vastentahtoisesti äidiksi?

Yhden lapsen äitinä totean että ellen olisi todella halunnut tätä, en olisi kestänyt synnytystä ja vauvaelämää. En suosittele tekemään lasta kenenkään mieliksi, itsestä sen on lähdettävä.

Älä ryhdy äidiksi jos et sitä todella halua. Tiedätkö miten paljon vastuuta joudut ottamaan lapsesta 18v ajaksi!? Sinun vastuusi alkaa siitä, kun vauva alkaa masussa kasvamaan.
On parempi, että odottelette vielä, varsinkin jos olette nuorempi pariskunta, niin teillä on kyllä aikaa.

Olen hieman päälle nelikymppinen nainen, joka tietysti nuoruudessaan kuvitteli, että tulee parisuhde, talo ja pari lasta. No, sitten senaikaisen parisuhteen kanssa ei kiinnostus minun puoleltani herännyt, eikä missään vaiheessa asia innostanut. Kolmekymppisenä olin täysin varma, etten elämääni mitään kiljuvia kakaroita halua. Lapset oli ihan kivoja, kunhan ne oli jonkun muun kuin minun, eikä niitä tarvinnut paria tuntia kauempaa katella. Vauvakuumetta en ole koskaan ymmärtänyt.

Vuodet vierivät ja tapasin miehen, jolla ei itsellään ollut lapsia, mutta oli niitä aina halunnut. Tiedä mitä päässäni liikkui, kun en ehkäisystä niin huolta kantanut. Lapsen teko ei minua suurelti innostanut.

Niin kuitenkin kävi, että tulin raskaaksi. Auts. harkitsin aborttia. Olin toisaalta hyvilläni vahingosta, toisaalta ei olis voinut vähempää kiinnostaa. Ajatukset ja mielialat heilahtelivat moneen suuntaan, eikä asiaa helpottanut epätyydyttävä parisuhde.

No, päätin sitten pitää lapsen, kävin heti 7 vkolla ultrassa, mitäänhän silloin ei saanut selville, muuta kuin sen, että kohdussa jotain on, joten odotellaan onko tuulimuna vai "oikea".

Sitten ultra, vko 12. Muistan ikuisesti sen tunteen, kun tuo pieni möykky näkyi. Mitään lapsen näköistä siinä ei ollut, mutta sydän sykki kiivaasti. Aivan mahtava tunne, jota ei voinut sanoin kuvata.

Nyt lapseni, tyttö, on 1v8kk ja kaikesta sitoutumisesta ja "oman vanhan elämän" menetyksestä huolimatta, PÄIVÄÄKÄÄN EN VAIHTAISI POIS. Tottakai, on hetkiä kun on väsynyt (meillä ei onneksi koliikkia tms. ole ollut), sitä joskus miettii, mitä tuli tehtyä.

Eräs lapseni tarhakaverin äiti raivoissaan yksi aamu sanoi, että hän ei ymmärrä miksi ihmiset tekevät lapsia. Minä olen sitä samaa ihmetellyt aina, mutta nyt, kun on oma lapsi, niin minä käännään tuon ajatuksen niin, että nyt vasta ymmärrän, miksi ihmiset tekevät lapsia. Ihan aikuisten oikeasti, jos olisin 10 v nuorempi, tekisin toisen.

NO HUHHUH... älä hyvä ihminen ala leikkimään jos ei siltä ihan oikeasti tunnu. Ei kukaan voi pakottaa sinua äitiyteen tai kenenkään toisen mieliksi ei missään nimessä kannata alkaa lapsentekopuuhiin. Äitiys on ihanaa, mutta rankkaakin! :-)

yhtä äitiä, joka vastentahtoisesti miehen painostuksen alla teki lapsen. Me olimme saaneet vauvan ja vauvanhoito oli miehen mielestä näyttänyt niin helpolta. Meidän vauva olikin aika helppo hoidettava. Ja äiti on meidän vauvamme kummitäti. Miestä en huolinut kummisedäksi.

He saivat vauvan 1,5 vuotta myöhemmin meidän vauvamme syntymän jälkeen. Heidän vauvansa ei ollutkaan niin helppo. Ja äiti on usein vihainen ja katkera ja väsynyt ja miestä ei kiinnosta osallistua vauvan hoitoon. Usein kun nähdään, rouva onkin yksin liikkeellä nyt kahden lapsen kanssa. Toisesta vauvasta en tiedä oliko vahinko vai toivottu vai painostuksen alla. Heille oli tulossa heti perään kolmas, mutta äiti päätti tehdä abortin. Ehkä oikea ratkaisu heille, koska mies ei osallistu ja äidillä muutenkin kädet täynnä työtä kahden pienen lapsen kanssa se iso lapsi (=mies)

Kerran äiti tönäisi tyttöämme (vajaa 2v.) tahallaan, kun oli väsyksissä. Äidiltä meni ihan totaalisesti hermot yhtäkkiä. Hyvä ettei tyttömme lentänyt seinään siitä voimasta, eikä tyttömme edes varsinaisesti mitään pahaa tehnyt. Tuli vain kummitätinsä luo kysymään jotain, kun istuimme kahvipöydässä. Se on jäänyt mulle mieleen ja olen jopa harkinnut vaihtaa kummitätiä.

Mielestäni painostuksen alla ei kannata tehdä lapsia, koska lapsessa on sitten kiinni koko loppuelämän. Siihen pitää itse olla valmis ettei tule katkeraksi ja vihaiseksi. Ja vielä huonolla säkällä mieskin on yksi lapsi muiden joukossa. Takeita perhe-elämään osallistumisesta ei ole, vaikka kuinka lupaisi. Ja pystyykö antamaan lapselle kaiken hänen tarvitsemansa rakkauden, jos tuleekin pettymyksiä? Jos vauva onkin vaikea hoidettava, itkuinen tai koliikkivauva? Ja taustalla pyörii vielä se tieto, ettei ole itse edes tätä vauvaa halunnut. Ja perhana mies ei sitten varmasti valvo öitään vauvan takia.

Katkeruutta saattaa tulla siinäkin, kun jää opinnot tai työ. Ei ole saanut toteuttaa unelmaa matkustamisesta tai jotain muuta vastaavaa. Ystäviä häviää mystisesti äitiyden myötä. Sitä on hetken aikaa aika yksin ennen kuin löytyy äiti-kavereita. Ja tottuu uuteen elämään. Ja pitää varoa, ettei tule katkeraksi lapselle, ettei äiti ole saanut toteuttaa itseään ennen lapsen syntymää ja nyt lapsi on sitten tiellä niin että unelmat jää unelmiksi.

Joten harkitse tarkkaan suostutko äidiksi painostuksen alla? Saattaa tietenkin olla niinkin, että vauva on maailman ihanin ja helpoin ja kiltein. Silloin on nautinto olla äiti sellaiselle pienelle olennolle. Ja kaikista parasta on vielä se, että mies osallistuu täysillä vauvanhoitoon. Äidiksi kyllä kasvaa odotusaikana, mutta miehen kasvu isäksi alkaa vasta, kun saa nyytin syliinsä ensimmäistä kertaa. Jotkut eivät kasva sittenkään. Miehen vauvakuume ei ole tae siitä, että he silti haluaisivat hoivata vauvaa. Ehkä se onkin oire siitä, että he haluavat itse tulla hoivatuksi? Ja sitten olet pulassa! Vauva itkee tissiä ja mies itkee tissiä..

Mutta päätös on Sinun..

Toivotan onnea valitsemallesi tielle!

Kiitos kaikille, jotka jaksoitte kommentoida ja kirjoittaa kokemuksianne!