Olen tässä murehtinut tilannetta, jossen pääsisikään yliopistoon ja joutuisin pitämään välivuoden. Itse en osaa mitään käytännön työtä vaan olen enemmänkin orientoitunut teoriaan ja lukemaan tietokirjallista tekstiä. Nyt olen paniikissa, mitä teen ellen pääsekään yliopistoon. Minne haen, mitä teen, mitä yleensä tahdon elämältä. Ammattikorkea ei minulle sovi sillä en halua niin käytännöllistä vaan olisin kiinnostunut enemmän teoriasta ja itsensä sivistämisestä.
Sanokaa onko muilla samoja pelkoja ja miten minun kannattaisi edetä? Joo ja yhteiskuntatiedettä ajattelin opiskella.
Sanokaa onko muilla samoja pelkoja ja miten minun kannattaisi edetä? Joo ja yhteiskuntatiedettä ajattelin opiskella.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Aijon tosissaan pyrkiä oikiksen 2007(kurssit varattu ja maksettu, motivaatio korkealla). Kattelen kuitenkin realistisesti mahdollisuuksiani. Välivuosi on minulle kans sellainen ihan viimeinen vaihtoehto. Tiedän miltä tuntuu olla duunissa esim Lidlin kassalla, joten 1v siellä alkaa jo vaikuttaa mielenterveyteen.
Mulla alkaa sopivasti kuitenkin intti sitten heti kesällä muutaman päivän päästä pääsykokeesta, ja tulen pois sieltä tod.näk 9kk päästä, eli vaikken pääse, voin koittaa heti perään toisen kerran.
Ajattelin kuitenkin varavaihtoehtona hakea ammattikorkeaan vaikka tradenomiksi, vaikka en sinne muuten hakis. Jos en pääse oikikseen, mutta pääsen AMK, niin voin opiskella edes jonkun tutkinnon pohjaks ja hakea sitten opiskelun aikana vaikka joka vuos yliopistoon. Onhan se tradenomi parempi kuin välivuosikierre, eikö niin? Jos kaikki menee päin persettä ei jää ainakaan puille paljaille.
Mutta tosiaan, toivotaan nyt, että pääsen sinne oikikseen :)
aikoinaan: en ekalla kerralla päässyt yliopistoon, vaikka olin ns. huippuoppilas lukiossa. En kuitenkaan ajautunut paniikkiin, vaan hakeuduin työharjoittelijaksi työkkärin kautta päiväkotiin. Lopetin työharjoittelun hyvissä ajoin kevättalvella ja aloin päntätä pääsykokeisiin >>> lähes täydet pisteet pääsykokeissa. Nyt valmistumisesta maisteriksi (YTM) jo muutama vuosi, töissä olen ollut 5v. Ja nyt myös tohtoriputkessa....Ei välivuosi maailmaa kaada! Itse en tuhlaisi opintotukikuukausia AMK:ssa roikkumiseen, jos en sieltä aikoisi valmistua tms. Myös au pairiksi kannattaa hakeutua. Tai eräs "teoreettikkoystäväni" piti välivuoden harjoittelijana kirjastossa...Eli muitakin vaihtoehtoja on kuin Mäkki tai Lidl. Onnea pääsykokeisiin ja lukuintoa!
Työkkärin rahoittama työharjoittelu "omalla" alalla oli ainakin minulle ihan mukava vaihtoehto. Lisämotivaatiota ja tietoa tarttui kivasti räpylään neljän kuukauden aikana.
Melkein mikä tahansa paikka ottaa työmarkkinatuella tulevan työharjoittelijan, koska kaikki kulut maksaa työkkäri/kela eli ilmaista työvoimaa tiedossa. Rahaahan tuosta ei hirveästi tule, mutta jotain hyötyä tulevaisuutta varten saattaa olla.