, juuri sen takia että haiyyavaikutuksia ei voi ennustaa. Minusta mahdolliset "vaaralliset" riskit ovat liikaa, vaikka joskus tekisi kyllä mieli hypätä parvekkeelta tämän ihon takia... :(

    Alkuperäseltä kirjottajalle!!!Mikset jatka e-pillereiden käyttöä, jos ne ovat kerta auttaneet akneen? Vai oletko saanut niistä paljon haittavaikutuksia?

    Äänestä

  • en...... kirjoitti:

    myöskään uskalla aloitta roa-kuuria, juuri sen takia että haiyyavaikutuksia ei voi ennustaa. Minusta mahdolliset "vaaralliset" riskit ovat liikaa, vaikka joskus tekisi kyllä mieli hypätä parvekkeelta tämän ihon takia... :(

    Alkuperäseltä kirjottajalle!!!Mikset jatka e-pillereiden käyttöä, jos ne ovat kerta auttaneet akneen? Vai oletko saanut niistä paljon haittavaikutuksia?

    no oon saanut vaikka mitä sivuvaikutuksia!!! Vaikka Diane Novat auttoivat hyvin niin kärsin voimakkaista sivuvaikutuksista. Sitten kokeilin vielä Yasminea, mutta heti alussa sain voimakkaita jalkakipuja, pelkäsin jo veritulppaa, joten sitä en ainakaan uskalla kokeilla (en kyl tiedä olisiko auttanut ihoon), Diane Novasta puhumattakaan...

    Äänestä

  • pelokas neiti kirjoitti:

    sitten nekään eivät ole vaihtoehto... Itsekään en voi pillereitä käyttää migreenin takia...
    Oletko muuten kokeillut apteekista saatavaa Basiron Ac wash pesuainetta? Itselläni on helpottanut tilannettani vähän! :)

    Äänestä

Aloitin isotretinoin kuurin (alpharma)neljä viikkoa sitten pitkän pohtimisen tuloksena. Mulla on ollut vaihteleva akne 13-v saakka (nyt 28), mutta viimeisen vuoden melko pahana niin kasvoissa kuin selässä. Tähän asti mikään kuvittelemistani kauhuskenaarioista ei ole toteutunut, ja sivuvaikutukset ovat melko pieniä siihen nähden, että ulkona on ollut jopa -30 pakkasta: siis iho on kuivunut erityisesti huulista ja nenän/suun ympäristöstä sekä nenän ja alapään limakalvoista. Toisaalta itselläni on ollut melko voimakakkaasti rasvoittuva iho aina ja lisääntyneesti nyt hormonaalisen häiriön (joka alkoi vielä diane novaa syödessäni ja jatkunut sen lopetettuani 10kk)seurauksena, joten kuivuminen on ollut siihen nähden melko radikaalia! Ennen kuuria ihohuokosista suorastaan tursui rasvaa jo tunnin kuluttua kasvojen pesusta, mutta tällä hetkellä pesen kasvoni perusvoiteella ja rasvaan vielä päälle. Aika suuri muutos.

Voipi olla, että atooppinen valmiiksi kuiva iho voi kyllä kuivua isotretinoinia käytettäessä tuskallisestikin. Sinuna miettisin kyllä vielä muita mahdollisia vaihtoehtoja, sillä kuivuminenhan on käytännössä roaccutanin varma sivuvaikutus. Mullakin antibiootit tosiaan auttoivat ainoastaan niitä napsiessa, eikä silloinkaan kaikkiin finneihin. Lisäksi kuurin aikana, kesällä, mulla oli ainakin viisi flunssaa. Itselläni melko hyvin tuntui kasvoihin auttavavan ennen isotretinoin kuurin aloittamista myös Basiron -geeli. Se tasoitti paikoittain ihoani huomattavastiin, mutta ei ikävä kyllä auttanut syvemmällä oleviin tulehtuviin kystiin, eikä selkää saanut tietenkään sillä lainkaan hoidettua. Kokeilin Basironin rinnalla myös paikallista Dalacin-antibioottiliuosta, mutta sen en huomannut juuri vaikuttavan suuntaan tai toiseen. Basironia on saatavissa myös voiteena, joka on vähemmän kuivattava. Minullakin on rasvaisuudestaan huolimatta aika herkkä iho, eikä tämä voide alkukutinan jälkeen ärsyttänyt naamaa.

Roaccutan/isotretinoin on toisaalta niin yksilökohtaisesti vaikuttava, että on varmasti vaan riskeerattava, jos muita keinoja ei tunnu enää jäävän jäljelle taistelussa finnejä vastaan. Omalla kohdallani valinta vaikuttaa lupaavalta, mutta rasvaisen ihon lisäksi sivuvaikutuksia lieventänee pieni vuorokausiannokseni 30mg. Itse olen yllättynyt limakakalvojen voimakkaasta kuivumisesta, jota itselläni ei normaalisti juuri esiinny, ja toisaalta siitä, että normaalistikin kuivat silmäni eivät ole mielestäni kuivuneet yhtään lisää kuurin aloitettuani. Minulla on ollut lisäksi lievää selkä- ja päänsärkyä sekä ajoittain voimakasta väsymystä. Veri- ja rasva-arvoni ovat kuitenkin pysyneet normaaleina. Kuten sanottua, tämä lääke voi mahdollisesti aiheuttaa pahempiakin sivuoireita yksilöllisesti - omani ovat pysyneet "luvattujen" yleisten rajoissa. Lääkettähän voi myös lääkärin valvonnassa kokeilla, ja lopettaa heti, mikäli sivuvakutukset käyvät sietämättömiksi. Eikö E-pillereitäkin ole muita mahdollisuuksia dianen ja yasminen lisäksi - ainakin kannattaisi kokeilla, jos vaikka auttaisivat!? Toivottavasti löydät ratkaisun tilanteeseen. Tsemppiä finnien taltuttamiseen!=)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pelokas neiti kirjoitti:

Kun tässä on jo kaikki keinot kokeiltu (pesuaineet, voiteet, antibiootit, e-pillerit, vähähiilihydraattinen ruokavalio, ravintolisät), ei mistään ollut pysyvää apua, ainoastaan todellisen avun sain antibiooteista ja e-pillereistä mut ainoastaan kuurien aikana, niin olisi varmaan korkea aika kokeilla Roaccutania, mitä aika varmasti saisinkin.. Mut tältä palstalta lukee koko ajan mitä hirveitä sivuvaikutuksia ihmiset saa..

Mulla kun on jo valmiiksi tosi kuiva iho (mikä kuitenkin helposti rasvoittuu ja kuivuu helposti vähän vahvemmista aineista), kuivat silmät jotka on vuotanut vettä jo syksystä lähtien, joten inhoan ulkoilua, kun naama aina kyynelissä kun vähänkin tuulee (kokeilin joskus silmätippoja eikä niistä ollut kauheesti apua, joten en jaksa edes kokeilla enää), alapään limakalvot meni paskaks e-pillereiden takia, yhdyntä vieläkin sattuu jonkin verran vaikka pillereitä lopetin jo viime kesän alussa..

Niin minkälaiseen kuntoon nuo edellä mainitut menisi jos aloittaisin vielä kaiken päälle Roaccutan kuurin?!:( Lisäksi ihon paheneminen pelottaa, kun on muutenkin välillä ihan kamalan näköinen naama.. Oon myös lukenut että joillekin on jäänyt kuurin aikana kuoppia naamaan, vaikka ennen ei jäänyt ikinä kuoppia finneistä, eli iho on muuttunut noinkin radikaalisesti.. Mulle kun ei jää ikinä kuoppia (koputtaa puuta), ainoastaan tulipunaiset jäljet, jotka haalenee kyl ajan myötä.. Entäs jotkut pysyvästi jääneet atooppiset ihottumat jne..

Onko tuo kaikki sen arvoista.. Ja jos akne vielä palaa takaisin kaiken tuon kärsimyksen jälkeen? Itselläni e-pillerit auttoi tosi hyvin ja jo kuukauden jälkeen iho oli aika hyvä, niin akne selvästi hormonaalinen, eli auttoiskohan tuo roa sit ollenkaan.. Ja sit vielä tuo ehkäisyasia, mut kai se jotenkin hoituisi..äääh.. Mut palaa hermot ton naaman kanssa..

Mut kertokaa kokemuksianne!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu