Huomenta ihmiset!!
Ei, en ole mikään hitsin aamuvirkku, heräsin klo21:30!
Olen tämmönen ihan kohta 25v tyttönen... Olen kovasti miettinyt omaa elämääni...
Nyt kysyn sen mitä olen jo kauan ihmetellyt.
Miten sokeat/näkövammaiset vanhemmat tunnistavat ja löytävät omat lapsensa esim päiväkodissa tai koulussa? Tyhmä kysymys varmasti mutta kun itse en hirveästi näe (jotain sentään) ja toivottavasti mulla lapsia joskus olis. Mulla on vaikeuksia tunnistaa ystäviäni, silloinkin kun tiedän että ystäväni ON esim tietyssä huoneessa eikä poistu ennen kuin olen hänet löytänyt.
Minulla ei ole mitään vammaisia ihmisiä vastaan, olisin aika typerä jos itse vammaisena lähtisin muita syrjimään, mutta silti, en voisi kuvitellakaan seurustelevani vammaisen miehen kanssa.
(apuva, nyt varmasti kaikki hyökkää mun kimppuuni täällä, siksi en uskallakaan käyttää rekisteröityä nimimerkkiäni!!)
Miten yleensä sujuu arki perheessä jossa toinen vanhemmista tai kummatkin on vammaisia? Entä vammaiset yksinhuoltajat?
Sillä vaan kyselen että kaikkeen on varauduttava... En epäile muiden ihmisten pärjäämistä, VAIN OMAA PÄRJÄÄMISTÄNI.
Asumisestakin pitäisi kysellä mutta en nyt jaksa... Sanonpa vaan että mun vammattomat vanhempani teki mulle sen kaikista inhottavimman jutun, päästi minut kaikista kotitöistä että en saanut mitään harjoitusta mistään ja nyt aikuisena siitä sitten kärsitään.
Ehkä joskus ala-asteiässä vielä opinkin jotain mutta nyt... Vaikka kuinka luen ja jankkaan asioita, tai katson vieressä kun mulle näytetään ja selitetään miten joku juttu tehdään ja sen jälkeen itse sen saman jutun teen miljoona kertaa niin en vaan opi. On niin tyhmä olo!
Kyllä se ainakin minun kohdallani on totta että vanha koira ei opi uutta. MINÄ olen vanha oppimaan (olenko muka sanonut että KAIKKI 25v olisivat?) ja kauheat paineet aina kaikesta.
Joo en oikein tiedä mitä vielä kirjottaisin... Ei väsytä mutta muuten pätkii. Unirytmit taas ihan sekaisin mulla. (huokaus)
No, tämmöstä nyt... Olisin kiitollinen jos joku edes jotenkin huomioisi tän mun viestini...
>tyttö
Ei, en ole mikään hitsin aamuvirkku, heräsin klo21:30!
Olen tämmönen ihan kohta 25v tyttönen... Olen kovasti miettinyt omaa elämääni...
Nyt kysyn sen mitä olen jo kauan ihmetellyt.
Miten sokeat/näkövammaiset vanhemmat tunnistavat ja löytävät omat lapsensa esim päiväkodissa tai koulussa? Tyhmä kysymys varmasti mutta kun itse en hirveästi näe (jotain sentään) ja toivottavasti mulla lapsia joskus olis. Mulla on vaikeuksia tunnistaa ystäviäni, silloinkin kun tiedän että ystäväni ON esim tietyssä huoneessa eikä poistu ennen kuin olen hänet löytänyt.
Minulla ei ole mitään vammaisia ihmisiä vastaan, olisin aika typerä jos itse vammaisena lähtisin muita syrjimään, mutta silti, en voisi kuvitellakaan seurustelevani vammaisen miehen kanssa.
(apuva, nyt varmasti kaikki hyökkää mun kimppuuni täällä, siksi en uskallakaan käyttää rekisteröityä nimimerkkiäni!!)
Miten yleensä sujuu arki perheessä jossa toinen vanhemmista tai kummatkin on vammaisia? Entä vammaiset yksinhuoltajat?
Sillä vaan kyselen että kaikkeen on varauduttava... En epäile muiden ihmisten pärjäämistä, VAIN OMAA PÄRJÄÄMISTÄNI.
Asumisestakin pitäisi kysellä mutta en nyt jaksa... Sanonpa vaan että mun vammattomat vanhempani teki mulle sen kaikista inhottavimman jutun, päästi minut kaikista kotitöistä että en saanut mitään harjoitusta mistään ja nyt aikuisena siitä sitten kärsitään.
Ehkä joskus ala-asteiässä vielä opinkin jotain mutta nyt... Vaikka kuinka luen ja jankkaan asioita, tai katson vieressä kun mulle näytetään ja selitetään miten joku juttu tehdään ja sen jälkeen itse sen saman jutun teen miljoona kertaa niin en vaan opi. On niin tyhmä olo!
Kyllä se ainakin minun kohdallani on totta että vanha koira ei opi uutta. MINÄ olen vanha oppimaan (olenko muka sanonut että KAIKKI 25v olisivat?) ja kauheat paineet aina kaikesta.
Joo en oikein tiedä mitä vielä kirjottaisin... Ei väsytä mutta muuten pätkii. Unirytmit taas ihan sekaisin mulla. (huokaus)
No, tämmöstä nyt... Olisin kiitollinen jos joku edes jotenkin huomioisi tän mun viestini...
>tyttö
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä mä uskon että asiat sujuisi ihan hyvin näön puuttumisesta huolimatta.
Ja älä lannistu, aina voi opetella uutta, ei koskaan ole liian vanha oppimaan!
:)
Kirjoitit:
"No, tämmöstä nyt... Olisin kiitollinen jos joku edes jotenkin huomioisi tän mun viestini."
Jotenkas huomioin. Ja usko pois - luin ton sun viestisi.
Allright. Hyvät jatkot sulle.