Ikävä, yksinäisyys...
Mies on kaikki päivät työssä ja kotona käy nukkumassa 5-8 tuntia/vrk. Minä siivoan kodin, laitan ruuat (eväät miehelle) ja käyn kaupassa oman työni ohessa. Ja olen helvetin yksinäinen kotona.
Tasaisin väliajoin saan kiukkukohtauksia, kun mies tulee illalla myöhään kotiin. Kiukku kumpuaa juuri tuosta yksinäisyydestä, siitä että aina, jokainen päivä odotan, odotan ja odotan miestäni kotiin. Hän tulee, käy netissä, suihkussa ja menee nukkumaan. Seksiä harrastetaan, jos harrastetaan yöllä nukkumisen ohessa.
Järjellä pystyn asioita ajattelemaan ja tiedän oikeesti että mies käy töissä ja hoitaa muita pakollisia asioita. Mies käy töissä, jotta velkoja saadaan maksetuksei ja muutenkin eläisimme jotenkin. Elämän tilanne on juuri nyt tämä, eikä asialle vain voi mitään. On puhuttu, että tämä on vain väliaikaisratkaisu, mutta välillä tuntuu toivottomalta, kun mitään ei tehdä asioiden muuttamiseksi.
Olen tietoisesti kehitellyt itselleni uusia harrastuksia ja uusia kavereita, joiden kanssa viettää aikaa. Tietoisesti myös sovin kaikki omat ohjelmani niin, että miehen vapaapäivinä olen vain hänen kanssaan. Omat menoni hoidan silloin kun kukaan ei kotona ole odottamassa. Tämä onkin jonkin verran helpottanut. Kun lähtee kotoa ulos, niin ikävä ei kasva niin suureksi. Tiedän, että möykky sisällä kasvaa kasvamistaan, kun kotona yksin pyörii ja odottaa. Olen aikoinaan soittanut auttavaan puhelimeen ja itkien kysyny minne voin mennä, kun ahdistaa niin paljon, että pelkään tekeväni itselleni jotain. Täti puhelimen päässä kehoitti ottamaan kirjan käteen ja alkamaan lukemaan. Tai jotain muuta tekemään, mihin pitää keskittyä. No, silloin tuo täti sai puhelimen kera lentää päin seinää, mutta Kyllä olen jälkeenpäin huomannu, että keskittyminen johonkin asiaan helpottaa edes vähän sitä pahaa oloa, joka velloo sisällä.
Omia kiukkupuuskiani olen verrannut juurikin lasten saamiin kiukkukohtaiuksiin. Olen päiväkodissa töissä, ja joillain lapsillä viikottain sitä, että pitkän päivän jälkeen, kun kovasti kaivattu äiti sitten tuleekin hakemaan, niin lapsi heittäytyy maahan ja pistää kaiken kiukun kehiin. Tavallaan lapsi on koko päivän odottanut omaa äitiään ja sitten se äidin tullessa purkautuu se kaikki ikävä ja pahaolo. Äiti on turvallinen ihminen ja hänelle on helppo purkaa pahaa oloa. Päiväkodin tädit ei ole niin läheisiä, että heille itku auttaisi isoon ikävään. Musta tuntuu, että samaa tapahtuu aikuisillakin. Odotan ja ikävöin koko päivän, olen ihan hyväntuulinen naapureille ym, mutta sitten kun mies astuu ovesta, niin kaikki ikävä purkautuu kiukkuna ulos.
Tiedän, että ei varmaan miehestä ole mukavaa tulla kotiin väsyneenä, kun ei voi koskaan tietää, odottaako siellä pirttihirmu vai oma ihana ja ymmärtäväinen vaimo. Yleensä en itse osaa ennakoida mahdollista purkausta ollenkaan, vaan se tulee sitten kaikille yllätyksenä. Ennakoimattomuus tekeekin oikeestaan asiasta niin vaikean hallita. Olen meinaan miettinyt, että millä keinoin voisin torjua noita kiukkupuuskiani.
Mutta ihmiset hyvät, antakaahan kokemuksianne ja vinkkejä. :)
Mies on kaikki päivät työssä ja kotona käy nukkumassa 5-8 tuntia/vrk. Minä siivoan kodin, laitan ruuat (eväät miehelle) ja käyn kaupassa oman työni ohessa. Ja olen helvetin yksinäinen kotona.
Tasaisin väliajoin saan kiukkukohtauksia, kun mies tulee illalla myöhään kotiin. Kiukku kumpuaa juuri tuosta yksinäisyydestä, siitä että aina, jokainen päivä odotan, odotan ja odotan miestäni kotiin. Hän tulee, käy netissä, suihkussa ja menee nukkumaan. Seksiä harrastetaan, jos harrastetaan yöllä nukkumisen ohessa.
Järjellä pystyn asioita ajattelemaan ja tiedän oikeesti että mies käy töissä ja hoitaa muita pakollisia asioita. Mies käy töissä, jotta velkoja saadaan maksetuksei ja muutenkin eläisimme jotenkin. Elämän tilanne on juuri nyt tämä, eikä asialle vain voi mitään. On puhuttu, että tämä on vain väliaikaisratkaisu, mutta välillä tuntuu toivottomalta, kun mitään ei tehdä asioiden muuttamiseksi.
Olen tietoisesti kehitellyt itselleni uusia harrastuksia ja uusia kavereita, joiden kanssa viettää aikaa. Tietoisesti myös sovin kaikki omat ohjelmani niin, että miehen vapaapäivinä olen vain hänen kanssaan. Omat menoni hoidan silloin kun kukaan ei kotona ole odottamassa. Tämä onkin jonkin verran helpottanut. Kun lähtee kotoa ulos, niin ikävä ei kasva niin suureksi. Tiedän, että möykky sisällä kasvaa kasvamistaan, kun kotona yksin pyörii ja odottaa. Olen aikoinaan soittanut auttavaan puhelimeen ja itkien kysyny minne voin mennä, kun ahdistaa niin paljon, että pelkään tekeväni itselleni jotain. Täti puhelimen päässä kehoitti ottamaan kirjan käteen ja alkamaan lukemaan. Tai jotain muuta tekemään, mihin pitää keskittyä. No, silloin tuo täti sai puhelimen kera lentää päin seinää, mutta Kyllä olen jälkeenpäin huomannu, että keskittyminen johonkin asiaan helpottaa edes vähän sitä pahaa oloa, joka velloo sisällä.
Omia kiukkupuuskiani olen verrannut juurikin lasten saamiin kiukkukohtaiuksiin. Olen päiväkodissa töissä, ja joillain lapsillä viikottain sitä, että pitkän päivän jälkeen, kun kovasti kaivattu äiti sitten tuleekin hakemaan, niin lapsi heittäytyy maahan ja pistää kaiken kiukun kehiin. Tavallaan lapsi on koko päivän odottanut omaa äitiään ja sitten se äidin tullessa purkautuu se kaikki ikävä ja pahaolo. Äiti on turvallinen ihminen ja hänelle on helppo purkaa pahaa oloa. Päiväkodin tädit ei ole niin läheisiä, että heille itku auttaisi isoon ikävään. Musta tuntuu, että samaa tapahtuu aikuisillakin. Odotan ja ikävöin koko päivän, olen ihan hyväntuulinen naapureille ym, mutta sitten kun mies astuu ovesta, niin kaikki ikävä purkautuu kiukkuna ulos.
Tiedän, että ei varmaan miehestä ole mukavaa tulla kotiin väsyneenä, kun ei voi koskaan tietää, odottaako siellä pirttihirmu vai oma ihana ja ymmärtäväinen vaimo. Yleensä en itse osaa ennakoida mahdollista purkausta ollenkaan, vaan se tulee sitten kaikille yllätyksenä. Ennakoimattomuus tekeekin oikeestaan asiasta niin vaikean hallita. Olen meinaan miettinyt, että millä keinoin voisin torjua noita kiukkupuuskiani.
Mutta ihmiset hyvät, antakaahan kokemuksianne ja vinkkejä. :)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Miten miehesi sitten suhtautuu näihin saamiisi puuskiin? Miten hän reagoi, mitä hän tekee?
Oletko kertonut hänelle mistä ne johtuu vai onko ne hänelle yllätyksiä ja hän vain ihmettelee mitä ja miksi tapahtui?
Joutuuko miehesi yksin hoitamaan kaikki taloudelliset vastuut ja siksi tekee pitkää päivää?
Kyllä, asiasta on juteltu miehen kanssa ja hän ymmärtää yksinäisyyden. Toisaalta minäkin ymmärrän hänen väsymyksen kotiin tullessa, mutta järki ei aina auta tunteiden hallinnassa.
Välillä puuskista syntyy kunnon sota, välillä taas saamme asian kuntoon hetimiten, riippuu ihan siitä miten kumpikin jaksaa asian ottaa. Jos molemmat tsemppaa, niin tilanne menee ohi halailulla ja läheisyydellä. Jos kumpikin on pinna kireellä, sitten tulee iso tappelu. Tiedän, että käyttäytymiseni on lapsellista ja typerää. Mieheni osoittaa aikuisuutta sillä, ettei monestikaan lähde jatkamaan aloittamaani riitaa, vaan tulee joskus halaamaan pahan mielen pois.
Käyn itsekin töissä, joten talous on puoliksi jaettu. Pitkät matkat töihin aiheuttaa miehen pitkät poissaolot. Lähempää jos saisi jotain, niin huomattavasti päivät lyhenisivät.
Millaisia nuo puuskasi sitten ovat? Mistä ne alkaa? Mitä aiheita niissä käsitellään? Vaikea on sanoa mitään kun ei tiedä koko tilannetta.
mies töissä ja koulussa..Ma-to pitkää päivää ja joskus töitä vkl..Minä olen kotona, hoidan samat asiat kun sinä paitsi että en ole töissä vaan hoidan lasta kotona..Eli olen paljon kotona..Nyt olen miettiny että rupean tekemään jotain että sais vähän ylimäärästä rahaa..kotihoidontuki kun ei ole kovin hääppönen..
Minäkin hoidan aikaa niin että kun mies on kotona niin olen myös minä koska voin joustaa omissa menoissani..Mullakin joskus noita kiukunpuuskia kunnes totesin että ne vaan pahentavat asiaa..Kodistin ärtymyksen(johon ei ole syytä koska poissaolot on koko perheen hyväksi)ulkoiluun.Käyn lapsen kanssa kaupassa vaunuilla joten samalla saan liikuntaa..Enpä muista koska nyt viimeks olisin ärähtänyt asiasta..Tiedän millasta on tehdä pitkääpäivää(opiskeluaikoina olin koulussa ja töissä.4pitkää päivää viikossa ja kuukaus ilman vapaapäiviä)..Ei ole mitään nannaa mutta jos siihen on hyvä syy niin kyllä sitä jaksaa..Yritä tukea miestäsi..Hän tekee tämän sinun vuoksesi?
Oli ihanaa lukea tekstiäsi. Tuli hetkeksi autuas tunne, etten ole ainoa kiukuttelija tässä maassa.
Minäkin kiukuttelen miehelleni koska ikävöin häntä enkä saa mielestäni tarpeeksi huomiota. Sitten kun sitä huomiota saan niin pilaan sen usein kiukkuumisellani.
Neuvoja en osaa antaa , mutta olen hengessä mukana :)
Kuulostaa siltä ettet kykene löytämään tilanteesta mitään positiivistä.
Koitappa ajatella asia toisinpäin. Miehesi olisi aina kotona, ei kävisi töissä, nauttisi työttömyyskorvausta. Istuisi päivät pitkät sovalla formuloita tuijottaen. Vetäisi kaljaa ja makkaraa jalat pöydällä. Kännipäissään olisi väkivaltainen ja sillon tällön hakkaisi sinua koska et ole laittanut ruokaa tai tuonut töistä tullellasi riittävästi kaljaa jne. Hänellä kävisi kotona paljon ystäviä koska kaapissa on aina kaljaa ja ystävät kaljan perässä. Ehkä hän saisi sinutkin mukaan tähän kaljoiteluun.
Sinulla ei siten olisi koskaan aikaa olla kotona, viettää omaa aikaa, käydä harrastuksissa. Miehesi takia saisit kotona olla aina varpaillasi sillä et voi tietää miten kännissä se on kun tulet kotiin. Koskaan et voi tietää lyökö se vai haluaako se nyt just sänkyyn. Tulet vähän myöhässä hän voi kännipäissään keksiä sinun olleesi pettämässä ja taas tulee nyrkistä tai pitää heti päästä sänkyyn korvaukseksi tästä.
Koita etsiä tilanteesta jotain positiivistä sillä todellisuudessa asiat voisi olla paljon pahemminkin.
Tovotavasti näillä eväillä jaksaisit vähän paremmin eteenpäin.