Mitä mieltä olette tästä

Testaavatko häirikkösudet ihmisen sopivuutta saaliiksi?
29.1. 04:00

Susien pelottomuus ennakoi useiden eri lähteiden mukaan ihmisiin kohdistuvia hyökkäyksiä. Asiantuntijatkin voivat vain arvailla susien aikeita. ANNE KOKKONEN

MITÄKÖHÄN Kaakkois-Suomen pihasusilla on mielessään? Sitä sietää arvuutella nyt kun susikanta on vahvassa kasvussa ja poikkeuksellisesti käyttäytyvistä yksilöistä tehdään yhä uusia havaintoja.

Ihminen luulee havainnoivansa susia, mutta kenties sudet tarkkailevatkin meitä. Jos on uskomista suuria nisäkkäitä tutkineen Calgaryn yliopiston emeritusprofessori Valerius Geistin teorioihin, eteläkarjalaiset ovat paraikaa susien testattavina.

Geist lähestyy susia käyttäytymistieteen näkökulmasta ja hänen teesinsä tekevät ihmisen olon perin epämukavasti. Professori on sitä mieltä, että hyökkäykset koirien ja karjan kimppuun ennakoivat sitä, mitä sudet kohta tekevät ihmiselle.

Geistin väitteet eivät ole vailla pohjaa, sillä maailmalta saatu kokemus osoittaa susiongelman kehittyvän saman kaavan mukaisesti. Ensin susi ja ihminen alkavat elää toistensa tuntumassa, sitten susi alkaa testata ihmisen uhkaa yhä röyhkeämmäksi käyvällä käytöksellä ja viimein kun ihminen on todettu vaarattomaksi, susi löytää sille paikan ruokalistaltaan.

Teorialle löytyy vahvistusta sekä historiasta että nykypäivästä. Dosentti Antti Lappalainen selvitti vuonna 2005 ilmestyneessä kirjassaan Suden jäljet suden Suomessa aiheuttamia kuolemantapauksia vuodesta 1650 lähtien ja kirkonkirjoista löytyy kaksi selvää piikkiä. Kun Karjalan kannas siirtyi Venäjän omistukseen vuonna 1721 ja yleinen metsästys kiellettiin, lapsia alkoi joutua suden suuhun. Lounais-Suomessa vastaavaa alkoi tapahtua vuodesta 1877 lähtien uuden metsästyslain oltua kymmenen vuotta voimassa.

Lappalaisen mukaan lain suojaa nauttineet sudet tulivat erämaista vähitellen asutuksen liepeille ja kävivät vuosi vuodelta rohkeammiksi. Keski- ja Pohjois-Suomessa susien metsästys jatkui eikä siellä tunnettu ihmisiä saalistavia susia.

Neuvostoliiton tiedeakatemian peto-osaston jäsen Mihail Pavlov puolestaan kuvaa kirjassaan Volk (Susi) samantapaista kehitystä Keski-Venäjällä toisen maailmansodan aikana ja sotaa seuranneina vuosina. Kun susien metsästys käytännössä loppui, esimerkiksi Kirovin piirikunnassa 26 lasta ja nuorta menetti henkensä susien takia.

- ON VÄÄRIN , että olemme jo kymmenen vuoden ajan pyytäneet suurpetotutkimusta Kaakkois-Suomeen, jotta saisimme tietoa susien käyttäytymisestä. Sellaista ei kuitenkaan ole tehty ja joku ottaa nyt asiassa harkitun riskin, keskisen suurpetoalueen jahtipäällikkö Kimmo Ylärakkola paheksuu.

Ylärakkola on seurannut susien touhuja 25 vuotta, mutta hänkään ei voi kuin arvailla niiden mielenliikkeitä. Luonnollisesti käyttäytyvät ja häirikkösudet toimivat lisäksi eri tavoin, joten koiria harjoittaessaan Ylärakkola kulkee aseistautuneena.

Myös suurpetotutkija Ilpo Kojola pitää voimakkaasti kesyyntyneitä susia riskitekijänä. Kaakkois-Suomen pihasusista on vaikea sanoa mitään varmaan, sillä pihassa käymisen ei tarvitse merkitä ihmisen uhkaamista.

- Riskien minimoimiseksi toistuvasti asutuksen lähellä käyvät sudet pitää hoitaa pois pihapiireistä ja siihen on vaikea vaikuttaa muuten kuin tappamalla, Kojola toteaa.

Kojola muistuttaa, että satunnaisesti pihan ylittävä ja matkaansa jatkava susi ei ole ongelma. Todelliset häiriköt sen sijaan tulee poistaa jos susikannan oman edun takia.

KYSYN SITTEN PARIN VUODEN PÄÄSTÄ TAAS UUDESTAAN!!
271337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat
  • väärä ilmaisu "häirikkö susi, tai peto yleensä" petdon ominainen käytös on juuri sellaista kun niinsanotut "häiriköt" on. Jos susilaumat kasvaa liian suudiksi, niin ne tulee röykeisi, ja jos ne totuu ihmiseen niiden luontainen pelko ihmistä kohtaan häviää. Samoin karhut, jos ihminen on käsitellyt haaskaa, niin karhun hajuaisti on tosi tarkka, silloin käy niin että karhu yhdistää ihmisen hajun ja ruuan. Siksi se niinsanottu "luontomatkailu" jossa viedään haaskoja metsään ja ihmiset menee karhuja vahtaamaan, samoin luontokuvaajien toimet on arveluttavia. Ei siis voi puhua häidiköstä jos peto käyttäytyy pedolle luontaisella tavalla, kun ihmisen ja pedon yhteinen piidde on äädetön laiskuus, eli ne ottaa ruokansa mistä helpoiten saa. Siksi asiallinen metsästys säilyttää pedoissa luontaisen pelon ihmistä kohtaan. Suomen luonnossa on tilaa pedoille,jos ne pelkää ihmistä, ja ihmisen aiheuttamia ääniä, se on petojen paras suojelukeino. Silloin kohaamiset ihmisen kanssa vähentyy, paras tilanne olisi että petoja olisi asiallinen määdä mutta vain harvat niitä näkisi..

    Äänestä

oikeastaan onkaan?? Ei taida ne asiaan perehtyneet suojelijatkaan oikein olla perillä niistä! Ja mikä tärekeintä, tässä unohdetaan pääasia, se, että susi on PETO!

Niitä pitäis ruveta ampumaan nyt auka urakalla, jotta alkaisivat pelätä ihmistä!!

Äänestä
  • häirikkösusia siis...

    "Vähän ennen puolta päivää ne tulivat tuolta pohjoisen suunnalta. Kulkivat 25 metrin päästä talosta jatkoivat joen yli ja siitä Piippolan suuntaan", Timonen kertoo. "Eihän se mukavalta tunnu, kun nurkissa pyörivät. Koiristakin on huoli", Timonen toteaa.

    Eli siis pelkkä suden LIIKKUMINEN on siellä pöpelikössä - "nurkissa pyörimistä"?!!!

    Äänestä

  • Varsinaisia kirjoitti:

    häirikkösusia siis...

    ...eli eivät nimenomaan välitä kiertää pihoja pöpelikön kautta vaikka mahdollista olisikin. Tässä viestiketjussa siis käsiteltiin susien ihmispelkoa ...luithan aloitusjutun, johon viittasin. Lisäksi jätit tämän lainaamatta:

    "Kaksi viikkoa sitten sudet söivät koiran Tavastkengällä. Vähän myöhemmin toinen koira joutui pihalla suden suuhun, mutta pelastui pahoin purtuna."

    Tuo nyt on ehkä jo hieman häiriköintiä.

    Lisää saman lauman ihmispelosta:
    http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=611962

    "Hiljattain tuli ilmoitus, että Vornassa viiden suden lauma söi jotain raatoa pellolla keskellä päivää. On huolestuttavaa, jos sudet tulevat niin rohkeiksi"

    Haista paska, ja toisenkin kerran.

    Äänestä

  • Ja myös KAKSIN kirjoitti:

    Haista paska, ja toisenkin kerran.

    kirpaisi? :)))

    Äänestä

  • Entinen Kestinen kirjoitti:

    ...eli eivät nimenomaan välitä kiertää pihoja pöpelikön kautta vaikka mahdollista olisikin. Tässä viestiketjussa siis käsiteltiin susien ihmispelkoa ...luithan aloitusjutun, johon viittasin. Lisäksi jätit tämän lainaamatta:

    "Kaksi viikkoa sitten sudet söivät koiran Tavastkengällä. Vähän myöhemmin toinen koira joutui pihalla suden suuhun, mutta pelastui pahoin purtuna."

    Tuo nyt on ehkä jo hieman häiriköintiä.

    Lisää saman lauman ihmispelosta:
    http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=611962

    "Hiljattain tuli ilmoitus, että Vornassa viiden suden lauma söi jotain raatoa pellolla keskellä päivää. On huolestuttavaa, jos sudet tulevat niin rohkeiksi"

    Tuliko sinulle siis uutena tosiasia, että suden syövätkin? Ja että ne liikkuvat myös päivällä?

    Kun tykkäät sanomalehtiuutisista, niin tässä pakinamuotoinen vastine tuohon alkuperäiseen keskustelun aiheeseen (vastineesi ei anna aihetta enempään):

    Iso Paha Susi.
    (Kaisu Puranen/Kouvolan Sanomat 2.2.2007)

    ETELÄ-KARJALAN SUSIKANTA lisääntyy. Susia on ammuttu, sudet ovat vieneet koiria, koulukuljetuksia on lisätty susipelon vuoksi. Ymmärrettävästi, koska Metsähallituksen arvion mukaan susia on eniten juuri itärajan tuntumassa. Itä-Suomessa oleskeli reilu vuosi sitten noin 130 Suomen 215:sta sudesta. Lehdistö puhuu häirikkösusista, ja niillä on myös tuttavallisempi, ironinen nimitys "pihasusi". Irvokas kuva suden raatelemasta koirasta pääsi paikallislehteen saakka. Vaikutus on selvä: katsojan päällimmäinen tunne on pelko. Pelko on ymmärrettävää, ja myös vaatimus siitä, että kasvavaa kantaa tulisi harventaa, on häirikkösusien valossa oikeutettu. Suomen WWF:n mukaan susi on kuitenkin edelleen luokiteltu maassamme erittäin uhanalaiseksi. Helsingin Sanomat uutisoi, että maa- ja metsätalousministeriön mukaan Suomen susikantaa ei aiota kasvattaa, vaan se aiotaan pitää 20:ssä parissa.

    MITÄ ILMAISU "HÄIRIKKÖSUSI" oikein tarkoittaa? Susien kaatolupia anotaan, jotta saataisiin häiriköt tapettua. Luonnonsuojelijat hiljennetään sillä, ettei normaalisti käyttäytyviin susiin aiota puuttua. Sudesta tulee häirikkö, jos se syö koiran, lampaan tai muun kotieläimen. Kotieläin on sudelle helppo saalis, ja luultavasti kaikki sudet söisivät niitä tilaisuuden tullen.

    Kaikki sudet siis ovat ainakin potentiaalisia häirikkösusia. Yksi sellainen ammutaan, mutta jäljelle jäävistä joku voi jälleen napata koiran, ja silloin sekin pitää ampua. Ja niin edelleen, loputtomiin.

    SUSIA KOSKEVA UUTISOINTI on tällä hetkellä puhdasta pelon retoriikkaa. Kun luemme susien raatelemista koirista, on vaikea pitää mielessä, että puhumme lajista, jota elää Suomessa vain 200.

    Hyvä esimerkki on Etelä-Saimaa-lehden juttu "Testaavatko häirikkösudet ihmisen sopivuutta saaliiksi?" Jutussa haastateltu Calgaryn yliopiston professori heittää ilmoille ajatuksen, jonka mukaan sudet saattavat tarkkailla meitä. Hyökkäykset koirien ja karjan kimppuun ennakoivat pian tapahtuvaa hyökkäystä ihmisen kimppuun. "Maailmalta saatu kokemus" osoittaa susiongelman kehittyvän juuri tämän kaavan mukaisesti. Jutussa on haastateltu viittä teoriaa ainakin rivien välistä puolustavaa henkilöä, muttei yhtään sitä kyseenalaistavaa. Puheenvuoron antaminen myös vastakkaiselle näkökulmalle jättäisi lukijalle omaa valinnanvaraa.

    JUTUSSA SUDET KUVATAAN kuin ne olisivat järjestäytynyt rikollisliiga. Tietysti susi hyödyntää helpon saaliin eli kotieläimet. Luonnollinen käyttäytyminen ei tee siitä häirikköä. Ei ole realistinen johtopäätös olettaa kotieläimiä vievän suden testaavan, voisiko se hyökätä ihmisen kimppuun. Eläin kun ei kykene niin suunnitelmalliseen ajatteluun.

    Suomessa suden reviiri voi olla 700-900 neliökilometriä. Susien elintilat vähenevät maailmanlaajuisesti. Kun ne elävät ihmisten lähettyvillä, niistä tulee automaattisesti häiriköitä. Perimmäinen ongelma on ihmisen ja suden elinpiirien törmäämisessä, eikä siihen ole helppoa ratkaisua. Susipropaganda ja pelkoa lietsova uutisointi ei kuitenkaan ole oikea tie.

    Äänestä

  • huh-huh! kirjoitti:

    Saavat sudet syödä ja liikkua kunhan ovat arkoja ihmistä kohtaan kuten karhut ja muut suurpedot.

    Ihmiset ovat noissa Kalevankin jutuissa syystäkin huolestuneita susien rohkeasta käytöksestä. Esim. samalla alueella karhukanta on runsastunut viime aikoina, mutta ongelmilta on säästytty sillä karhut pysyttelevät melkolailla hyvin pois pihapiireistä ja välttävät ihmisen kohtaamista.

    Nämä seuraavat on sitten omia mielipiteitä: Susien tottumista vaarattomiin ihmiskontakteihin esim. pannoittamisen yhteydessä tulisi ehdottomasti välttää. Sallimalla pihapiiriin uskaltautuvan suden tappaminen tai löytämällä sopivia ei-tappavia pelotekeinoja tulisi pyrkiä luomaan susikantaan kaikkien kannalta hyödyllinen ihmispelko. Mikäli koiranpennun oppimiskyvystä voi jotakin päätellä, opettaa lauma pennulleen käyttätymissäännöt, joihin ihmisen välttämienenkin kuuluu.

    Mikäli tuo ei onnistu, en näe susilla kovinkaan valoisaa tulevaisuutta Suomen luonnossa.

    "Sallimalla pihapiiriin uskaltautuvan suden tappaminen tai löytämällä sopivia ei-tappavia pelotekeinoja tulisi pyrkiä luomaan susikantaan kaikkien kannalta hyödyllinen ihmispelko."

    Selitäpäs nyt neropatti meille kaikille, miten suden TAPPAMALLA sille voi OPETTAA mitään - edes ihmisarkuutta?

    Jos siis toistelet kuin papukaija Metsästäjien keskuliiton mantraa "ihmispelon opettamisesta" petoeläimiin niitä tappamalla, niin kerropa meille miten se toimii? Kas kun yleensä se oppiminen vaatii omaksumista ja kuolleena se ei oikeen onnistu... Vai millä logiikalla (tai kenen puheilla) kertomasi jossain toimisi?

    lienee kyse valinnasta, rohkeammille käy kalpaten -> eivät lisäänny, aremmat jäävät henkiin ja periyttävät ominaisuuttaan jälkeläisilleen.

    Sama pätee vilkkaiden etelän kaupunkien kulkukoiriin. Pöhköimmät pennuista jäävät autojen alle ja fiksummat jäävät henkiin. Kun tämä mylly pyörii sukupolvien ajan, on tuloksena hämmästyttävän taitavasti liikenteessä pärjääviä otuksia.

    Äänestä

  • huh-huh! kirjoitti:

    "Sallimalla pihapiiriin uskaltautuvan suden tappaminen tai löytämällä sopivia ei-tappavia pelotekeinoja tulisi pyrkiä luomaan susikantaan kaikkien kannalta hyödyllinen ihmispelko."

    Selitäpäs nyt neropatti meille kaikille, miten suden TAPPAMALLA sille voi OPETTAA mitään - edes ihmisarkuutta?

    Jos siis toistelet kuin papukaija Metsästäjien keskuliiton mantraa "ihmispelon opettamisesta" petoeläimiin niitä tappamalla, niin kerropa meille miten se toimii? Kas kun yleensä se oppiminen vaatii omaksumista ja kuolleena se ei oikeen onnistu... Vai millä logiikalla (tai kenen puheilla) kertomasi jossain toimisi?

    Loppuuko argumentointi kun pitää turvautua alatyyliin :-)

    Tappaminen todellakin vaikuttaa käyttäytymiseen vain silloin kun muu lauma sen havaitsee ja yhdistää ihmiseen. Suurin osa pihapiirissä tapetuista susista olisi varmasti yksinäisiä uroksia mutta ehkä jokunen kerta myös olisi myös muuta laumaa on lähistöllä tai kohti ammuttu uros vain kunnolla säikähtää ihmistä. Joku ei-tappava pelottelu olisi ehkä tehokkaampi keino, mutta kukaan ei sellaista ratkaisua ole esittänyt.

    Luet näköjään toisten vastineita kuin "piru raamattua" tehden niistä vääristyneitä johtopäätöksiä, aliarvioit arvostelijoiden ja syrjäseudun ihmisten ajattelukukyä etkä esitä ongelmiin mitään järkevää ratkaisua tilalle.

    Siis mitä pitäisi tehdä?

    koit alatyyliksi! Kysyin vain vastausta siihen ihmeellisyyteen, että miten tuo kuolleen suden opettaminen on mahdollista ja miten se mukamas näkyy pitkässä juoksussa.

    Huomasin kyllä ansioksesi sen, että edellisessä kirjoituksessasi mainitsit ei-tappavat menetelmät. Susihysteriassa on vain niin hirveästi "jos-jos-jos":ittelua ja sitten "mutta jos kuitenkin" olettamia. Huomaan niitä kirjoituksissasi.

    Susihysteria on siitä hauska, että siitä kärsivät aivankuin olettaisivat susien "ymmärtävän oman parhaansa" kunhan vain ihminen sitä niille pyssyllä "opettaa". No, eihän se hysteriaa oikeastaan ole vain kylmäveristä ja harkittua susien "maineen lokaamista", jota harrastavat metsästysjärjestöt ja itse metsästäjät, levittämällä näitä oletuksiin ja jossitteluihin perustuvia kuvitelmiaan. Tarkoituksena on saada tavalliset ihmisen sen hysterian valtaan, jolloin metsänlaidassa vilahtava sudenhäntäkin koetaan "nurkissa luuhaamiseksi" ja tienpoikki kulkevat tassunjäljet "ihmislasten kyttäämiseksi".

    Pohjanmaalla aletaan ehkä ottamaan asiat toisella lailla, kun ymmärretään se, mikä itärajan kunnissa jo ymmärretään: oma omaisuus on syytä turvata omin (laillisin) keinoin. Tarkoittaa sitä, että jos koiran tai kissan aamulla vain potkaisee ovesta ulos tarpeilleen, niin voipi olla, ettei Murre tai Mirri tulekaan takaisin.

    Ja ehkä siellä ymmärretään myös se seikka, mikä itärajallakin kai jo pikkuhiljaa ymmärretään; ihmiset eivät ole susien pääruokaa, eikä edes jälkiruokaa. Mutta toisaalta ihmisten nurkissa pyörii noita nelijalkaisia broilereita omiin oloihinsa hyljättyinä. Niiden napsimiseksi susikin ottaa riskin... Vaan entä jos niitä Murreja/Mirrejä ei sinne ulos hylättäisi susiensyöteiksi, niin minkä takia susi ottaisi riskin? Metsässäkin kun riittää ruokaa.

    Onko liikaa vaadittu ihmisiltä se, että omaisuudestaan ja lemmikeistään pidetään huoli susien varalta? PÅidämmehän me varamme toisten ihmistenkin varalta - ja lukitsemme kotiemme ovet poislähtiessämme. Noin esimerkkinä...

    Äänestä

"Ihminen luulee havainnoivansa susia, mutta kenties sudet tarkkailevatkin meitä."

Tekevätkö myös muistiinpanoja, exkursioita, tilastoja ja analyysejä, joita vertailevat konfrenseissa sekä koulutustilaisuuksissaan?

Usein suojelupuolta syytetään eläinten inhimillistämisestä, mutta nyt olisi aika hysteerikkojenkin katsoa peiliin. Toki susikin tottuu ihmiseen, mutta suunnitelmallista,
tarkkailuun pohjautuvaa riskianalyysiä tuskin ne kuitenkaan ovat kehittämässä;)

Äänestä
  • suden ja suurpetojen EI MISSÄÄN NIMESSÄ SAA TOTTUA IHMISEEN, vaan niiden tulee pelätä ihmistä, ne ei tosiaan ole mitään kilttejä pihaelämiä, jollaisiksi ne jossain yhteydessä monikin mieluusti mieltäisi. Siksi tulisi välttää haaskaruokintaa, petojen nukutusta, ja merkitsemistä, koska silloin ne voivat liiaksi tottua ihmisen hajuun eivätkä pidä sitä uhkana. Asiallisella metsästyksellä ilman hysteriaa niin susien suojelijoiden, kuin metsästäjienkin taholta, on asiallisin keino sädellä petojen kantaa, ja varmistaa niiden pelko ihmistä kohtaan. Silloin Suomen luonnossa säilyy elinkelpoinen kanta suurpetoja..

    Äänestä

  • myös syrjäseurulla asuva kirjoitti:

    suden ja suurpetojen EI MISSÄÄN NIMESSÄ SAA TOTTUA IHMISEEN, vaan niiden tulee pelätä ihmistä, ne ei tosiaan ole mitään kilttejä pihaelämiä, jollaisiksi ne jossain yhteydessä monikin mieluusti mieltäisi. Siksi tulisi välttää haaskaruokintaa, petojen nukutusta, ja merkitsemistä, koska silloin ne voivat liiaksi tottua ihmisen hajuun eivätkä pidä sitä uhkana. Asiallisella metsästyksellä ilman hysteriaa niin susien suojelijoiden, kuin metsästäjienkin taholta, on asiallisin keino sädellä petojen kantaa, ja varmistaa niiden pelko ihmistä kohtaan. Silloin Suomen luonnossa säilyy elinkelpoinen kanta suurpetoja..

    hymyillä! häirikkö susi!!!???? oottako tosissanne???

    Äänestä

  • muutaku kirjoitti:

    ... Junttiauto :-)

    Äänestä

  • muutaku kirjoitti:

    hymyillä! häirikkö susi!!!???? oottako tosissanne???

    tähän tuon häirikkösuden oikein repäisit?

    Äänestä

  • muutaku kirjoitti:

    hymyillä! häirikkö susi!!!???? oottako tosissanne???

    on keksitty luonnonsuojelijoita varten!
    Eli että myös viherpiiperöt ymmärtävät, että sillä tarkoitetaan "toistuvasti ihmisten lähelle tulevaa sutta tai susilaumaa".
    Ja sitä paitsi, on helpompi uutisoida, kun ei aina tarvitse kirjoittaa "koko litaniaa"!

    Ja muuten ihan tosissamme ollaan!!!

    Äänestä

  • Miten on mahdollista, että sinulle ei oo kehittyny edes alkeellista tosiasioiden tajua tässä asiassa ja sitten vielä kehtaat edes kirjoittaa julkiselle palstalle ja käyttäytyä kuin jotain muka tietäisit.

    Eikö millään tule erämaan tosiasiat selväksi jollekin porukalle, ja nämä perskeleet sitten ovat olevinaan susiasiantuntijoita. voi hitto, mitä sontaa sitä saa kuulla ja lukea.

    Yksinkertainen KYSYMYS: Onko susi VALLANHIMOINEN "omalla reviirillään???

    MITÄ SE TEKEE, KUN KOKEE JONKIN LAUMAN ULKOPUOLISEN OLEVAN SEN "REVIIRIN ALUEELLA?

    KUNNIOITTAAKO SE MITÄÄN MUUTA; KUIN ISOMPIA HAMPAITA JA RAIVOKKAAMPAA TAISTELIJAA, KUIN SE ITSE ON?

    MUUTTUUKO SE VILLIPEDOSTA LEMPEÄKSI HAUVELIKSI, SEN TÄHDEN; KUN ja JOS IHMINEN EI SITÄ RAPPUSILTAAN JA KOIRANSA KIMPUSTA AMMU HELVETTIIN?

    Vastauksesi jo tiedän, ja toivotan tomppelien armaadalle tervemenoa perse-eellä sinne, mistä tulittekin. Tämä maa ei epäonnistuneita pöjiä enempää tarvitse, pärjäämme ilmankin!

    Äänestä

  • Ja tietämätön! kirjoitti:

    Miten on mahdollista, että sinulle ei oo kehittyny edes alkeellista tosiasioiden tajua tässä asiassa ja sitten vielä kehtaat edes kirjoittaa julkiselle palstalle ja käyttäytyä kuin jotain muka tietäisit.

    Eikö millään tule erämaan tosiasiat selväksi jollekin porukalle, ja nämä perskeleet sitten ovat olevinaan susiasiantuntijoita. voi hitto, mitä sontaa sitä saa kuulla ja lukea.

    Yksinkertainen KYSYMYS: Onko susi VALLANHIMOINEN "omalla reviirillään???

    MITÄ SE TEKEE, KUN KOKEE JONKIN LAUMAN ULKOPUOLISEN OLEVAN SEN "REVIIRIN ALUEELLA?

    KUNNIOITTAAKO SE MITÄÄN MUUTA; KUIN ISOMPIA HAMPAITA JA RAIVOKKAAMPAA TAISTELIJAA, KUIN SE ITSE ON?

    MUUTTUUKO SE VILLIPEDOSTA LEMPEÄKSI HAUVELIKSI, SEN TÄHDEN; KUN ja JOS IHMINEN EI SITÄ RAPPUSILTAAN JA KOIRANSA KIMPUSTA AMMU HELVETTIIN?

    Vastauksesi jo tiedän, ja toivotan tomppelien armaadalle tervemenoa perse-eellä sinne, mistä tulittekin. Tämä maa ei epäonnistuneita pöjiä enempää tarvitse, pärjäämme ilmankin!

    kirjoituksessani kritisoin johtopäätelmiä, joita suden luontaisesta käyttäytymisestä on tehty. Sudet eivät TARKKAILE ihmistä systemaattisesti tehdäkseen TOIMINTASUUNNITELMAA havaintojensa perusteella. Tällainen suunnitelmallisuus on puhtaasti inhimillinen piirre.

    Susi (kuten mikään muukaan eläinlaji (ihminen poissuljettuna)) ei ole VALLANHIMOINEN (inhimillistä), vaan sen reviirin puolustaminen on sille lajityypillistä toimintaa, jolla se varmistaa oman/laumansa elinehdot reviirillään.

    Pihojen läheisyydessä pyörivät yksilöt ovat usein nuoria, yksinäisiä uroksia, jotka etsivät sopivaa reviiriä ja laumaa itselleen. Tällaisen yksilön ampuminen toki poistaa ihmisen kannalta ongelmallisen yksilön, mutta ei opeta sudelle lajina ihmispelkoa tai "tapoja". Miten tieto laumattoman yksilön surmasta kulkeutuisi koko susipopulaatiolle?

    Miksi alennut haukkumiseen ja karkeaan kielenkäyttöön? Ne eivät suinkaan lisää uskottavuuttasi, vaan syövät sen olematomiin. Onko seuraava siirtosi väkivallalla uhkailu, suora väkivalta vai itkuraivarit?

    Äänestä

  • ymmärrä sitä, että kirjoitti:

    "pihasusi" mielestäsi pieni "pentu", joka etsi itselleen uutta reviiriä?
    Herr.. p...ele, millasiahan ne täyskasvuiset sudet sitten ovat, kun tuo oli painanut n.60kg???
    Ja turha sanoa, ettei tuo ollut se pihoilla kierrellyt yksilö, sillä suuret jäljet kyllä paljastivat sen samaksi.

    Äänestä

  • kaadettu kirjoitti:

    pennulle.

    Edelleen, miten laumattoman, nuoren yksilön tappaminen opettaa koko susipopulaatiolle ihmispelon?

    Äänestä

  • synonyymi kirjoitti:

    Kaavilla tapetut sudet kuuluivat 8 suden laumaan.
    Ja niimpä tosiaan, ei opettanut kaadot mitään...Kaaville on nyt saatu yksi "jatko" suden tappolupa, kas kun MMM haluaa katsoa, josko yhden lisäsuden tappaminen auttaisi.
    Itse asiassa naurettavaa toimintaa. Kaaville OLISI pitänyt myöntää lupa loppujen siihen laumaan, 6kpl, kuuluneiden susien kaatoon. Ja sen jälkeen olisi voitu katsoa ja kuunnella, vieläkö häirikkösusia tulee lisää.
    Olisihan sitä voinut luulla, että kun pari "kaveria" ammutaan vierestä, niin muut kaikkoavat metsään.

    www.radiosavo.fi

    Äänestä

  • synonyymi kirjoitti:

    pennulle.

    Edelleen, miten laumattoman, nuoren yksilön tappaminen opettaa koko susipopulaatiolle ihmispelon?

    Kaleva:
    "Vähän ennen puolta päivää ne tulivat tuolta pohjoisen suunnalta. Kulkivat 25 metrin päästä talosta jatkoivat joen yli ja siitä Piippolan suuntaan", Timonen kertoo.

    Mies näki kaksi sutta, mutta kävi naapurin kanssa tarkastamassa jäljet. Niiden perusteella he arvelevat susia olleen laumassa kuusi.
    Alueen metsästysseurat lähettävät lähiaikoina maa- ja metsätalousministeriölle lupahakemuksen kahden suden kaatoon. Lupien tarvetta perustellaan muun muassa susien toistuvalla liikkumisella asutuksen lähellä. Koululaisille on järjestetty susien pelossa ylimääräisiä kuljetuksia Kestilässä, Piippolassa ja Pyhännällä. Samalla reitillä oli nähty jälkiä jo joulukuussa.

    Siis alueella on nähty kerran susia ja kerran jälkiä. Joten nyt voidaankin jo hakea kaatolupia toistuvan pihallakäynnin vuoksi. Ilmiselviä häirikkösusia koko lauma. Haloo!

    Äänestä

  • ymmärrä sitä, että kirjoitti:

    kirjoituksessani kritisoin johtopäätelmiä, joita suden luontaisesta käyttäytymisestä on tehty. Sudet eivät TARKKAILE ihmistä systemaattisesti tehdäkseen TOIMINTASUUNNITELMAA havaintojensa perusteella. Tällainen suunnitelmallisuus on puhtaasti inhimillinen piirre.

    Susi (kuten mikään muukaan eläinlaji (ihminen poissuljettuna)) ei ole VALLANHIMOINEN (inhimillistä), vaan sen reviirin puolustaminen on sille lajityypillistä toimintaa, jolla se varmistaa oman/laumansa elinehdot reviirillään.

    Pihojen läheisyydessä pyörivät yksilöt ovat usein nuoria, yksinäisiä uroksia, jotka etsivät sopivaa reviiriä ja laumaa itselleen. Tällaisen yksilön ampuminen toki poistaa ihmisen kannalta ongelmallisen yksilön, mutta ei opeta sudelle lajina ihmispelkoa tai "tapoja". Miten tieto laumattoman yksilön surmasta kulkeutuisi koko susipopulaatiolle?

    Miksi alennut haukkumiseen ja karkeaan kielenkäyttöön? Ne eivät suinkaan lisää uskottavuuttasi, vaan syövät sen olematomiin. Onko seuraava siirtosi väkivallalla uhkailu, suora väkivalta vai itkuraivarit?

    Kuka edes on sitä tarkoittanu, että ne tekisivät suunnitelmallista kartoitusta siitä, milloin olisi oikea hetki hyökätä ihmisten kimppuun. Sehän onb naurettava väite!

    Mutta sinä et tajua, eikä moni muukaan sitä, että NE OVAT NIIN RÖYHKEITÄ; ja ne MUUTTUVAT RÖYHKEÄMMIKSI, kun tulevat huomaamaan sen, että ihmisten lähelle pystyy tulemaan, niiden kannalta katsottuna turvallisesti.

    Ja villipeto ei tule lähemmäs mitään laumansa ulkopuolista elävää muuten, kuin saadakseen selville, voiko sen pistää MUONAKSI! HÄH?
    Ei ne tule hyysäämistä ja pullaa kysymään, eikä ne odota rapsutusta korvan takaa!

    Eikö tämä luonnon yksinkertainen ja PÄIVÄNSELVÄ tosiasia ala mennä jakeluun???

    Helevetti kun joidenkin typerysten armeijoiden petomentaliikka on niin vinksallaan, että kohta se on julistettava taas uudeksi henkisen taudin muodoksi, ja sitä nyt vielä nykyisin pidetään niin hellanlettas suloisena luonnonsuojeluna!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

artikkelista??? kirjoitti:

Testaavatko häirikkösudet ihmisen sopivuutta saaliiksi?
29.1. 04:00

Susien pelottomuus ennakoi useiden eri lähteiden mukaan ihmisiin kohdistuvia hyökkäyksiä. Asiantuntijatkin voivat vain arvailla susien aikeita. ANNE KOKKONEN

MITÄKÖHÄN Kaakkois-Suomen pihasusilla on mielessään? Sitä sietää arvuutella nyt kun susikanta on vahvassa kasvussa ja poikkeuksellisesti käyttäytyvistä yksilöistä tehdään yhä uusia havaintoja.

Ihminen luulee havainnoivansa susia, mutta kenties sudet tarkkailevatkin meitä. Jos on uskomista suuria nisäkkäitä tutkineen Calgaryn yliopiston emeritusprofessori Valerius Geistin teorioihin, eteläkarjalaiset ovat paraikaa susien testattavina.

Geist lähestyy susia käyttäytymistieteen näkökulmasta ja hänen teesinsä tekevät ihmisen olon perin epämukavasti. Professori on sitä mieltä, että hyökkäykset koirien ja karjan kimppuun ennakoivat sitä, mitä sudet kohta tekevät ihmiselle.

Geistin väitteet eivät ole vailla pohjaa, sillä maailmalta saatu kokemus osoittaa susiongelman kehittyvän saman kaavan mukaisesti. Ensin susi ja ihminen alkavat elää toistensa tuntumassa, sitten susi alkaa testata ihmisen uhkaa yhä röyhkeämmäksi käyvällä käytöksellä ja viimein kun ihminen on todettu vaarattomaksi, susi löytää sille paikan ruokalistaltaan.

Teorialle löytyy vahvistusta sekä historiasta että nykypäivästä. Dosentti Antti Lappalainen selvitti vuonna 2005 ilmestyneessä kirjassaan Suden jäljet suden Suomessa aiheuttamia kuolemantapauksia vuodesta 1650 lähtien ja kirkonkirjoista löytyy kaksi selvää piikkiä. Kun Karjalan kannas siirtyi Venäjän omistukseen vuonna 1721 ja yleinen metsästys kiellettiin, lapsia alkoi joutua suden suuhun. Lounais-Suomessa vastaavaa alkoi tapahtua vuodesta 1877 lähtien uuden metsästyslain oltua kymmenen vuotta voimassa.

Lappalaisen mukaan lain suojaa nauttineet sudet tulivat erämaista vähitellen asutuksen liepeille ja kävivät vuosi vuodelta rohkeammiksi. Keski- ja Pohjois-Suomessa susien metsästys jatkui eikä siellä tunnettu ihmisiä saalistavia susia.

Neuvostoliiton tiedeakatemian peto-osaston jäsen Mihail Pavlov puolestaan kuvaa kirjassaan Volk (Susi) samantapaista kehitystä Keski-Venäjällä toisen maailmansodan aikana ja sotaa seuranneina vuosina. Kun susien metsästys käytännössä loppui, esimerkiksi Kirovin piirikunnassa 26 lasta ja nuorta menetti henkensä susien takia.

- ON VÄÄRIN , että olemme jo kymmenen vuoden ajan pyytäneet suurpetotutkimusta Kaakkois-Suomeen, jotta saisimme tietoa susien käyttäytymisestä. Sellaista ei kuitenkaan ole tehty ja joku ottaa nyt asiassa harkitun riskin, keskisen suurpetoalueen jahtipäällikkö Kimmo Ylärakkola paheksuu.

Ylärakkola on seurannut susien touhuja 25 vuotta, mutta hänkään ei voi kuin arvailla niiden mielenliikkeitä. Luonnollisesti käyttäytyvät ja häirikkösudet toimivat lisäksi eri tavoin, joten koiria harjoittaessaan Ylärakkola kulkee aseistautuneena.

Myös suurpetotutkija Ilpo Kojola pitää voimakkaasti kesyyntyneitä susia riskitekijänä. Kaakkois-Suomen pihasusista on vaikea sanoa mitään varmaan, sillä pihassa käymisen ei tarvitse merkitä ihmisen uhkaamista.

- Riskien minimoimiseksi toistuvasti asutuksen lähellä käyvät sudet pitää hoitaa pois pihapiireistä ja siihen on vaikea vaikuttaa muuten kuin tappamalla, Kojola toteaa.

Kojola muistuttaa, että satunnaisesti pihan ylittävä ja matkaansa jatkava susi ei ole ongelma. Todelliset häiriköt sen sijaan tulee poistaa jos susikannan oman edun takia.

KYSYN SITTEN PARIN VUODEN PÄÄSTÄ TAAS UUDESTAAN!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu